Brahe Djäknar laulaa ja maagiset sanat on lausuttu: "Våren är här, mössorna på!"
Vappupallomme toivottaa kaikille aurinkoista kevättä!
perjantai 30. huhtikuuta 2010
torstai 29. huhtikuuta 2010
Pike and Shot Tactics 1590-1660
Ilolla on tervehdittävä jokaista Ospreyltä ilmestyvää teosta, jossa käsitellään laajemmin renessanssiajan eurooppalaista sodankäyntiä. Brittiläiselle kustantamolle 1500-luku on yleensä yhtä kuin vuoden 1588 suuri armada ja 1600-luku yhtä kuin Englannin sisällissota 1640-luvulla.
Keith Robertsin aiheena on taktiikan kehitys Alankomaiden valtionhoitajan Morits Nassaulaisen uudistusten ja Englannin restauraation välisenä aikana. Renessanssi haki innnoituksensa antiikista ja niinpä kuten suuri makedonialainen falangi oli kärsinyt tappion pienempien ja joustavampien roomalaisosastojen käsissä, kävisi suurille espanjalaistercioille samoin pienempiin yksiköihin jaettujen alankomaalaisten käsissä. Näin kävikin Nieuwpoortin taistelussa 1600 jonka jälkeen uusi taktiikka levisi muihin protestanttisiin maihin, myös Ruotsiin, jossa Kustaa II Aadolf oli sen tehokkain käyttäjä lyhyen Saksanretkensä aikana (1630-32).
Varhaismodernin ajan jalkaväkimuodostelmien transformaatio tapahtui lyhykäisyydessään seuraavasti. Keskiajan lopulla jalkaväki saavutti taistelukentän herruuden keskittymällä kurinalaisiksi keihäsmiesneliöiksi, joiden tueksi tulivat musketööriosastot. Ratsuväen uhan väistyessä ja kenttätykistön tehon kasvaessa neliöt ohenivat ja pitenivät kunnes ne lineaaritaktiikan aikakaudella 1700-luvulla olivat enää 2-3 miestä syviä rivejä. Sokkapistimen tultua käyttöön 1600-luvun lopussa voitiin jalkaväkikeihäistä ("piikeistä") luopua kokonaan. Robertsin kirja kuvaa yhtä vaihetta tässä prosessissa, Hollannin vapaussodan ja 30-vuotisen aikakautta, jolloin trendeinä olivat myös musketöörien osuuden kasvu suhteessa keihäsmiehiin ja vähittäinen luopuminen jalkaväen haaniskoinnista.
Visuaalisesti kirja ei ole kovinkaan antoisa. Kuvitus koostuu moneen kertaan nähdyistä 1600-luvun painokuvista sekä Adam Hookin ennallistuksista, jotka tässä pakosta ovat kaavamaisia joukkomuodostelmien kuvia, havainnollisia tosin sinänsä.
Plussaa siitä ettei tarvinnut tällä kertaa lukea miten lunttumusketin lataaminen on hidasta koska se käsittää niin-ja-niin-monta vaihetta. Tämä merkillinen käsitys lienee syntynyt Jacob de Gheynin 1607 julkaisemasta manuaalista Wapenhandelingh, jossa musketin (ja myös jalkaväkikeihään) käsittelyn havainnollistamiseksi jokainen liikesarja on purettu osiinsa - "Musket for dummies" siis.
Keith Robertsin aiheena on taktiikan kehitys Alankomaiden valtionhoitajan Morits Nassaulaisen uudistusten ja Englannin restauraation välisenä aikana. Renessanssi haki innnoituksensa antiikista ja niinpä kuten suuri makedonialainen falangi oli kärsinyt tappion pienempien ja joustavampien roomalaisosastojen käsissä, kävisi suurille espanjalaistercioille samoin pienempiin yksiköihin jaettujen alankomaalaisten käsissä. Näin kävikin Nieuwpoortin taistelussa 1600 jonka jälkeen uusi taktiikka levisi muihin protestanttisiin maihin, myös Ruotsiin, jossa Kustaa II Aadolf oli sen tehokkain käyttäjä lyhyen Saksanretkensä aikana (1630-32).
Varhaismodernin ajan jalkaväkimuodostelmien transformaatio tapahtui lyhykäisyydessään seuraavasti. Keskiajan lopulla jalkaväki saavutti taistelukentän herruuden keskittymällä kurinalaisiksi keihäsmiesneliöiksi, joiden tueksi tulivat musketööriosastot. Ratsuväen uhan väistyessä ja kenttätykistön tehon kasvaessa neliöt ohenivat ja pitenivät kunnes ne lineaaritaktiikan aikakaudella 1700-luvulla olivat enää 2-3 miestä syviä rivejä. Sokkapistimen tultua käyttöön 1600-luvun lopussa voitiin jalkaväkikeihäistä ("piikeistä") luopua kokonaan. Robertsin kirja kuvaa yhtä vaihetta tässä prosessissa, Hollannin vapaussodan ja 30-vuotisen aikakautta, jolloin trendeinä olivat myös musketöörien osuuden kasvu suhteessa keihäsmiehiin ja vähittäinen luopuminen jalkaväen haaniskoinnista.
Visuaalisesti kirja ei ole kovinkaan antoisa. Kuvitus koostuu moneen kertaan nähdyistä 1600-luvun painokuvista sekä Adam Hookin ennallistuksista, jotka tässä pakosta ovat kaavamaisia joukkomuodostelmien kuvia, havainnollisia tosin sinänsä.
Plussaa siitä ettei tarvinnut tällä kertaa lukea miten lunttumusketin lataaminen on hidasta koska se käsittää niin-ja-niin-monta vaihetta. Tämä merkillinen käsitys lienee syntynyt Jacob de Gheynin 1607 julkaisemasta manuaalista Wapenhandelingh, jossa musketin (ja myös jalkaväkikeihään) käsittelyn havainnollistamiseksi jokainen liikesarja on purettu osiinsa - "Musket for dummies" siis.
keskiviikko 28. huhtikuuta 2010
Keisareiden iso hali
Neljäs ristiretki ja Konstantinopolin ryöstö vuonna 1204 antoi venetsialaisille tilaisuuden täydentää huomattavassa määrin materiaalista kulttuuriperintöään.
Yksi tunnetuimmista hankinnoista oli tämä, Tetrarkkeina tunnettu veistosryhmä. Tetrarkia oli keisari Diocletianuksen kehittämä hallintojärjestelmä, jossa Rooman valtakunta oli jaettu kahden augustuksen ja näiden varamiesten kahden caesarin kesken. Augustuksen siirtyessä syrjään heidän tilalleen tulisivat caesarit joiden tilalle puolestaan valittaisiin uudet caesarit. Nelivalta ei kuitenkaan toiminut, vaan järjestelmä hajosi pian Diocletianuksen jälkeen.
Kuten tästä kuvasta näkyy, eivät augustus/caesar -parit alunperin olleet yhdessä. Jotain näyttää myös puuttuvan...
...ja puuttuva osa on tässä. Kuva on Wikipediasta ja kivi itse Istanbulin Arkeologisessa museossa. Yhden sotilasjuntan jäsenen kantapää jäi siis kiireessä Konstantinopoliin!
Byzantium 1200 -projektin sivuilta löytyy ennallistus rakennuksesta jossa nuo patsaat aikoinaan sijaitsivat. Tätä nykyä ne ovat kiinnimuurattuina Venetsian Markuksenkirkon nurkkaukseen.
Kannattaa myös huomata että kivi on porfyyria, jota värinsä vuoksi pidettiin Bysantissa erityisessä arvossa, olihan purppura keisarin tunnusväri. Keisarin lapset synnytettiin keisarillisen palatsin purppurakamarissa, josta johtuen heillä oli oikeus käyttää arvonimeä Πορφυρογέννητος eli Purppurasyntyinen. Aitoa keisarillista purppurakiveä sai vain Egyptistä, paikasta nimeltä Mons Porphyrites, joka puolestaan sijaitsee suomalaistenkin suosiman Hurghadan lomakohteen lähellä.
Yksi tunnetuimmista hankinnoista oli tämä, Tetrarkkeina tunnettu veistosryhmä. Tetrarkia oli keisari Diocletianuksen kehittämä hallintojärjestelmä, jossa Rooman valtakunta oli jaettu kahden augustuksen ja näiden varamiesten kahden caesarin kesken. Augustuksen siirtyessä syrjään heidän tilalleen tulisivat caesarit joiden tilalle puolestaan valittaisiin uudet caesarit. Nelivalta ei kuitenkaan toiminut, vaan järjestelmä hajosi pian Diocletianuksen jälkeen.
Kuten tästä kuvasta näkyy, eivät augustus/caesar -parit alunperin olleet yhdessä. Jotain näyttää myös puuttuvan...
...ja puuttuva osa on tässä. Kuva on Wikipediasta ja kivi itse Istanbulin Arkeologisessa museossa. Yhden sotilasjuntan jäsenen kantapää jäi siis kiireessä Konstantinopoliin!
Byzantium 1200 -projektin sivuilta löytyy ennallistus rakennuksesta jossa nuo patsaat aikoinaan sijaitsivat. Tätä nykyä ne ovat kiinnimuurattuina Venetsian Markuksenkirkon nurkkaukseen.
Kannattaa myös huomata että kivi on porfyyria, jota värinsä vuoksi pidettiin Bysantissa erityisessä arvossa, olihan purppura keisarin tunnusväri. Keisarin lapset synnytettiin keisarillisen palatsin purppurakamarissa, josta johtuen heillä oli oikeus käyttää arvonimeä Πορφυρογέννητος eli Purppurasyntyinen. Aitoa keisarillista purppurakiveä sai vain Egyptistä, paikasta nimeltä Mons Porphyrites, joka puolestaan sijaitsee suomalaistenkin suosiman Hurghadan lomakohteen lähellä.
tiistai 27. huhtikuuta 2010
Merikaupunki talvisodassa
Jälleen viime tingassa -postaus! Forum Marinumin hienosti toteutettu Merikaupunki talvisodassa -näyttely on auki enää tämän viikon.
maanantai 26. huhtikuuta 2010
Museokokoelmien kartuttamista Hollywoodin tyyliin
Eilen tuli telkasta elokuva National Treasure - kansallisaarre, jonka alusta missasin tunnin, mutta mukaan aarteenetsintään ja takaa-ajoihin ehti vielä hyvin. Etsittiin siis "temppeliherrojen ja vapaamuurareiden" (totta kai!) kokoamaa arkistoaineisto- ja esinekokoelmaa. Jo tiedossa olevaa julkista kulttuuriperintöä tärveltiin surutta suuremman hyvän saavuttamiseksi. USA:n itsenäisyysjulistusta runneltiin sentään valkoiset hansikkaat kädessä.
Mukana juoksenteli arkistoalalla työskennellyt, ulkonäöltään varsin viehättävä nainen, jonka ammattitaidossakaan ei toki ollut moitteen sijaa, tunnistihan hän pinon pölyisiä kirjoitusrullia nähtyään ne heti Aleksandrian kirjastosta peräisin oleviksi.
Kauhun parkaisu museoammattilaiselta pääsi sen sijaan silloin kun päähenkilö löydön tehtyään valaisi sen tuikkaamalla avotulen roihuamaan koko luolan pituudelta. Onneksi olen vain tutkija, konservaattoreita lienee pyörtynyt näyn edessä joukoittain.
sunnuntai 25. huhtikuuta 2010
Kertomuksia taisteluista
Nytpä ei muuta kuin muistutus että Yle Areenalta tulee vielä jonkin aikaa Teemalla esitetty 3-osainen sarja eurooppalaisista taisteluista:
Wienin piiritys 1529
Magdeburgin ryöstö 1631
Sedanin taistelu 1870
Jokaista konfliktia seurataan kummaltakin puolelta valitun aikalaislähteen valossa. Dramatisoitujen osioiden lavastus ja puvustus oli ainakin minun silmääni ok. Jos joku löytää mokia niin kirjatkoon kommentteihin. Joka tapauksessa piristävää nähdä vaihteeksi jotain muuta kuin toista maailmansotaa.
Wienin piiritys 1529
Magdeburgin ryöstö 1631
Sedanin taistelu 1870
Jokaista konfliktia seurataan kummaltakin puolelta valitun aikalaislähteen valossa. Dramatisoitujen osioiden lavastus ja puvustus oli ainakin minun silmääni ok. Jos joku löytää mokia niin kirjatkoon kommentteihin. Joka tapauksessa piristävää nähdä vaihteeksi jotain muuta kuin toista maailmansotaa.
lauantai 24. huhtikuuta 2010
Galloglass 1250-1600: Gaelic Mercenary Warrior
Ospreyn Warrior-sarjan numero 143:n aiheena olevat galloglassit lienevät suomalaisille melko tuntemattomia. Lyhyesti sanottuna kyseessä ovat keskiajan lopulla Skotlannin länsirannikolta ja saarilta Irlantiin pestautuneet palkkasoturit, joiden tunnuksena oli (rengas)haarniska ja varreltaan miehenmittainen kirves, jonka juuret periytyivät skandinaavien sotakirveisiin. Yhdessä ratsuväen ja kevyen jalkaväen (kern) kanssa he muodostivat Irlannin heimopäälliköiden aseväen.
Galloglassit olivat siis alunperin skotteja, mutta ajan myötä mukaan värvättiin irlantilaisia ja itse asiassa he suurelta osin lienevät irlantilaisia olleetkin. Fergus Cannanin esimerkikseen valitsema kuvitteellinen soturi on juuri köyhä maalaispoika vailla muita toimeentulon mahdollisuuksia kuin aseisiin tarttuminen. Warrior-sarjan ideana oli alunperin kuvata juuri esimerkkiyksilön kautta soturin/sotilaan elämää. Tästä on nykyään useimmiten luovuttu, mutta hauskaa että tässä on käytäntöön palattu.
Virkistävää on myös ettei itsekin kelttisukua oleva Cannan todellakaan romantisoi aihettaan. Myöhäiskeskiajan Irlannin elämä oli köyhää ja väkivaltaista ja galloglassien taistelutehtävätkin liittyivät useimmiten loputtomiin karjavarkauksiin eri klaanien välillä. Riesa ja vitsaus nämä kirvesmiehet olivat myös niille, joita heidän oli määrä suojella. Talonpoikien koteihin majoitetut soturit söivät ja joivat talon tyhjäksi ja öykkäröivät miten tahtoivat. Mieleen tuli että Suomen nuijasodan aiheuttanut linnaleiri lienee ollut jokseenkin samanlaista menoa.
Tositaisteluun jouduttaessa soturietiikka edellytti galloglassien taistelevan kuolemaan saakka ja näin usein tapahtuikin. Irlantilaisten perinteinen sodankäynti oli perustunut väijytyksiin ja kahakointiin, skotit eivät sen sijaan kaihtaneet suoraa lähitaistelua, johon galloglassien haarniskointi ja aseistus antoivat edellytykset. Taistelussa soturilta odotettiin hurjuutta, tämän kääntöpuoli oli hävinneitä (siviilejä myöten) osoitettu raakuus. Cannanin sanoin galloglasseissa yhdistyi "keskiajan skottien äärimmäinen väkivaltaisuus ja irlantilaisten anarkistinen nihilismi (!)".Galloglassien tuhoksi koitui lopulta Elisabeth I:n ajan englantilaisvalloitus ja he katosivat 1600-luvun alussa.
Nimestään päätellen ilmeistä kelttiperää oleva Seán Ó'Brogáin on Ospreyn kuvittajana keskitasoa. Aseita ja varusteita ei ole kuvattu yksityiskohtaisesti kuten vanhemmissa ja paremmissa Warrioreissa oli tapana, vaan kaikki värikuvaennallistukset kuvaavat tilannnenäkymiä koulutuksesta, majoituksesta tai taisteluista. Värejä on nykyään muuallakin kuin ennallistuksissa ja ennallistusten sijoittaminen muun tekstin sekaan kuvateksteineen on kieltämättä selkeä plussa niihin aikoihin jolloin ne painoteknisistä syistä olivat erillään, kuvat keskellä ja tekstit lopussa.
Galloglassit olivat siis alunperin skotteja, mutta ajan myötä mukaan värvättiin irlantilaisia ja itse asiassa he suurelta osin lienevät irlantilaisia olleetkin. Fergus Cannanin esimerkikseen valitsema kuvitteellinen soturi on juuri köyhä maalaispoika vailla muita toimeentulon mahdollisuuksia kuin aseisiin tarttuminen. Warrior-sarjan ideana oli alunperin kuvata juuri esimerkkiyksilön kautta soturin/sotilaan elämää. Tästä on nykyään useimmiten luovuttu, mutta hauskaa että tässä on käytäntöön palattu.
Virkistävää on myös ettei itsekin kelttisukua oleva Cannan todellakaan romantisoi aihettaan. Myöhäiskeskiajan Irlannin elämä oli köyhää ja väkivaltaista ja galloglassien taistelutehtävätkin liittyivät useimmiten loputtomiin karjavarkauksiin eri klaanien välillä. Riesa ja vitsaus nämä kirvesmiehet olivat myös niille, joita heidän oli määrä suojella. Talonpoikien koteihin majoitetut soturit söivät ja joivat talon tyhjäksi ja öykkäröivät miten tahtoivat. Mieleen tuli että Suomen nuijasodan aiheuttanut linnaleiri lienee ollut jokseenkin samanlaista menoa.
Tositaisteluun jouduttaessa soturietiikka edellytti galloglassien taistelevan kuolemaan saakka ja näin usein tapahtuikin. Irlantilaisten perinteinen sodankäynti oli perustunut väijytyksiin ja kahakointiin, skotit eivät sen sijaan kaihtaneet suoraa lähitaistelua, johon galloglassien haarniskointi ja aseistus antoivat edellytykset. Taistelussa soturilta odotettiin hurjuutta, tämän kääntöpuoli oli hävinneitä (siviilejä myöten) osoitettu raakuus. Cannanin sanoin galloglasseissa yhdistyi "keskiajan skottien äärimmäinen väkivaltaisuus ja irlantilaisten anarkistinen nihilismi (!)".Galloglassien tuhoksi koitui lopulta Elisabeth I:n ajan englantilaisvalloitus ja he katosivat 1600-luvun alussa.
Nimestään päätellen ilmeistä kelttiperää oleva Seán Ó'Brogáin on Ospreyn kuvittajana keskitasoa. Aseita ja varusteita ei ole kuvattu yksityiskohtaisesti kuten vanhemmissa ja paremmissa Warrioreissa oli tapana, vaan kaikki värikuvaennallistukset kuvaavat tilannnenäkymiä koulutuksesta, majoituksesta tai taisteluista. Värejä on nykyään muuallakin kuin ennallistuksissa ja ennallistusten sijoittaminen muun tekstin sekaan kuvateksteineen on kieltämättä selkeä plussa niihin aikoihin jolloin ne painoteknisistä syistä olivat erillään, kuvat keskellä ja tekstit lopussa.
perjantai 23. huhtikuuta 2010
Leijonia
Missään nimessä tämä ei ole kissablogi, mutta kun Salme bloggasi vähän isommista kissoista, niin komppaan tässä samasta aiheesta.
Tässä oma kuvani Narvan leijonasta sateisena päivänä vuonna 2007, jolloin museolaiset tekivät kiertomatkan Viroon. Tämä vuonna 1948 hävitetty, mutta vuonna 2000 uudelleen pystytetty muistomerkki on nimeltään Ruotsin leijona, viroksi "Rootsi lõvi", jolla googlaamalla löytyy kivikissasta paljonkin kuvia.
Alkuperäisen Narvan taistelun (1700) muistomerkin vihki silloinen kruununprinssi Kustaa Aadolf (kuninkaana Kustaa VI Aadolf) 18. lokakuuta 1936.
Tukholman Historiska museetin aulassa taas komeilee tällainen kolli, jotakuinkin kolmimetrinen 1:1 jäljennös...
...tästä Pireuksen leijonasta, jonka venetsialaiset toimittivat mainitusta satamasta parempaan talteen vuonna 1687. Leijona on kuuluisa 1000-luvulla siihen kaiverretuista riimuista, joiden sisällöstö Wikipedian artikkeli antaa parikin eri tulkintaa.
Riimut esiintyvät mm. sarjakuvasankari Corto Maltesen seikkailussa Kertomus Venetsiasta, melko lailla Da Vinci Code -tyylisessä salaisuudenjäljitystarinassa.
Riimuja arvellaan Bysantin keisarin skandinaavisten palkkasotureiden eli varjagikaartin vandalismiksi. Kerrotaan näin ennakkomainontana että Ospreyltä on kesällä ilmestymässä aihetta käsittelevä julkaisu, josta sitten aikanaan enemmän.
Tässä oma kuvani Narvan leijonasta sateisena päivänä vuonna 2007, jolloin museolaiset tekivät kiertomatkan Viroon. Tämä vuonna 1948 hävitetty, mutta vuonna 2000 uudelleen pystytetty muistomerkki on nimeltään Ruotsin leijona, viroksi "Rootsi lõvi", jolla googlaamalla löytyy kivikissasta paljonkin kuvia.
Alkuperäisen Narvan taistelun (1700) muistomerkin vihki silloinen kruununprinssi Kustaa Aadolf (kuninkaana Kustaa VI Aadolf) 18. lokakuuta 1936.
Tukholman Historiska museetin aulassa taas komeilee tällainen kolli, jotakuinkin kolmimetrinen 1:1 jäljennös...
...tästä Pireuksen leijonasta, jonka venetsialaiset toimittivat mainitusta satamasta parempaan talteen vuonna 1687. Leijona on kuuluisa 1000-luvulla siihen kaiverretuista riimuista, joiden sisällöstö Wikipedian artikkeli antaa parikin eri tulkintaa.
Riimut esiintyvät mm. sarjakuvasankari Corto Maltesen seikkailussa Kertomus Venetsiasta, melko lailla Da Vinci Code -tyylisessä salaisuudenjäljitystarinassa.
Riimuja arvellaan Bysantin keisarin skandinaavisten palkkasotureiden eli varjagikaartin vandalismiksi. Kerrotaan näin ennakkomainontana että Ospreyltä on kesällä ilmestymässä aihetta käsittelevä julkaisu, josta sitten aikanaan enemmän.
torstai 22. huhtikuuta 2010
Tukholman museoissa
Näyttelytyöryhmämme matka vei tällä kertaa Tukholmaan.
Ensimmäinen kohteemme oli Keskiaikamuseo, jossa Tina Rodhe opasti meitä. Taannoin uusittu perusnäyttely perustuu suuresti rekonstruktioihin. Alkuperäistä on vain keskellä oleva pala kaupunginmuuria sekä joukko kaivauslöytöjä muutamissa vitriineissä. Epäilemättä tämä onkin paras tapa havainnollistaa arkeologisia löytöjä, jotka usein ovat varsin fragmentaarisia. Vaihtuvana osiona oli näyttely Birger-jaarlin syntymän 800-vuotisjuhlan kunniaksi.
Tämän jälkeen hajaannuimme kukin tahoillemme. Keskiaikamuseo sijaitsee Helgeandsholmenilla ja heti salmen takana on Kuninkaanlinna ja siellä Kuninkaallinen Varuskamari. Varuskamarin kokoelmissa on Ruotsin kuninkaallisten vaatteita, aseita, ajopelejä ynnä kaikkea muuta vuosisatojen ajalta. Varsin perinteinen museonäyttely, mutta vaikuttavat esineet puhuvat puolestaan.
Lounaan jälkeen matka jatkui Historialliseen museoon, jossa jalkoja säästi se, että koko toinen kerros oli suljettu rakenteilla olevan Ruotsin historian näyttelyn vuoksi (aukeaa toukokuussa). Alakerran viikinkinäyttely oli perinteisin osuus, muun esihistorian osuudessa oli hyödynnetty monenlaisia elävöittämisideoita. No jaa, ehkä kaikkien perinteisin oli sittenkin kellarin Kultahuone loputtomine jalometalliesineineen - vaikuttava aarrekammio kyllä. Museopedagogian osuus oli Arkeoteekki, mahdollisuus testata kykyjään arkeologina.
Lopuksi mentiin vielä Armeijamuseoon, jonka muutama vuosi sitten uusittu perusnäyttely perustuu Keskiaikamuseon tapaan varsin vavahduttaviinkin rekonstruktioihin mm. 30-vuotisesta sodasta ja suuresta Pohjan sodasta. Tosin löytyvät sieltä sitten intohimoisille aseharrastajille kaikki Ruotsin armeijan miekka- ja kiväärimallit siisteissä rivistöissä ja vielä muutama ulkomainenkin päälle. Ala-aulan vaihtuvina nättelyinä olivat mm. kepeä catwalkteemainen univormunäyttely (itse sovitin husaaridolmaania, josta otettua kuvaa ette tule näkemään tässä) ja shokeeraava Miss Landmine - Cambodia 2009.
Kirjahankintoja:
The Museum of Medieval Stockholm
Spel och dobbel under medeltiden - Games and gaming during the Middle Ages
The Royal Armoury in the Cellar Vaults of the Royal Palace
sunnuntai 18. huhtikuuta 2010
Arma 2010 hankintoja
Eihän asemessuilta tietenkään aseita osteta, vaan kirjoja!
Tällä kertaa mukaan tarttui seuraavanlaisia:
Richard Akehurst: Antique Weapons for pleasure and investment (1969).
Masterpieces of Tula Gun-Makers. Neukkuaikainen kuvateos Tulan aseseppien näyttävämmästä tuotannosta. Kannessa olevan logon perusteella tehty turisteille Moskovan olympialaisiin (1980), mutta painovuosi kuitenkin 1981 (?).
Alf Åberg - Göte Göransson: Karoliner (1976). Hienoin piirroksin kuvitettu teos Kaarle XII:n armeijasta univormuineen ja varusteineen sekä suuren Pohjan sodan tapahtumista.
Ensimmäinen maailmansota (2002). Dorling Kindersleyn Eyewitness Guides -sarjasta suomennettu, alkuperäisesineiden kuvia ja tapahtuma-ajan valokuvia runsain mitoin hyödyntävä teos.
Tällä kertaa mukaan tarttui seuraavanlaisia:
Richard Akehurst: Antique Weapons for pleasure and investment (1969).
Masterpieces of Tula Gun-Makers. Neukkuaikainen kuvateos Tulan aseseppien näyttävämmästä tuotannosta. Kannessa olevan logon perusteella tehty turisteille Moskovan olympialaisiin (1980), mutta painovuosi kuitenkin 1981 (?).
Alf Åberg - Göte Göransson: Karoliner (1976). Hienoin piirroksin kuvitettu teos Kaarle XII:n armeijasta univormuineen ja varusteineen sekä suuren Pohjan sodan tapahtumista.
Ensimmäinen maailmansota (2002). Dorling Kindersleyn Eyewitness Guides -sarjasta suomennettu, alkuperäisesineiden kuvia ja tapahtuma-ajan valokuvia runsain mitoin hyödyntävä teos.
perjantai 16. huhtikuuta 2010
Ohutta yläpilveä
Islantilaisten uusin tempaus sulki Euroopan ilmatilan, mutta onneksi maanpinnallakin riittää kaikenlaista:
Turun linnan Voudinsalissa avautui tänään näyttely Oikeaan aikaan.
Polkupyöräreittini tukkeeksi oli järjestetty saaristolaismarkkinat, jotka jatkuvat sunnuntaihin.
Turun Varsinaissuomalainen Osakunta viettää lopunaikoja. En opiskeluaikoinani harrastanut osakuntatoimintaa (ja osakuntani olisi joka tapauksessa ollut toinen), mutta on paikallaan viettää hiljainen hetki TVO:n 1980-luvun bileiden muistoksi.
Sunnuntaina suunnataan Artukaisten messukeskukseen, siellä on silloin Arma 2010 Turun Asemessut.
Tällainen mainoskatko tällä kertaa.
keskiviikko 14. huhtikuuta 2010
Lenin heikoilla jäillä
Televisiosta tuli eilen suomalais-neuvostoliittolainen yhteistyöelokuva Luottamus. Uskollliset suomalaiset ystävät pelastavat Leninin pulasta jos toisesta (mm. avannosta Paraisilla) ja tämä "antaa" näille itsenäisyyden kaikesta vastustuksesta huolimatta. Elokuva näkyy YLE Areenalla vielä viikon ajan.
Leffa oli eräänlainen YYA-Suomen huippukohta ja ainakin meillä Kemissä koko koulu vietiin sitä katsomaan. Leninin loputtomat väittelyt puoluetovereidensa kanssa marxilaisesta näkökulmasta kansojen itsemääräämisoikeuteen eivät yläasteikäisiä kauan jaksaneet kiinnostaa ja oma muistikuvani on että koko tilaisuus meni yleiseksi hulinaksi. Oulun yliopistossa tehty gradu kertoo elokuvan kuuluneen osana lukioiden historianopetukseeen, mutta peruskoululaisillekin sitä siis esitettiin.
Aika oli vienyt filmistä värit, ja aika hajutonta ja mautonta oli loppukin sisältö. Suurimman osan ajasta Lenin pasteerailee takaumissa ympäri Suomea ja perustelee suomalaisten itsemääräämisoikeuden tärkeyttä mm. Alexandra Kollontaille ja Rosa Luxemburgille. Mukana vilahtelee ajan tärkeimpiä suomalaisnäyttelijöitä niin että déjà vu "Täällä Pohjantähden alla" -filmatisointiin on aika voimakas, sosialisteina pyörivät samat näyttelijät kuin Linnankin tarinassa. Ohjaajana molemmissa oli Edvin Laine.
Suomen silloinen ulkopoliittinen johto lienee ollut tyytyväinen. Paasikiven-Kekkosen linja väännetään suorastaan rautalangasta, aina sitä myöten että elokuva loppuu Etykin loppuasiakirjan allekirjoitustilaisuuteen 1975.
Omanlaistansa nostalgiaa ajoilta jolloin Suomi oli Neuvostoliiton paras ja ainoa ystävä.
Leffa oli eräänlainen YYA-Suomen huippukohta ja ainakin meillä Kemissä koko koulu vietiin sitä katsomaan. Leninin loputtomat väittelyt puoluetovereidensa kanssa marxilaisesta näkökulmasta kansojen itsemääräämisoikeuteen eivät yläasteikäisiä kauan jaksaneet kiinnostaa ja oma muistikuvani on että koko tilaisuus meni yleiseksi hulinaksi. Oulun yliopistossa tehty gradu kertoo elokuvan kuuluneen osana lukioiden historianopetukseeen, mutta peruskoululaisillekin sitä siis esitettiin.
Aika oli vienyt filmistä värit, ja aika hajutonta ja mautonta oli loppukin sisältö. Suurimman osan ajasta Lenin pasteerailee takaumissa ympäri Suomea ja perustelee suomalaisten itsemääräämisoikeuden tärkeyttä mm. Alexandra Kollontaille ja Rosa Luxemburgille. Mukana vilahtelee ajan tärkeimpiä suomalaisnäyttelijöitä niin että déjà vu "Täällä Pohjantähden alla" -filmatisointiin on aika voimakas, sosialisteina pyörivät samat näyttelijät kuin Linnankin tarinassa. Ohjaajana molemmissa oli Edvin Laine.
Suomen silloinen ulkopoliittinen johto lienee ollut tyytyväinen. Paasikiven-Kekkosen linja väännetään suorastaan rautalangasta, aina sitä myöten että elokuva loppuu Etykin loppuasiakirjan allekirjoitustilaisuuteen 1975.
Omanlaistansa nostalgiaa ajoilta jolloin Suomi oli Neuvostoliiton paras ja ainoa ystävä.
lauantai 10. huhtikuuta 2010
Mammutteja ja linnunpönttöjä
Näyttelytyöryhmämme teki eilen opintomatkan Heurekaan ja Espoon kaupunginmuseoon. Jälkimmäisen museokaupasta tuli tuomisiksi kotiin Discover Mammoth Excavation Kit, n. 8 x 5,5 x 3,5 cm klöntti eräänlaista kipsiä, josta voi mukana tulevilla puutikulla ja pikku pensselillä kaivaa esiin pikkuruisen muovisen mammutin luurangon.
8-vuotias arkeologi kaiveli fossilin esiin tänään esiin, aikaa meni, mutta valmista tuli. Mutta nyt varoituksen sana: kipsintapainen aine hajosi hienoksi pölyksi ja urakan päätteeksi sekä arkeologi että kaivauspaikan ympäristö olivat täysin tuon pölyn peitossa. Sanokaamme nyt vaikka niin että arkeologin äiti ei ollut ollenkaan huvittunut, joten arkeologinen toiminta sisätiloissa kiellettiin toistaiseksi.
Talomme taakse metsänrinteeseen on tänään ripustettu upouusi linnunpöntö. Asuntoon tutustujia on sisäänmenoaukolla käynyt tiuhaan. Seuraamme tilannetta.
Kuva Halistenkosken kuohuista tänään iltapäivällä.
keskiviikko 7. huhtikuuta 2010
Saint Crispin's Day
Monissa D-päivää käsittelevissä teoksissa kerrotaan brittiupseereiden lausuneen maihinnousualuksissa miehilleen otteita Shakespearen näytelmästä Henrik V, tarkemmin ottaen puheesta, jonka kuningas piti ennen Agincourtin taistelua Pyhän Crispinuksen päivänä 25. lokakuuta 1415:
And Crispin Crispian shall ne'er go by,
From this day to the ending of the world,
But we in it shall be remembered,
We few, we happy few, we band of brothers.
For he to-day that sheds his blood with me
Shall be my brother; be he ne'er so vile,
This day shall gentle his condition;
And gentlemen in England now a-bed
Shall think themselves accurs'd they were not here,
And hold their manhoods cheap whiles any speaks
That fought with us upon Saint Crispin's day.
Maihinnnousua Ranskaan ja taistelua siellä kuvaava näytelmä oli siis todella ajan hermolla, kun se filmattiin vuonna 1944. Tämä Laurence Olivierin ohjaama, tuottama ja tähdittämä värielokuva tulee YLE Teemalta tänään klo 19.
Miehitettyyn Ranskaan ei englantilaisilla elokuvantekijöillä ollut asiaa, sen sijaan innoitusta lavasteisiin haettiin keskiaikaisista käsikirjoituskuvituksista.
Myös toista maailmansotaa käsittelevä ja Suomessa jo useaankin kertaan esitetty TV-sarja sai nimensä em. sitaatista: The Band of Brothers - Taistelutoverit.
EDIT 8.4. Elvisleffoista sanottiin joskus että niissä riittää kun on Elvis ja värit. Tässä ei ollut Elvistä, mutta värejä senkin edestä. Ehkäpä kotirintaman mielialoja paransi jo se että näki jotain kirjavaa sodanaikaisen ankeuden keskellä.
Kenneth Branaghin versio vuodelta 1989 oli kyllä mukaansatempaavampi.
maanantai 5. huhtikuuta 2010
Pannaria pyhäpäivän ratoksi
Viikon bloggaamisen jälkeen ovat aiheet jo niin loppu että pitää turvautua reseptien kertomiseen. Mutta tämä on oikeasti hyvä!
1 tl suolaa
3 munaa
½ dl hienoa sokeria
Sulata voi. Kaada maito riittävään suureen astiaan ja lisää vatkaten jauhot, suola ja voisula. Anna taikinan turvota ½-1 tuntia. Lisää sokerin kanssa vatkatut munat ja kaada syvälle uunipellille, jossa leivinpaperiarkki. Paista n.1 tunti 175:ssä asteessa.
Muokattu alkuperäisohjeesta Oksasen-Harmion ”Kodin keittokirjasta” (5. painos 1986)
(Oikeastaan piti kertoa Liedon Vanhalinnan museon näyttelystä, mutta siitä ehkä toiste.)
sunnuntai 4. huhtikuuta 2010
"...nousi kuolleista kolmantena päivänä..."
Jos joku kuolee perjantaina ja nousee kuolleista sunnuntaina, nykyään sanottaisiin että hän teki sen kahden päivän kuluttua ("toisena päivänä"). Mutta antiikin aikana ei nollaa tunnettu ja laskenta aloitettiin siis kuolinpäivästä. Sama nollattomuus teki temput kun Dionysius Exiguus kehitti ajanlaskujärjestelmämme joka alkaa Kristuksen oletetusta syntymävuodesta. Dionysius käytti laskelmissaan nollan käsitettä, mutta ajatus vuodesta nolla oli hänelle mahdoton, kuten matemaatikko Charles Seife kirjassaan Zero - The Biography of a Dangerous Idea kertoo (suom. Nollan elämäkerta).
Kreikkalaiselle (aristoteliselle) filosofialle ajatus olemattomuudesta (ja myös äärettömyydestä) oli Seifen mukaan kauhistuttava, ja saman kannan otti myös varhaiskristillinen teologia. Intialainen matematiikka oli kuitenkin omaksunut nollan ja sieltä se siirtyi islamilaiseen kulttuuriin. Eurooppaan nolla kotiutui arabialaisten (tai siis oikeastaan intialaisten) numeroiden mukana vasta keskiajan lopulla. Merkittävä rooli tässä oli Leonardo Pisalaisella (1170-1250), paremmin tunnettu nimellä Fibonacci. Hänen kehittämänsä Fibonaccin lukujono taas on turkulaisille tuttu Turku Energian savupiipussa olevasta Mario Merzin neonvaloteoksesta Fibonacci Sequence 1-55.
Nollan laiminlyönyt Dionysius on vastuussa kymmenen vuoden välein uusiutuvasta kinasta. Elämmekö nyt, vuonna 2010, 2010-lukua vai emme`? No tarkalleen ottaen emme. Mutta mitä jos vain sopisimme että ajanlaskumme ensimmäinen vuosikymmen oli vain 9 vuoden mittainen ja kaikki muut sen jälkeen alkoivat nollasta, tuosta vaarallisesta numerosta? :-)
Kreikkalaiselle (aristoteliselle) filosofialle ajatus olemattomuudesta (ja myös äärettömyydestä) oli Seifen mukaan kauhistuttava, ja saman kannan otti myös varhaiskristillinen teologia. Intialainen matematiikka oli kuitenkin omaksunut nollan ja sieltä se siirtyi islamilaiseen kulttuuriin. Eurooppaan nolla kotiutui arabialaisten (tai siis oikeastaan intialaisten) numeroiden mukana vasta keskiajan lopulla. Merkittävä rooli tässä oli Leonardo Pisalaisella (1170-1250), paremmin tunnettu nimellä Fibonacci. Hänen kehittämänsä Fibonaccin lukujono taas on turkulaisille tuttu Turku Energian savupiipussa olevasta Mario Merzin neonvaloteoksesta Fibonacci Sequence 1-55.
Nollan laiminlyönyt Dionysius on vastuussa kymmenen vuoden välein uusiutuvasta kinasta. Elämmekö nyt, vuonna 2010, 2010-lukua vai emme`? No tarkalleen ottaen emme. Mutta mitä jos vain sopisimme että ajanlaskumme ensimmäinen vuosikymmen oli vain 9 vuoden mittainen ja kaikki muut sen jälkeen alkoivat nollasta, tuosta vaarallisesta numerosta? :-)
perjantai 2. huhtikuuta 2010
Sivuosassa: linnat ja kartanot
Eilisestä tuli mieleen että mahtaisiko Olavinlinna johtaa meitä muussakin kuin seinään muurattujen neitojen määrässä? Tarkoitan nyt elokuvia ja muuta populaarikulttuuria. Olavinlinnalla on meriittinään viihdeohjelma Lumisota, jonka Montreux'ssa voittamaa Kultaista ruusua YLE on harvoin päästänyt unohtumaan. Lisäksi se pääsi Tintin seikkailuun Kuningas Ottokarin valtikka.
Toivottavasti minua ei rangaistukseksi muurata mihinkään, jos sanon että savolaisten linnalla on vahvuutensa. Keskiaikaisista linnoistamme se on säilyttänyt parhaiten sotilaallisen ulkonäkönsä ja "linnamaisen" luonteensa. Turun linna rakennettiin renessanssiaikana asuinlinnaksi eikä sillä ole enää edes varsinaisia puolustusmuureja, joilla kävellä vihollista tähyilemässä. Näkymä linna länsipäädystä näyttää että kyse on viime kädessä korkeasta kivirakennuksesta - samalla se on kuitenkin kansallinen ikoni jos mikä ja monista turkulaisista logoista tuttu.
Elokuvassa Sadan miekan mies Turun linna esiintyy vain pahvimallina, sen sijaan Paraisilla sijaitsevalla Kuitian kartanolla oli huomattava rooli, samoin Luostarinmäen käsityöläismuseolla.
Kartanosarjaan päästyämme on mainittava Uudenmaan Siuntiossa sijaitseva Suitia, jonka rooleihin kuuluvat osat elokuvissa Tähdet kertovat, komisario Palmu ja Linnaisten vihreä kamari.
Toivottavasti minua ei rangaistukseksi muurata mihinkään, jos sanon että savolaisten linnalla on vahvuutensa. Keskiaikaisista linnoistamme se on säilyttänyt parhaiten sotilaallisen ulkonäkönsä ja "linnamaisen" luonteensa. Turun linna rakennettiin renessanssiaikana asuinlinnaksi eikä sillä ole enää edes varsinaisia puolustusmuureja, joilla kävellä vihollista tähyilemässä. Näkymä linna länsipäädystä näyttää että kyse on viime kädessä korkeasta kivirakennuksesta - samalla se on kuitenkin kansallinen ikoni jos mikä ja monista turkulaisista logoista tuttu.
Elokuvassa Sadan miekan mies Turun linna esiintyy vain pahvimallina, sen sijaan Paraisilla sijaitsevalla Kuitian kartanolla oli huomattava rooli, samoin Luostarinmäen käsityöläismuseolla.
Kartanosarjaan päästyämme on mainittava Uudenmaan Siuntiossa sijaitseva Suitia, jonka rooleihin kuuluvat osat elokuvissa Tähdet kertovat, komisario Palmu ja Linnaisten vihreä kamari.
torstai 1. huhtikuuta 2010
Ryöväri syö sydämesi!
Keskiaikaisten linnojen seiniin on perinteisesti muurattu joko julmia ryöväreitä tai viattomia neitoja. Liekö sitten Turun linnassa esiintynyt suhteellisesti vähemmän viattomia neitoja, koska sinne on muurattu ryöväri, päälinnan sisäseinään, tämän kiven taakse:
Kivessä olevan vaakunan heraldisen aiheen muodostavat Sture-suvun kolme lumpeenlehteä. Äkkiseltään ne näyttävät kyllä sydämiltä ja niinpä kuulinkin tänään kollegaltani Salmelta että niihin perustuen asianomaisen ryövärin uskotaan syöneen sydämiä!
Tämän raflaavan ruokavalion on ympäri maailman uskottu antavan yliluonnollisia voimia, niin myös meillä. 1800-luvun alun raisiolaisen agraarigangsta Sika-Kyöstin kerrotaan saaneen kyvyn muuttua näkymättämäksi syötyään seitsemän syntymättömän lapsen sydäntä. Vielä kaksi sydäntä ja hän olisi oppinut lentämään, mutta tämä tavoite jäi ilmeisesti saavuttamatta.
Niin, ja se kaikkien aikojen kotimainen seinäänmuurauselokuva on tietysti Tauno Palon, Anneli Saulin ja Tarmo Mannin kolmiodraama Risti ja liekki vuodelta 1957.
EDIT: Annikki Tähti - Balladi Olavinlinnasta (1956)
Olavinlinna johtaa viattomissa neidoissa Turun linnaa 1-0.
Kivessä olevan vaakunan heraldisen aiheen muodostavat Sture-suvun kolme lumpeenlehteä. Äkkiseltään ne näyttävät kyllä sydämiltä ja niinpä kuulinkin tänään kollegaltani Salmelta että niihin perustuen asianomaisen ryövärin uskotaan syöneen sydämiä!
Tämän raflaavan ruokavalion on ympäri maailman uskottu antavan yliluonnollisia voimia, niin myös meillä. 1800-luvun alun raisiolaisen agraarigangsta Sika-Kyöstin kerrotaan saaneen kyvyn muuttua näkymättämäksi syötyään seitsemän syntymättömän lapsen sydäntä. Vielä kaksi sydäntä ja hän olisi oppinut lentämään, mutta tämä tavoite jäi ilmeisesti saavuttamatta.
Niin, ja se kaikkien aikojen kotimainen seinäänmuurauselokuva on tietysti Tauno Palon, Anneli Saulin ja Tarmo Mannin kolmiodraama Risti ja liekki vuodelta 1957.
EDIT: Annikki Tähti - Balladi Olavinlinnasta (1956)
Olavinlinna johtaa viattomissa neidoissa Turun linnaa 1-0.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)