perjantai 19. maaliskuuta 2021

Kun Karjalasta tuli punainen

 

Pekka Vaara julkaisi 1918 kirjan Viena 1918 - kun maailmansota tuli Karjalaan. Viime vuonna kertomus sai jatkoa teoksessa Viena 1919-1922 - kun neuvostovalta tuli Karjalaan. Vuoden 1918 päättyessä maailmansota oli ohi, mutta itäisessä Euroopassa se jatkui Venäjän sisällis- ja interventiosotana vielä vuosia, ja tämän konfliktin osa olivat myös meillä heimosotina tunnetut taistelut.

Heimosodista on paljonkin kirjoja, mutta Vaara kuvaa tapahtumia nyt vienankarjalaisten itsensä näkökulmasta. 1918 karjalaiset olivat brittien avulla pystyneet lyömään valkoiset suomalaiset, ja 1919 brittien jo tehdessä lähtöä torjumaan valkoiset venäläiset. Sotilaallisten voimasuhteiden muuttuessa suhteet Suomeen paenneiden vienalaisvaikuttajien kanssa lientyivät vuoteen 1920 mennessä, jolloin yhdessä näiden kanssa perustettiin itsenäisyyttä ajanut Vienan väliaikainen hallitus. Puna-armeijan tunkeutuessa Vienaan 1920 ei vakavaan vastarintaan kuitenkaan pystytty, vaan hallitus joutui pakenemaan Suomeen.

Miksi näin, sille lienee ollut useitakin syitä. Suuri osa karjalaisia oli koko ajan ollut poliittisesti kallellaan vasemmalle, ja olivathan bolsevikitkin vannoneet kansallisen itsemääräämisoikeuden nimiin – tosin vain niin kauan kuin se taktisesti heille sopi. Ja sitten oli Vienan suurin ongelma, nälkä. Pettymys koitti kuitenkin pian. Nälkä vain jatkui ja pikemminkin paheni bolsevikkien pakko-ottojen muodossa. Syksyllä 1921 Vienassa noustiin ns. metsäsissikapinaan, osin suomalaisten avustamana, mutta puna-armeija löi kapinalliset jo seuraavan vuoden alussa, seurauksena tuhansien ihmisten pakolaisaalto Suomeen.

Rinnan vienalaisten omien autonomia- ja itsenäisyyspyrkimysten kanssa kulkee kertomus neuvostohallinnon luomasta Karjalan työkansan kommuunista. Edvard Gyllingin ideoima itsehallintoalue täytti bolsevikkien tulkinnan mukaan suomalaisten rauhanneuvotteluissa vaatiman karjalaisten itsehallinnon. Hanke herätti kuitenkin vastustusta alueen venäläisten kommunistijohtajien parissa, eikä karjalaisiakaan ilahduttanut ajatus Suomesta paenneista punaisista hallitsijoinaan.

Vienan tapahtumien lisäksi Vaara käsittelee myös suomalaisten Aunuksen ja Petsamon sotaretkiä, mitkä tietysti erottamaton osa tätä sotanäyttämöä ovatkin. 1918-kirjassa edettiin kuukausi kuukaudelta, tässä vuosi kerrallaan, kerronta on jälleen jouhevaa ja mielenkiintoista luettavaa riittää aiheeseen jo ennestään perehtyneellekin. Vaaran aiemman julkaisun suurin ongelma oli lähdeviitteiden puute ja sama toistuu tässäkin, monestakin yksityiskohdasta olisi mielellään tiennyt mistä se on peräisin. Itse asiassa jäin myös kaipaamaan edellisestä kirjasta tuttua aikajanaa, mikä aina helpottaa yhteen kietoutuneitten prosessien hahmottamista.

Kuvaliitteiden lisäksi tekstiä elävöittävät muutamat kartat sekä keskeisistä toimijoista kertovat tietolaatikot. Erikoiset ajat nostivat esille erikoisia persoonallisuuksia, kuten Murmanskin suomalaisen konsulin Eero Lampion, Vienan väliaikaisen hallituksen jäsenen Teppo Väinölän ja metsäsissipäällikkö Ossippa Borissaisen. Kaikki kolme myös selvisivät Karjalan taisteluista hengissä elääkseen vanhoiksi Suomessa. Voittoisan punaisen puolen komentajista monien osa oli päätyä 1930-luvulla Sandarmohin hiekkakuoppiin.

 Arvostelu on julkaistu myös Suomen humanistiverkkoverkko Agricolassa.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...