sunnuntai 20. elokuuta 2023

Turun empirearkkitehti

Carlo Bassi oli 1800-luvun alun Turulle sitä mitä Engel Helsingille. Esa Piironen on kirjoittanut tästä yleisten töiden intendentinkonttorin (myöhemmän Rakennushallituksen, nykyisen Senaatti-kiinteistöjen) ensimmäisestä johtajasta kirjan Carlo Bassi 1772-1840: Suomen ensimmäinen arkkitehti (2023).

Kirjan alussa on lyhyesti esitelty mm.  Bassin elämänvaiheita, hänen asuntojaan Turussa, intendentinkonttorin työskentelyä ja kirkkojen rakentamista. Italialaissyntyisen Bassin varhaisista vaiheista ei paljon tiedetä, mutta hieman alkoi kiinnostamaan että hän palattuaan opiskelemaan Italiaan 1790-luvulla joutui Roomassa pidätetyksi paavin vartioston ja jakobiinimielenosoittajien välisessä kahakassa, "oltuaan sattumalta paikalla", mutta noinkohan myöhemmin areänä äijänä tunnetulla intendentillä olisi ollut kapinallinen nuoruutensa?

Suomeen Bassi päätyi 1802 valvomaan Turun uuden akatemiatalon rakentamista. Ruotsin vallan viimeisinä vuosina häneltä tilattiin piirustuksia varsinais-suomalaisiin kartanoihin, ja ovatpa Bassin kynästä mm. Maarian kirkon kaksi porttiholvia. Autonomian ajan alussa luodusta intendentinkonttorista lähti suuri joukko piirustuksia itä- ja pohjoissuomalaisiin puukirkkoihin. Ristikirkkojen ongelmana oli huono näkyvyys sivusakaroista alttarille, ja sitä pyrittiin parantamaan sisäkulmia eri tavoin loveamalla, ja erityisellä itäsuomalaisella kirkkotyypillä, kahtamoisella. Epäselvää ilmeisesti on, missä määrin konttorista lähteneet piirustuksen olivat Bassin vai hänen apulaisensa Anton Wilhem Arppen työtä.

Turun palon jälkeinen jälleenrakennus oli Bassille tilaisuus painaa leimansa Turun keskustan arkkitehtuuriin. Se käsitti suuren osan Läntisen Rantakadun "Varför Paris, vi har ju Åbo" -osuudesta seurahuoneelta (nyk. kaupungintalo) vanhan pääkirjaston kulmalle. Usein ei tule ajatelleeksi että kauppatorin kulman Teerenpeli-ravintolan rakennus on sekin Bassia. Joen toisella puolella jäljellä ovat akatemiatalon lisäksi Trappin talo (Åbo Akademin päärakennus) ja ns. maaherran makasiinit (nyk, ravintola- ja galleriatilana). Bassilta on myös Kupittaan lähdepaviljonki, ainoa säilynyt osa aikoinaan laajasta kylpyläkompleksista.

Suurin osa kirjasta käsittää valokuvin ja osin pohjapiirustuksin varustetun listauksen Bassin tuotannosta. Kirkoista useampikin on palanut, onnettomuuden tai sodan seurauksena. Turussa ehdittiin yksi taloista purkaakin Brahenkatu 2:ssa, mutta toisaalta läheinen Trappin talo (ei pidä sekoittaa em. Trappin taloon joen takana) Läntinen Rantakatu 5:ssä oli ensimmäinen muutoin kuin museoimalla suojeltu rakennus Turussa.

Mutta palataan vielä akatemiataloon. Piirosen kirjassa mainitaan asia, jonka muistan lukeneeni aiemmin Harri Kalpan kirjoista:

Rakennusalustaksi tuli hirsiristikko, jota jouduttiin jatkuvasti kastelemaan. Tätä varten rakennuksen länsipäähän rakennettiin kaivo. Meidän päiviimme saakka on tällä sivulla säilynyt kivi, jossa olevasta reiästä vesi laskettiin rakennuksen alla oleviin kanaviin.

Koska Kalpan kirjat ovat olleet Piiroisen lähteenä, epäilen että "meidän aikamme" tässä viittaa Kalpaan joka kirjoitti Muuttuva kaupunki -kirjasarjansa vuosikymmeniä sitten. Ainakaan itse en haeskelusta huolimatta ole moista kastelureikää löytänyt. Onkohan perustusten kastelun korvannut uudelleenpaalutus jossain vaiheessa?

 EDIT: Ja näinhän se todella olikin, kuten tarkkaavainen lukija sai selville: "Puisten perustusrakenteiden pitäminen veden alla oli rakenteiden toimivuuden lähtökohta. Tästä johtuen kaikki puurakenteet täkättiin huolella savella ja lisäksi rakennuksen alle tehtiin kanavisto, johon saatettiin syöttää vettä rakennuksen länsipään edessä olevan katutasoon upotetun ”kaivon” kautta. Tämä kaivo oli nähtävissä katukiveyksessä aina vuoteen 1981 saakka, kun pohjavettä patoavien töiden yhteydessä kaivon kansi poistettiin. Savella suojatun puisen perustusrakenteen päälle ladottiin kerros ”harmaakiveä”, sen päällä sokkelikivet." (Rakennushistoriaselvitys 2009; Arkkitehtitoimisto OKULUS, s. 44).

lauantai 5. elokuuta 2023

Arkkipiispan laiturilla

Aurajoen itätantaa tuomiokirkolta yläjuoksulle päin kävelevän reitti näyttää katkeavan tässä Agricolankadun päässä. Kaavailtu jatko puisena kävelylaiturina (ja siihen liittyvät vedenalaiset arkeologiset kaivaukset) ei ainakaan tänä kesänä näytä toteutuneen.

 

Vaan eteenpäin pääsee kyllä, arkkipiispan talon kohdalla oleva kivilaituri vain on hautautunut rantaviidakkoon. Liki heti tulee vastaan jokeen vievä portaikko...


joka jatkuu ylös rinnettä.


Ylhäällä odottaa kuitenkin vain iso, joskin hoidettu nurmikko, arkkipiispantalon häämöttäessä kaukana taustalla.


Mistä siis on kyse? Nykyinen arkkipiispantalo valmistui 1887 Piispankadun varteen, mutta aikaisempi rakennus oli lähempänä jokea. 

Alas palattuaan kävijä saa havaita, että kivilaituri jatkuu rehevän romanttisena...


aina tähän kohtaan arkkipiispantalon tontin toisessa päässä.


Ylhällä häämötti yksi Tehtaankadun puutaloista, ja polkukin olisi jatkunut (varsin jyrkkänä)...


mutta ikänsä ja kuntonsa huomioon ottaen flaneur päätti palata takaisin samaa tietä kuin tuli, ja kuvata vielä kerran tuon arkkipiispallisen satamalaiturin.


Flaneur kiersi vielä Tuomaansillan kautta joen länsirannalle ja kuvasi tuon kätketyn, joskin joen taakse paremmin näkyvän rantalaiturin.

Arkkipiispan omasta laiturista tulee tietysti mieleen juhlavat saapumiset vesitse Venetsian dogien tyyliin, mutta luultavammin siinä purettiin veneistä polttopuuta ja elintarvikkeita talon talouden tarpeisiin.

torstai 3. elokuuta 2023

Nautelankoskella

Nautelankoski, myös Kukkarkoskena tunnettu, on Aurajoen suurin koski, putouskorkeudeltaan 17 metriä. Keskikesällä se on muun Aurajoen tavoin varsin kuivillaan.




Vaan riittää vettä hieman kuohumaan alas koskeakin.


Myllyjä on koskella ollut keskiajalta saakka, nykyinen on 1800-luvun alusta.




Mylly sisäpuolelta. Viljaa ei enää jauheta, mutta sähköä museon tarpeisiin se tuottaa. 


Eri viljoille oli omat myllynkivensä, valmiit jauhot säkitettiin alakerrassa. (Muistelmia Nautelan myllystä täällä.)


Kilroy was here - seiniin on tehnyt mieli kaiverrella jauhatuksen valmistumista odotellessa. Myllyssä elelee muuten lepakkopopulaatio, jota lepakkotutkijatkin käyvät syynäämässä.


Alkuperäinen myllärintupa on hävinnyt, mutta sen paikalle, jopa täsmällisesti kivijalan päälle sopien, sirrettiin Liedon kotiseutumuseona toiminut Jonkarin tupa vuonna 1992.


Rakennus oli aikoinaan osa umpipihaa, pienoismallissa äärimmäisenä vasemmalla.


Tupa on sisustettu myllärin kodiksi 1900-luvun alun asussa. Kangaspuilla on kudottu kaikki tuvan matot.





Koskelta alaspäin Aurajoen molempaa rantaa kulkee luontopolku. Vaelsimme vain itärannan, sillä joki olisi pitänyt hyppelemällä kiveltä kivelle, mikä näin kuivanakin kautena ei kauheasti houkutellut. Reitin varrella on vaihtelevia luonnonympäristöjä, tässä vain lainehtiva viljapelto...


seipäille korjattu heinäniitty...


ja sileäksi hioutuneita rantakallioita.

 

Myllyyn ja myllärintupaan saa opastuksen Lauri Nautelan museon kassalta kysymällä.


tiistai 1. elokuuta 2023

Nautelankosken museo

Liedossa sijaitsevan Nautelankosken museon päärakennus on omistettu Lauri Nautelan (1914-1998) elämäntyölle keräilijänä ja mesenaattina. Museo ei ole museokortin piirissä, sillä sisäänpääsy on maksuton.


Monen keräilijän tavoin Lauri Nautela vaikuttaa olleen hamsteri, joka keräsi vähän kaikkea. Vähän kaikkea on myös näyttelyssä esillä.


 

Rahoista ja postimerkeistä...


matkaikoneihin...

ja vaikkapa Liedossa koristemaalattuun pulloon.


Nurkkaus Lauri Nautelan kodista ennallistettuna museossa.


Merkittävintä oli kuitenkin Nautelan esihistorian harrastus. Puolet näyttelystä on varattu kivikauden esittelylle, ja esillä on mm. kosken vastarannalla sijaitsevan Kukkarkosken arkeologisen löytöpaikan esittelyä kuvaava dioraama, jaettuna tapahtumiin kampakeraamisena aikana, ja toisaalta oikeassa reunassa kaivausten aikana.


Yksityiskohtana hautajaiset teksteineen.



Kivikauden pyyntimiehen jäljillä -näyttelyn vitriinejä. Esihistoriallisia kiviesineitä on myös esillä kosketeltavaiksi ja pideltäväksi.

Alakerrassa on kaksi Aurajoen faunaa esittelevää dioraamaa.



Viihtyisän lukunurkan kirjahyllyineen ja nojatuoleineen unohdin näemmä kuvata. Kahvilan vieressä oli Vuokko Pitkänen Mecklinin maalausten näyttely.

 


Seuraavalla kerralla lisää itse koskesta ja siihen liittyvistä rakennuksista.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...