torstai 28. helmikuuta 2019

Sealife

Sealife Helsinki on Linnanmäellä, mutta toisin kuin huvipuisto, se on auki ympäri vuoden. Ja toisin kuin Talvipuutarha, maksullinen, mutta halvemman nettilipun sai äherrettyä kännykkään vielä sisäänkäynnin luona.

Veden lorina otti täällä vastaan kuten Talvipuutarhassakin.


Akvaarioissa on sitten kaikenlaisia mereneläviä, enimmäkseen turhan vilkkaita kuvattavaksi.





Sähköankerias oli saanut ikioman altaan...


jossa se sai aika-ajoin ympärillä olevat valot vilkkumaan tuottamallaan sähköllä.


Tunnelmaa oli luotu trooppisten kasvien lisäksi mm. olmeekkipäällä...


ja merirosvoromantiikalla.


Merirosvovainaan yläpuolella oli heiman modernimpi hylky.


Myrkkysammakko.


Rausku liihottaa.


Meritähti pysyi tiukasti paikallaan.


Oli siellä sitten kotoisempiakin kaloja.


Jos jonkinlaisen käytännön vinkin antaisi, niin haiden ruokintaa ns. valtamerialtaassa klo 15 kannattaa ehkä katsella tämän näkymän kautta. Se on ylempänä kuin altaan alta kulkeva tunneli (näkyy heikosti takana), johon yleisöä pyydetään tulemaan sitä seuraamaan, mutta käytännössä jotain näkee vain käytävän keskikohdasta.


Tuon minkä lie otuksen selkäranka jatkuu altaan ulkopuolella.


Täälläkin sai leikkiä arkeologia, tai ehkä ennemminkin paleontologia.

 .

Ei kommentteja:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...