Pekka Vaara julkaisi 1918 kirjan Viena 1918 - kun
maailmansota tuli Karjalaan. Viime vuonna kertomus sai jatkoa teoksessa Viena
1919-1922 - kun neuvostovalta tuli Karjalaan. Vuoden 1918 päättyessä
maailmansota oli ohi, mutta itäisessä Euroopassa se jatkui Venäjän sisällis- ja
interventiosotana vielä vuosia, ja tämän konfliktin osa olivat myös meillä
heimosotina tunnetut taistelut.
Heimosodista on paljonkin kirjoja, mutta Vaara kuvaa
tapahtumia nyt vienankarjalaisten itsensä näkökulmasta. 1918 karjalaiset olivat
brittien avulla pystyneet lyömään valkoiset suomalaiset, ja 1919 brittien jo
tehdessä lähtöä torjumaan valkoiset venäläiset. Sotilaallisten voimasuhteiden
muuttuessa suhteet Suomeen paenneiden vienalaisvaikuttajien kanssa lientyivät
vuoteen 1920 mennessä, jolloin yhdessä näiden kanssa perustettiin itsenäisyyttä
ajanut Vienan väliaikainen hallitus. Puna-armeijan tunkeutuessa Vienaan 1920 ei
vakavaan vastarintaan kuitenkaan pystytty, vaan hallitus joutui pakenemaan
Suomeen.
Miksi näin, sille lienee ollut useitakin syitä. Suuri osa
karjalaisia oli koko ajan ollut poliittisesti kallellaan vasemmalle, ja
olivathan bolsevikitkin vannoneet kansallisen itsemääräämisoikeuden nimiin –
tosin vain niin kauan kuin se taktisesti heille sopi. Ja sitten oli Vienan
suurin ongelma, nälkä. Pettymys koitti kuitenkin pian. Nälkä vain jatkui ja
pikemminkin paheni bolsevikkien pakko-ottojen muodossa. Syksyllä 1921 Vienassa
noustiin ns. metsäsissikapinaan, osin suomalaisten avustamana, mutta
puna-armeija löi kapinalliset jo seuraavan vuoden alussa, seurauksena tuhansien
ihmisten pakolaisaalto Suomeen.
Rinnan vienalaisten omien autonomia- ja
itsenäisyyspyrkimysten kanssa kulkee kertomus neuvostohallinnon luomasta
Karjalan työkansan kommuunista. Edvard Gyllingin ideoima itsehallintoalue
täytti bolsevikkien tulkinnan mukaan suomalaisten rauhanneuvotteluissa vaatiman
karjalaisten itsehallinnon. Hanke herätti kuitenkin vastustusta alueen
venäläisten kommunistijohtajien parissa, eikä karjalaisiakaan ilahduttanut ajatus
Suomesta paenneista punaisista hallitsijoinaan.
Vienan tapahtumien lisäksi Vaara käsittelee myös
suomalaisten Aunuksen ja Petsamon sotaretkiä, mitkä tietysti erottamaton osa
tätä sotanäyttämöä ovatkin. 1918-kirjassa edettiin kuukausi kuukaudelta, tässä
vuosi kerrallaan, kerronta on jälleen jouhevaa ja mielenkiintoista luettavaa
riittää aiheeseen jo ennestään perehtyneellekin. Vaaran aiemman julkaisun
suurin ongelma oli lähdeviitteiden puute ja sama toistuu tässäkin, monestakin
yksityiskohdasta olisi mielellään tiennyt mistä se on peräisin. Itse asiassa
jäin myös kaipaamaan edellisestä kirjasta tuttua aikajanaa, mikä aina helpottaa
yhteen kietoutuneitten prosessien hahmottamista.
Kuvaliitteiden lisäksi tekstiä elävöittävät muutamat kartat sekä keskeisistä toimijoista kertovat tietolaatikot. Erikoiset ajat nostivat esille erikoisia persoonallisuuksia, kuten Murmanskin suomalaisen konsulin Eero Lampion, Vienan väliaikaisen hallituksen jäsenen Teppo Väinölän ja metsäsissipäällikkö Ossippa Borissaisen. Kaikki kolme myös selvisivät Karjalan taisteluista hengissä elääkseen vanhoiksi Suomessa. Voittoisan punaisen puolen komentajista monien osa oli päätyä 1930-luvulla Sandarmohin hiekkakuoppiin.
Arvostelu on julkaistu myös Suomen humanistiverkkoverkko Agricolassa.