Kiiruna

Kiirunan kaivoskaupunki oli matkan kauimmaisin kohde, ja pohjoisin paikka jossa koskaan on tullut käytyä (67°51′0″ pohjoista leveyttä). Hotellin arkkitehtuuria oli kuulemma inspiroinut Kebnekaise, ja Scancic-ketjun hotellin yläkerrasta näkyivätkin asiaankuuluvasti Skandivuoriston lumiset huiput.

Hotelli sijaitsi uudella puolella, kaupungin keskustaahan ollaan kaivoksen tieltä siirtämässä 3 km päähän entisestä paikastaan. Vanha keskusta on jo paljolti autioitunut, matkailutoimisto siellä vielä toimi. 

Ratapiha pitkine malmijunineen sai sotahistoriafriikin täpinöihinsä. Kiirunan rautamalmilla oli roolinsa molemmissa maailmansodissa, rahdattuna joko etelään, tai vuorten yli Norjan Narvikiin.

Kaikkiaan 39 arvorakennusta nostetaan pyörille ja rullataan uuteen paikkaan, mm. paloasema...

mutta vanhasta kaupungintalosta siirrettiin vain kellotorni, joka seisoo nyt hotellin edustalla olevalla aukiolla.

Siirrettäviin kuuluu myös vuodelta 1912 oleva kirkko kellotapuleineen, joka onkin varsinainen paanuarkkitehtuurin manifestaatio.

Kirkko on Ruotsin suurimpia puukirkkoja, ja sisäpuoli antaakin aika katedraalimaisen vaikutelman.

Kirkon lähellä oli muistomerkki Hjalmar Lundbohmille, joka kaivosyhtiö LKAB:n johtohahmona vaikutti suuresti niin kirkon kuin koko Kiirunan rakentamiseen.

 

Kiiruna on myös tärkeä avaruustutkimukeskus ja rakettien laukaisupaikka. Kaupungista lähtiessä ohitettiin sen kunniaksi pystytetty Maxus-raketti.

Matka jatkui kohti seuraavaa kaivoskaupunkia, Jällivaaraa.

Laestadius-museo

 Pajalassa vierailtiin Lars Levi Laestadiukselle omistetussa museossa.

Suomessa Laestadius muistetaan vain perustamastaan herätysliikkeestä, mutta oli hän muutakin, kuten muistomerkki pihalla kertoo.

Keltainen pappila ehti valmistua vasta Laestadiuksen kuoleman jälkeen. Näyttely siellä esitteli hänen elämäntyötään palkittuna tutkijana ja tiedemiehenä.

Pohjolan apostoli veikeänä puuveistoksena.

Laestadiuksen perhe 15 lapsineeen asui punaisessa sivurakennuksessa.

Elannonhankintaan kuului pohjoisessa metsästyskin. Alhaaalla vasemmalla tupakkahakkuri, Lastadius oli kova tupakkamies.

Talon keskellä oli maitokamari maitotuotteiden käsittelyyn ja säilytykseen.

Varsin vinhaa marmorointia (?) oli tuossa ylemmän kuvan kaapissa.

Näyttelytekstit olivat meänkieleksi, ruotsiksi, englanniksi ja saameksi.

Seurakuntatalolla juotujen kahvien jälkeen matka jatkui kohti Kiirunaa.

Matarengin / Övertorneån kirkko

 Matarengin kirkko on rakennettu vuosina 1735-37, kellotapuli valmistui 1763.

Kirkossa on Ruotsin vanhimmat urut, jo 1609 rakennetut, mutta vasta 1779 Övertorneån seurakunnalle hankitut.

Hieno sisustus on paljolti 1700-luvun asussaan.

Kirkon aarre on tämä manttelimadonna.

Veistoksesta saa paremman käsityksen Tornionlaakson museossa olevasta kuvasta.

Seudulla oli kirkko jo keskiajalla, mutta 1615 tulva vei mennessään ja siellä olleet katolisen ajan veistokset. Miraakkelimaisesti, kuten asiaan kuuluu, kaikki saatiin kerättyä rannoilta takaisin. Tässä kaikki kirkon pökkelöt, kuten niitä keskiaikaisten veistosten tutkijoiden parissa kutsutaan.

Ruotsin kirkoissa kolehdin voi maksaa mobiilisuovelluksella.

Kellotapulin joka sivulla on oviaukko ja sen yläpuolella maalaus, tässä yksi niistä.

Lopuksi vielä yksi näkymä tähän mittasuhteiltaan harmoniseen kirkkoon...

ennen kuin matka jatkui kohti Pajalaa.

Ylös Tornionjokivartta

Haaparannalla käännyttiin ylös Tornionjokivartta, pitkin usein varsin lähelläkin jokea kulkevaa tietä. Tällä puolen rajaa vanha rakennuskanta on säilynyt, Suomen puolella se kärsi saksalaisten poltetun maan taktiikasta syksyllä 1944.

Tässä kohden pidin myös oman esitelmäni, aiheena Tornio ja Tornionjokilaakso ensimmäisen maailmansodan poikkeusoloissa. Maisema alkoi muuttua vähin erin vaaramaisemmaksi.

Lounaalle pysähdyttiin Luppiovaaran laelle, Lapland View Lodgeen. Viime joulukuussa avattu hotelli vaikutti sopivan revontulien ihasteluun. Komeat näköalat sieltä olikin.

Jokivarteen poikettiin katsomaan Suomen puolella olevaa Aavasaksaa. Mukana ollut geologi kertoi sen olevan kalottivaara: sen laki ei mannerjään vetäydyttyä ole koskaan ollut veden alla ja aalloille alttiina, siitä hieman tattimainen ulkonäkö.

Tornion- ja Muonionjoet yhtyvät Kolarin ja Pajalan rajalla. Siitä ylöspäin Muonionjoki muodostaa Suomen ja Ruotsin välisen rajan. Meidän retkikuntamme suuntasi Tornionjokea, jonka uoma kääntyi siis sisemmäs Ruotsiin,kohti Kiirunaa. Joki oli edelleen leveä, mutta varsin matala, kivien aiheuttamat kuohut ulottuvat yli koko joen leveyden tässäkin.

Mutta ennen Kiirunaa poikettiin parissakin paikassa, niistä toiste.

Tornionlaakson museo

Matkan ensimmäinen kulttuurikohde oli Tornionlaakson museo - Tornedalens museum. Fasadin kuvasuurennos esittää ensimmäisen maailmansodan aikana Tornionjoen yli rakennettua posti-ilmarataa.

Aulassa oli virtuaalikokemuksena vielä kuuluisampi rakennelma, Struven kolmiomittausketju, jonka pisteinä toimivat mm. Alatornion kirkko ja Aavasaksa.

Tornionlaakson kulttuurialue karttana...

ja meänkielellä määriteltynä.

Mahtoiko tässä olla itse Giuseppe Acerbi Lapin-matkallaan?

Kesänavetan rekonstruktio. Läpiveto imi katon aukon kautta eläimiä kiusanneet sääsket ulos.

Lehmille niitettiin ja haravoitiin niittyheinää jo keskiajalla. Suomen vanhin harava on ajoitettu 1200-1300-luvuille, ja se löydettiin Ylitornion Kainuunkylän Kannalan arkeologisissa kaivauksissa 1975.

Arkeologiset löydöt olivat tuttuja Turunkin kaivauksilta.

Numismatiikan ystäviä oli muistettu rahoilla ja mitoilla.

Hopeiset papinliperit. Meidänkin museossamme on yhdet, ja hieman epäilimme identifikaatiota, mutta pakko uskoa että näitä on olemassa.

Naisten työt...

ja kultasepän.

Tuuliviirien mallit olivat samoja kuin etelässä.

Porvariston hillittyä charmia 1900-luvun alusta.

Lapin Kulta! Se maksoi aikoinaan kuljetuslisän vuoksi pohjoisessa 10 penniä vähemmän kuin muut oluet, etelässä taas vastaavasti 10 penniä enemmän.

Pohjoisessa muisteltiin 1800- ja 1900-luvun suursotia jotka ulottuivat pohjoiseenkin...

ja nuorisokulttuuria. Ulottui sitä punk ja anarkia Pohjan perillekin.

Museon jälkeen tehtiin vielä kierros Tornion keskustassa. Kaupungintalo tavoitteli Kemin kaunpungintalon korkeutta, muttei tainnut ihan yhtä korkealle yltää.

Tornion kirkko komeine barokkisisustuksineen olisi kuulunut ohjelmaan, mutta tuona perjantaina koko seurakunnan väki oli koulutuspäivässä ja ovet pysyivät kiinni.

Sittenpä olikin aika siirtyä rajan yli Ruotsin puolelle.