maanantai 30. huhtikuuta 2018

Hyvää vappua!


Suomen sosialidemokraattisen puolueen vappumerkki vuodelta 1916. Peltisen merkin kuviona on kolme kahdeksikkoa symboloimassa vuorokauden jakautumista kolmeen osaan alla olevien sanojen mukaan: TYÖ VALISTUS LEPO.

Vaatimus 8 tunnin työajasta oli esitetty jo Forssan kokouksessa 1903. Venäjän vallankumouksen puhjettua vaatimuksesta tuli osa vuoden 1917 poliittista myllerrystä. Huhtikuun 18. päivänä Itämeren laivaston matruusit liittyivät metallityöväen liiton mielenosoitukseen ja tunkeutuivat alan työnantajaliiton tiloihin pakottaen nämä hyväksymään vaatimuksen. Näytelmä toistui 14. heinäkuuta eduskunnassa, mutta tuolloin säädetty laki jäi eduskunnan hajotuksen vuoksi vahvistamatta. 8 tunnin työaikaan oltiin samaan aikaan joka tapauksessa siirtymässä eri teollisuuslaitoksissa ja teollisuuden aloilla. Lopullisesti 8 tunnin työaika vahvistettiin marraskuun puolivälissä, samoihin aikoihin kuin eduskunta julistautui korkeimman vallan haltijaksi.

sunnuntai 29. huhtikuuta 2018

Humanistipäivä Sirkkalassa


Aiemmin talvella solmittiin Turun yliopiston ja Turun museokeskuksen välinen yhteistyösopimus. Sen puitteissa pidettiin osana yliopiston perinteistä humanistipäivää tilaisuus, jossa yliopistolaiset esittelivät projektejaan Turun kaupungin vapaa-aikatoimialan ihmisille, me museolaiset mukaan lukien. Sirkkalan kampuksen Janus-sali olikin liki täynnä yleisöä.

Matti Peikolan muistutti Turun olleen monikielinen (niin puhuttujen kuin kirjoitettujen kielien osalta) jo perustamisestaan saakka, ja esitti että tuleva Historian museo mahdollistaisi kävijälle kuunnella eri aikojen kielimaisemia.

Maarit Muttan ja Pauliina Peltosen LALI-hankkeen tavoitteena on opettaa kieltä maahanmuuttajille taiteen avulla, opetusta on luokkahuoneessa, museossa ja Art App -sovelluksen avulla.

Kimi Kärjen projektissa tutkitaan puhuvien koneiden vaikutusta ja miten ne haastavat ihmisyyden. Aiheena myös suomalainen konerunous, konelaulu ym. jolla jo 60-vuotinen historia.

Päivi Leinosen tarkoitus oli tutkia lähiöitä (niitä "pahimpia")  valokuvauksen keinoin, kuvaajina ja haastateltavina asukkaat itse.

Riku Kauhasen ja Sirkku Pihlmanin hanke kosketti paikkaa jossa itse tilaisuuskin pidettiin, eli Sirkkalan kasarmia, joka 1918 toimi punavankileirinä. Hankkeen verkkosivut täällä. Sirkkalassa on myös aiheeseen liittyviä opastuksia toukokuun aikana.

Heli Rantalan & Jukka Sarhalan aiheena on 1800-luvun alun Turun romantiikka, kirjallisena ilmiönä paljon tutkittu, mutta nyt oli tarkoitus keskittyä ajan opiskelijanuorisoon, sen radikalidoitumiseen ja kaupungin vilkkaaseen elämään ennen Turun paloa.

Hanna Meretoja tutkii kertomusten tapaa vaikuttaa, ja sitä miten rakennamme identiteettiämme vuoropuhelussa kulttuurisen keromuksellisuuden kanssa.

Maarit Leskelä-Kärki & Tiina Mahlamäki näkivät aiheessaan mahdollisuuksia Historian museolle, se oli nimittäin esoteerisuus Suomessa, ja Turussahan sitä on riittänyt "keskiajan mystiikasta Pekka Siitoimeen". Esoteeriset ajatussuunnta ovat vaikuttaneet tekijöiden mielestä Suomen historiaan enemmän kuin uskotaan. Lähteinä tulevat olemaan mm. laajat yksityiset arkistoaineistot.

Sanna Forsellin esityksestä kultturialan 3. ja 4. sektorista olen näemmä kirjoittanut ylös vain selityksen sille mikä on 4. sektori, ja sehän on some.

Esitykset pidettiin dekaani Jaakko Suomisen johdolla tiukasti 5 minuutin raameissa. Lopuksi käytettiin puheenvuoroja yhteistyön tarpeellisuudesta ja mahdollisuuksista.

lauantai 28. huhtikuuta 2018

Maan alta ja päältä 2017


Arkeologisia kenttätöitä Varsinais-Suomessa 2017 Vanhalla raatihuoneella käsittelevän tapahtuman avannut Riikka Mustonen esitteli myös paikalle tuodun miekanponnen, Padasjoelta metallinetsijöiden löytämän, ja myös näiden rahoituksella konservoidun. Ponsi on luetteloitu Kansallismuseon kokoelmiin.

Jouko Pukkila esitteli Turun Räntämäen Riihivainion muinaispellon tutkimuksia. Pellon viljelykaudella Kiukaisten kullttuurin ajoilta esiroomalaiseen aikaan paikka on ollut tietysti saari (mitä ei Turun osalta aina tahdo muistaa). Toisin kuin rautakauden pelloissa, jotka on ristiinkynnetty suorakulmaisesti, ovat auranvaot Riihivainiossa epämääräisemman suuntaisia. Ja ovatko mutkittelevat puro-uomat ajaneet ojituksen virkaa?

Turun yliopiston arkeologian opetuskaivaukset on sattuneesta syystä useampana vuonna pidetty Ravattulan Ristimäessä, mutta viime kesänä Juha Ruohonen oli etsimässä kirkonpaikkaa Piikkiön Rungon Ristkankareesta. Ei löytynyt kirkkoa, mutta esineistöä merovinki-viikinkikauden elämästä kylläkin. Aiheesta myös Piikkiö-seuran verkkojulkaisussa.

Hanna-Maria Pellinen kertoi tutkimuksista jotka tehtiin laajalti uutisoiden tapauksen perusteella: koiraansa ulkoiluttanut halikkolainen löysi rautakautisen kylänpaikan. Löytöjä oli kohtuullisen paljon, mm. eläinten (ei ihmisten) palanutta luuta. Palanut savi tuli ilmeisesti pystykangaspuisen painoista. Opin myös että rautakautiset asuinpaikat ovat laajempia kuin keskiaikaiset (mutta miksi?) ja että (seinien) savitiivisteen puuttuminen viittaisi viikinkiajan hirsirakenteisiin asumuksiin. tosin huomautettiin  savitiivisteen voivan säilyä vain jos talo on palanut. Pari viikkoa sitten samainen koiranulkoiluttaja oli löytänyt myrskyn kaataman puun paljastamasta kalliosta kuppikiviä, mikä näin kuppikivien ystäville tiedoksi. Puhuttiinpa siitäkin viittaavatko kupit taloihin vai yksittäisiin henkilöihin, mutta ei puututa tähän ilmeisen ratkaisemattomaan spekulointiin enempää.

Hans-Peter Schulz esitteli kalannin kunnan muinaisjäännösten inventointia, josta parhaiten jäi mieleen hänen alussa esittämänsä ajatus siitä miksi 1800-luvun lopulla esihistoriallisia löytöjä alkoi tulla yhä enemmän: nälkävuosien jälkeen kehitettiin ottamalla hevonen yhä enemmässä määrin vetojuhdaksi, aurat paranivat, ja seurauksena kynnettiin laajemmilta alueilta ja syvemmältä. Itse Kalannin aluetta on tutkittu 1800-luvun lopulta lähtien, mutta vasta Ella kivikoskesta lähtien ammattimaisemmin. Jälleen kerran maannousu ja rantaviivan muutokset ovat keskeisessä asemassa. Vuonna 1600 eKr. lähes koko Kalanti oli veden alla, ajanlaksun alun tienoillakin vielä puoliksi. Jossain vaiheessa tuleva Sirppujoki muodosti helposti puolustettavan "vuonon" viljavine rantamaineen. Historiallisen ajan kantatalot näyttävät sijoittuvan 1100-luvun rantaviivalle. Opinpa senkin että (rautakauden?) asuinalueen suhde kalmistoalueeseen on 5:1. Hiittenpiikainrinkinä tunnetun muinaisjäännöksen Schultz tulkitsi kalastajien tukikohdaksi vertailukohtana Pohjanmaan vastaavat rakennelmat.

Maija Helamaa kertoi Maarian Kärsämäen edelleen kaivauksista joista kuultiin myös edellisenä vuonna. Kuten jo tuolloin kerrottiin, parhaiten kulttuurikerros oli säästynyt tien alla, ei niinkään sen vieressä. Ristiinkynnettyä peltoa oli löytynyt täältäkin, sekä hämmentävän paljon erilaisia kuoppia joille ei mitään selitystä (tienvarren aitaa lukuun ottamatta) tuntunut löytyvän. (Mieleeni tuli miten metallinetsijöiden kuopat joskus tulkitaan? Itse asiassa edellinen esiintyjä oli kuopan kaivamisen - se kun saatettaisinnmyöhemmin tulkita ties miten - sijasta turvautunut muinaisjäännösinventoinnissa kairaamiseen... mutta miltähän kairanreiät sitten joskus tulkitaan?). Vielä hämmentävämpä olivat eläinten haudat, maan poveen oli päätynyt ainakin nauta, varsa, ja sika ketarat pystyssä. Tyhjiäkin hautoja löytyi - jäljettömiin maatuneiden eläinten vai ihmisten?

Kukka Hammarström esitteli Kaarinan kunnan satsausta Kuninkaantien perinnemaisemiin vuosina 2017-2018. Kohteita sen varrella Kaarinassa ja siihen nykysin kuuluvassa Piikkiössä riittääkin. Lisää vielä tänä vuonna Kaarinan kaupungin verkkosivuilla.

Markus Kivistön edustama Sigillum Oy oli edellisvuoden tapaan ollut mukana kaukolämpötyömaalla Tuomiokirkon ympäristössä, tällä kertaa ns. Reuterska husetin ja Henrikinkadun alueella. Kaivettu oli paloa edeltäneen ajan tontteja ja kadonnutta Koulumestarinkatua. Löytöjä oli vähän, ja ehkä keskeisin havainto se että talot oli rakennettu ilman hirsiperustusa, maa kait kovempaa täällä kuin muussa kohtaa vanhaa Turkua. Myös Aurakadin ja Läntisen rantakadun risteyksessä olevaa Gillesgårdenin talon nurkilla oli kaiveltu, jälkiä oli löydetty sitä vanhemmista Augustinin ja Rosenmüllerin taloista. Sanasta halssi tulee monille mielenn purjehdus, mutta ainakin Turussa se tarkoittaa myös portaita pihalta alas kellariin. Gillesgårdenin erikoisin löytö oli ollut harppuuna, jonka taloon tuleva kalaravintola haluaisi esille tiloihinsa.

Parina edellisenä vuonna pääosassa on ollut Ristimäen kirkonpaikka, mutta nyt sen oli vienyt viimeisenä esitellyt Katedraalikoulun liikuntasalin kaivaukset, jotka Turussa ovat saaneet aikaan joltisenkin mediahälinän, innostuneimmat ovat puhuneet jo Pompeijista, vaikka aivan vieressä ovat jo parikymmentä vuotta olleet Aboa Vetuksen museoidut rauniot, ja itse asiassa mistä tahansa kohtaa paloa edeltäneen ajan Turkua kaivamalla löytyisi lisää. Arkeologit 3D-dokumentoivat kaivauksiaan pääasiassa laserkeilauksella, mutta Muuritutkimus ky:n kaivauksia esitelleet Kari Uotila ja Jani Widgren kohahduttivat yleisöä valokuvaamalla luodulla 3D-mallilla kaivaustilanteesta parin viikon takaa. Sen kuvaaminen oli vienyt vain yhden iltapäivä, ja itse malli oli tuotettu Yhdysvalloissa. Kyseessä siis kokeilu kaivausten visualisoimiseksi, ja lupauksia kuultiin sen saamiseksi myös verkkoon.

Ei Kattanin liikkahallista tässä sen enempää, sillä tilaisuus päättyi paikan esittelyyn (postauksen alun kuva sieltä), jossa räpsityistä kuvista oma postauksensa myöhemmin.

perjantai 27. huhtikuuta 2018

Antiikki & Design 169 (4/2018)

Antiikilla sisustetut kodit ovat lehden vakiosisältöä, mutta tällä kertaa on hieman erilainen huusholli kyseessä, sillä vierailulla on käyty Remu Aaltosen (josta itselleni tulee lähinnä mieleen Mauri Kunnaksen kirjat) luona. Juttutyypissä asukkaat useimmiten kertovat miten kaikki on kunnostettu "vanhaa kunnioittaen", mutta Remupa on mennyt maalaamaan mustaksi niin uusrenessanssikaapin kuin kaakeliuuninkin, koska "musta kausi". Kaikenlaista vaikuttaa hän keräilevän, tai siis "tavarat vain tulevat hänen luokseen". Myöhemmin lehdessä esitelty tanskalainen vintagekoti noudatteli perinteisempää linjaa.

Vanhojen valokuvien sarjassa on kierretty helsingin ravintoloita, ja lisäkuvitettu juttua drinkeistä antiikkilaseissa, hauska idea. Vintagepukeutumista valotetaan niin miesten kuin naistenkin vinkkelistä.

Museonäyttelyistä huomiota on saanut Kansallismuseossa tänään avautuva Barbie – The Icon, joka omassa somekuplassani on aiheuttanut sekä ihastelua että paheksuntaa. Sitä ei kai voi kieltää että merkittävä toisen maailmansodan jälkeinen kulttuurinen ilmiö on kyseessä.

Puskasta (noloa, myönnän) tuli tieto että Kouvolan Inkeroisissa on Alvar Aallon suunnittelema paperitehdasalue. Sinne valmistui 1930-luvun ausinalue, joka on rakennettu funkiksen tuoman valistuksen ja rationalismin hengessä, joskin tehdasyhteisön hierarkiaa kunnioittaen Tervalinjaan (paperimiehet), Rantalinjaan (vuoromestarit) ja Insinöörilinjaan jakautuen. Yksi Insinöörilinjan taloista toimii nykyään Stora Enson edustustila, alkuperäistäkin alkuperäisenä siinä mielessä, että siinä missä se alunperin oli sisustettu uusbarokkimööpeleillä, on siellä nyt Alvar Aallon klassikkohuonekalut.

Esinepuolelta ei erikoisempaa mainittavaa, paitsi aivan uusien osalta seikkaperäinen ja mielenkiintoinen selostus suomalaisen Vajan keramiikan valmistuksesta.


torstai 26. huhtikuuta 2018

Työmiehen leipää

Turun historiallisen museon kokoelmiin lahjoitettiin vuonna 1967 ruutupaperista taiteltu kuori, jonka päälle oli kirjoitettu paketin sisällön taustaa.


Leipää jota työmies F. Mäkinen söi Kapinan jälkeisen Kevät talven 1918 Kivisun töllillä Karkun pitäjässä 2 kilometriä  karkun asemalta. ottanut jälkimaailmalle muistoksi F. Oskar Mäkinen Läntinenkatu 19 Turku.
Ja kun kuoren avaa, on sisällä todellakin kaksi pientä palaa hätäleipää sadan vuoden takaa.


Leipä on siis jälkimaailmalle säilynyt, mutta lieneekö "Kivisun tölli", jossa työmies Mäkinen leipäänsä söi, kukaties valkoisilta piileskellen? Ehkäpä joku Karkun paikalllishistorian tuntija osaa kertoa.

Elintarvikepula oli 1918 karu tosiasia, jo edellisenä vuonna alkanut, kun Venäjän vallankumous katkaisi viljantuonnin Suomeen. Omalta osaltaan sekin ajoi maata kohti sekasortoa ja sotaa. "Nälkä on punikki", kuten Juhani Ahokin kirjoituksensa otsikoi.

keskiviikko 25. huhtikuuta 2018

Uutta Finnassa (vko 16/2018)

216 esinettä, ja samalla Turun museokeskuksen objektien kokonaismäärä Finnassa ylitti 55000 rajan. Laitetaanpa taas 10 esineen valikoima.










.

tiistai 24. huhtikuuta 2018

Punakaartilaisen kypärä


Apteekkari (proviisori) Toivo Sievo Salon kauppalasta lahjoitti vapaussodan muistojen kokoelmaan puhkiammutun teräskypärän, josta luettelotieto kertoo seuraavaa:
En kask, som tillhört den röda A-joukko från Helsingfors. Upptagen på slagfältet vid Lyly station. Kulan har träffat i pannan och gått genom hufvudet.
Helsingin punakaartin A-komppania oli punaisten joukkojen eliittiyksikkö, josta Wikipedia kertoo seuraavaa:
Helmikuun alussa Helsingin punakaartin miehiä saapui Kustaa Salmisen johdolla Porvooseen. Paikallisella Seurahuoneella pidetyssä kokouksessa perustettiin 8. helmikuuta Helsingin punakaartin A-komppania, josta tuli yksi punaisten eliittijoukoista. Se oli erityinen iskujoukko, johon liittyi vapaaehtoisia muista Helsingin punakaartin komppanioista. A-komppanian päälliköksi valittiin Aksel Aarre.
A-komppania osallistui taisteluihin useilla rintamilla, varsinkin Hämeessä, jossa Lylyn asemakin sijaitsi. Se oli myös harvoja, ellei ainoa, punakaartin osasto, joka käytti Venäjän armeijalta jääneitä kypäriä. Kuten jokainen ensimmäisen maailman itärintaman valokuvia nähnyt tietää, ei kypärä Venäjällä yleiseen käyttöön ehtinyt. Mallin esikuvana oli ranskalainen palokuntakypärään perustunut M1915. Venäjällä mallia parannettiin prässäämällä se (pientä laen pukua lukuun ottamatta) yhdestä metallilevystä, ja se tunnettiin mallina M1917. Suurin osa oli valmistettu G.W. Sohlbergin tehtaalla Helsingissä, minkä vuoksi kypärä tunnetaankin keräilijäpiireissä "malli Sohlberginä".  Erikoinen yhteensattuma on se, että (tuolloin jo edesmenneen) tehtailija Gabriel Wilhelm Sohlbergin Mustialan maamiesjoulussa opiskellut poika Aarne kuoli punaisen terroin uhrina huhtikuussa 1918.

maanantai 23. huhtikuuta 2018

Vapaussoturin villasukat


1918-sarjassa on käsitelty enimmäkseen varsin sotaisia esineitä, mutta rintamamies tarvitsee kaikenlaisia kamppeita, siksipä nyt vuorossa ovat pankinjohtaja J.F. Korkelan villasukat. Korkela lahjoitti Turun historiallisen museon vapaussotanäyttelyyn koko sotaretken vaatekertansa, joka käsitti Tampereelta hankitut takit, housun ja lakin; saappaat ja kannukset jotka olivat mukana Turusta saakka; kuvan sukat, repun ja kenttäpullon Tukholmasta; vyön joka oli mukana Godbyn taistelussa Ahvenanmaalla, sekä 7 kpl käsivarsinauhoja sodan eri vaiheista. Korkelan sotapolusta kertoo vapaussodan muistojen erikoisluettelo seuraavaa:
Herr Korkela var med om kriget från Åbo börjande - Nystad, Åland (Stockholm, Hargohamn), Haaparanda, Torneå, Seinäjoki, Kauhajoki, Kankaanpää, Ikalis, Kyröskoski, Tavastkyrö, Ylöjärvi, Epilä - till häst från Ylöjärvi genom Siuru, Mouhijärvi, Tammerfors, Nokia, Vesilahti, Viiala, med järnväg från Tammerfors, via Jyväskylä till Selänpää. Till häst från Kouvola - Koria - Elimäki. Sedan med järnväg till Helsingfors och med ångbåt till Åbo. Herr Korkela reste den 31 Jan. och återvände den 10 April till Åbo.
 Korkela lahjoitti kokoelmiin samalla kertaa myös Turun rintamapataljoonan lipun.

perjantai 20. huhtikuuta 2018

Reitzin säätiön vieraina

Reitzin säätiön tilat Helsingissä ovat Suomen versio Wallace Collectionista tai Hallwylskasta, taiteen ja antiikin keräilijöiden koti ja kokoelma.








Kokoelma sisältää myös pienempää esineistöä...



ja posliinia.


Riimusauva lähikuvissa.


Ase- ja haarniskakokoelmakin löytyy.





Me olimme tulleet tutustumaan erityisesti 1600-luvun esineistöön tulevaa näyttelyä silmällä pitäen, sitä oli tuotu meitä varten erikseen esille. (Hulppea 1600-luvun kello keskellä pöytää ei sentään lainattavissa ollut).


Kello on todellinen teknologian ja taidekäsityön mestariteos, jolle nämä kamerasählingin vuoksi iPadilla otetut rupuiset kuvat eivät mitenkään tee oikeutta.


Taidekokoelman kuuluisin teos taitaa olla pari vuotta sitten hankittu Schjerfbeckin Sitruunoita visakoivukulhossa.


Museo on avoinna keskiviikkoisin ja sunnuntaisin klo 15-17. Heinäkuussa museo on suljettu. Museoon on vapaa pääsy.


torstai 19. huhtikuuta 2018

Kilpisjärven pamaus


Vapaussodan muistojen erikoisluettelossa tämä esine on saanut numeron 54, ja siitä mainitaan seuraavaa:
Taggtrådsax, som användts i Frihetskriget uti Enontekiö socken vid Kilpisjärvi i Siilastupa, der finska jäägare vistades år 1915.
Esine on kiväärin piippuun kiinnitettävä leikkuri, jolla oli tarkoitus katkoa etenemistä hidastavat piikkilangat ensimmäisen maailmansodan juoksuhautataisteluissa. Leimat kertovat valmistusmaaksi Ison-Britannian (DECIMALS LTD SELLY OAK ENGLAND), mutta mallin tarkoitetun Venäjän armeijan kivääreihin (НОЖН СИСТ КОРСАКъ).

Venäjä sai ensimmäisessä maailmansodassa, kuten toisessakin, materiaaliapua läntisiltä liittolaisiltaan. Koska Murmanskin satamaan ei vielä vienyt rautatietä (se valmistui vasta sodan aikana) ja Arkangeliin Vienanmeren rannalla ei talvisin jäiden vuoksi päässyt, laivattiin sotilasapu talvikaudella Norjan Skibotniin josta se hevoskyydillä toimitettiin Tornionjokivartta Suomen rataverkon piiriin ja edelleen Venäjälle.

Todennäköisesti erikoisluetteloon kirjattu tapahtuma viittaa vuonna 1916 (ei 1915) tapahtuneeseen sotatarvikevaraston tuhoamiseen joka tunnetaan Kilpisjärven pamauksena. Sen tekijöinä toimi joukko Saksasta lähetettyjä "pommarijääkäreitä". Mikään henkeäsalpaava kommandoisku ei kyseessä ollut, tuhoaminen tapahtui ilman suomalaisvartijoiden vastarintaa, joskin varaston päällikkönä toiminutta merikapteeni Johan Stenbergiä pidettiin lyhyen aikaa vankina.

Piikkilankaleikkurin lahjoittajaksi kerrotaan saamen kieltä tutkinut kielitieteilijä Eliel Lagercrantz Taipalsaaresta. Hän teki tutkimusmatkoja Suomen, Ruotsin ja Norjan Lappiin vuosina 1918-1926. Mitä ilmeisimmin hän poimi esineen mukaansa jollain matkoistaan.


keskiviikko 18. huhtikuuta 2018

Uutta Finnassa (vko 15/2018)

138 esinettä, joista tähän kymmenen. joidenkin kuvat jo parinkymmenen vuoden takaa ensimmäisten digikameroiden ajoilta mikä kyllä näkyy.










.

tiistai 17. huhtikuuta 2018

Punakaartilaisten käsivarsinauhoja

Kuten jo todettiin, kertyi Turun kaupungin historialliseen museoon heti sisällissodan jälkeen, tai myöhemminkään, vain vähän punakaartilaisiin liittyvää aineistoa. Siinä missä vaikkapa valkoisen armeijan käsivarsinauhoja on kymmenittäin, on punakaartilaisten vain vaivaiset kolme, tässä ne kaikki.

Liedon Ketolan talosta löydettiin "sen jälkeen kun punaiset olivat jättäneet sen" tämä nauha joka kuulunee Turun punakaartin I rykmentin IV pataljoonan III komppanialle. Mitä sitten P.O. tarkoittaneekaan.


Varsin selkeästi  tämä taas on Helsingin punakaartin V rykmentin I pataljoonan II komppanian nauha. Punakaartit oli järjestetty aina rykmenttitasolle asti, mutta harvoin ne toimivat komppaniaa suurempina yksiköinä.


Tähän nauhaan tuli valaistusta aivan taannoin kun kollega toisesta museosta kertoi sen kuuluvan Helsingin teknilliselle pataljoonalle (H.T.P.). Mutta mitä tarkoittaa R.K. II, ja mikä oli tämä teknillinen pataljoona?


Kuten näkyy, lisävalaistusta kaivattaisiin näihin sisällissodan punaisen puolen muistoihin.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...