perjantai 30. maaliskuuta 2012

Napoleonin Egyptinretki (3)

Ja tietysti aiheesta on tehty peli - vieläpä yhdistettynä (kartat samalla arkilla) toisen "unohdetun" sodan, Suomen sodan 1808 kanssa! Peleille on myös yhteiset säännöt ja molemmat kuvaavat joukko-osastoja prikaatitasolla. Kannessa Egypti on prominentisti esillä, milläs muullakaan kuin Lejeunen kuuluisalla maalauksella kuvitettuna.

Suunnittelijana on ollut Joseph Miranda, joten satunnaistapahtumat (random events) ovat taas päivän sana. Koska peli (oikeammin Suomen sota -puolisko) on menossa näyttelyesineeksi, en ruvennut sen enempää sääntöjä opiskelemaan. Mielenkiintoista kyllä, ranskalaisilla savanteilla on oma counterinsa, joka on varustettu suurennuslasilla ja merkinnällä SC (Scientific Commission of the Institute of Egypt). Taisteluarvoja sillä ei ole, mutta aina kun yksiköllä on tilaisuus ryöstää (loot) "raunioheksi", saa Ranska siitä voittopisteen! Raunioiksi on laskettu Kairon ympärillä olevat Gizan suuret pyramidit, Heliopolis ja Memphis, sekä tietysti rannikolla oleva Rosetta.

Tässä näyte countereista, alhaalla oikealla dromedaarirykmentin edustaja.



Kartta kuvaa Niilin vartta El Minyaan asti, ja jatkuu idässä pitkin Välimeren rannikkoa Beirutiin saakka. Tässä näyte Niilin suistolta.


Missäs se Rosetta sitten on? Se sijaitsee 65 km itään Aleksandriasta, ja on arabiaksi nimeltään Rashid.

.

torstai 29. maaliskuuta 2012

Blogin 2-vuotissynttärit


Napen Egyptinretken muistelot keskeytyvät vuosipäivän vuoksi: Kaponieeri täyttää kaksi vuotta. Tekstejä on kertynyt lähemmäs 450 ja kävijälaskuri lähentelee 45000:tta.

Erityiskiitokset ahkerimmille kommentoijille Metsikselle, Kaisalla ja Hietzulle - hyvä kun joku viitsii! :-)

Risuja sen sijan tulee vakiolukija Salmelle, jonka oma blogi on viettänyt jo välivuoden ja ylikin. Hop-hop kirjoittamaan taas, kun on iPad ja kaikki! :-P

Aasinsiltojen huipentumana kahden kynttilän sijasta kaksi obeliskia, Karnakin temppelistä, josta toiste lisää.

keskiviikko 28. maaliskuuta 2012

Napoleonin Egyptinretki (2)

Warrior-sarjan kirjanen French Soldier in Egypt 1798-1901: The Army of the Orient on jo uudempaa tuotantoa, vuodelta 2003, ja lukuelämyksenäkin huomattavasti antoisampi. Kirjoittaja Terry Crowdy on koonnut huomattavan määrän sitaatteja Ranskan "Idänarmeijan" sotilaiden kirjeistä ja muistelmista, merimatkan koettelemuksista lopulliseen antautumiseen saakka kolme vuotta myöhemmin.

Orientin armeija löi heti kättelyssä Egyptiä siihen saakka hallinneet mamelukit pyramien taistelussa, ja aloitti samalla eurooppalaisen turismin Egyptissä. Idän ihmeissä riitti katseltavaa: orjamarkkinoita kauhisteltiin ja turkkilaisten kylpylöiden nautintoja kiiteltiin. Alkoholia ei saanut mistään, mutta hashis alkoi maistua miehittäjille pian siihen malliin että sotilashallinto julisti aineelle täyskiellon, turhaan. Sotilaat tunsivat todella tulleensa toiseen maailmaan, jossa kiusana olivat kuumuus, hyönteiset, jopa rutto, johon törmättiin Palestiinaan edetessä.

Taakse oli jäänyt myös eurooppalainen valistusajan sodankäynti. Erityisesti kauhistutti beduiinien tapa raiskata (!) vankinsa kuuloetäisyyden päässä ranskalaisista ennen kuin surmasivat nämä. Tämä oli taustalla myös Napoleonin piikkiin pannulla sotarikoksella, omien haavoittuneiden ja sairaiden sotilaiden myrkyttäminen oopiumilla Palestiinasta vetäydyttäessä. Kaiken koetun jälkeen kyseessä oli toimeenpanijoidensa mielestä varmasti humanitaarinen teko, mutta kuinka kävikään? Ainakin Karmelin vuoren sotasairaalassa turkkilaiset hoitivat henkiinjääneet vangit terveiksi ja antoivat näiden joko liittyä omiin riveihinsä tai palata ranskalaisten puolelle.

Retkikunnan mukana oli tullut koko joukko eri tieteenalojen oppineita (savants), joiden tiedoilla Ranskan uusi siirtomaa oli tarkoitus saada kukoistamaan. Kolonian historia jäi lyhyeksi, mutta sitäkin kauaskantoisempi merkitys on ollut sillä muinais- ja aikalais-Egyptin massiivisella dokumentoinnilla, jonka oppineet ehtivät tehdä ja joka julkaistiin nimellä Description de l'Égypte. Monissa tapauksissa sittemmin tuhottu monumentti tunnetaan vain tästä teoksesta.

Ranskalaisjermut (grognards) kuulemma suhtautuivat oppineisiin suorastaan vihamielisesti, näitä syytettiin siitä että sotilaat olivat ylipäätään Egyptiin joutuneet. Ei sillä, ettei Egyptin muinaisuus olisi jermujakin kiehtonut: monumentteihin kiipeiltiin ja niihin raaputeltiin graffiteja jotka ovat vieläkin jäljellä, monet aika ylhäällä, sille temppelit ja veistokset olivat tuolloin suurimmalta osin hiekkaan hautautuneita. Ylä-Egyptiin lähetetyn osaston jäseniltä on säilynyt lumoutuneita kuvauksia Karnakin jättiläistemppelin suuruudesta.

Kirjan piirrostyö on Christa Hookin kädenjälkeä, hieman liian suttuista makuuni. Warriorin tapaan kuvat ovat yleisiä näkymiä, ja viimeisenä on kuva ranskalaissotilaasta esiinkaivetun Rosettan kiven kanssa. Kiven merkityksen ymmärsivät muuten jo paikalla olleet ranskalaisupseerit, savanttien asiantuntemusta siihen ei tarvittu, kuten aiemmin kirjoitin.

tiistai 27. maaliskuuta 2012

Napoleonin Egyptinretki (1)

Napoleon's Egyptian Campaigns 1798-1801 on Ospreyn vanhempaa vuosikertaa ja ilmestyi Men-at-Arms-sarjassa jo vuonna 1978. Aikajanan jälkeen kirjanen keskittyy taistelevien osapuolten sotilaspukuihin. Mamelukit on jätetty vähemmälle ja colour platet jaettu tasan ranskalaisten ja brittien kesken.

Koska ranskalaisten yhteydet kotimaahan katkesivat heti saapumisen jälkeen Abukirin meritaistelun vuoksi, oli selvää että heidän oli pian viriteltävä vormujaan miten parhaiten taisivat. Tässä näkyy mennyn usean kokeilun kautta. Kevyet puuvillapuvut havaittiin kylmiksi aavikon öissä, joten niiden jatkeeksi oli hankittava mantteli. Puuvilla kului myös äkkiä, joten jälleen palattiin villaan. Takinvärejäkin oli lopulta melkoinen kirjo. Omintakeisin keksintö oli tupsulla varustettu nahkainen lippis, jollainen näkyy kansikuvan oikeanpuoleisen hepun päässä. Briteillä huoltolinjat toimivat koko ajan eikä paikallisten varianttien luomiseen ollut aihetta.

Vanhempaa vuosikertaa ovat luonnollisesti myös kirjan tekijät. Kirjoittaja Michael Barthorpin kerrotaan olleen eläkkeellä brittiarmeijasta vuodesta 1968 lähtien, ja niiltä main on kuvioissa ollut kuvittaja Gerry Embletonkin.

sunnuntai 25. maaliskuuta 2012

Rosettan kivi

Rosettan kivi on British Museumin kuuluisimpia esineitä, eikä syyttä. Ptolemaios V:n kolmikielinen julistus v. 196 eKr. antoi mahdollisuuden lukea muinaisen Egyptin hieroglyfejä ja avasi tutkimukselle koko monituhatvuotisen sivilisaation.

Paljon on kivestä kirjoja kirjoitettu, mutta itse hankin Wonders of the World -sarjassa julkaistun John Rayn teoksen The Rosetta Stone and the Rebirth of Ancient Egypt. Jotta jokin voisi syntyä uudelleen, sen on ensin kuoltava, ja hieroglyfien kuoleman Ray ajoittaa vuoteen 394 jKr. jolloin viimeiset niistä kaiverrettiin yhteen Philaen saaren temppeleistä*. Kristinusko hylkäsi vanhat jumalat ja näiden pyhän kielen. Arabivalloittajien tullessa 600-luvulla koko kulttuuri oli jo vaipunut unholaan.

Ptolemaioksen hakkauttama kivi oli alunperin sijainnut jossain Niilin suiston kaupungissa, ja ehkä 1400-luvulla se oli kierrätetty Rosettan kaupungin muureihin. Vuonna 1798 maahan tunkeutuneet ranskalaiset ryhtyivät uudistamaan linnoitteita ja löysivät kiven. Mukana olleet oppineet ymmärsivät heti, mikä arvo kivellä voisi olla, mutta sotaretken käännyttyä tappiolliseksi se jäi voitokkaille englantilaisille, jotka kuljettivat sen Lontooseen 1802.

Englantilais-ranskalainen kilpailu jatkui kiveen hakatun tekstin tulkinnassa. Ensimmäiset edistysaskelet otti englantilainen Thomas Young (1773-1829), joka ehti olla uranuurtajana hämmästyttävän monilla tieteenaloilla. Erityisesti hän onnistui teksteistä keskimmäisen, demoottisen kirjoituksen, tulkinnassa (harvemmin muistetaan ettei sitäkään osattu tuolloin vielä tulkita). Viime kädessä hän oli kuitenkin luonnontieteilijä, ei egyptologi, Ray muistuttaa, ja lopullinen läpimurto hieroglyfien tulkinnassa jäi Jean-François Champollionille (1790-1832).

Champollionin ratkaisevat oivallukset kirja käsittelee, mutta koko "koodinmurtamisen" prosessi jää muutoin aika lyhyen esittelyn varaan, ehkä sitä on pidetty populaariteokseen liian vaativana. Sen sijaan Champollionin uran poliittisiin käänteisiin ja akateemisiin selkäänpuukotuksiin on satsattu siihen verrattuna liikaakin - human interest materiaaliksi ehkäpä ajateltua? Vertailuksi poiketaan tämän jälkeen esittelemään kaksi muuta muinaisten kielten tulkitsijaa, Lineaari B:n ratkaisija Michael Ventris ja mayojen kirjoituksen tulkinnut Juri Knorozov.

Yksi luku käsittelee egyptologian vaiheita Champollionista nykypäiviin, ja oppiaineen meille avaamaa maailmaa, aina Torinon eroottista papyrusta myöten. Myös itse Rosettan kiven teksti ja sen historiallinen tausta käydään läpi.

Viimeinen luku on kirjan mielenkiintoisin. Rosettan kivi on vain yksi muinaisesineistä, joita aika ajoin vaaditaan takaisin alkuperämaahansa. Ray käsittelee usein esimerkein miten problemaattista tämän "alkuperämaan" määrittely usein on, ja kenelle esine tai teos todella "kuuluu". Itse en vakuuttelua tarvitse, olen samaa mieltä Rayn kanssa, kiven oikea paikka on British Museum, mutta se kuuluu koko maailmalle kuten kulttuuriperintö yleensäkin.

En ottanut Rosettan kivestä kuvaa British Museumissa ja muistan vallan hyvin miksi: se on koko ajan ihmismassojen ympäröimä. Sen olin tiennyt ennen vierailuani että erilaiset versiot kivestä ovat museon myymälän suosituimpia tuotteita. Niinpä ostin sellaisen itsekin, 8,5 cm korkean mallin, jonka taakse on liimattu pehmike.


En enää muista mihin tarkoitukseen (paitsi matkamuistoksi) tämä esine oli tarkoitettu, kenties paperipainoksi (?), mutta sen koommin se on ollut työpöydällä muistona British Museumista.

*Egyptin matkallamme olisi ollut mahdollisuus osallistua valo- ja äänishowhun Philaen temppelissä, mutta kaikkeen ei vain ehtinyt ja se jäi väliin.

lauantai 24. maaliskuuta 2012

Norjalaisten kirveitä

Akershusin linnassa oli erään salin seinällä tällainen vaakuna.


Luultavasti jonkun Tanskan kuninkaan vaakuna ajalta ennen vuotta 1814, ovathan siinä Tanskan leijonat, Ruotsin kolme kruunua ym. Norjan vaakuna on yläoikealla:


Leijona pitelee tiemmä kirvestä, jolla Olavi Pyhä surmattiin Stiklestadin taistelussa vuonna 1030. Olen aina pitänyt kirveen varren kaarevuutta heraldisena liioitteluna, mutta niinpä vain Norjan puolustusvoimien museossa oli esillä peräti kaarevavartisia astaloita:


Kuvatekstin mukaaan kyseessä olivat "talonpoikaiskirveet" 1600-luvulta. Liekö noilla mitään yhteyttä aseeseen, jolla viikinkikuningas pantiin päiviltä joskus vuosituhat sitten?

perjantai 23. maaliskuuta 2012

Maanmittarin työväline


Aboa Vetus & Ars Novassa aukeaa tänään yleisölle näyttely Tiedon taustalla – löytöjen tutkimushistoriaa. Museonäyttelyt popularisoivat historiaa esittelemällä tutkimustuloksia, mutta harvemmin kerrotaan miten niihin tuloksiin on päädytty. Nyt kerrotaan se, miten rauniot ja esineet kertovat!

Näyttelyssä on myös Turun museokeskuksen esineistöä ja arkistoaineistoa, tässä niistä diopteriviivain kaukoputkineen. Olin käyttänyt esinettä aikoinaan Carpelan-näyttelyssämme, mutta nyt AV&AN:n tutkija selvitti laitteen leimat. Diopteriviivaimen on valmistanut vuosina 1775-1812 toiminut Johan Gustaf Hasselström (IGH)  ja se on kuulunut Kuninkaalliselle maanmittauskonttorille (KLC = Kungliga lantmäteri contoiret), nykyisen Maanmittauslaitoksen edeltäjälle.

Kuva: TMK

torstai 22. maaliskuuta 2012

Taistelu Valverden kahlaamosta

Valverden taistelu käytiin 20-21.2.1862 samannimisellä kahlaamolla Rio Granden varressa, osana Konfederaation yritystä vallata Uuden Meksikon territorio. Lyhyesti kerrottuna taistelu päättyi Konfederaation voittoon, Unionin joukot vetäytyivät Fort Graigin linnakkeeseen ja konfut jatkoivat rynnistystään ylös Rio Grandea.

Taistelu muistetaan parista seikasta. Unionin öinen yritys johdattaa kaksi räjähteillä lastattua muulia konfujen leiriin meni mönkään, muulit lähtivätkin takaisin kohti jokea ja räjähtivät saamatta aikaan varsinaista vahinkoa. Räjähdys tosin pillastutti koko joukon konfujen muuleja ja nautoja, jotka säntäsivät jenkkien käsiin. Varsinaisessa taistelussa mieleenjäävin tapaus lieneen ollut texasilaisen ratsujääkärirykmentin peitsillä varustetun ulaanikomppanian rynnäkkö, joka tosin kilpistyi coloradolaisten tuleen. Meksikolaista syntyperää olleen nostoväen (militia) panos jätti paikoin toivomisen varaa, Kit Carsonin johtamisesta huolimatta, niin että heitä on siitä lähtien dissattu niin historiankirjoituksessa kuin aiheesta tehdyistä peleistä.

Rio Grande: The Battle of Valverde ilmestyi S&T:n pelinä jo 1991 ja ikä näkyy countereiden askeettisuudessa.


Vaan onhan komentajissa sentään Kit Carson! Yksiköt ovat kompanioita tai niiden yhdistelmiä, esim. tuossa yllä ovat USA:n 1. ratsuväkirykmentin G-komppania ja 3. ratsuväkirykmentin yhdistetyt C- ja D-komppaniat.


Kartta on sekin hieman vanhahtavan oloinen, ihan jees kuitenkin, ja kuvaa Rio Granden vartta ja sen rantametsiköitä ko. kahlaamon kohdalla.
 
 
Pelattu ei ole, ja sääntöjäkin olen vain silmäillyt kursorisesti. Tämän tason pelien mukaisesti mukana ovat komentajien kontrolli tai sen puute, ja taisteluiden jakautuminen tulitaisteluun ja käsikähmään (mêlée). Pelatakseen joutuu opiskelemaan melko paljon yksityiskohtia, mikä näin vanhemmalla iällä jo hieman harmittaa. Nuoruuden innossa kahlattiin aikoinaan nurisematta paksutkin manuaalit läpi, mutta toisaalta olivathan silloin kesätkin kuumempia jne.

keskiviikko 21. maaliskuuta 2012

Uuden Meksikon sotaretki strategiapelinä

Aloitetaan peleistä nuoremmasta, vuodelta 2008, jonka nimi kokonaisuudessaan on Civil War in the Far West: The New Mexico Campaign, 1862. Peli kuvaa Uuden Meksikon sotaretkeä helmikuun alusta kesäkuun loppuun puolen kuukauden kierroksina, ts. pelin kesto on 10 kierrosta. Säännöt ovat melko simppelit. Erikoisinta on, että liikepisteet määritellään 10-sivuisella nopalla (modifikaatioin) ja että omaa liikettä seuraa ennen taisteluvaihetta aina vastustajan vastaliike, jolla tosin on omat rajoituksensa. Pääsääntöisesti liikkumaan pääsee siis kahdesti per kierros, minkä lisäksi sääntö takaa melko tehokkaasti taistelusta pakenemisen mikäli niin on tarpeen.

Keskeisiä paikkakuntia ovat Fort Bliss (El Paso) ja Fort Graig, joista edellinen on alussa Konfederaation, jälkimmäinen Unionin hallussa. Voittaja on se, jolla on lopussaan nämä kaksi paikkakuntaa ja voittopisteiden enemmistö (Unionille riittää toisenkin hallussapito). Kartan pohjoisreunassa on vielä Fort Union, jonka valtaaminen antaa Konfederaatiolle pelin päättävän äkkivoiton.

Joukot eivät ole identifioituja joukko-osastoja vaan strength pointeja, vahvuudeltaan 100 miestä eli tuonaikuinen komppania. Tässä näyte Unionin upseereista ja joukoista:


Kartasta ei ole erikoisempaa kehuttavaa tai haukuttavaa, se on varsin peruskauraa. Joukkojen marssiminen kanavoituu "liikemaksujen" vuoksi pitkin Rio Granden rantaa ja Santa Fén tietä. Tässä näyte, jossa hieman hämää se, että näkymä on nimien osalta "pohjoisesta päin":


Vasemmassa yläkulmassa Texas. "Arizona Territory" oli se 34. leveyspiirin eteläpuolinen alue, jonka paikalliset sesessionistit julistivat kuuluvaksi Konfederaatioon. Unioni valtasi alueen takaisin jo 1862, mutta sen valitsema edustaja tiemmä pysyi Richmondissa sodan loppuun saakka. Kaikki tässä näkyvät paikkakunnat olivat konfujen hallussa vuoden 1862 alussa, ja Sibleyn pääjoukko lähtee liikkeelle Fort Thornista.

Pelattu tätä ei vielä ole, mutta äkkiseltään sanoisin, että ZOCittomuus ja mahdollisuus väistöliikkeisiin tekee tästä aika hilpeää juoksentelua ainakin konfujen osalta. Huoltovankkurit on pidettävä aina mukana, muutoin voi iskeä armeijan pahimmillaan lähes kokonaan tuhoava attritio.

Kolmeen osaan pelin voi jakaa siten, että kaksi Unionin pelaajaa jakavat Fort Graigin ja Fort Unionin varuskunnat.

tiistai 20. maaliskuuta 2012

Villin lännen sisällissota



Aiemmin luvatun mukaisesti tulossa on läppää Yhdysvaltain sisällissodan läntisimmälle sotanäyttämölle sijoittuvista peleistä. Pohjustuksena sille hieman tarinaa vuoden 1862 Uuden Meksikon sotaretkestä. Alueet Texasin ja Kalifornian välissä eivät vielä olleet osavaltioita vaan territorioita, ja niissä oli niin liittovaltiossa pysymisen kuin siitä irtaantumisenkin kannattajia. Sodan sytyttyä moni upseeri irtisanoutui ja liittyi kotiosavaltionsa valinnan mukaan Konfederaation armeijaan. Lincolnin hallinto olisi mieluusti vetänyt kokeneet vakinaisen väen joukot ja upseerit idän tärkeämmille rintamille, mutta pian kävi ilmi ettei siihen heti olisi varaa.

Konfederaation johto katsoi lännen kulta- ja hopeakaivoksia samoin kuin Kalifornian rannikkoa sotaponnistusten kannalta tavoittelemisen arvoisiksi ja niinpä sodan alussa 1861 ryhdyttiin Texasin länsipäähän kokoamaan joukkoja alueen valtausta varten. Kohteena oli Uuden Meksikon territorio, joka käsitti paitsi nykyisen Uuden Meksikon myös nykyisen Arizonan. Unionin uuden Meksikon osastoa komensi kenraali Edward Canby.

Hyökkäys käynnistyi jo 1861. Alkumenestys oli Unionin paikallisen johdon möhlimisen johdosta hyvä, ja Mesillaan kokoontuneet Konfederaation kannattajat julistivat alueen eteläosan Arizonan territorioksi. Vuoden 1862 alussa offensiivi jatkui ylös Rio Grandea kenraali Henry Sibleyn johdolla ja Valverden kahlaamolla käytiin jälleen Konfederaatiolle voitokas taistelu. Eteneminen jatkui aina Santa Féfen ja Albuquerqueen asti, mutta sitten hätiin ennättivät Coloradosta kootut vapaaehtoiset, jotka pysäyttivät konfut Glorietan solan taistelussa. Tämä taistelu koostui 26. maaliskuuta Apassikanjonissa käydystä yhteenotosta ja kaksi päivää myöhemmin käydystä varsinaisesta taistelusta, jonka riehuessa Unionin erillisosasto onnistui tuhoamaan konfujen kuormaston.

Taistelu oli ollut tasapeli tai hienoinen konfederoitujen menestys, mutta kuormaston tuhoutuminen muodostui heille katastrofiksi. Eteneminen muuttui vetäytymiseksi, ja sellaisten tapaan pian suoranaiseksi pakomatkaksi takaisin Texasiin, paikoin halki vedettömien aavikoiden. Samaan syssyyn Konfederaation joukot hylkäsivät myös Texasin länsikärjen ja siihenpä rintama suunnilleen jäikin sodan loppuun asti. Varmistettuaan yhteydet Kaliforniaan ei Unioninkaan sodanjohdolla ollut halua edetä tällä autiomaarintamalla.

Canbyn ja Sibleyn lisäksi sotaretki muistetaan parista alemmasta upseerista. Unionin puolella taistelleiden Uuden Meksikon vapaaehtoisten 1. rykmenttiä komensi kerrassaan Kit Carson, joka meille keski-ikäisille miehille on tuttu italialaisen lännensarjakuvan Tex Willerin fiktiivisenä hahmona. Coloradon vapaaehtoisten joukossa puolestaan palveli metodistisaarnaaja John Chivington, joka vain pari vuotta myöhemmin hankki itselleen ikuisesti huonon jälkimaineen intiaanien talvileirin raa'assa tuhoamisessa Sand Creekissä.

Populaarikulttuuriin poiketaksemme muistamme toki, että Glorietan solan kautta kulki Santa Fén tie, jonka varrella syksyllä (päivämäärä tuntematon) 1855 oli syntynyt Morgan Kane.

Kaikkein parhaiten sotaretki tunnetaan kuitenkin siksi, että se oli taustana Sergio Leonen länkkärille Hyvät, pahat ja rumat. Tässä konfuiksi tälläytyneet Blondie ja Tuco uskovat kohtaavansa komentajansa Sibleyn.

Wikipediankin artikkeli tietää listata aiheesta tehdyt kaksi strategiapeliä, joten jatkossa lisää niistä.

Kirjallisuutta:
Ray C. Colton: The Civil War in the Western Territories: Arizona, Colorado, New Mexico, and Utah (1959)
Alvin M. Josephy: The Civil War in the American West (1991)

maanantai 19. maaliskuuta 2012

British Museum


Itselleni British Museum on kerta kaikkiaan maailman paras museo, paikka, jossa voi tutustua yhden päivän aikana lähes kaikkiin maailman kulttuureihin. Sisäänpääsy on ilmainen (joka puolella on kuitenkin lippaita vapaaehtoisia lahjoituksia varten) ja sisään mennään vaikuttavan katetun sisäpihan kautta.



Itse kiersin paikan neljässä tunnissa, mutta hämmästyksekseni huomaan jälkeenpäin, etten ottanut montakaan kuvaa. Kenties syynä oli Stendhalin syndrooma tai sitten se, että paikka on niin musertavan täynnä kuuluisia esineitä että melkein joka ikisen saisi kuvata. Pääsette siis vähällä, mutta aloitetaan vasemmalta, ohi Rosettan kiven (josta toiste) ja muinaiskulttuureiden osastolle. Mm. Assyriasta oli monumentaaliesineistöä vaikka miten paljon.


Ja sitten olivat tietysti ne Elginin marmorit, Ateenan Parthenonin temppelistä 1806 viedyt, joiden omistuksesta kiisteltäneen maailman tappiin asti. Veistoksille on oma salinsa.


Veistosten muodon on sanellut niiden sijainti temppelin päätykolmion alla.



Toisaalla oli havainnollistettu sitä miten värikästä "valkoinen antiikki" todellisuudessa oli.


Nereidimonumentti läheltä nykyistä Antalyaa.


Asteekkien kaksipäinen turkoosikäärme, mahdollisesti Montezuma II:n lahja Cortésille.


Kakiemonin norsut 1600-luvun Japanista.


Afrikkalaisia kilpiä...


...ja intiaanien esineitä villistä lännestä.


Uudemmilta ajoilta olivat etiopialaisten ja italialaisten yhteenottoa kuvaava maalaus...


...ja jonkin Afrikan maan rauhansopimuksen yhteydessä poiskerätyistä aseista rakennettu tuoli.



Kuuluisa kirjaston lukusali on nykyään maksullisten erikoisnäyttelyiden käytössä ja jäi väliin. Vanhaa tunnelmaa henki myös osasto nimeltä Enlightment (Valistus), joka kuvaa museota sellaisena kuin se 1700-luvulla perustettiin, luokittelemaan ja luetteloimaan koko maailma.


Ja mihinpä muualle tällainen "maailmanmuseo" sopisikaan kuin Lontooseen, joka on väestöltään todellinen maailmanpääkaupunki, kaikkien kulttuurien kirjo.

sunnuntai 18. maaliskuuta 2012

Turun linnan uusi ritarisali

Viime keväänä muistelimme purettua Turku-salin näyttelyä, nyt on aika katsoa, mitä sen tilalle on tullut. Osana Lasten linnaa se on nyt uusi Ritarisali, jossa uudet Turun linnan ritarit vastedes lyödään, tämän valtaistuimen edessä:


Vanhasta on jäljellä vain oikeanpuoleinen kiviportti, hieno osa reittiä, joka vie punaista mattoa myöten kohti valtaistuinta.


Keskeisen osan ovat saaneet suuresti laajennettu haarniska- ja pukuvalikoima.


Vanhaa perua on kuvassa vain vasemmanpuoleinen levyhaarniska. Erityisen jyhkeä on keskellä oleva rengashaarniska eli hauberk. Lisäksi voi sovittaa visiirikypärää, rengashuppua ja morionia. Jos rautaan pukeutuminen ei huvita, myös kevyempiä asuja on tarjolla:


Haarniskat ja asut ovat esillä aina, joten tervetuloa sovittamaan!

lauantai 17. maaliskuuta 2012

Hongkong 1941

The Siege of Hong Kong kuvaa Hongkongin pääsaaresta käytyä taistelua joulukuussa 1941. Japanilainen 38. divisioona alkoi vyöryttää saarta 18. joulukuuta ja viikon taistelujen jälkeen brittiläinen kuvernööri antautui 25.12.

Pelin on tuottanut (jo edesmennyt) firma nimeltä Microgame Design Group. Peli oli eräänlainen puolivalmiste eli counterit sai paperille painettuina ja jäi asiakkaan vaivaksi liimata arkki paperille ja saksia nappulat irti. Yhtiö julkaisi kaikkiaan 40 peliä, joiden lista löytyy täältä.

Säännöt ovat todella simppelit ja helposti opittavat. Ainoa erikoisuus on aamu- ja iltapäivävuorojen vuorottelu: Aamupäivällä yksiköillä on 8 liikepistettä ja iltapäivällä 4. Lisäksi japanilaiset saavat täräyttää aamupäivällä tykistökeskityksen haluamaansa brittiheksiin.

Kartta on kohtalainen, tässä kuvassa myös yhden pelatun pelin tulos kontrollimerkein ilmaistuna (yksiköt poistettu). Lopputulos oli melko historiallinen, noilla main brititkin laskivat aseensa.


Toisessa pelissä japanilaiset pyyhkivät britit kokonaan kartalta ja itse asiassa muutaman pelin jälkeen se vaikuttaa melko vakiolta.

Mieleeni tuli laajentaa teemaa muun populaarikulttuurin suuntaan, joten kampasin lävitse ei-ihan-vielä-täydellisen Viidakon korkeajännitysten kokoelmani ja kas, löytyi sieltä kaksi Hongkongiin sijoittunutta tarinaa:

Tarinassa Kuriton kersantti (1/1974) kanadalaiskessulta palaa hihat kun hän joutuu seuraamaan englantilaisten, skottien ja intialaisten vuosisataisten sotilastraditioiden määrittelemää taistelemista. Lopulta, totta kai, käy ilmi miten tarpeen traditiot ja sotilaskuri ovat kun kaikkien neljän etnisen ryhmän edustajat kohtaavat matkalla vankileirille. Epätavallisen tarkkaa historiankuvausta Korkkarilta, sillä Hongkongissa todella taisteli kaikkia mainittuja kansallisuuksia. Kanadalaisille kahden pataljoonan lähettäminen aivan ennen sotaa Hongkongiin on ollut melkeinpä Dieppen veroinen kaunan aihe. Epätavallista on myös päähenkilöiden joutuminen lopussa vangeiksi, mutta toki viimeisessä kuvassa esiin kaivellaan kranaatteja ja pistooleja niin ettei vankeus lie pitkäksi muodostu - ehkäpä he liittyivät tähän ryhmään?


Kapteeni koukku (12/1976) on "likaisen tusinan" kaavan mukaan tehty tarina, jossa laivaston upseeri saa johdettavakseen sotilasvankilan hylkiöt. Yksi retaleista haraa koko ajan vastaan vain oman nahkansa pelastaakseen, mutta täysin korkkarikaanonin mukaisesti pelastaa lopussa muut heittäytymällä japanilaisten käsikranaatin päälle. Hirtehisjoukko pakenee antautumisen jälkeen Hongkongista kohti Macaota ja oletettavasti em. vastarintataistelijoiden seikkailuja.




Päivityksenä tieto, että Osprey Publishing julkaisi Campaign-sarjassa 2015 Hong Kongin valtauksesta ja sen jälkeisestä vastarintaliikkeestä kertovan opuksen Hong Kong 1941-45: First Strike in the Pacific War (Brnjamin Lai & Giuseppe Rava)

perjantai 16. maaliskuuta 2012

Leikkitykki miniatyyripelien historiasta


Pitkästä aikaa perjantaiesine, tällä kertaa peliteemaan liittyen. Pojat ovat leikkineet tinasotilailla niin kauan kuin niitä on ollut, mutta 1900-luvun alussa tieteiskirjailija (ja pasifisti) H.G. Wells ystävineen innostui ammuskelemaan niitä nurin leikkitykillä niin perusteellisesti, että heidän täytyi kehitellä leikkiin säännöt. Tuloksena oli kirjanen nimeltä Little Wars: a game for boys from twelve years of age to one hundred and fifty and for that more intelligent sort of girl who likes boys' games and books - lyhyemmin toki vain Little Wars.

Kirjanen merkitsi miniatyyripelien alkua, ja sääntökirjoja niille on sittemmin kirjoitettu runsain mitoin. Yksi näistä oli Gary Gygaxin 1971 julkaisema fantasiateemainen Chainmail, josta puolestaan kehkeytyi 1974 ensimmäinen roolipeli, Dungeons & Dragons.

Mutta pelien evoluutiosta takaisin esineeseemme. Wellsin taisteluja ei ratkaistu nopilla ja taulukoilla, vaan tinasotilaat ammuttiin nurin tykillä. Etsiessäni kokoelmista jotain Wellsin omaan aikakauteen sopivaa, osuin Britain-tehtaan valmistamaan malliin. Alkuperätietoja ei tavalliseen tapaan juurikaan ollut, mutta patentti- ja mallinumeroiden syöttäminen Googleen (miten ennen nettiä luetteloitiin?) toi ratkaisun - ja lo and behold - tykkimme oli kuin olikin mallia, jota Wells itse sotaleikeissään käytti: kaliiperiltaan 4,7 tuuman laivastotykki ad hoc -lavetilla buurisotaan (1898-1902) modifioituna. Itse asiassa se esiintyy kirjan piirroksissakin:



Osansa sodista näyttää tykkimmekin saaneen, suojakilpi on kadonnut ja lukkolaite on jokseenkin loppuunammutun oloinen.

torstai 15. maaliskuuta 2012

Oslon museokierros (11)

Viimeisenä kohteena oli Kiasman vastine, Norjan nykytaiteen museo, Museet för Samtidskunst, joka sijaitsee Norjan keskuspankin entisissä toimitiloissa. Aulassa vaikutti ensin siltä, että remppa oli kesken, mutta nykytaidetta se silti taisi olla.


Poikani on ihastunut nykytaiteen museoihin, Ja onhan niissä se hyvä puoli, että näyttelyn kiertää äkkiä kun teoksia on mahtunut keskimäärin vain yksi per huone.




Mitä kaikkea Oslo Passilla ehtii päivässä -kierros päättyy tähän, kaikkiaan saldoksi tuli 10 museota ja 1 kaupungintalo. Ennätyksen tekemisessä auttoi se, että oli torstai, jolloin taidemuseot ovat auki klo 19 asti. Oslo Pass on ilman muuta hankkimisen väärti, se maksaa itsensä takaisin jo 2-3 museon pääsylipuissa.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...