Ranskalainen Michel Pastoureau aloittaa kirjansa The Bear: History of a Fallen King (2007) kaukaa, kysymyksellä siitä, palvottiinko karhua jumalana paleoliittisen ajan Euroopassa? Tekijä on itse asiasta vakuuttunut, mutta myöntää sen olevan kiihkeän kiistelyn kohde tiedeyhteisössä. Suurempi kysymys on se, voidaanko osoittaa jatkumo kivikauden luolataiteesta varhaiskeskiajan Eurooppaan, jossa karhua kunnioitettiin kaikkialla kelttien, germaanien, slaavien ja tietysti suomalais-ugrilaisten - joista Pastoureau mainitsee vain saamelaiset (the Lapps) - parissa.
Euroopan pakanakansojen parissa karhu oli kiistaton eläinten kuningas: äärimmäisen vahva, rohkea, voittamaton. Karhun surmaaminen kaksintaistelussa oli germaanisoturin miehuuskoe. Uroskarhun ajateltiin tuntevan (ei vailla vastakaikua ollutta) himoa ihmisnaaraisiin, ja saavan näiden kanssa jälkeläisiä, joista polveutui jopa kuningassukuja. Kristillistymistä edeltäneen ajan kulttuurissa karhulla oli kunnioitettu asema, ja se oli keskeinen hahmo monissa riehakkaissa vuotuisjuhlissa.
Pakanuutta vastaan käyneelle kirkolle karhu oli monin tavoin päävihollinen. Suosionsa lisäksi se myös muistutti ihmistä mikä sinänsä oli paha, ja vieläpä sen turkkikin oli väärän värinen, sillä ruskean ajateltiin olevan mustan eli kuoleman ja punaisen eli helvetin värien sekoitus. Varsinaisen sodan karhua vastaan Pastoureau katsoo alkaneen Kaarle Suuren ajasta, jolloin pakanallisia saksilaisia vastaan tehdyn sotaretken aikana niitä surmattiin suurin määrin.
Karhu katosikin Euroopan alankoalueilta vuoristojen eläimeksi, mutta vainoaminen jatkui vuosisatoja kestäneenä hyökkäyksenä sen symbolista asemaa vastaan. Lukuisissa pyhimystarinoissa kuvattiin miten hengenmies alisti karhun palvelukseensa, ja karhulle omistetut kansanomaiset juhlapäivät kristillistettiin. Kansanuskon mukaan karhu meni talviunille (läntisessä Keski-Euroopassa) marraskuun 11. päivänä, sitä alettiin nyt juhlia Pyhän Martin päivänä. Helmikuun 2. taas oli päivä jolloin karhu heräsi talviuniltaan, siihen sijoitettiin kerrassaan kolme kristillistä pyhää, niistä viimeisenä kynttilänpäivä.
1100-luvulla karhun mahti oli viimein kukistettu, ja viimeisen naulan arkkuun naulasi Ketturomaani (Roman de Renart), joka vakiinnutti kuvan karhusta hunajaan menevänä, yksinkertaisena ja pelkurimaisena otuksena - Veli Nalle, Nalle Puh tai Karhuherra Paddington tuskin teillekään tuovat mieleen eläinten kuningasta? Lopullisena nöyryytyksenä tuli myöhäiskeskiajalta lähtien langennut osa ketjuun ja kuonokoppaan kahlittuna markkinoiden sirkuskarhuna.
Eläinkunnalle tarvittiin uusi kuningas, ja sellaiseksi kruunattiin kristillisemmäksi koettu leijona. Petoeläin leijonakin toki oli, omine synkkine historioineen Raamatun teksteissä, mutta asia ratkaistiin tuomalla näyttämölle leopardi, joka sai luvan omia leijonan huonot puolet ja jättää kuninkaalle hallitsijalle sopivat ominaisuudet. Leopardi käsitettiin leijonan (leo) ja mustan pantterin (pardus) risteymäksi, kuten sen nimikin kertoi.
Olen itsekin tullut esitelmissä kertoneeksi miten eksoottisia sekä leijona että yksisarvinen olivat, mutta Pastoureaun mielestä sydän- ja myöhäiskeskiajalla leijonan kuvallisia esityksiä oli ihmisten nähtävissä niin suuret määrät, ettei eläintä voinut pitää enää eksoottisena, vaikka elävänä sitä Euroopassa näkivät vain harvat ruhtinaiden eläintarhoissa vierailemaan päässeet.
Pastoureaun kirja rönsyilee ajatuksia herättävän rikkaana moneen suuntaan, keskittyen pääasiassa keskiajan kulttuurihistoriaan. Karhu menetti valtaistuimensa samoihin aikoihin 1100-luvulla kun heraldiikka alkoi kehittyä, joten leijona, kotkan ohella, jäi heraldiikan hallitsevaksi eläinhahmoksi. Sellaisena se on tullut Suomenkin vaakunaeläimeksi, eikä karhusta ole ollut sen haastajaksi, vaikka asiaa koskeva keskustelu mediassa aina välillä käydäänkin uudelleen. Bernin (kuva kannessa), Berliinin ja Madridin kaupunkien vaakunoihin karhu sentään on päässyt.
Kirjan loppukaneettina on "karhun kosto", tunnettu tarina teddykarhujen synnystä ja nousemisesta lasten suosikkileluiksi.
Huomasin omistavani erään toisenkin saman tekijän kirjan, raitojen historiasta kertovan, joskin tämä karhun historia oli huomattavasti parempi. Muut Pastoureaun englanniksi käännetyt kirjat käsittelevät mm. heraldiikkaa sekä eri värien (musta, vihreä, sininen, punainen) kulttuurihistoriaa.
perjantai 30. joulukuuta 2016
maanantai 26. joulukuuta 2016
Kuusiston piispanlinna
Kaarinan kunnassa, Kuusiston saarella sijaitsevan keskiaikaisen piispanlinnan raunioilla tuli käytyä jo syksyllä. Linna on aivan saaren itäpäässä, ja ottaa kävijän vastaan tämän näköisenä. Etualalla linnan uudempia kerrostumia, eteläisen esilinnan tiilivarustuksia.
Sisäänkäynti linnaan on pyöreän tykkitorni B:n kautta. Se on Pohjoismaiden vanhimpia, 1500-luvun alusta, tässä restauroituna sisäpuolelta.
Esilinnan reunalla kohoaa päälinnan eteläsiipi, tai mitä siitä on jäljellä.
Vaikuttava kaariportti vie päälinnaan. Ihan näin matala se ei liene ollut, sen alaosaa ei vain ole kaivettu esiin.
Porttihuone sisäpuolelta...
...ja ylhäältä käsin. Eteläsiiven päälle on rakennettu näköalatasanne josta voi katsella tätä linnan vanhinta ja tärkeintä osaa.
Useimpien huoneiden käyttötarkoitusta ei tiedetä, opaskartassa (postauksen lopussa) ne on erotettu toisistaan vain kirjaintunnuksilla. Tässä näkymässä itään päin huoneet R (porttihuone), S ja U. Piispan asuintilat ovat mitä ilmeisimmin sijainneet niiden yläpuolella.
Länteen päin on torni OP...
...huone N...
...ja sen takana huone M, joka on tunnistettu leipomoksi uunista sekä leivinpelleistä ym. leipomiseen tarvittavasta välineistöstä. Leipomon ja sen takana olevan tornin A välissä on linnan korkein säilynyt kohta, tosin betonilla tuettu.
Näkymä näköalatasanteelta päälinnan pihalle. Vasemmalla länsisiiven huoneet.
Päälinnan eteläinen siipi päälinnan pihalta nähtynä. Keskellä porttikäytävä R, oikealla näköalatasanne.
Huone N...
...ja sen ikkunoita linnanpihalle päin.
N:n takana tornissa on koppimaiset tilat O ja P, kukaties vankikoppeja?
Leipomon M ulkomuuria...
...ja leivinuunin jäänteitä.
Päälinnan länsisiipi on 1400-luvulta ja koostuu huoneista L..
..K...
...ja I.
Huoneessa K on lattian perusteella läträtty paljon vedellä ja lienee siis pesu- tai kylpytila. Sinne johtaa myös ovi huoneesta L, mikä on epätavallista, koska linnan huoneisiin keskiaikaiseen tapaan kuljettiin yleensä vain suoraan pihalta.
Päälinnan itäsiiven tilojen W, X ja Y yläpuolella on ilmeisesti sijainnut linnan kirkko tai kappeli, jota on lämmitetty hypokaustijärjestelmällä (ensimmäisesä kuvassa oikealla oleva tila oli hypokaustiuunin perustus).
Kurkkasin myös varastotilana toimineeseen kolmiomaiseen huoneeseen U, joka oli saatu yhdistämällä etelä- ja itäsiipi vinottaisella muurilla. Kattopalkkien koloja näkyi seinien yläosissa.
Dokumentointivimman kohteeksi joutui myös huone S. Se muodosti alunperin R:n kanssa yhtenäisen tilan, mutta R:n muodostuttua porttihuoneeksi erotettiin siitä muurilla. Huoneen keskellä on piispan asuinhuoneita kannatelleiden pilareiden tyviä.
Takaisin linnanpihalle ja ihmettelemään tornien ja huonetilojen G-F-E-D ketjua, joka samalla erottaa toisistaan koillisen ja itäisen esilinnan. Torni G on ehkä linnan vanhin sisäänkäynti, myöhemmin sen eteen rakennettiin torni D. Mihinkään niistä ei kuitenkaan ollut nykyisellään asiaa.
Itse linnanpihasta syntyy varsin avara vaikutelma, ehkä siksikin että ympäröivä rakennuskanta on korkeintaan puolet siitä korkeudesta mitä se joskus on ollut. Tässä etelä- ja länsisiipeä.
Näkymä pihalta pohjoiseen päin.
Siellä on, muurin jäänteiden lisäksi, oikeastaan vain torni Z, joka purettiin jo linnan käyttöaikana...
...ja varastokoppina toimiva kellari H.
Luoteiskulmasta on näkymä Kuusiston ja mantereen väliseen salmeen. Linna oli aikoinaan mm. tällä suunnalla ympäröity vedenalaisin paalutuksin, jotka on dendrokronologialla ajoitettu 1400-luvun alkuun.
Kellarin H takana avautuu näkymä koilliseen esilinnaan...
...sen pohjoiseen päätymuuriin.
ja esilinnan läpi rantaan vievään reittiin.
Rantapolkua myöten voi kiertää koko linnan. Tässä oikealla torni 12, kaiteen takana ylhäällä päälinnan piha.
Koillisen esilinnan pohjoismuuri.
Esilinnan muuria rantapolun varrella.
Läntisen esilinnan kohdalla muurissa on aukko. Taustalla päälinnan itäsiipeä.
Itäisen esiliinan muurin tukirakenelma. Taustalla rakennusketju G-F-E-D.
Eteläisen esiliinan tiilistä muuria ja sen tukirakenteita.
Tämän kopin suojassa pitäisi olla alkuperäistä keskiaikaista tiilirakennetta.
Parista aukosta sitä voi kurkistella.
Linnan pohjakaava. (Huom. läntinen p.o. itäinen esilinna)
Linnaa alettin rakentaa 1200-luvulla ja erityisen merkittävä rakennuskausi oli piispa Maunu Tavast II:n aikana 1400-luvun alkupuolella. Reformaatio teki lopun piispojen oikeudesta omiin linnoihin ja asejoukkoihin. Kustaa Vaasa määräsi linnan purettavaksi 1528, ja tiiliä vietiin mm. Turun linnan rakennustarpeiksi, ja kiviä Piikkiön kirkon. Tutkimaan ja restauroimaan linnaa ryhdyttiin jo 1870-luvulla, ja työ jatkuu tietysti nykyäänkin. Linna itse on siirtynyt Museovirastolta Metsähallitukselle useiden muiden kulttuurikohteiden tavoin.
Läheinen Kuusiston kartano maineen on kuulunut aina kiinteänä osana linnaan, ja sen nykyinen päärakennus on ajoilta jolloin se toimi Turun ja Porin jalkaväkirykmentin everstin virkatalona.
Kartanon tiloissa oli aiemmin näyttely linnan ja kartanon historiasta, nyt niissä toimii Kuusiston Taidekartano. Linnan raunioiden pienoismalli sieltä vielä sentään löytyy.
Myös Museoviraston aikoinaan julkaisemaa Antti Sunan (linna) ja Irma Lounatvuoren (kartano) kirjoittamaa opasta siellä myytiin, muistaakseni hintaan 1-2 € kpl. Se on ollut lähteenä myös tässä postauksessa.
.
Sisäänkäynti linnaan on pyöreän tykkitorni B:n kautta. Se on Pohjoismaiden vanhimpia, 1500-luvun alusta, tässä restauroituna sisäpuolelta.
Esilinnan reunalla kohoaa päälinnan eteläsiipi, tai mitä siitä on jäljellä.
Vaikuttava kaariportti vie päälinnaan. Ihan näin matala se ei liene ollut, sen alaosaa ei vain ole kaivettu esiin.
Porttihuone sisäpuolelta...
...ja ylhäältä käsin. Eteläsiiven päälle on rakennettu näköalatasanne josta voi katsella tätä linnan vanhinta ja tärkeintä osaa.
Useimpien huoneiden käyttötarkoitusta ei tiedetä, opaskartassa (postauksen lopussa) ne on erotettu toisistaan vain kirjaintunnuksilla. Tässä näkymässä itään päin huoneet R (porttihuone), S ja U. Piispan asuintilat ovat mitä ilmeisimmin sijainneet niiden yläpuolella.
Länteen päin on torni OP...
...huone N...
...ja sen takana huone M, joka on tunnistettu leipomoksi uunista sekä leivinpelleistä ym. leipomiseen tarvittavasta välineistöstä. Leipomon ja sen takana olevan tornin A välissä on linnan korkein säilynyt kohta, tosin betonilla tuettu.
Näkymä näköalatasanteelta päälinnan pihalle. Vasemmalla länsisiiven huoneet.
Päälinnan eteläinen siipi päälinnan pihalta nähtynä. Keskellä porttikäytävä R, oikealla näköalatasanne.
Huone N...
...ja sen ikkunoita linnanpihalle päin.
N:n takana tornissa on koppimaiset tilat O ja P, kukaties vankikoppeja?
Leipomon M ulkomuuria...
...ja leivinuunin jäänteitä.
Päälinnan länsisiipi on 1400-luvulta ja koostuu huoneista L..
..K...
...ja I.
Huoneessa K on lattian perusteella läträtty paljon vedellä ja lienee siis pesu- tai kylpytila. Sinne johtaa myös ovi huoneesta L, mikä on epätavallista, koska linnan huoneisiin keskiaikaiseen tapaan kuljettiin yleensä vain suoraan pihalta.
Päälinnan itäsiiven tilojen W, X ja Y yläpuolella on ilmeisesti sijainnut linnan kirkko tai kappeli, jota on lämmitetty hypokaustijärjestelmällä (ensimmäisesä kuvassa oikealla oleva tila oli hypokaustiuunin perustus).
Kurkkasin myös varastotilana toimineeseen kolmiomaiseen huoneeseen U, joka oli saatu yhdistämällä etelä- ja itäsiipi vinottaisella muurilla. Kattopalkkien koloja näkyi seinien yläosissa.
Dokumentointivimman kohteeksi joutui myös huone S. Se muodosti alunperin R:n kanssa yhtenäisen tilan, mutta R:n muodostuttua porttihuoneeksi erotettiin siitä muurilla. Huoneen keskellä on piispan asuinhuoneita kannatelleiden pilareiden tyviä.
Takaisin linnanpihalle ja ihmettelemään tornien ja huonetilojen G-F-E-D ketjua, joka samalla erottaa toisistaan koillisen ja itäisen esilinnan. Torni G on ehkä linnan vanhin sisäänkäynti, myöhemmin sen eteen rakennettiin torni D. Mihinkään niistä ei kuitenkaan ollut nykyisellään asiaa.
Itse linnanpihasta syntyy varsin avara vaikutelma, ehkä siksikin että ympäröivä rakennuskanta on korkeintaan puolet siitä korkeudesta mitä se joskus on ollut. Tässä etelä- ja länsisiipeä.
Näkymä pihalta pohjoiseen päin.
Siellä on, muurin jäänteiden lisäksi, oikeastaan vain torni Z, joka purettiin jo linnan käyttöaikana...
...ja varastokoppina toimiva kellari H.
Luoteiskulmasta on näkymä Kuusiston ja mantereen väliseen salmeen. Linna oli aikoinaan mm. tällä suunnalla ympäröity vedenalaisin paalutuksin, jotka on dendrokronologialla ajoitettu 1400-luvun alkuun.
Kellarin H takana avautuu näkymä koilliseen esilinnaan...
...sen pohjoiseen päätymuuriin.
ja esilinnan läpi rantaan vievään reittiin.
Rantapolkua myöten voi kiertää koko linnan. Tässä oikealla torni 12, kaiteen takana ylhäällä päälinnan piha.
Koillisen esilinnan pohjoismuuri.
Esilinnan muuria rantapolun varrella.
Läntisen esilinnan kohdalla muurissa on aukko. Taustalla päälinnan itäsiipeä.
Itäisen esiliinan muurin tukirakenelma. Taustalla rakennusketju G-F-E-D.
Eteläisen esiliinan tiilistä muuria ja sen tukirakenteita.
Tämän kopin suojassa pitäisi olla alkuperäistä keskiaikaista tiilirakennetta.
Parista aukosta sitä voi kurkistella.
Linnan pohjakaava. (Huom. läntinen p.o. itäinen esilinna)
Linnaa alettin rakentaa 1200-luvulla ja erityisen merkittävä rakennuskausi oli piispa Maunu Tavast II:n aikana 1400-luvun alkupuolella. Reformaatio teki lopun piispojen oikeudesta omiin linnoihin ja asejoukkoihin. Kustaa Vaasa määräsi linnan purettavaksi 1528, ja tiiliä vietiin mm. Turun linnan rakennustarpeiksi, ja kiviä Piikkiön kirkon. Tutkimaan ja restauroimaan linnaa ryhdyttiin jo 1870-luvulla, ja työ jatkuu tietysti nykyäänkin. Linna itse on siirtynyt Museovirastolta Metsähallitukselle useiden muiden kulttuurikohteiden tavoin.
Läheinen Kuusiston kartano maineen on kuulunut aina kiinteänä osana linnaan, ja sen nykyinen päärakennus on ajoilta jolloin se toimi Turun ja Porin jalkaväkirykmentin everstin virkatalona.
Kartanon tiloissa oli aiemmin näyttely linnan ja kartanon historiasta, nyt niissä toimii Kuusiston Taidekartano. Linnan raunioiden pienoismalli sieltä vielä sentään löytyy.
.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)