maanantai 30. joulukuuta 2019

Terroria Suomesta käsin (2)

Valta Venäjällä vaihtui, mutta taistelu uusia vallanpitäjiä vastaan jatkui Suomen puolelta. Aleksi Mainion kirja Terroristien pesä: Suomi ja taistelu Venäjästä 1918-1939 (1915) alkaa dramaattisella kuvauksella Pietarin vesilaitosten räjäyttämisestä 1919. Operaatio oli suomalaisten aktivistien ja heimoaktivistien suorittama, mutta tämän jälkeen pääosaan nousevat erilaiset valkovenäläiset emigranttijärjestöt, joskin tapahtumia peilataan vahvasti suomalaisten tiedusteluelinten - Yleisesikunnan tiedusteluosaston ja Etsivän Keskuspoliisin - tuottaman lähdeaineiston kautta.

Venäjän sisällissota ei päättynyt 1922 vaan jatkui erilaisina yrityksinä kaataa neuvostovalta koko sotien välisen ajan. Emigranttiscene pirstoutui moniin ryhmittymiin, joista ilmeisesti merkittävin oli kenraali Wrangelin Krimiltä vetäytyneestä valkoisesta armeijasta muodostettu ROVS (Venäjän Yleissotilaallinen liitto). Järjestöjä oli monia, ja joidenkin nimistä totta puhuen tulivat mieleen Brianin elämän vastarintaliikkeet ("Venäläisen totuuden veljeskunta"). Vaikka bolsevikit olivat syrjäyttäneet vasemmistoenemmistöisen kansalliskokouksen, maanpaossa oppositio muuttui yhä konservatiivisemmaksi ja monarkistisemmaksi, vajoten nuoremman polven toimesta 1930-luvulla jopa fasismin ihailuun.

Vuoden 1917 jälkeen vastassa oli kuitenkin tehokkaampi turvallisuuskoneisto kuin ennen sitä. Neuvostotiedustelu onnistui operaatio Trustilla torppaamaan attentaatit vuosikausia. Vuonna 1927 räjähti tosin sekä Leningradissa että Moskovassa, ja seuraavana vuonna onnistuttiin räjäyttämään pommi itsessään salaisen poliisin päämajassa Lubjankassa. Paljon ei aikaan saatu, mutta kuka ties syntyneellä hysterialla oli osuutensa Stalinin valtaannousuun?

Kirja on siis konspiraatioiden historiaa, ja kun sellaisesta on kysymys, jää usein lukijan vastuulle mikä on totta ja mikä ei, niin paljon mutkikkaita juonia ja hämäriä persoonia scenessä hääri. Ei pysynyt suomalainenkaan tiedustelu aina perässä, heitäkin vedätettiin, ja aina välillä uhkasi suhmuroinnin seurauksena syntyä diplomaattinen kriisi, oikeistoaktivistien käsissä ollut toiminta kun ei aina lakeja tunnontarkasti noudattanut.


lauantai 28. joulukuuta 2019

Terroria Suomesta käsin (1)

Erkki Vettenniemen teos Suomi terrorin tukikohtana jakautuu kolmeen osaan. Kaksi ensimmäistä ovat kirjan kiinnostavinta antia, kertovathan ne Suomesta käsin toimineen, vähän tunnetun venäläisen vallankumouksellisen terrorin "kulta-ajasta" (jos moista ilmaisua voi käyttää) vuosina 1905-08, ja sen kukistaneesta Pjotr Stolypinin terrorisminvastaisesta sodasta.

Vuoden 1905 vallankumouksen tultua kukistetuksi kumoukselliset pakenivat Suomeen, jossa venäläisellä poliisilla ei ollut toimintavaltuuksia. Kirja olisi kaivannut perinpohjaisempaa esittelyä koko valtakunnan terrorista ja vastaterrorista (jossa kuoli tuhansia ihmisiä), mutta epäilemättä Suomella oli keskeinen asema Pietarin alueelle kohdistuneissa iskuisssa, mukaan lukien Stolypiniin itseensä 1906 kohdistunut, lukuisten sivullisten hengen vaatinut itsemurhaisku, jonka räjähteet oli tuotu Karjalan kannaksen pommitehtaasta.

Pommitehtaat, ja muukin konspiratiivinen toiminta, keskittyi usein kannaksen venäläiselle huvila-alueelle, ja myös Imatran seudulle, jossa sitä avustivat suomalaiset aktivistit. Usein tekijöilleenkin vaarallisesta pommitehtailusta lukiessa mieleen tuli, että siltä olisi säästytty jos käytössä olisi ollut toimintakelpoinen käsikranaatti, mutta sellaisia kehitettiin vasta ensimmäisen maailmansodan aikana. Pommeja käytettiin usein suoriin hyökkäyksiin pankkien ja rahakuljetusten ryöstämiseksi. Ryöstöillä rahoitettiin vallankumouksen tekemistä, ja esimerkkeinä kirjassa ovat Venäjän valtionpankin Helsingin konttorin ryöstö 1906 ja samana vuonna tehty satamatullin rahakuljetusryöstö Pietarissa (jälkimmäisessä tapauksessa dynamiitti oli peräisin Suomesta)

Noina vuosina bolsevikit olivat vielä sivuroolissa, heitä suurempi toimija oli sosialisti-vallankumouksellinen (SR) puolue ja varsinkin siitä irronnut maksimalistien siipi. Tässä kohden tuleekin kiinnostavin paikallishistoriallinen yksityiskohta: marraskuussa 1906 Turun saariston maalaistaloon kokoontui kaikkian kuutisenkymmentä maksimalistiterroristia viikon kestäneeseen kokoukseen! Vettenniemi ei tuota paikkaa ole onnistunut löytämään, noinko salaisuus olisi säilynyt jo yli vuosisadan?

Venäjän virkavaltaa paenneet kumoukselliset saivat Suomessa tukea ja suojaa niin porvareilta kuin sosialisteiltakin. Monista auttajista esiin nousee Aino Malmberg, joka itsekin hyväksyi verenvuodatuksen, mutta sympatiaa herui mm. aikakauden merkittävimmiltä kirjalijoilta ja taiteilijoilta. Tukea kumouksellisille, ja tuen puutetta Venäjän viranomaisille, ilmeni niin paljon että seurauksena, kuten Vettenniemi sen katsoo, oli toisen sortokauden alkaminen. Ymmärrettävästi venäläisten toimet tuomittiin aikalaisten toimesta Suomessa, mutta ainakin Vettenniemen mielestä siihen oli turvallisuuspoliittiset syynsä.

Kirjan kolmas osa käsittelee sitten terroristeista kuuluisinta, ja oikeuttaa alaotsikon Kuinka Lenin tuhosi Venäjän suomalaisten suosiollisella avustuksella. Vladimir Lenin kävi Suomessa usein, mutta painopiste on nyt vuodessa 1917 ja kuuluisassa pakomatkassa heinäkuun epäonnistuneen kapinan jälkeen, ja paluussa johtamaan lokakuun/marraskuun vallankaappausta. Tarina on siis suorastaan maailmanhistoriasta tuttu, ja joka tapauksessa kerrottu Neuvostoliiton loppuvuosina julkaistussa teoksessa Lenin ja Suomi I - III. Auttajina olivat tällä kertaa enimmäkseen suomalaiset sosialistit, joiden puolesta voidaan ainakin sanoa se, että bolsevikit olivat ainoa puolue joka tuolloin oli valmis hyväksymään Suomen itsenäistymisen.

Epäilemättä Leninille kesällä 1917 oli suureksi avuksi että aivan Pietarin vieressä oli alue, jossa saattoi piileskellä väliaikaisen hallituksen pidätysmääräykseltä. Mutta väliaikainen hallitus ei kovin tehokkaaseen saati veriseen vainoon kyennyt, ja vangitutkin bolsevikit vapautettiin jo Kornilovin kapinan myötä. Kun Vettenniemi merkillisen moralistisesti pitää Suomea suorastaan vastuussa Leninin valtaannoususta, pitänee sitä itseni lisäksi moni muukin lukija melkoisen yliampuvana. Enemmän apua bolsevikit saivat sisällissodan alkuaikoina Suomen punapakolaisilta ja Pietarin punaisilta suomalaisilta - mutta oliko sekään ratkaisevaa? Tai eikö tuo vastuu kuulu pikemminkin keisarilliselle Saksalle, joka toimitti Leninin Pietariin kumousta tekemään?

Jossakin määrin suorastaan pamfletiksi äityvää kirjaa täytynee pitää suomettuneisuuden ajan myöhäisenä kritiikkinä. Jokainen tosin ymmärtänee mikä reaalipoliittinen etu tuolloin oli aikakaudesta, jolloin niin suomalaiset aktivistit, suomalaiset sosialistit kuin Venäjällä valtaan sittemmin nousseet bolsevikit olivat olleet samalla puolella.

Arvostelu julkaistu myös Suomen humanistiverkko Agricolassa.

maanantai 16. joulukuuta 2019

Makeistehdas Seres sodassa ja rauhassa

Turkulainen makeistehdas Seres aloitti toimintansa 1917. Tehtaan tunnetuin tuote oli Sisu-pastilli, mutta se valmisti vuosikymmenten mittaan paljon muutakin. Etiketit ja pakkaukset tuotti useimmiten Turun Kivipaino Oy.





Mauno Mannelin dokumentoi tuotantoa valokuvaamalla 1930-luvulla, jolloin tehdas toimi Hämeenkatu 18:ssa.


Toimistossa työskennellään Billnäsin toimistopöytien ääressä...


ja tuotantolinjalla ahkeroivat naiset, kuten tuon ajan turkulaistehtaissa usein, työnjohtajina toki miehet.




Vuonna 1937 tehdas muutti osoitteeseen Rauhankatu 14, jonne oli valmistunut upouusi rakennus aikakauden funkishenkeen.


Rakennuksen kuva ikuistettiin jopa yrityksen pakkauslaatikoihin.


Maailmansota oli tuolloin jo nurkan takana. Tehtaan johtaja Johan Ponkamo kuvasi tehtaan vaiheita sodan aikana. Kaasusuojelu otettiin vakavasti. Ennen sotaa pelättiin koko Euroopassa vihollisen käyttävän pommituksissaan nimenomaan myrkkykaasuja vaikka niin ei sitten käynytkään.


Kaasua ei tullut, pommeja kuitenkin, ja osansa sai myös Seres, kuten kuva helmikuulta 1940 osoittaa. Vahingot jäivät kuitenkin rikkoutuneisiin ikkunoihin.


Valppaana oltiin myös jatkosodan aikana. Suojeluvalvojakurssilaiset poseeraavat 1943.


Seres toimi talossa vuoteen 1973, jolloin tuotanto siirrettiin Auraan. Rauhankatu 14:n tuotantotilat ovat nykyään muussa käytössä ja rakennus itse sisäpihan kätköissä, ja luultavasti monellakaan ohikulkevalla turkulaisella ei ole tietoa että paikassa valmistettiin suomalaisuuden ikoniksi nousseita Sisu-pastilleja lähemmäs neljä vuosikymmentä.

Kuva: Ninna Pulli


Kaikki kuvat Turun museokeskus ellei toisin mainittu.

PÄIVITYS 2024: Seres sai muistolaatan Rauhankadun entisen tehtaan seinään 9.4.2024.


.


perjantai 13. joulukuuta 2019

Oliko Liedon kirkon kastemaljan jalusta peräisin Koroisten piispankirkosta?

Edellisessä postauksessa näkyikin jo tämä valitettavasti ilmeisen jäljettömiin sodassa tuhoutunut  kalkkikivinen kastemalja (kuva Gustaf Welin, Turun museokeskus).


Museoon malja tuli Liedon kirkosta, mutta oliko se siellä alunperin? C.J. Gardberg käsitteli maljaa kirjassa Turun kaupungin historia kivikaudesta vuoteen 1366 (s. 164-165). Gardberg lainasi Kustaa Killisen jo 1878 antamaa kuvausta maljan jalustasta:
Sitte on toinen kivi, joka on ollut maljan kantana; se on 2 kortt.* korkea, 2½ kortt. paksu; kiven yläosa, noin korttelin paksuudelta, on neliskulmainen, alaosa pyöreä. Jokaisessa kulmassa on samasta kivestä hakattu ihmisen pään kuva, mutta erilainen joka kulmassa: yhdessä kulmassa on vähäinen, niinkuin lapsen pää, toisessa kulmassa aika-ihmisen pään kaltainen, täysinäisillä huulilla ja nenällä; kolmannessa kulmassa hampaaton, kiinteä-huulinen, hyvin avarasuinen vanhus ja neljännessä pääkallo.
 * 1 kortteli = 1/2 jalkaa = 6 tuumaa = 14,8 cm

Kuvasiko jalusta siis ihmisen ikäkausia hamaan kuolemaan saakka? Gardberg viittaa professori Oscar Reutersvärdin havaintoihin joita "ei vielä ole julkaistu":
Prof. Reutersvärdin mukaan oli tämä jalka romaanilaistyylisine koristeluineen ajoitettava 1200-luvun alkupuoliskolle. Tällöin herää kysymys mistä kirkosta jalka oli peräisin. Liedon kirkkoon se luultavasti tuli vasta joskus 1300-luvun lopulla, koska altaan malja oli siltä ajalta. Prof. Reutersvärdin mukaan voi ko. jalka olla peräisin vain Koroisten kirkosta. Tähän käsitykseen hän on tullut mm. siitä syystä että, että kaste 1200-luvun alussa voitiin toimittaa vain piispan johdolla. 1100-luvulla kaste yleensä toimitettiin ulkosalla, jollakin lähteellä. 1200-luvun alussa kaste tapahtui piispankirkossa, jolloin kasteallas oli kirkon koko länsiosan keskipiste. Tällaisessa kirkossa kiersi kiinteä penkki pitkin länsiosan seiniä. Vasta 1200-luvun puolivälin jälkeen yleistyi kastealtaiden käyttö tavallisissa pitäjänkirkoissa. Allas menetti samalla keskeisen asemansa ja sijoitettiin pääoven sisäpuolelle, oven viereen.

Jätän prof. Reutersvärdin tulkinnat sydänkeskiajan kastekäytännöistä ja Liedon kirkon kastemaljan alkuperästä lukijan vastuulle. Todettakoon vielä että museon erikoiskortissa esine oli alunperin tulkittu vihkivesiastiaksi.

.

keskiviikko 11. joulukuuta 2019

Liedon kirkon sodassa tuhoutunut kiviristi

Turun museokeskuksen valokuvakokoelman digitoinnin yhteydessä nousi esiin mm. tämä Gustaf Welinin 1930 ottama kuva silloisesta Turun linnan kirkosta.


Kuten tunnettua, päälinna kirkkoineen tuhoutui pommituksessa heinäkuussa 1941. Hävityksen kohteeksi joutuivat myös kuvan kiviristi ja kasteallas, molemmat Liedon kirkosta peräisin. Kastemaljan todettiin tuhoutuneen kokonaan, mutta kivirististä kirjattiin historian kellastuneille sivuille sen säilyneen "melkein vahingoittumattomana".


Mutta millaisessa kunnossa? Maalöytökonservaattorimme onnistui löytämään ristin, joka oli jo ehditty tuntemattomana luetteloimaan uudestaan museolöytönumerolle. Näky oli lohduttomampi kuin luettelokortin huomiosta olisi voinut toivoa.


Ristin erikoinen kuviointi on nähtävissä enää vanhoissa valokuvissa.


Mitä arvoitukselliset kuviot merkitsevät, jätän keskiajan tuntijoiden pohdittavaksi.

lauantai 7. joulukuuta 2019

Uutta Finnassa (marraskuu 2019)

Kaikkiaan 614 objektia, joista tässä:

maailmaa nähnyt matkalaukku...


mollamaija vuodelta 1965...


liekö mallasmehun ja kalanmaksaöljyn sekoitus Matol jollekin tuttua lapsuudesta...


täysin varusteltu picknick-laukku...


barokkityylinen kynttilänjalka...


tytön kesämekko 1950-luvun alusta...


ruotsalaisupseerin kaulalaatta Kustaa III:n monogrammilla...


ja monogrammit vielä lopuksikin, Nikolai II:n, ja peräisin ratsuväen hevosen satulavaatteesta.

.

torstai 5. joulukuuta 2019

Kaksi päivää Suomen museoliiton koulutuksessa


Museoliitto järjesti tiistaina ja keskiviikkona koulutuksen, jossa ensimmäisenä päivänä teemana oli Kokoelmat talteen ja käyttöön. Päivän aloitti Tapani Sainio kertomalla kaikenlaista yleistä ja organisatorista. Kansallisen digitaalisen kirjaston mainitseminen toi muiston vuosien takaa Helsingistä, mukavan hämärän auditorion, jossa visioitiin tulevaisuutta joka lopulta konkretisoitui Finnassa. Finna muistuttikin itsestään samaan aikaan tulleesta tiedosta korkean käyttöasteen aiheuttamasta hitaudesta, hieno ja huono juttu samalla kertaa (kuva yllä).

Eetu Mäkelä kertoi digisyntyisten aineistojen säilyttämisen vaikeudesta, esimerkkinä Nyt-liitteen artikkelin monesta lähteestä ja monin ohjelmin toteutettu sisältö. Yleisö pääsi mukaan arvailemaan Mentimeter-palvelun pelatun pelin kautta. Esimerkkinä oli myös proseduraalinen taideteos, jonka voi mahduttaa 4096 tavuun, vaan paljonko tavuja tarvitaan sen esittämiseen? Saimme myös kuulla millaisen riskin kosminen säteily muodostaa biteille ja miten sitä voi kontrolloida matemaattisen tarkistussumman avulla. Pelastuksena Suomessa on CSC.

Niklas Nylund puhui Suomen pelimuseon kokemuksista digiaineistojen dokumentoinnissa. Sitä voi tehdä laitteiston säilyttämisellä (storage), migroimalla, (migration), emuloimalla (emulation) ja dokumentaarisesti (interpretation). Sidosryhmät ovat museolle keskeisiä, sen takanahan on Pelikonepeijoonien yhdistys, joka aloitti pelien ja perinteen keräämisen jo 15 vuotta ennen museon perustamista.


Serafia Kari ja Minna Rönkä esittelivät Europeanaa. Kävi ilmi että metadata viedään Finnaan ja Europeanaan eri kautta, jälkimmäinen Formula-palvelun kautta. Ehtoina Europeanaan ovat kuvien vesileimattomuus, suora linkki tiedostoon, käyttöoikeuksien merkitseminen ja esikatselukuvakkeet. Ehkäpä Turun museokeskuksenkin olisi aika mennä mukaan kunhan uuden kokoelmahallintajärjestelmämme valmiiksi saamme.

Sampsa Heinonen puhui miten siitä miten voidaan joko kehittää nykyisiä palveluita hyödyntäen uusia digitaalisia työvälineitä, kehittää uusia palveluita hyödyntäen aiempia toimintoja tai rakentamalla kokonaan digitaalisia palveluita ilman sidoksia aiempiin. Ongelmina ovat olleet eri tietomallit, yhteisten luettelointiohjeiden puute, käyttöoikeuksien puute ja tekniset pulmat. Ohjeiksi tuli tarkistaa metatiedot, selvittää käyttöoikeudet ja merkitä lisenssi.

Tomi Ahoranta, Suomen Time Machine -lähettiläs, kertoi tästä jättimäisestä hankkeesta, joka on alkava 2021 ja kestää vuosikymmenen ajan. Tavoitteena on ei enempää eikä vähempää kuin digitoida "meidän aikanamme" koko Euroopan (kirjallinen ja kuvallinen?) kulttuuriperintö tekoälyn avulla. Menneisyyden big data aiotaan myös pitkäaikaissäilyttää koodaamalla se DNA:ksi. Mitä se tarkoitti, en lähde arvailemaan. Hommaan pääsee mukaan tukijäsenenä ilmaiseksi, perusjäseneksi 500 € vuodessa ja täysjäseneksi 10000 € kertamaksulla + 2000 € vuosimaksulla.

Elisa Lindell esitteli Lappeenrannan taidemuseon kokoelmien viemistä verkkoon. Eri kokoelmiin kuuluvia teoksia on n. 3100, joista Finnassa nyt 517. Finnassa Lappeenrannasta on oltu 2015 lähtien ja taideteosten osalta kesästä 2018. Tavoitteena on viedä Finnaan Viipurin taiteenystävien talletuskokoelma kokonaisuudessaan. Kaikista Finnaan viedyistä on museolla myös julkaisutason valokuva, mutta käsittääkseni tämä on taidemuseoilla yleinen tapa muutenkin.

Santeri Suominen Helsinki XR Centeristä edusti päivän futuristisinta antia, ja opinpahan käsitteen extended reality (XR), joka koostuu komponenteista "reality + augmented reality + augmented virtuality + virtual reality". Kaikki sopivat museoissa  koettaviin virtuaalisiin sisältöihin ja kulttuuriympäristöjen virtuaalisiin  rekonstruktioihin. Tähän sopii tietysti mainostaa WAM:ssa nyt olevaa Pietarin Eremitaasin virtuaaliversiota, verkossa esimerkkeinä mm. The Finnish Virtual Art Gallery.


Marcus Lepola ja Maija Mikkilä esittelivät "Kohtalona Ruotsinsalmi - Svensksund AD 1790" -hanketta Ruotsinsalmen taisteluissa 1789 ja 1790 uponneiden hylkyjen 3D-kuvaamiseksi ja mallintamiseksi. Tuotettu data on tulossa vapaasti käytettäväksi. Merikeskus Vellemon tulevaan näyttelyyn taistelu tuodaan elämyksellisenä kaarevalle seinälle heijastettuna, ei VR-laseilla. Marcus keksi myös kysyä kuinka moni on tulllut pahoinvoivaksi VR-laseilla maailmaa katsoessaa, ja viittasin monien muiden tavoin, oma kokemukseni oli Designmuseosta. Kenties meistä joidenkin on vain pysyteltävä tässä tavallisessa todellisuudessa?

Päivän päätteeksi Nana Åsten kertoi 3D-kuvien luomisesta fotogrammetrialla Suomen Kellomuseon ja Lelumuseo Hevosenkengän kokoelmista. Kameralla ja sopivalla ohjelmalla toteutettava fotogrammetria on kalliita 3D-skannereita edullisempi ratkaisu. Museokeskuksessa on näitä molempia tekniikoita kokeiltu, ja samat johtopäätökset olimme itsekin tehneet: kaikki läpinäkyvä, kiiltävä, liikkuva ja karvainen on varsin vaikea kohde.


Koska yöpyminen oli Sokos Hotel Pasilassa, tuli illalla piipahdettua Pasilan aseman Mall of Triplassa. Muut retkikuntalaiset menivät edeltä shoppailemaan, itse liityin vasta illalliselle korealaisravintolassa.


Jälkimmäinen päivä oli omistettu tietosuojalle museoissa. Esitykset sisälsivät paljon juridiikkaa koskien tietosuojalakia, tietosuoja-asetusta (kuuluisa GDPR) ja KAM-juridiikkaryhmän hyväksymää suositusta. Mieleen jäi lähinnä se, ettei henkilötietosuoja koske kuolleita, ja että suostumuksen käyttöä (kuten useampaankin kertaan painotettiin) henkilötietoasioissa ei ole syytä käyttää koska sen voi aina perua. Päällimmäiseksi vaikutelmaksi jäi, että paljon porua KAM-sektorillakin herättänyt tietosuojan tiukennus ei työtä ehkä niin paljon vaikeuta, kunhan aineistoja verkkoon vietäessä skarpataan - rohkeasti ja hallitusti, kuten eräs luennoitsija sen kiteytti.

Esitelmät pdf-tiedostoina:

Kokoelmat talteen ja käyttöön

Tietosuoja museoissa

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...