lauantai 31. elokuuta 2013

Tallinnan Lentosatama

Kansainvälisesti palkittu Tallinnan uusi merimuseo Lennusadam ei kait enää enempää mainostamista kaipaa, sinne on jo tehty Suomesta museoalan opintomatkojakin, mutta tässä muutama kuva Viron-matkan lopulta, jolloin Viking XPRS:n lähtöä odotellessa ehdittiin kipaista sinnekin. Mutta ensin ajellaan googleautolla, tämän Sadama- ja Logikatujen risteyksen muistanee moni laivasta A-terminaalissa noussut.


Pointti on, että käännytään oikealle, Logikadulle, ja jatketaan sitä vähän matkaa kunnes vasemmalla näkyy tämä kevyen liikenteen väylä.


Sitä ripeästi talsimalla on Lentosatamassa n. 20 minuutissa.


Halli on ensimmäisen maailmansodan aikana rakennettu vesitasolentokoneiden suoja, ja osa keisarillisen Venäjän pääkaupungin suojaksi rakennettua Pietari Suuren merilinnoitusta. Lipun voi ostaa halliin, jäänmurtaja Suur Tõlliin tai molempiin. Tässä näkymä halliin, johon on mahtunut vaikka mitä sukellusvenettä...


 ...ja kattoon ripustettua lentokonetta myöten.


 Viron merivoimien sotilaspukuja. Kopioita sai sovittaa toisaalla.


 Tykkien puuttuvat putket oli simuloitu näin.


Näyttelyrakenteita...


ja leikkinurkka.


Duploja enemmän taisivat kiinnostaa niin pienempiä kuin isompiakin kävijöitä lentäminen kaksitasosimulaattorilla...


tai ampuminen raskaalla konekiväärillä mereltä rynniviä lentokoneita ja helikoptereita.


Suur Tõllista ja kenties muustakin museossa nähdystä lisää toiste.

torstai 29. elokuuta 2013

Metsäveljien talo

Heinäkuisen Viron-matkan viimeisiä kohteita oli lähellä Latvian rajaa sijaitseva Metsäveljien talo, jossa saimme hyvin ohjelmallisen opastuksen ja päälle aterian.


Paikkaa isännöivä Meelis Möttus oli perustanut paikan isänsä muistoksi, joka oli, monen virolaisen tavoin, piileskellyt neuvostomiehittäjiltä metsissä, ja tullut pois vasta Stalinin kuoltua.


Paljastamatta liikaa spoilereita ohjelmasta kerron vain, että se vei vanhan maalaistalon pihapiiriin...


tapaamaan vanhaa sukulaisnaista, itse vainon ajat kokenutta. Hänen kertomuksensa liikutti niitäkin, joille Viron neuvostomiehityksen alku ja metsäveljien vaiheet olivat ennestään tuttuja.


Sitten kiivettiin ylös rinnettä metsään. Tasaisen lattanaan Pohjois-Viroon verrattuna Etelä-Viro on jo suoranaista vuoristoa.


Metsään oli ennallistettu korsu, jollainen alkuaikoina saattoi majoittaa 10-12 miestä. Myöhemmin, ilmiantojen luomassa epäilyn ilmapiirissä piileskeltiin yksinään.



Ja tietysti juotiin taas pontikkaa! Eipä ilman sitä olisi metsässä selvinnytkään, vakuutti Meelis.


Alas oli laskeuduttu rappusia, mutta ulos tultiin helpompaa kautta.


Vierailu päätettiin ateriaan, jossa pääosassa oli setumaan tapaan herkullinen puuropöperö lisukkeineen. Myyntikiellossa olevaa pontikkaa tarjoiltiin reippaasti, mikä siivitti laulamaan Meelisin kitaralla säestämiä metsäveljien lauluja.


Ja olihan siinä tien varressa vielä matkamuistokauppakin, eli näin oli tuotteistettu mutta samalla myös elävöitetty ja muistettu yhtä Viron historian vaihetta.


Yksi matkan parhaita kokemuksia kyllä.

tiistai 27. elokuuta 2013

Viron maantiemuseo

Eesti Maanteemuuseum sijaitsee Tarton ja Võrun välisen maantien varrella, Varbusen hevospostiaseman tiloissa.


Vitriinejä kiertää tietysti tie, eri muodoissaan halki aikojen.


Lisäinfoa ulosvetolaatikoista.


Kuvitteellisen postivaunun kyytiin pääsi katsomaan filmiä ajelusta vanhalla hiekkatiellä.


Postiaseman pihalla oli kahvila...


ja sivurakennuksessa näyttely neuvostokauden tienteosta.


Varsinainen erikoisuus oli maantien toisella puolen, todellinen "museoraitti", ennallistus Viron teistä aina varhaisista poluista uusimpaan aikaan, joka asiantuntevan opastuksen kera toimi todella hyvin.








Halleissa olisi sitten ollut vaikka millaista neukkumasiinaa, mutta tässä vain kuva tsaarinvallanaikuisten postivaunujen kopiosta.


Ja kun paikalla oli vielä kaikenlaista hupia lapsille...




voi tätä todella suositella museolöytönä Etelä-Viroon matkaaville.

sunnuntai 25. elokuuta 2013

Aten museo

Latviassa käytiin vielä Kalncempijssa sijaitsevassa Aten myllymuseossa, ja mikäpä oli kauniina kesäpäivänä tutustua tähän Viktors Kirpsin vuonna 1985 perustamaan ulkoilmamuseoon. Kun myllystä puhutaan, ollaan silloin tietysti veden ääressä.


Itse myllyssä oli muutamia museohuoneita.


Ja vanha kunnon kärpäsloukku oli täälläkin!


"Työkaluaihe punaisella pohjalla."


Rantaan vievän raitin varrella oli muita rakennuksia, kuten verstas...


ja paja.

Yhtä kesäistä idylliä oli ylempikin pihapiiri.


Kivikennuksen raunio oli muisto alueella sijainneesta Otten kartanosta.


Lisää esineistöä. En ole häävi kansatieteilijä (itse asiassa en ole opiskellut sitä päivääkään), mutta neuvostorekvisiittaa lukuun ottamatta Latvian aineellinen talonpoikaiskulttuuri ei paljon näyttänyt omastamme poikkeavan.


Riihessä oli piru vahtimassa, ja eikös suomalaisessakin perinteessä riiheen sijoiteta erinäisiä uskomustarinoita pitämään uuninvahti hereillä?


Pellavalihtakin löytyi, mutta myös tällainen värkki, jolla hevosvetoisesti voitiin loukuttaa suurempikin määrä pellavaa. Olisiko tässä oltu Latviassa meitä edellä?


Lopuksi kokoonnuttiin tilan päärakennukseen, jossa oppaamme tarjoili fingerporilliset mitäpä muuta kuin pontikkaa, joka tällä puolen rajaa oli yrtein maustettua.


Enpä panisi pahakseni hömssyjä suomalaisessakaan kotiseutumuseossa, mutta pahoin pelkään että sen kieltäisi useampikin laki ja varmuuden vuoksi jokin EU-direktiivikin (jotka tosin ovat voimassa Baltiassakin...).
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...