keskiviikko 28. syyskuuta 2016

Raskasta metallia Hämeen linnassa

Lauantaisen retken päätarkoitus oli tutustua Hämeen linnassa esillä olevaan Heavy Metal -näyttelyyn. Sen haarniskat ja aseet ovat lainassa Itävallan Grazissa sijaitsevasta Landeszeughausista. Tämä Habsburgien valtakunnan rajalla sijainnut asearsenaali käsittää nykyään 32000 esinettä, joten Hämeenlinnassa oli niistä vain hippunen.


Hevosen haarniska on yksi harvoista kokonaisina säilyneistä. Sen valmistajaksi mainitaan Konrad Seusenhoferin työpaja (toimi 1500-1517) ja etsauskoristelun olevan Daniel Hopfer vanhemman (1470-1536) varhaista tyyliä.


Hevoshaarniskan kasviaiheista koristelua.


 Ratsun vieressä seisoi tyypillinen Maximilian-tyylinen haarniska.


Kenttä-ja turnajaishaarniskan osat olivat aseseppä Michael Witz nuoremman (toimi 1525-1565) tuotantoa...


nekin täynnä ykstyiskohtia, kuten tässä delfiini ym. hihassa.


1540-luvulle ajoitetun kenttähaarniskan...


rintamuksessa oli koristelu joka kertoi ettei tilaajan ollut tarvinnut kuluissa pihistellä. Koko rinnan peittävässä kuva-aiheessa ritari anoo suojelusta taistelussa ristiinnaulitulta Kristukselta.


Ylimmän hintaluokan varustusten lisäksi oli myös rivimiesten yksinkertaisempaa mallistoa, aseteltuna kuten ne Grazissa ovat.


Yhtä jälkimmäisistä vaikutti paikatun. Osmannivihollinenko lie rei'ittänyt? Grazin arsenaali oli sijaintinsa puolesta tarkoitettu aseistamaan osmannien vastaisen rajan joukkoja sodan syttyessä.


Salkoaseet (ja niitä käyttänyt kurinalainen jalkaväki) tekivät lopun ratsuväen herruudesta taistelukentällä keski- ja uuden ajan taitteessa.


Vastalääke niille taas olivat valtavat kahdenkädenmiekat joiden heiluttelijoille maksettiin tuplapalkka ja joiden piti sen eteen katkoa salkoaseiden varret jotta oman puolen keihäsmiehet pääsivät seivästämään viholliset.


Jalkaväen edellä mainittuja keihäsmiesneliöitä havainnollistamaan oli luotu vaikuttava asetelma, jota tehosti valo- ja musiikkishow muutaman minuutin välein. Monille varmasti näyttelyn kohokohta.


Ampuma-aseiden tuloa taistelukentälle edusti kevyt kenttätykki eli falkonetti, jonka valmistajaksi tiedetään aseseppä Sebald Pögl (n. 1490-1540). Pyörällinen lavetti ja tykinputken olkatapit olivat tykkien varhaisen kehityksen merkittävimpiä askeleita.


Käsituliaseiden varhaisin mekanismi tunnetaan lunttulukkona.


Viimeisessä huoneessa oltiin jo 1600-luvulla, ja vastakkain olivat uskonsotien katolinen kyrassieeri (haarniskan yläosaa oli paksunnettu kestämään paremmin ampuma-aseiden kuulia, vastaavasti haarniskointi polvista alaspäin oli jäänyt pois)...


ja protestanttinen hakkapeliitta, jälkimmäinen ehkä turhankin raskaasti varustettu siihen nähden mitä hakkapeliitoista tiedämme.


Vitrinissä oli vielä komeita rataslukkopistooleita koteloineen, ruuti- ja kuularasioineen sekä luodinvalumuotteineen. Netin kuvista kävi ilmi että näitä pistooleitakin on Grazissa rivitolkulla. Taistelussa ratsuväki ampui pistoolinsa osastoittain kohti vihollista ja kaartoi takaisin lataamaan (karakolointi). Lähitaistelussa yritettiin painan pistoolin piippu vasten vastustajan kypärää ja laukaista.



Aivan must tämä näyttely on jokaiselle aiheesta vähänkään kiinnostuneelle. Kannattaa osallistua opastetulle kierrokselle, ainakin meidän kuulemamme oli todella asiantunteva. Näyttelyssä pyörii myös kaksi filmiesitystä.

Heavy Metal -näyttely on esillä 23.10.2016 saakka.

tiistai 27. syyskuuta 2016

Kopiokirjojen kohtaloita


Luentosyksyni on alkanut ponnekkaasti. Raportoimatta jääneen viime torstaisen WAM:n politiikka ja uskonto -esitelmän jälkeen tuli eilen kuunneltua Maria Kallion Turun tuomiokirkossa pitämälle Uudelleen käytetyt kirjat? - Keskiaikaiset kopiokirjat reformaation pyörteissä -luento.

Kopiokirjat ovat vastaanottajan toimesta kopioituja asiakirjoja. Itse termi on vasta 1600-luvulta, mutta vanhin säilynyt kopiokirja Fuldan luostarista jo vuodelta 828. Ruotsin vanhin säilynyt on Uppsalasta vuodelta 1344. Asiakirjakulttuurin yleistyessä kopiokirjat levisi keskiajalla luostareista piispankanslioihin ja tuomiokapituleihin ja edelleen kaupunkien hallintoon. Suomesta ei keskiaikaisia raadin kopiokirjoja kuitenkaan ole säilynyt. Kiinnostava oli ajatus että omistukset ja oikeudet taanneet asiakirjat olivat pyhäinjäännöksiin verrattavia turvan antajia.

Suomesta säilyneet kopiokirjoista tärkeimmät ovat Turun tuomiokirkon Mustakirja ja Codex Särkilahti (Codex Aboensis Skokloster). Pari pienempää sisältää Mauno Särkilahden omaa kirjeenvaihtoa sekä Pyhän Sigfridin alttarin asiakirjoja. Vimeistään 1276 perustetun tuomiokapitulin kanslia tuotti käytännön asiakirjoja, ei esim. liturgista kirjallisuutta. Sen palveluksessa oli valantehnyt kirjuri, jonka työnkuvaa aikalaislähteissä verrataan raadin kirjurin työhön. Kopioitujen asiakirjojen sisältö oli viime kädessä taloudellista: kymmenysverotusta, kirkolle lahjoitettua omaisuutta, alttareiden ja virkojen perustamista ja niiden rahoituksen varmistamista.

Ero kopiokirjoissa on se, että Mustakirja sisältää tuomiokapitulin kirjeenvaihtoa, ja Codex Särkilahti piispan itsensä, ne olivat siis erilliset vaikka päällekkäisyyttä toki onkin. Jälkimmäisen painopiste oli piispan tarkastusvelvollisuudessa hiippakunnassaan. Sitä en ollut oikein ennen sisäistänyt että piispan oma arkisto oli tosiaan Kuusiston linnassa, ja tuomiokapitulin/hiippakunnan Turussa. Kopiokirjaa tutkimalla on myös saatu selville että prebendavirkojen haltijat huolehtivat omaan virkaansa liittyvien asiakirjojen kopioiduksi tulemisesta. Kopiointi oli siis papiston yhteinen projekti.

Reformaatio käänsi kopiokirjojen tarkoituksen päälaelleen. Kruunu käytti kirkon omaisuuden suojaksi tarkoitettuja asiakirjoja takavarikoidakseen mainitun omaisuuden, mikä Suomen osalta tarkoitti 1540-lukua. Tämän tehtävän täytettyään kopiokirjat jäivät käytöstä, mutta onneksemme säilyivät edes siltä osin kuin tekivät, ja päätyivät lopulta mm. Turun linnan ja Pietari Brahen kautta Ruotsin valtionarkistoon.

Luento oli osa Turku Centre for Medieval and Early Modern Studies järjestämää yleisöluentosarjaa "Kieli, kirjoitus ja pitkä reformaatio". Tässä syksyn muut luennot, nekin tuomiokirkossa:
24.10. Professori emerita Irmeli Helin: Lutherin virret - osa eurooppalaista kulttuuriperintöä
28.11. Filosofian tohtori Mikko Kauko: Jöns Budde ja hänen kääntämänsä kirjallisuus


maanantai 26. syyskuuta 2016

Hämeen linna

Hämeen linnassa ei ole tullut käytyä lähes kuuteen vuoteen, joten oli paikallaan osallistua opastetulle kierrokselle. Se alkoi linnan ulkopuolelta josta oli näkymä Vanajavedelle. Tuota tärkeää reittiä valvomaanhan linna oli 1200-luvulla perustettu.


Linnan lyhyen rakennushistorian kertauksen jälkeen kurkattiin pyöreään torniin, joka kuten Turun linnan vastaava, oli yritys päivittää keskiaikainen linna tykistön tuomiin muutoksiin.


Sitten oli aika astua itse päälinnaan mustasta ovesta.


Oven takana odotti kaivohuone 12 metriä syvine kaivoineen. Kovin hyvin eivät linnan perustajat kaivonsa kanssa onnistuneet: sadevesi valui sinne sisäpihalta ja lisäksi kaivo lopulta kuivui. Kuivunut kaivo täyttyi jätteillä mikä lienee tehnyt arkeologit myöhemmin onnellisiksi. Tätä nykyä se saa toimia toivomuskaivona.


Kaivohuoneesta pääsikin heti linnan sisäpihalle. Täällä ei ollut Turun linnan vanhan päälinnan jakoa esi- ja päälinnaan pihan poikki menevällä muurilla, vaan sosiaalinen jakautuminen tapahtui vertikaalisesti: palveluskunta asui alakerrassa...


ja herrat seiniltään koristelummassa yläkerrassa.


Heti huomasi että linnaa uhkasi pahin vaara yläilmoista. Sitä eivät kaksi feikkihaukkaa...


olleet pystyneet torjumaan. Rakennustelineistä jääneet kolot ovat kuin tehtyjä puluille pesimäpaikoiksi, ja jälki oli sen mukaista.


Sitä en tiedä voiko puluista syyttää tiiliseinän huonoa kuntoa. Toivoakseni linnan uusi restaurointikierros on pian odotettavissa. Vasemmalla kaivohuoneen ovi. Puuportaat vievät kappeliin...


joka edelleen on kirkollisessa käytössä.


Pihalta jatkettiin alakerran palvelusväen asuintiloihin.


Savun oli tarkoitus poistua katossa olevasta aukosta, jos nyt sitten poistui.


Linnantupa ei kooltaan vedä vertoja Turun isolle linnantuvalle, mutta viihtyisä tilausravintola siitä oli saatu.


Kierros jatkui yläkerran paremman väen tiloihin, ja Turun linnan tapaan sieltä löytyi Kuningattaren kamari...


ja Kuninkaansali.


Holvit olivat toki restauroinnin tulosta kuten meillä Turussakin.


Kukkotornin tunnelmallisia sopukoita.







Arvohenkilöiden huoneita lämmitettiin takoilla. Shakkiakin niissä epäilemättä on pelattu.


Ritarisaliksi nimetty suuri huone oli restauroitu kuten meidän Sturenkirkkomme eli holvit oli jätetty rekonstruoimatta. Itse asiassa tämä tila taitaa paremmin vastata meidän Isoa linnantupaamme (jonka holvit niinikään on jätetty ennallistamatta).



Salista (kuten toki muistakin saman kerroksen tiloista) saattoi poiketa pulujen valtakuntaan, pihan sisäseinää kiertävälle parvelle.


Takaisin sisälle ja kapeita portaita ylös Kirjurinkamariin...



ja sen viereiseen käymälään, ainoana keskiajalta linnassa säilyneeseen.


Linnan ylimmässä kerroksessa on näyttelytiloja. Hämeen esihistorian näyttely on purettu pois, mutta jäljellä oli näyttely tiilirakentamisesta (josta linna itse on tietysti hieno esimerkki)...



pieni huone jossa hämäläiskirkkojen keskiaikaisia puuveistoksia...



ja linnan arkeologisia löytöjä esittelevä näyttely.





Ikkunasta kajasti läheinen Museo Militaria. Aikaa oli jo sielläkin käynnistä, eikä ehditty nytkään, sillä olimme tulleet katsomaan vanhemman ajan militariaa, siitä toiste.

.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...