tiistai 31. lokakuuta 2017

Värien historia (4) Vihreä

Vihreä (Green: The History of a Color) on Michel Pastoureaun värikirjoista kolmas, vuodelta 2014. Liekö sitten väsymystä kirjoittajassa vai lukijassa, mutta tästä ei saanut enää niin paljon irti kuin sarjan edellisistä, ja sitä seuranneesta osasta.

Muiden värien tavoin vihreällekin on vaikea paaluttaa selvää symbolista merkitystä. Toisaalta se on ollut kevään, nuoruuden ja rakkauden väri, toisaalta epäilyttävä epävarman kohtalon ja noituudenkin väri. Sinisen tavoin vihreä koki keskiajalla arvonnousun, mutta sen jälkeen erinäisiä nousuja ja laskuja, osin selittämättömiä. Miksi vihreä on heraldiikassa niin vähän käytetty väri? Vaikuttiko siihen se, että ristretkiaikana vihreä nousi islamin tunnusväriksi vastapainona ristiritarien punaiselle ja valkoiselle? Mikä merkitys myöhemmin oli sillä että vihreäksi värjääminen edellytti myrkyllisiä ainesosia, aina Napoleonin myrkyttänyttä arsenikkitapettia myöten? Hyvä kysymys on myös, miksi vihreää yritettiin saada aikaan vaikeasti (ja vaarallisesti) vihreällä pigmentillä vaikka siihen olisi riittänyt sinisen ja keltaisen sekoittaminen - tähän vaikutti kait ainakin vielä keskiajalla vallinnut sekoittamisen ja sekoittumisen pelko.

Vihreä on koettu myös rauhoittavana värinä, siinä määrin että keskiajan luostareiden munkit lepuuttivat simiään katsomalla smaragdia, jos Pastoureauta on uskominen. 1200-luvulla muuan munkki suositteli vahataulujen vahan väriksi mustan tai valkoisen sijaan vihreää, mikä saattoi olla ensimmäinen kannanotto "näyttöruudun" vaikutukseen katsojan silmiin. Innocentius III puolestaan kohotti vihreän liturgiseksi väriksi 1200-luvun alussa.

Ennen spektrin löytämitä päävärien järjestykseksi ajateltiin vaaleimmasta tummimpaan valkoinen, keltainen, punainen, vihreä, sininen ja musta (sinisen ja musta väliin lisättiin myöhemmin purppura eli violetti). Samat värit ovat säilyneet heraldiikassa, jossa valkoinen tosin ajatellaan hopeaksi ja keltainen kullaksi. Heraldiikassa, samoin kuin vaikkapa legoissa ja muussa lasten lelujen värimaailmassa vihreä on säilyttänyt asemansa, vaikka se tieteellisessä mielessä menetti asemansa jo vuosisatoja sitten pudotessaan väliväriksi, violetin ja oranssin seuraksi.

Nykyään vihreä on toiseksi suosituin lempiväri sinisen jälkeen, ja ympäristönsuojelun, ekologisuuden jne. symbolina suosionsa huipulla. Sen voi sanoa perineeen punaisen aseman aikamme poliittisena värinä.

Kansikuvassa on muuten nuori Jane Fonda vihreitä silmineen. Sellaisia pidettiin keskiajan hovikulttuurissa naisella kaikkein viettelevimpinä.


tiistai 24. lokakuuta 2017

Uutta Finnassa (vko 42/2017)

Tällä kertaa edellisviikon Finna-kertymä jo tiistaina. Saldo karttui 85 esineellä kuten...

Fazerin jouluaiheisilla näyteikkunan somistepakkauksilla...


kolmisuisella pullolla...


Tanskan kuningas -pinaatinsiemenpussilla...


Disney-aiheisella maalikotelolla...




imupaperiteloilla ja niiden paperilla...



ja joulukuusenkoristeella 1800- ja 1900-lukujen vaihteesta.

.

maanantai 23. lokakuuta 2017

Värien historia (3) Musta

Musta (Black: The History of a Color) oli Michel Pastoureaun värikirjoista järjestyksessä toinen (2008), ja sen johdannossa tekijä sanoo ettei missään nimessä jatkaisi sarjaa - mutta kuten tiedämme, sen jälkeen ovat tulleet vielä Punainen ja Vihreä, ja Keltaistakin on  luvattu.

Kirja on jälleen täynnä mielenkiintoisia oivalluksia, vaikkapa sitä mitkä värit on eri aikoina mielletty vastakohdikseen. Kun shakki tuli islamilaisen maailman kautta Eurooppaan, pelissä olivat vastakkain mustat ja punaiset nappulat. Kristityssä Euroopassa niitä ei mielletty vastakkaisiksi, vaan mustien nappuloiden sijaan tulivat valkoiset (kuten Lewisin nappuloissa). Vasta 1400-luvulla muuttuivat ensin pelilauta ja sitten nappulat mustavalkoisiksi.

Kuten muidenkin värien, myös mustan osalta ei koskaan ollut yksiselitteistä mitä se keskiajalla oikeastaan symboloi: kuolemaa ja paholaista tietysti, mutta myös kristillistä nöyryyttä, kuten munkkien puvuissa. Mustan sosiaalinen nousu alkoi 1300-luvulla, kun ensin vauraat kauppiaat ja myöhemmin aatelisto ja kuninkaallisetkin (erityisesti Burgundin hovissa) alkoivat pukeutua mustaan - (myöhäis)keskiajalla ei siis pukeuduttu vain kirjavan värikkäästi. Mustan arvonnousuun värinä liittyi myös se että sellaiset henkilöt kuin Saaban kuningatar, Balthazar (yksi itämaan tietäjistä ja Afrikan edustaja), ja Pyhä Mauritius alettiin kuvata selkeästi mustina afrikkalaisina - aiemmin musta iho oli aina merkinnyt pahaa henkilöä.

Mustan suosion, mitä miesten pukeutumiseen tulee, katkaisi vain 1700-luku, jolloin vaatetuksessa juhlivat kaikki värit ja varsinkin pastellisävyt kaikin tavoin. Yksinpä siatkin muuttuivat vaaleanpunaisiksi kun tumma ja karvainen eurooppalainen sika risteytettiin Kauko-idästä tuodun lajin kanssa.

Keski- ja uuden ajan taitteessa tapahtunut kirjapainotaidon ja painokuvien kehitys loi ilmiön jota en ollut tullut ajatelleeksi: siitä lähtien vuosisatojen ajan suurin osan ihmisten näkemistä kuvista oli mustavalkoisia. Valokuvat olivat nekin ensimmäiset sata vuottaan päasiassa mustavalkoisia. Itse asiassa Pastoureau on useammassakin teoksessaan väittänyt että koska taidehistoriatkin pitkään olivat mustavalkoisten reproduktioiden armoilla, ei väreihin taiteessa ole kiinnitetty sitä huomiota mitä pitäisi.

Jonkinlaisen kriisin musta koki 1600-luvulla spektrin löytymisen myötä. Musta, sen enempää kuin valkoinenkaan eivät kuuluneet siihen, eivätkä siis olleet värejä siinä mielessä kuin siihen asti oli ajateltu. Hämmentävä yksityiskohta oli lukea että siihen asti sateenkaartakaan ei taiteessa ollut kuvattu sillä tavoin kuin me sen näemme. Värejä saattoi olla kolme, neljä tai viisi, ja eri järjestyksessä kuin ne oikeasti ovat.

Varsin erikoinen on Pastoureaun väite, että (teollisuussukujen protestanttisesta askeettisuudesta johtuen) kulutustavaroita kuten kirjoituskoneita, puhelimia, kameroita, kyniä ja autja valmistettiin vuosina 1860-1920 pääasiassa väriskaalassa valkoinen, harmaa, ruskea ja musta. Henry Ford kieltäytyi valmistamasta Model T Fordiaan muuna kuin mustana, kuuluu yksi perusteluista, mutta tekisi mieli tutkia oliko esim. Suomessa samoin. Ainakin bakeliitista tulee aina ensimmäisenä mieleen musta, vaikka sitä voi valmistaa kaikissa väreissä.

Väri tai ei, synkkä tai ei, musta on nykyisin suosikkivärien listalla sijalla neljä. Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa tuo lista menee suosituimmasta alkaen sininen, vihreä, punainen, musta, valkoinen ja keltainen. Seuraavaksi vuorossa olisi Pastoureaun näkemys kakkossijalla olevasta vihreästä.



perjantai 20. lokakuuta 2017

Uutta Finnassa (vko 41/2017)

Jo tavalliseen tapaan perjantaihin viivästynyt viikkokatsaus, jossa toteamme Turun museokeskuksen objektien määrän Finnassa kasvaneen 32:lla ja käsittävän mm.

Nuutajärven viinakoiran 1800-luvun lopulta...


lietolaisen orsipöydän...


apteekkilaboratorion tislauslaitteiston...


sota-ajan paperinarusandaalit...


ja lasisen öljylampun.


.



torstai 19. lokakuuta 2017

Kuurinmaa (5) Kolka


Yhdeksän vuotta oli kulunut siitä kun tähyilin Viron Saarenmaan eteläkärjen Sõrve säären niemessä Irben salmen takana häämöttävää Kuurinmaata. Nyt siellä vastarannalla vihdoin oltiin, Kuurinmaan niemen kärjessä, kirjaimellisesti Kolkassa.


Rannalle vievä polku kulki kivisen portin lävitse...



ja ohi latvialaisen merenkulun suurmiehen, Krišjānis Valdemārsin muistomerkin...


tuuliselle niemelle, jonka nokassa olivat paikalla olleen majakan rauniot.



Niemen edessä kohtaavat Riianlahden ja Itämeren aallot, joten vaahtopäitä on kait aina.



Nykyinen majakka on kauempana merellä.


Simpukankuoria oli kuin Atlantin rannalla ikään, tai ainakin melkein.


Kun tänne asti oli tultu, piti näitä syyskuisen koleita näkymiä kuvata koko rahalla.






Pari arvoitukselliseksi jäänyttä muistomerkkiä tai taideteostakin rannalla oli.



Kun oli vielä katsastettu paikalliset kylmän sodan muistot eli neuvostolaivaston viesti- ja tiedusteluaseman rauniot...




kokoonnuttiin yhdistyksen matkojen perinteiselle jaloviinahuikalle.



Bussien parkkipaikalla oli myös pieni näyttely paikan historiasta..


ja matkamuistomyymälä...


sekä kissa.


Oli aika kääntyä paluumatkalle. Aterioimaan pysähdyttiin vielä Kuurinmaallla, Talsissa (saks. Talsen).






Riiassa vietetyn yön jälkeen pysähdyttiin vielä Pärnussa, mutta Viron kesäpääkaupunkia koskevia postauksia löydätte muualta blogista. Kotona Turussa oltiin myöhään illalla, kuten tavallista.


keskiviikko 18. lokakuuta 2017

Kuurinmaa (4) Mazirben liiviläisten talo

Ventspilsistä ajettiin pohjoiseen, ns. liiviläisrannikolle. Liiviläiset ovat kieleltään suomalais-ugrilainen kansa, joskin viimeinen liiviä äidinkielenään puhunut henkilä kuoli jokunen vuosi sitten. Kielen opetelleita toki on. Mazirbeen rakennettiin 1938-39 funkistyylinen liiviläisten talo.


Kustannuksiin osallistuivat myös Suomi, Viro ja Unkari, kertoi muistolaatta ovenpielessä.


 Ahtisaarikin näytti paikassa käyneen.



Sisällä on juhlasali (jossa emme käyneet) ja erilaisia kokoontumis- ja työtiloja.




Perusteellisen opastuksen saimme tähän museohuoneeseen.


Liiviläiset olivat rannikon kansaa, kutsuivatpa he itseäänkin "kalamiehiksi". Kalaa vaihdettiin sisämaan latvialaisten maataloustuotteisiin. Huomasin innostuneesti kuvaamaan, ehkä johtuen siitä että olimme siellä aika pitkään, aika perusteellisesti esillä olevaa liiviläisten vanhaa materiaalista kulttuuria, eli tässäpä tätä, olkaa hyvä.






















Monet esinetyypit löytäisi suomalaisestakin kotiseutumuseosta. Susipannaksi luulemani piikkikaulus olikin kuulemma tarkoitettu vasikan kaulaan vieroittamaan tätä emostaan.


Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...