Englantilaisesta pitkäjousesta on kirjoitettu paljonkin, ja tällä kertaa on asialla Mike Loades, jolta on ilmestynyt Ospreyn Weapon-sarjassa kirjanen The Longbow. Pitkäjousi saavutti legendaarisen maineen myöhäiskeskiajan taistelukentillä, joita Loades kirjaa 20 kpl Falkirkista (1294) Pinkieen (1547) - vaikka kaikissa se ei suinkaan taannut voittoa.
Kirjan kuvituksena on keskiaikaista periodikuvitusta, muutama rekonstruktiopiirustus (mm. kannen Crécy) ja ennen kaikkea valokuvia historianelävöityksesta ja kokeellisesta arkeologiasta, mm. nuolenvalmistusta ja ampumisasentoja.
Kirja on mielenkiintoinen ja hyvin kirjoitettu, ja varsinkin on piristävää lukea yleisen pitkäjousihypetyksen sijasta jotain aivan uutta. On tullut tavaksi sanoa, miten pitkäjousen jänteet olisivat kastuessaan menneet piloille ja siksi englantilaiset pitivät niitä hattujensa alla. Loades kertoo asian olleen päinvastoin: luuliimalla käsitellyt jänteet kestivät hyvin vettä, vaarana oli pikemmin niiden kuivuminen ja haurastuminen, joten hikinen hatunläysä oli niille ihanteellinen sijaintipaikka.
Jossain määrin uutena minulle tuli jousen merkitys meritaisteluissa, joissa sitä voitiin käyttää kahdella tapaa, joko yrittämällä sytyttää vihollisalus etäältä tulinuolilla, tai kohdistamalla nuolisade sen puolustajiin entrausvaiheessa juuri ennen lähitaistelua. Itse asiassa pitkäjousen merkitys säilyi merellä pitempään kuin maalla. Englantilaisten omasta Wasa-laivasta, 1545 uponneesta ja 1982 nostetusta Mary Rosesta, on löydetty satoja pitkäjousia ja tuhansia nuolia, ja pitkäjousta käytettiin taisteluissa vielä Francis Draken maailmanympäripurjehduksella 1577-80.
Loades pohtii kirjan lopussa myös nuolten vaikutusta taistelukentällä. Vaikka kantama saattoi olla suuri, ei kaariammuntaa kannattanut käyttää, vaan todennäköisesti jousimiehet ampuivat "suorasuuntaustulta" lähietäisyydeltä. Pitkäjousen nuolten läpäisyvoima on ollut hartaiden ennallistusten kohde, ja kohtisuoraan liikkumattomaan maalin optimietäisyydeltä ammuttujen nuolten on todettu läpäisevän vaikka mitä, mutta kuinka usein sellainen oli mahdollista taistelukentän kaaoksessa? Loades näyttää ajattelevan, että pelkkien osumien voima (lävistivät haarniskoinnin tai ei) ja runsaus kulutti kohteena olevia vastustajia (blunt trauma).
Kirjassa on mielenkiintoisia laskelmia myös siitä, miten valtavia määriä taistelut kuluttivat nuolia, kaikki korkealaatuista käsityötä ja ilmeisesti historian kalleimpiin kuuluvia ammuksia. 7500 jousimiestä saattoi kuluttaa 60000 nuolta minuutissa, ja vaikka (jos taistelu voitettiin) monet voitiin korjata talteen, on esim. Crécyn sotaretken nuolimääräksi esitetty 1-2 miljoonan nuolen arvioita. Nuolten säännöstely ja toimittaminen jousimiehille taistelun aikana oli logistiikan keskeisiä kysymyksiä.
Kaiken kaikkiaan pitkäjousi ei sellaisenaan ollut mikään ihmease, vaan sen avulla saavutetut voitot olivat aina onnistunut yhdistelmä maaston hyväksikäyttöä ja eri aselajien yhteistyötä, siis viime kädessä sodanjohtotaitoa, summaa Loades.
Mike Loades on myös ollut tekemässä sarjan Weapons That Made Britain pitkäjousta käsittelevää osaa:
.
maanantai 30. joulukuuta 2013
perjantai 27. joulukuuta 2013
Volgan bolgaarit ja Kazanin kaanikunta
Ospreyn sarjoista mielenkiintoisimmat aiheet ovat yleensä Men-at-Armsissa, joka ensi vuonna saavuttanee 500. osan (!) rajapyykin. Joulun alla tuli ulos julkaisu Armies of the Volga Bulgars & Khanate of Kazan 9th-16th Centuries. Volgan bolgaarit eli bulgaarit olivat turkkilaissukuinen kansa, jonka toinen haara vaelsi Balkanille saakka sulautuen siellä eteläslaaveihin ja antaen nimensä nykyiselle Bulgarialle.
Volgan varren bulgaarit olivat myös Euroopan pohjoisin islamiin kääntynyt kansakunta. Heidän kaanikuntansa varhaisin kirjallinen lähde on ibn Fadlanin matkakertomus 900-luvulta. (Niitä, joiden historiantuntemus on ammennettu lähinnä populaarikulttuurista, kiinnostanee tieto että ibn Fadlan oli se arabisoturi, jota Antonio Banderas esitti elokuvassa 13. soturi.)
Kaanikuntaan kuului myös suomalais-ugrilaisia kansoja, ja niinpä väriliitteen ennallistuspiirustuksissa on mm. hanti-, mari- ja mordvalaissoturi. Islamiin kielisukulaisemme eivät kääntyneet, eivätpä kai kunnolla myöhemmin kristinuskoonkaan, sillä uskonnollisten olojen vapauduttua Neuvostoliiton kaaduttua minulle jäi tuolloisesta uutisoinnista käsitys että he palasivat pakanallisiin uhrikarsikkoihinsa.
Mongolivalloitus toi mukanaan hävitystä siinä missä muuallakin Venäjällä. Bulgaarien alueesta tuli osa Kultaista ordaa, ja sen hajottua itsenäinen Kazanin kaanikunta, jonka Iivana Julma kukisti lopullisesti vuonna 1552. Sitä ennen, 1300-luvulla, Volgan rantoja oli ahdistellut uhka, josta en ollut ennen kuullutkaan. Ushkuinikit tekivät tuolloin Novgorodista käsin parhaiden viikinkiperinteiden mukaisia ryöstöretkiä keveillä uiskoillaan (ushkui) pitkin Venäjän jokia.
Piirrokset ovat jälleen Embletonien käsialaa, ja aseiden ja varusteiden tyyli tuttua muista Itä-Euroopan - Lähi-idän - Keski-Aasian armeijoita käsittelevistä kuvituksista. Mielenkiintoista kyllä alueelta on löydetty myös reininmaalaisia miekkoja, joista kolme kuuluisia ULFBERHT-aseita - mutta kenelle ne ovat kuuluneet? Tuliaseet tulivat Bolgariassa käyttöön jo 1300-luvulla, ja olipa kirjassa arkeologisen löydön mustavalkopiirroksena lähes samanlainen hakapyssy (venäjäksi gakovnitsa), kuin minkä saimme esille Turun linnan uuteen perusnäyttelyyn.
Volgan varren bulgaarit olivat myös Euroopan pohjoisin islamiin kääntynyt kansakunta. Heidän kaanikuntansa varhaisin kirjallinen lähde on ibn Fadlanin matkakertomus 900-luvulta. (Niitä, joiden historiantuntemus on ammennettu lähinnä populaarikulttuurista, kiinnostanee tieto että ibn Fadlan oli se arabisoturi, jota Antonio Banderas esitti elokuvassa 13. soturi.)
Kaanikuntaan kuului myös suomalais-ugrilaisia kansoja, ja niinpä väriliitteen ennallistuspiirustuksissa on mm. hanti-, mari- ja mordvalaissoturi. Islamiin kielisukulaisemme eivät kääntyneet, eivätpä kai kunnolla myöhemmin kristinuskoonkaan, sillä uskonnollisten olojen vapauduttua Neuvostoliiton kaaduttua minulle jäi tuolloisesta uutisoinnista käsitys että he palasivat pakanallisiin uhrikarsikkoihinsa.
Mongolivalloitus toi mukanaan hävitystä siinä missä muuallakin Venäjällä. Bulgaarien alueesta tuli osa Kultaista ordaa, ja sen hajottua itsenäinen Kazanin kaanikunta, jonka Iivana Julma kukisti lopullisesti vuonna 1552. Sitä ennen, 1300-luvulla, Volgan rantoja oli ahdistellut uhka, josta en ollut ennen kuullutkaan. Ushkuinikit tekivät tuolloin Novgorodista käsin parhaiden viikinkiperinteiden mukaisia ryöstöretkiä keveillä uiskoillaan (ushkui) pitkin Venäjän jokia.
Piirrokset ovat jälleen Embletonien käsialaa, ja aseiden ja varusteiden tyyli tuttua muista Itä-Euroopan - Lähi-idän - Keski-Aasian armeijoita käsittelevistä kuvituksista. Mielenkiintoista kyllä alueelta on löydetty myös reininmaalaisia miekkoja, joista kolme kuuluisia ULFBERHT-aseita - mutta kenelle ne ovat kuuluneet? Tuliaseet tulivat Bolgariassa käyttöön jo 1300-luvulla, ja olipa kirjassa arkeologisen löydön mustavalkopiirroksena lähes samanlainen hakapyssy (venäjäksi gakovnitsa), kuin minkä saimme esille Turun linnan uuteen perusnäyttelyyn.
tiistai 24. joulukuuta 2013
Hyvää joulua!
Jouluiset toivotukset Turun Kivipainon jouluaiheisesta tuotannosta poimitun joulupukin klassisen inkarnaation kera. Senhän suunnitteli, kuten tiedämme, ahvenanmaalaistaustainen Haddon Sundholm Coca-Cola-yhtiölle vuonna 1931, ja siinäpä samassa hahmossa se tänä iltana lukuisissa lapsiperheissä taas ilmestyy. Joulu-perhekeksejä valmistanut turkulainen Ipnos taas tunnettiin alunperin nimenomaan leipätehtaana.
Kaponieeri jää joululomalle, päivityksiä luvassa harvakseltaan.
maanantai 23. joulukuuta 2013
Kuningatar Kristiina saapuu jouluksi Roomaan
Viime jouluna muisteltiin Katariina Jagellonican saapumista Turkuun ja Turun linnaan, tulihan siitä kuluneeksi tasan 450 vuotta. Valtaistuimestaan luopuneen kuningatar Kristiinan saapumisesta Roomaan ei ole tasavuosia, se tapahtui 1655, mutta koska sattuneesta syystä aihe on täällä Turun suunnalla ajankohtainen, suodaan sille tämä joulun alun postaus.
Kristiina oli kääntynyt salaisesti katolilaisuuteen jo vuotta aiemmin, Brysselissä jouluaattona 1654. Julkinen kääntymys tapahtui 3. marraskuuta Innsbruckissa 1655. Protestanttien sankarikuninkaan paluu katolisen kirkon helman oli mediatapaus, josta paavi otti kaiken irti.
Kristiina saapui jo aiemmin Vatikaaniin varta vasten häntä varten avatun portin, Porta Pertusan, kautta. Hän tapasi paavin, polvistui kolmasti tämän edessä ja piti pienen puheen. Varsinainen juhlallinen saapuminen ikuiseen kaupunkiin tapahtui 23. joulukuuta. Rooman pormestari ja ylimystö olivat Kristiinaa vastassa kaupungin ulkopuolella. Juhlapuheet keskeyttänyttä sadetta pidettiin Villa Giuliassa, jossa Kristiina sai paavin tervetuliaislahjana Berninin suunnittelemat juhlavaunut.
Kardinaalit ottivat kuningattaren vastaan Porta del Popolon luona, ja myöhemmin portin sisäpuolelle kaiverrettiin tapahtumaa kuvaava piirtokirjoitus (tuon Kristiina-reliikin missasin vaikka hautamuistomerkkinsä Pietarinkirkossa näinkin). Kuningatar oli pukeutunut harmaaseen pukuun ja mustaan hattuun (ks. yllä) eikä hänellä ollut koruja - luonteenomaista vai laskelmoitua vaatimattomuutta?
Tässä vaiheessa on paras antaa puheenvuoro Matti Klingelle:
Kuningatar aloitti kulkunsa Rooman keskustan läpi: reitti kulki Via del Corsoa seuraten Piazza di San Marcolle, ohi Il Gesùn, Sant'Andrea della Vallen ja Monte Giordanon päätyäkseen Pietarin kirkon aukiolle Castel Sant'Angelosta ammuttujen kunnialaukausten saattelemana. Päivä oli määrätty yleiseksi juhlapäiväksi. Reitin varrella talot oli koristeltu kallisarvoisin kudonnaisin ja kaikki ikkunat oli valaistu. Koska kaupat ja verstaat oli suljettu, koko Rooma oli saapuvilla kuningatarta vastaanottamassa ja hänelle ojennettiin kaupungin avaimet. Kohokohta oli saapuminen Pietarin kirkkoon ja paavin audienssi Sikstiiniläiskappelissa. Kuningatar otti uuden nimen Maria Christina Alexandra osoittaakseen kunnioitusta paaville sekä myös ihailemalleen Aleksanteri Suurelle. Päivä päättyi kuningattaren ensimmäiseen julkiseen ehtoolliseen. Sen jälkeisillä juhlapäivällisillä kuningatar istui omassa pöydässään aivan paavin vieressä, mikä oli erityinen kunnianosoitus.
Matti Klinge teoksessa Kuningatar Kristiina - aikansa eurooppalainen (1990)
perjantai 20. joulukuuta 2013
Kaikkien aikojen paras historiablogi?
Yle Historia on, pyydettyään lukijoilta ehdotuksia, julistanut kilpailun kerrassaan "kaikkien aikojen parhaasta historiablogista". Varsin mahtava titteli on siis jaossa, ja ehdokkaina 20 tavalla tai toisella historiaa käsittelevää blogia, joukossa myös omani sekä muutama sivupalkin blogilistassakin mainittu. Äänestämään pääsee tästä ja äänestysaikaa on Nuutinpäivään 13.1.2014 asti.
torstai 19. joulukuuta 2013
Räsynukkeja Novgorodista
Novgorodilainen nukketaiteilija ja kansanperinteen tuntija Olga Olontsova on vieraillut Turun Luostarinmäen käsityöläismuseossa esittelemässä venäläistä räsynukketraditiota. Kotitekoisilla nukeilla on vanhat perinteet. Niitä on annettu leluiksi pienille lapsille, sekä pojille että tytöille, mutta lahjoina myös kaikenikäisille, eri elämäntilanteeseen liittyen. Niitä annettiin erityisesti pääsiäisenä ja jouluna.
Nukeilla on onnea tuova merkitys ja varsinkin ne symboloivat sitä mitä tyttö/nainen elämältä toivoi: hyvää miestä, lapsia, vaurautta. Vaurauden merkkeinä nuken vyössä voi olla vaikkapa avain, ja ovathan aitan avaimet vyöllä olleet emännän merkki meilläkin.
Muita vaurauden ja hyvän elämän symboleja ovat mm. tuohikori ja sauva jolla ruokapatoja on nostettu uunista.
Kori liittyi räsynukeihin toisellakin tapaan. Ne eivät jääneet taakse lapsuuteen, vaan naimisiin mennessään ja miehelään muuttaessaan morsian otti nuket mukaansa tällaisessa vasussa.
Olga oli tehnyt koriin nukkeja, joita annettiin jos vaikkapa pariskunnalla oli riitaa keskenään, toivottiin lasta jne. Niitä siis todella on ollut eri elämäntilanteisiin. Kasvoja niillä ei kuitenkaan usein ollut, koska "silmät ovat sielun peili eikä sielun kanssa saanut leikkiä". Aivan ehdoton tämä kielto ei kuitenkaan ole ollut kuten tästä kuvasta näkyy.
Neuvostoaika ei nukkeperinteestä juuri perustanut vaan lelujen haluttiin olevan "kehittävämpiä". Maaseudun kylissä nukentekoperinne on kuitenkin säilynyt näihin aikoihin asti, ja on elpymään päin. Kotitekoiset nuket on havaittu lapsuudenmuistoissa tehdasvalmisteisia rakkaammiksi ja ajatellaanpa niillä nykyään olevan jopa perheen yhteenkuuluvuuttakin vahvistava vaikutus.
Olga ja hänen nukkensa vielä tänään Luostarinmäellä esiintymislavan viereisessä talossa 159-160 klo 10-16.
Kuvat: Olli-Pekka Leskinen
keskiviikko 18. joulukuuta 2013
Napoleonin Egyptinretki (6)
Egyptian Campaign pikauusintana. Homma lähti liikkeelle tuttuun tapaan, ranskalaiset putsasivat Ala-Egyptin...
ja sen jälkeen rintama olikin taas Siinailla.
Turkkilaiset ostivat aikaa pienillä rintamantakaisilla sissiretkillä, jotka pakottivat ranskalaiset vetämään joukkojaan mm. Kairon uudelleenvaltaamiseen. Kuten näkyy, Turkin varsinainen rintama on tässä vaiheessa jo murskattu, taisipa taas komentohalvauskin auttaa asiaa.
Syyria-Palestiinan suojana oli enää hutera rintamanpoikanen, mutta huomatkaa pino oikealla.
Napoleon ei ollut muistanut Turkkilaisten maihinnousukapasiteetin (joka brittien intervention vuoksi oli jopa parantunut) olemassaoloa, joten brittiläis-turkkilainen joukko-osasto nousi maihin miehittämättömässä Abukirissa ja valtasi laivaston tykistötulen avittamana vähäisen varuskunnan varaan jätetyn Aleksandrian. (VP Taken kertoo Ranskan tieteellisen retkikunnan tutkineen Rosettan.)
Hätäisesti kokoon kaavittu ranskalaisten vastahyökkäys ei ollut tarpeeksi voimakas valtaamaan takaisin Ranskan ainoaa huoltolähdettä...
joten koko Ranskan armeija kuukahti huollottomuuteen oman vuoronsa lopussa. Totta puhuen aikamoinen onnenkantamoinen, jo siksikin että heitin Aleksandrian valtaustaistelussa kuutosen, ja ylipäätäänhän homma saattoi onnistua vain koska paikan puolustus oli jäänyt retuperälle. Ilman sitä ei Turkki voi voittoa odottaakaan.
ja sen jälkeen rintama olikin taas Siinailla.
Turkkilaiset ostivat aikaa pienillä rintamantakaisilla sissiretkillä, jotka pakottivat ranskalaiset vetämään joukkojaan mm. Kairon uudelleenvaltaamiseen. Kuten näkyy, Turkin varsinainen rintama on tässä vaiheessa jo murskattu, taisipa taas komentohalvauskin auttaa asiaa.
Syyria-Palestiinan suojana oli enää hutera rintamanpoikanen, mutta huomatkaa pino oikealla.
Napoleon ei ollut muistanut Turkkilaisten maihinnousukapasiteetin (joka brittien intervention vuoksi oli jopa parantunut) olemassaoloa, joten brittiläis-turkkilainen joukko-osasto nousi maihin miehittämättömässä Abukirissa ja valtasi laivaston tykistötulen avittamana vähäisen varuskunnan varaan jätetyn Aleksandrian. (VP Taken kertoo Ranskan tieteellisen retkikunnan tutkineen Rosettan.)
Hätäisesti kokoon kaavittu ranskalaisten vastahyökkäys ei ollut tarpeeksi voimakas valtaamaan takaisin Ranskan ainoaa huoltolähdettä...
joten koko Ranskan armeija kuukahti huollottomuuteen oman vuoronsa lopussa. Totta puhuen aikamoinen onnenkantamoinen, jo siksikin että heitin Aleksandrian valtaustaistelussa kuutosen, ja ylipäätäänhän homma saattoi onnistua vain koska paikan puolustus oli jäänyt retuperälle. Ilman sitä ei Turkki voi voittoa odottaakaan.
tiistai 17. joulukuuta 2013
Muistoja historian julkkiksista Naantalissa
Naantalissa on kaksi muistotaulua, jotka erityisesti ovat suosikkejani. Ensimmäinen niistä on Muumimaailmalle vievän kadun varressa, Merisalin takana.
Kallioon kiinnitetty pronssikyltti kertoo Venäjän keisariperheen, Aleksanteri III:n, puolisonsa Marian ja kruununperillinen Nikolain, nousseen täässä maihin 7. heinäkuuta 1885.
Muistoja keisariperheen kesäretkistä Turun saaristoon on ikuistettu saariston peruskallioonkin, joten mikä ettei pistäytyminen Naantalin rannassa ollut muistomerkin arvoinen.
Toisessa kohtaa mainittua rantaa on puolestaan kivinen muistolaatta.
Tämä kesäravintolan sisäänkäynin päällä nököttävä muistolaatta teksteineen on aivan vastustamaton.
Keskiajan mainehikkain mies Maunu II Tavast Jumalan armosta Turun piispa asui viimeiset elinvuotensa 1450-52 tällä paikalla olleessa talossaan ja päätti siinä päivänsä. Ja toki Maunu Tavast olikin Suomen keskiajan tärkeimpiä toimijoita. Hänen panoksestaan tuomiokirkon laajentamiseen on tiedetty vanhastaan, ja uudempi tutkimus on ajoittanut monet pitäjänkirkotkin hänen kaudelleen. Harvinaista kyllä hän myös erosi virassaan jääden viettämään eläkepäiviään Naantaliin rakenteilla olevan luostarin lähelle.
Maunu oli opiskellut Prahan yliopistossa. Hänen seuraajansa Olavi Tavastin opiskelusta Pariisissa onkin ollut jo aiemmin puhe Henrik Djäknin yhteydessä.
Kallioon kiinnitetty pronssikyltti kertoo Venäjän keisariperheen, Aleksanteri III:n, puolisonsa Marian ja kruununperillinen Nikolain, nousseen täässä maihin 7. heinäkuuta 1885.
Muistoja keisariperheen kesäretkistä Turun saaristoon on ikuistettu saariston peruskallioonkin, joten mikä ettei pistäytyminen Naantalin rannassa ollut muistomerkin arvoinen.
Toisessa kohtaa mainittua rantaa on puolestaan kivinen muistolaatta.
Tämä kesäravintolan sisäänkäynin päällä nököttävä muistolaatta teksteineen on aivan vastustamaton.
Keskiajan mainehikkain mies Maunu II Tavast Jumalan armosta Turun piispa asui viimeiset elinvuotensa 1450-52 tällä paikalla olleessa talossaan ja päätti siinä päivänsä. Ja toki Maunu Tavast olikin Suomen keskiajan tärkeimpiä toimijoita. Hänen panoksestaan tuomiokirkon laajentamiseen on tiedetty vanhastaan, ja uudempi tutkimus on ajoittanut monet pitäjänkirkotkin hänen kaudelleen. Harvinaista kyllä hän myös erosi virassaan jääden viettämään eläkepäiviään Naantaliin rakenteilla olevan luostarin lähelle.
Maunu oli opiskellut Prahan yliopistossa. Hänen seuraajansa Olavi Tavastin opiskelusta Pariisissa onkin ollut jo aiemmin puhe Henrik Djäknin yhteydessä.
maanantai 16. joulukuuta 2013
Väskin seikkailusaari
Naantalin Muumimaailma on varmaan laajalti tuttu jo muuallakin Suomessa, mutta onkohan se, että samaan yritykseen kuuluu hieman isommille lapsille suunnattu Väskin seikkailusaari. Ja kun kyseessä on saari, pääsee sinne vain vesitse.
Saarta kiertää polku, jonka varrella voi puuhailla kaikenlaista, kuten huuhtoa kultaa...
lasketella köysiradalla...
ja kiipeillä kallioseinämällä...
Ja tietysti siellä on eläimiä!
Palvelut ovat askeettisempia kuin Muumimaailmassa, mm. vesijohtoa ei ole, joten kaupunkilaiskävijä joutuu uskaltautumaan ulkohuussiin. Kioski saarella on, ja reitin puolivälin taukopaikalla voi ostaa grillisapuskaa tai paistaa makkaransa itse.
Saarta kiertää polku, jonka varrella voi puuhailla kaikenlaista, kuten huuhtoa kultaa...
lasketella köysiradalla...
ja kiipeillä kallioseinämällä...
Ja tietysti siellä on eläimiä!
Palvelut ovat askeettisempia kuin Muumimaailmassa, mm. vesijohtoa ei ole, joten kaupunkilaiskävijä joutuu uskaltautumaan ulkohuussiin. Kioski saarella on, ja reitin puolivälin taukopaikalla voi ostaa grillisapuskaa tai paistaa makkaransa itse.
perjantai 13. joulukuuta 2013
Turun vanhaa tulliaitaa
Tänään jatketaan sarjaa Turun muinaismuistoista, ja kiivetään Yliopistonmäelle. Sitä kiertävältä Vesilinnantieltä lähtee portaikko ylös mäkeä.
Ylhäällä on puska, jossa kyltti...
ja kyltissä kerrottuna mistä on kyse.
VIIMEINEN JÄÄNNÖS VANHASTA TULLIAITAUKSESTA, JOKA YMPÄRÖI KAUPUNKIA NS. PIKKU-TULLIA KANNETTAESSA VUOSINA 1622-1808 kertoo kaiken olennaisen. Nähtävää ei paljon ole, vain riviin aseteltuja kiviä.
Mutta onhan paikalta hieno näkymä tuomiokirkon suuntaan.
Turku ei koskaan saanut kaupunginmuureja (tuomiokirkon ympärillä rakennettiin tosin muuri keskiajan lopulla), mutta kivisen ja puisen tulliaidan kumminkin. Aitaa kutsuttiin nimellä taketti, ja se esiintyy monissa kartoissa, myös niistä vanhimmassa, mahdollisesti Olof Gangiuksen vuonna 1634 piirtämässä.
Ylhäällä on puska, jossa kyltti...
ja kyltissä kerrottuna mistä on kyse.
VIIMEINEN JÄÄNNÖS VANHASTA TULLIAITAUKSESTA, JOKA YMPÄRÖI KAUPUNKIA NS. PIKKU-TULLIA KANNETTAESSA VUOSINA 1622-1808 kertoo kaiken olennaisen. Nähtävää ei paljon ole, vain riviin aseteltuja kiviä.
Mutta onhan paikalta hieno näkymä tuomiokirkon suuntaan.
Turku ei koskaan saanut kaupunginmuureja (tuomiokirkon ympärillä rakennettiin tosin muuri keskiajan lopulla), mutta kivisen ja puisen tulliaidan kumminkin. Aitaa kutsuttiin nimellä taketti, ja se esiintyy monissa kartoissa, myös niistä vanhimmassa, mahdollisesti Olof Gangiuksen vuonna 1634 piirtämässä.
Aidassa oli portteja sisääntuloteiden kohdalla ja se kattoi reilusti koko asutun alueen. Yllä kuvatut jäänteet sijoittuvat kartan yläosaan Aurajoesta oikealle. Pikkutullia kannettiin maaseudulta kaupunkiin tuoduista tavaroista ja sen suuruus oli 1/32 osa tavaran arvosta eli hieman yli 3 %.
Turun museokeskuksen valokuva-arkistosta löytyy J.J. Reinbergin kuva vuodelta 1887 silloiselta Ryssänmäeltä (eli nykyiseltä Yliopistonmäeltä) tuomiokirkolle päin. Edellä esitellyt kivet ovat todennäköisesti kuvassa oikealla.
Itse asiassa on myönnettävä että ehdin opiskella itseni maisteriksi Yliopistonmäellä ilman että koskaan sain tietää koko aidan olemassaolosta, sen verran se on syrjässä luonnontieteiden talon takana.
torstai 12. joulukuuta 2013
Nainen pelastuu avaruudesta
Elokuvissa tulee käytyä niin harvoin, että pitää kommentoida jokaista näkemäänsä rainaa. Gravity sai niin hyvät arvostelut sekä lehdissä että tutuilta että pakkohan sitä oli mennä katsomaan. Ja ONHAN se toki jännittävä, itse asiassa liiallisuuksiin asti. Kun päähenkilö jo ties monettako kertaa saa kiinni siitä avaruusaluksen tai -aseman vihonviimeisestä hantaakista, alkaa muutoin vaikuttava realismi jo kärsiä.
Komeat näkymät maan kiertoradalta on jo monesti kehuttu, ja kyllä ne sitä ovatkin. Näyttävää räiskettä riittää kun venäläiset tuhoavat seonneen (?) vakoilusatelliittinsa ohjuksella (??) ja syntynyt avaruusromu piiskaa hajalle kaiken tielleen osuvan (niin että sirpaleet lentävät 3D:nä silmille), paitsi sitä kulloistakin ajoneuvoa, jonka päähenkilö tarvitsee selviytyäkseen.
Jotenkin tämä ei vain kaikkia kehuja lunastanut. Viimeisenä rutinana vielä se, että vaikka avaruudessa ei räjähdyksiä kuulunutkaan (kuten ei oikeasti kuulukaan), niin taustamusiikki pauhasi senkin edestä niin että korvissa soi kun teatterista poistui.
keskiviikko 11. joulukuuta 2013
Pelilautana Ruotsi
Jatkona toissapäiväiseen ja miksei eiliseenkin postaukseen lisää pelejä Turun museokeskuksen kokoelmista. Näissä liikutaan länsinaapurissa, ensimmäisenä pääkaupungissa Tukholmassa, ja nimenä on Stockholm rundt på 140 minuter. "Seurustelupelin vanhoille ja nuorille" on suunnitellut nimimerkki G.H.L. ja nimensä se on saattanut saada Emil Norlanderin samannimisestä revyystä vuodelta 1915.
Jälkimmäinen peli kattaa koko Etelä-Ruotsin ja on nimeltään Automobilspelet.
Peli on ajalta paljonkin ennen Kolmårdenin eläinpuiston perustamista, mutta varsin hyvin se osuisi reitin kohtaan 86, Norrköpingin ja Nyköpingin väliin.
Ensimmäisen pelin painopaikaksi on mainittu Tukholma, jälkimmäisen ei mitään.
Jälkimmäinen peli kattaa koko Etelä-Ruotsin ja on nimeltään Automobilspelet.
Peli on ajalta paljonkin ennen Kolmårdenin eläinpuiston perustamista, mutta varsin hyvin se osuisi reitin kohtaan 86, Norrköpingin ja Nyköpingin väliin.
Ensimmäisen pelin painopaikaksi on mainittu Tukholma, jälkimmäisen ei mitään.
tiistai 10. joulukuuta 2013
Kolmården
Kesällä käytiin myös Ruotsissa Kolmårdenin eläintarhassa, joka on hyvinkin yhden postauksen arvoinen. Paikka sijaitsee jonkin matkaa Tukholmasta etelään, ja Turun lautalta ehtii sinne hyvin aukeamisiaikaan klo 10. Tilausbussit ajavat suoraan puiston siihen päähän, josta lähtee suosittu gondoliajelu yläilmoihin.
Ja korkealle siinä noustaankin, köysiradan halkoessa maisemaa pitkin ja poikin.
Eläimiä näkyi vaihtelevasti, lejonat olivat piiloutuneet, mutta kirahvit olivat kokoontuneet sapuskalle.
Muussakaan osassa puistoa ei eiläimiä ole vangittu häkkeihin, vaan tilaa on täällä ruotsalaismaisemassa reilusti niin sademetsien...
savannien...
kuin aavikoiden asukeille.
Eläinpuisto on rakennettu niin, että eläinten sisätiloista on suora yhtyes ulkoalueisin, ne voivat siis valita, tarkenemisen mukaan kummalla puolen ovat. Tässä apinoiden sisätiloja.
Tiikereiden turvaamiseen kohtaamiseen oli rakennettu omat järjestelynsä. Ilmeisesti tästäkin käsin niitä joskus pääse katselemaan.
Me pääsimme sen lähituntumaan päärakennuksen säleikön takaa.
Tiikeriä ei silittelemään päässyt, mutta näitä otuksia kylläkin.
Eläintarhan delfinaario on uusittu, ja melkoinen ääni- ja valoshow siellä pyörikin.
Kolmårdeniin tehdään Suomesta 1-2 päivän valmismatkoja, ja vaikka koko paikan näkee päivässä, voisi siellä toisenkin viettää.
Ja korkealle siinä noustaankin, köysiradan halkoessa maisemaa pitkin ja poikin.
Eläimiä näkyi vaihtelevasti, lejonat olivat piiloutuneet, mutta kirahvit olivat kokoontuneet sapuskalle.
Muussakaan osassa puistoa ei eiläimiä ole vangittu häkkeihin, vaan tilaa on täällä ruotsalaismaisemassa reilusti niin sademetsien...
savannien...
kuin aavikoiden asukeille.
Eläinpuisto on rakennettu niin, että eläinten sisätiloista on suora yhtyes ulkoalueisin, ne voivat siis valita, tarkenemisen mukaan kummalla puolen ovat. Tässä apinoiden sisätiloja.
Tiikereiden turvaamiseen kohtaamiseen oli rakennettu omat järjestelynsä. Ilmeisesti tästäkin käsin niitä joskus pääse katselemaan.
Me pääsimme sen lähituntumaan päärakennuksen säleikön takaa.
Tiikeriä ei silittelemään päässyt, mutta näitä otuksia kylläkin.
Eläintarhan delfinaario on uusittu, ja melkoinen ääni- ja valoshow siellä pyörikin.
Kolmårdeniin tehdään Suomesta 1-2 päivän valmismatkoja, ja vaikka koko paikan näkee päivässä, voisi siellä toisenkin viettää.
maanantai 9. joulukuuta 2013
Kovaa (?) peliä Helsingissä
Yksikkömme blogissa kerrottiin taannoin lautapeleistä väitöskirjaansa tekevän Hennan käynnistä museollamme. Hennan dokumentoimat pelit olivat valtaosin ns. kilpajuoksupelejä, ja niistä kaksi sijoittui nykyiseen pääkaupunkiimme.
Ensimmäisen pelin taustasta on kertonut Marja Pehkonen Helsingin kaupunginmuseon Narinkka-vuosikirjassa 1979. Liikennöinti Helsingin hevosraitioteillä alkoi joulukuussa 1890, ja vielä samana vuonna julkaistiin sen innoittamana Omnibus spel - Omnibus peli. Kartan reittejä kierretään nopanheittojen antamin pistemäärin pisteestä toiseen, ja jokaisessa pisteessä on oma runonpätkänsä ja mahdollisen vaikutus liikkumiseen. Narinkassa myös julkaistiin pelin säännöt ja liitteenä pelin kartta mustavalkoisena painoksena!
Omnibus oli painettu helsinkiläisessä Tilgmannin kirjapainossa, niin myös tämä toinen peli.
Helsingin peli kuvaa 57:ä pääkaupungin nähtävyyttä ja on jugendvivahteiseen ornamentiikkaan perustuen vuosisadan takaa sekin, kuitenkin 1900-luvun puolelta sillä ratikat kulkevat jo sähköllä (hevosomnibussi lopetti ajamisen lokakuussa 1901). Säännöt puuttuvat, mutta reunaan on kirjoitettu lyijykynällä ruotsiksi eri kohteiden tapahtumat (saat/maksat rahaa, mene kohtaan se-ja-se jne.)
Ensimmäisen pelin taustasta on kertonut Marja Pehkonen Helsingin kaupunginmuseon Narinkka-vuosikirjassa 1979. Liikennöinti Helsingin hevosraitioteillä alkoi joulukuussa 1890, ja vielä samana vuonna julkaistiin sen innoittamana Omnibus spel - Omnibus peli. Kartan reittejä kierretään nopanheittojen antamin pistemäärin pisteestä toiseen, ja jokaisessa pisteessä on oma runonpätkänsä ja mahdollisen vaikutus liikkumiseen. Narinkassa myös julkaistiin pelin säännöt ja liitteenä pelin kartta mustavalkoisena painoksena!
Omnibus oli painettu helsinkiläisessä Tilgmannin kirjapainossa, niin myös tämä toinen peli.
Helsingin peli kuvaa 57:ä pääkaupungin nähtävyyttä ja on jugendvivahteiseen ornamentiikkaan perustuen vuosisadan takaa sekin, kuitenkin 1900-luvun puolelta sillä ratikat kulkevat jo sähköllä (hevosomnibussi lopetti ajamisen lokakuussa 1901). Säännöt puuttuvat, mutta reunaan on kirjoitettu lyijykynällä ruotsiksi eri kohteiden tapahtumat (saat/maksat rahaa, mene kohtaan se-ja-se jne.)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)