lauantai 25. heinäkuuta 2020

Uusia militariasarjoja (6)

Ospreystä tuttu Gabriele Esposito näyttää alkaneen tuottaa Pen & Sword -kustantamolle uutta Armies of the Past -sarjaa, josta tilasin näytteeksi osan Armies of Celtic Europe 700 Bc - AD 106. Sarjan muutkin opukset näyttävät käsittelevän antiikin ajan armeijoita (hellenistiset valtiot, myöhäisantiikin roomalaiset).

Sarjan kirjojen alaotsikkona on History, Organization & Equipment, ja ainakin tässä pääpaino on ensiksi mainitussa. Esposito kertoo n. 160 sivussa kelttiläisten heimojen vaiheet Hallstadin kulttuurista aina näiden kukistumiseen roomalaisten toimesta. Narraatiossa oli paljon itselleni uuttakin, mm. kävi ilmi, miksi Asterixin kyläläiset pelkäävät vain sitä että taivas putoaa heidän niskaansa.

Aleksanteri Suuri tapasi nimittäin Balkanin kelttipäälliköiden lähettiläitä Tonavalla v. 335 eKr. ja kysyi mitä nämä pelkäsivät eniten (ilmeisesti toivoen näiden vastaavan että häntä itseään). Keltit kertoivat kuitenkin pelkäävänsä vain sitä että taivas putoaa heidän niskaansa ja murskaa heidät, että maa aukea ja nielaisee heidät, tai että meri nousee ja hukuttaa heidät. Toisin sanoen he eivät pelänneet muuta kuin luontoa.

Kelttisotureiden aseita ja varusteita on tekstissä käsitelty lopussa varsin suppeasti, ja visuaalisesta puolesta saavat vastata ranskalaiset ja italialaiset historianelävävöittäjät. Kuvissa poseerataan rekonstruktioissa, jotka näyttävät keskittyvän paljolti Caesarin Gallian sodan aikoihin. Keihäineen ja kilpineen miehet näyttävät lähinnä, noh, ranskalaisilta ja italialaisilta historianelävöittäjiltä. Harmi kyllä, kukaan ei edes esiinny alasti, vain miekka ja kilpi käsissään, tukka suittuna ylös kalkkivedellä. Näinhän Välimeren maiden kauhistuneet asukkaat kertoivat joidenkin Alppien yli rynnäköineiden isojen ja vaaleiden sotureiden taisteluun käyneen.

Elävöittäjäryhmät on esitelty kirjan lopussa, merkillistä kyllä ranskalaisryhmät englanniksi, mutta italialaiset italiaksi. Jos ketä kiinnostaa, niin tässä heidän verkko-osoitteitaan:

Confraternita del Leone
Historia Viva
Contoutos Atrebate
Gruppo Archeologia Sperimentale Arte Celtica
Les Ambiani
Les Mediomatrici
Les Trimatrici
Teuta Arverni
Teuta Osismi

maanantai 20. heinäkuuta 2020

Suomen ensimmäisessä ilmahyökkäyksessä kaatuneiden muistomerkki

Maarianhaminan hautausmaalta voi löytää kaatuneille venäläisille merisotilaille omistetun muistomerkin.


Suomen alueelle tehtiin ensimmäinen ilmahyökkäys heinäkuun 25. ja 26. päivän välisenä yönä vuonna 1916. Kohteena eivät kuitenkaan olleet suomalaiset sotilaat tai siviilit, vaan Maarianhaminaa tukikohtanaan pitävä Venäjän laivasto, ja hyökkääjänä saksalainen ilmalaiva.

Lars Westerlundin toimittaman julkaisun Venäläissurmat Suomessa 1914-22 (2004) Kenneth Gustavssonin artikkelissa Venäjän laivaston sotasurmat Ahvenanmaalla  vuosina 1914-18 on tapahtumasta seikkaperäinen kuvaus:


Aamupäivällä 25. heinäkuuta 1916 Ahvenanmaan ilmatilaan saapui ensimmäistä kertaa saksalainen zeppeliini, tarkemmin sanottuna ilma-alus SL 9, jonka päällikkönä oli kapteeniluutnantti Richard Wolff. Saksalaisilla oli näihin aikoihin neljä ilma-alusta asemissa eteläisellä Itämerellä. Ne olivat erityisen “Luftschiffleiter Ostin” komennossa. Heinäkuun puolivälin jälkeen saksalaisilla oli myös käytössään uusi zeppeliinihalli Liepâjan lähellä, mikä mahdollisti lennot pitkälle pohjoiseen. SL 9 lähti siis sieltä aamulla  tiedustelulennolle  yli  Ahvenanmeren  pohjoiseen  kohti  Gävlenlahtea (Gävlebukten). Ilma-alus lienee tullut Utön yli ja jatkanut Lypertön suuntaan, kääntäen sitten lounaaseen. Illalla SL 9 lensi Sälskärin ylpuolella Manner-Ahvenanmaan luoteispuolella kohti Hammarlandin Snäckötä. Lähistöllä ollut venäläinen torpedovene avasi tykki- ja konekivääritulen saavuttamatta kuitenkaan näkyviä tuloksia. Kaksi pommia pudotettiin sitä kohti, mutta kumpikin meni ohi. Kun ilma-alus suuntasi etelään, sitä ammuttiin kaikin käytettävissä olevin asein, käsiaseista Sålisin patterin raskaisiin tykkeihin.

Kun ilma-alus klo 23.30 oli korkealla Maarianhaminan yläpuolella, Länsisatamaa kohti pudotettiin 700 kg räjähdyspommeja. Pääkohteena oli muutamia sukellusveneitä, jotka kuuluivat 5. Sukellusvenelaivueeseen ja niiden Svjatitel Nikolai -nimiseen emälaivaan, joka oli ankkurissa perä laituriin päin. 27.7. päivätyssä poliisiraportissa todetaan seuraavaa:

Tiistaina 25. heinäkuuta klo 11 illalla näkyi pohjoisessa saksalainen Zeppelin matkalla kohti Maarianhaminaa. Puoli 12 yöllä ilma-alus oli noin 4 000 metrin korkeudessa kaupungin yläpuolella pudottaen pitkin länsisatamaa 8 pommia, jotka aiheuttivat seuraavia vaurioita.
Pommit n:o 1 ja 2 putosivat metsään Badhusin puiston pohjoispuolelle pirstoen joitakin puita.

Pommi n:o 3 putosi lähelle lääkärin huvilaa Badhusin puistossa rikkoen huvilan ikkunoita, tiilikaton ja osan seinää. Yksi hevonen kuoli. Ilmanpaine rikkoi suuren määrän ikkunoita puiston taloissa.

Pommi n:o 4 putosi Länsisataman höyrylaivalaiturille höyrylaivojen Salo ja Svjatitelj Nicolai väliin, jotka olivat ainoastaan 10 metrin päässä toisistaan. Laituri tuhoutui osittain, kaikki Salon ikkunat, lasit ja porsliinit rikkoutuivat ja satamassa jotkut Café Söderlundin lännenpuoleisista ikkunaruuduista pirstoutuivat, samoinosaksi myös lähellä sijaitsevissa taloissa. 5 matruusia kuoli ja 15 loukkaantui.

Pommi n:o 5 putosi noin 150 metriä edellisestä etelään rannalle ja sai aikaan vain suurehkon kuopan. Se oli luultavasti tarkoitettu osumaan kahteen valvonta-laitteeseen, jotka olivat noin 25 metrin päässä putoamispaikasta.

Pommi nro 6 putosi metsään kaupungin etelälaidalle noin 20 metriä palovartija Tallqvistin talosta. Kaikki talon ikkunat pirstoutuivat, osa ikkunoiden kehyksistä rikkoutui, kranaatinsirpaleita tunkeutui ovien läpi, kattohuopa repeytyi useista kohdista. Metsässä, jonne pommi putosi, pirstoutui neljä puuta ja parikymmentä ikkunaa särkyi läheisistä taloista. Kukaan ei loukkaantunut.

Pommit n:o 7 ja 8 putosivat lähelle Lotsbergetin langatonta lennätintä, mutta vahingoittivat vain joitakin puita. Kaikkiaan rikkoutui noin 100 ikkunaa.

Kuten selonteosta käy ilmi, viisi miestä kuoli välittömästi ja 15 loukkaantui, mikä täsmää niiden matruusien määrän kanssa, jotka 28. heinäkuuta haudattiin Maarianhaminan kirkkomaalle  nimenomaisesti “saksalaisten  zeppeliinipommien  Länsi-satamassa surmaamina”. Venäjän laivaston asiakirjan mukaan kuolleiden määrä oli itse asiassa seitsemän miestä ja haavoittuneiden 13. Tämä täytyy todennäköisesti tulkita niin, että haavoittuneista kaksi menehtyi myöhemmin ja haudattiin jonnekin muualle, luultavasti Turkuun.  Asiakirjat osoittavat myös, että kaikki seitsemän – joiden henkilötiedot on tarkoin merkitty – kuuluivat 5. Sukellusvenelaivueeseen ja että heistä neljä oli sitä paitsi miehistön jäseniä Svjatitel Nikolailta. Haudalla Maarianhaminassa oli vielä 1918 viisi samanlaista valkoista puuristiä, jotka kuitenkin myöhemmin poistettiin.        

Nykyinen muistomerkki on pystytetty 1996,  jolloin Pietarissa toimiva Venäjän laivaston muistorahasto maksoi sen yhteistyössä Venäjän Maarianhaminan-konsulaatin kanssa. Laatassa on kaikkiaan seitsemän nimeä.


Edellä mainitussa teoksessa on myös lista hyökkäyksessä kaatuneista (linkitetyt nimet löytyvät myös Suomen sotasurmat 1914-1922 -tietokannasta; huom. päivämäärät juliaanisen kalenterin mukaisia):

Frolov,  Ivan  Maksimovitš,  synt.  n.  1884,  naimisissa,  Sengilein volosti, reservinruoripursimies, Simbirskin kuvernementti, haudattu 14.7.1916 Maarianhaminaan.

Hruslov, Jakov Flegontovitš, synt. 20.10.1889, Durnoin kylä, Tsarevon volosti, Krapivnan ujezdi, Tulan kuvernementti, naimaton, torpedomies l. lk, haudattu 14.7.1916 Maarianhaminaan.

Nikulin, Ivan Aleksandrovitš, synt. 6.9.1890, Arkangelin kaupunki, naimaton, 1. lk torpedokonemies, todennäköisesti haudattu Turkuun.

Popov, Pjotr Timofevejevitš, synt. 1.3.1887, Nižni Korotšanin kylä, ylimääräisenä palveleva pursimies, (?) volosti, Novohopjorskin ujezdi, Voronežin kuvernementti,haudattu 14.7.1916 Maarianhaminaan.

Ševelev, Savvati Nikititš, synt. 23.9.1893, naimaton, Javkovlihan kylä, Šapgorodsko Gorodištšen volosti, Vetlugan ujezdi, Kostroman kuvernementti,  l.  lk matruusi, haudattu 14.7.1916 Maarianhaminaan.

Vasiljev, Nikolai Vasiljevitš, synt. n. 1888, naimisissa, yksi lapsi, Krasnaja Gorkan kylä, Slobodan volosti, Pihkovan ujezdi ja kuvernementti, 2. lk lämmittäjä, todennäköisesti haudattu Turkuun.

Vorošilov,  Zinovi  Grigorjevitš,  synt. 26.10.1890, naimaton, Trišonkovon kylä, Kokšagan volosti, Jaranskin ujezdi, Vjatkan kuvernementti, sähkömies, haudattu 14.7.1916 Maarianhaminaan.

Sotasairaalassa myöhemmin kuollutta kahta merisotilasta ei löydy sotasurmat-tietokannasta, ja heidän hautaamisensa Turkuunkin on oletus. Olisikohan asia enää selvitettävissä?

Tarkalleen ottaen Maarianhaminaa ei pommittanut Zeppelin, vaikka kaikkia saksalaisia ilmalaivoja on sillä nimellä tullut tavaksi kutsua. Alus oli Schütte-Lanz -yhtiön rakentama (siksi tunnus SL 9). Yhtiön ilmalaivojen runko ei ollut alumiinia vaan laminoitua puuta. Maarianhaminan lisäksi SL 9 pommitti ainakin Saarenmaalla sijaitsevia Sõrve sääreä ja Kuressaarta. Alus tuhoutui meren yllä Danziginlahdella 30. maaliskuuta 1917, mahdollisesti salamaniskusta.

Ahvenanmaa oli ja on demilitarisoitu Krimin sodan seurauksena. Ensimmäisen maailmansodan aikana länsivallat ymmärrettävistä syistä myöntyivät siihen että Venäjä miehitti ja linnoitti saarimaakunnan. Sodan jälkeen linnoitukset tuhottiin, ja vuoden 2019 Ahvenanmaan retkellä kävimme yhdellä niistä, Kungsön patterilla.

Kuvat: Pasi Ahlroth

sunnuntai 19. heinäkuuta 2020

Gullkrona

Gullkronan saari aukesi matkailijoille viime kesänä pitkän tauon jälkeen. Reitti vei sinne Aurajoesta Seilin kautta M/S Norrskärillä. Rannassa kyltti kertoi palvelut ja nähtävyydet.


Eva's Museum on varmasti Varsinais-suomen ellei koko maailman pienin paikallismuseo.


Kokoelmat olivat kylläkin runsaat.





Vähän matkan päästä alkoi peikkopolkuna tunnettu ulkoilureitti.



Polulla on tietysti monenlaisia peikkoja...



ja niiden koloja.


Reitillä on myös erilaisia tehtäviä.


Saaren etelärannalla tehtävänä on koota kivistä pino, ja paljon niitä onkin kertynyt, Norjan vuorten malliin, siellähän näitä näkee paljon.


Rannassa saattoi myös ihmetellä geologian outouksia, ja pikaveneiden aaltojen lyömistä rantakallioihin.



Saaristoluontoa voi ihailla ylempääkin. Oikeuttahan valokuvat eivät saaren kesäiselle tunnelmalle tee.


Polku kääntyi takaisin pohjoisrannalle, ja matkalla löytyi oikea Ronja Ryövärintyttären kallio...


mikä -berget se sitten nimeltään onkaan.


Vielä piti kipaista katsomaan siivetön tuulimylly...


portaiden alta löytyvine aikajanoineen.


Ylhäällä mäellä on vanha luotsitupa, nyt museona.


Oveen olisi tarvittu satamapuodista saatava avain, mikä kiireessä jäi huomaamatta, mutta näkipä sisälle ikkunoistakin.




Sittenpä olikin enää aikaa lyhyeen virkistäytymiseen saaren kahvilassa ennen paluuta Turkuun.

.

perjantai 17. heinäkuuta 2020

S/S Bore

Laivahostellina Aurajoessa toimiva Bore taitaa useimmille suomalaisille olla tutumpi edellisestä elämästään risteilijänä nimellä Kristina Regina.


Vuonna 1960 valmistuneessa aluksessa on majoitus- ja ravintolapalveluiden lisäksi myös yksi Forum Marinumin näyttelyistä. Näyttelytekstit ovat kattoon ripustetuissa plekseissä, lisäksi on kuvia ja filmejä. Kurkistamaan pääsee mm. laivan rakennuttaneen Hans von Rettigin varustamohyttiin (sisustus ei toki ole Rettigin aikainen). Tilat käsittävät makuuhuoneen...


kylppärin...


päivähuoneen...


ja pienen tupakointitilan, josta myös vei ovi ulkokannelle.



Varustamohytti oli paapuurin puolella, siitä oikealle eli laivan tyyrpuurin puolella olivat, merenkulkuperinteen mukaisesti, kapteenin tilat.




Yläpuolella olivat itse merenkulkuun tarvittavat tilat, karttahuone...


ja komentosilta.


Komentosillalta näki myös sen valitettavan tosiasian että laiva kaipaisi monin paikoin uutta maalikerrosta, ja kansien puuosat uusimista.


Näyttelyssä esiteltiin myös laivan rakentamista, sehän tapahtui Oskarshamnin telakalla Ruotsissa. Bore oli viimeisiä Skandinaviassa rakennettuja matkustajahöyrylaivoja.


Höyrykone vaihdettiin dieselmoottoreihin 1988 kun alus siirtyi Kristina Cruisesin omistukseen.


Päällystön ja taloushenkilökunnan hyttejä. Videot kertoivat heidän työstään.



Esillä on myös eri luokkien risteilyhyttejä. Kristina Cruisesin mainosvideoiden äärellä saattoi fiilistellä omia risteilyjään. Kristina Reginalle emme ehtineet, mutta sen seuraajalla Kristina Katarinalla ehdittiin tehdä sekä Itäisen että Läntisen Välimeren risteilyt 2011-2012.


Fiilistelyä voi jatkaa peräkannen Café Navigaressa, jonka kansipaikoilla juomia siemaillessa voi melkeinpä kuvitella itsensä Agatha Christien murhamysteeriin.

.

tiistai 14. heinäkuuta 2020

Brinkhallin kartano

Brinkhallin kartano sijaitsee Turussa Kakskerran saarella, ja on saanut nimensä Turun Suurtorin Brinkkalan talosta, sen jonka parvekkeelta julistetaan joulurauha.


Vuonna 1793 valmistuneeseen ja nyttemmin kunnostettuun päärakennukseen pääsee sisään vain opastetuilla kierroksilla. Niitä on tänä kesänä joka päivä maanantait pois lukien klo 13 ja 15. Opastus kustantaa 9,50 €.



 Opastus alkoi ala-aulasta.


Kulmahuone oli sisustettu lahjoituksena saaduin kirjoin ja esinein, niitä on esillä myös muissa huoneissa.


Alakerran salissa oli esillä nykytaideteos Seireenipasuuna.


Pompeijilaishuone oli sijainnut alunperin samassa kohtaa yläkerrassa, mutta siirretty alas kun talon julkinen osa siirtyi yläkerrasta alakertaan.


Tätä huonetta ei esitelty, mutta vaikuttaisi toimivan jonkinlaisena kokoustilana tarvittaessa.


Portaat yläkertaan.


Yläkerran sali oli todella pramea.


Aikoinaan lastenhuoneena toiminut kulmahuone. Maalaukset olivat keräilijän lahjoitus, eivätkä niiden esittämät henkilöt liity kartanoon.



Herrojen tupakkahuone sijaitsi aivan lastenhuoneen vieressä.


Tästä yläkerran keskellä olevasta huoneesta en muista millä nimellä sitä kutsuttiin.


Tämä sen sijaan oli ollut paraatimakuuhuone.


Kulmahuone uusrokokootyyliin.


Kartanon kylppäri oli 1920-luvulla aikansa modernein. Kylmä ja lämmin vesi tulivat ja menivät.




Viimeisessä kulmahuoneessa oli kartanoon alun perin kuulunutta esineistöä, jonka von Bonsdorff -suku on lahjoittanut kartanoa hoitavalle Suomen Kulttuuriperinnön Säätiölle.


Täällä oli myös jätetty seinätapettia siihen kuntoon kuin se oli vuosikymmenien hoidottomuuden aikana mennyt.


Kartanosta katsoen vasemmalla on kahvilana toimiva pehtoorinsiipi.


Sitä vastapäätä on kavaljeerisiipi yleisövessoineen.


Rakennus on myös vuokrattava tila, joskin seinissä riittäisi vielä remontoitavaa.


Vielä hurjempia näkymiä tarjoaa kuitenkin kahvilan takana oleva, taidenäyttelytilana toimiva pakaritupa.


Ainakin seinien rakenteesta ja tapettikerrosten paksuudesta saa hyvän käsityksen.




Pakaritupaa vastapäätä on rakennus, joka yleensä ei ole auki yleisölle, mutta tänä kesänäsiellä kerrottiin Bonsdorff-suvun luonnontieteellisestä kokoelmasta.



Rakennuksen takana oli vielä tällainen vaunuvajan näköinen.


Kartanoon kuuluva suuri navetta paloi sodan pommituksissa. Meren rannassa on vielä kartanoon kuuluneita ja nyt matkailukäytössä olevia rakennuksia.

Kävelymatkan päässä merenrannalla on kuitenkin toinen nähtävyys, Kakskerran kirkko, kivinen, vaikka 1700-luvulta vasta onkin.


Kellotapuli on vuodelta 1824.


Luonnollisesti kirkkomaalla on kartanon omistaneen Bonsdorff-suvun hautakappeli.


Kirkko ei ole normaalisti auki, vain tilaisuuksien aikana, mutta seurakunnan sivuilla on sen sisätiloista 360°-kuvaa.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...