Suomen keskiajan arkeologian seuran vuosittaiseen seminaariin Hämeenlinnaan lähdettiin oikein kunnon räntämyräkässä, talven ensimmäisessä, ja perille tultiin perinteiseen tapaan myöhässä, niin että kuulimme Jan Fastin Korsholman linnan kaivauksista 2022-2025 kertovasta esitelmästä vain luuaineistoa käsittelevän lopun. Korsholmasta jäljellä oleva kumpu on Vanhassa Vaasassa, ja siihen tutustuttiin tämän vuoden keväällä SKAS:n retkellä. Kaivausten uutisointia löytyy Ylen sivuilla.
Seuraavana lavalle nousi oman museomme Tanja Ratilainen kertomaan Koroisten tilan kaivauksista, joita itsekin alkukesästä piipahdin katsomassa, tässä kotikulmilla kun ovat. Koroisten niemellä toiminta lakkasi joskus 1430-luvulla, mutta vallien ulkopuolella sijaitsi piispantila, joka kuului kirkolle aina vuoteen 1932 asti. Ainakin 1400-luvun lopun piispojen Konrad Bitzin ja Maunu Särkilahden tiedetään siellä oleilleen. Ylioppilas Petrus Gyllenius kuvailee talon raunioita päiväkirjassaan 1653. Vielä näkyvissä olevan maakellarin vanhimman osan uskotaan olevan keskiaikainen. Arkeologi Pentti Koivunen (joka itsekin piipahti paikalla) oli kaivanut täällä jo 1970-luvulla. Rakenteiden ja löytöjen perusteella paljastui 1400-luvun kivinen piispantalo, mutta rautakautta tai "muinais-Turkua" ei löytynyt. Kaivaukset jatkuvat tulevina kesinä.
Janika Ahon esitys perustui väitöskirjaansa Kuvattu maailmanjärjestys: Suomen myöhäiskeskiaikaiset kirkkojen seinämaalaukset 1500–1530. Seinämaalaukset eivät ole vain "lukutaidottomien Raamattu", vaan ensyklopedinen malli "kaikesta tärkeästä", johon lähes aina kuuluu kolme aihetta: maailman luominen, ristiinnaulitseminen ja viimeinen tuomio. Kaikki Suomen keskiajalta säilynyt on fragmentaarista, ja esim. Taivassalon kirkon seinämaalausten fragmentoitumisessa on viisi tasoa: 1) kuluminen 2) päällekkäisyys kolmena historiallisena vaiheena, 1440-luku, 1470-luku, 1890-luvun restaurointimaalaus 3) kuva-aiheiden siirtäminen toiseen paikkaan restaruroinnin yhteydessä 4) valkoiseksi kalkitseminen ja sen poisto 5) uudet rakenteet rikkomassa näkyvyyttä. Luultavasti ensimmäistä kertaa kuulemani käsite tilaikonografia ottaa huomioon kuva-aiheiden lisäksi myös niiden sijoittelun ja suhteen toisiinsa kirkkotilassa. Ahon väikkärissään käyttämä kuva-aineisto on julkinen ja vapaasti käytettävissä, sitä voi hakea ko. kirkon nimellä täältä.
Hengästyttävän nopeasti, toki kuitenkin selkeästi puhunut Jaakko Tahkokallio esitteli BOMPAC – Books of the Medieval Parish Church -hanketta ja sen tuloksia. Kuten tunnettua, Suomen keskiajan kirjallisuus päätyi reformaation jälkeen voutien tilikirjojen kansiksi. BOMPAC on tutkinut säilyneiden fragmenttien tuotanto- ja käyttötapoja. On paljastunut mm. n. 50 käsikirjoitusta, jotka tuotiin Ruotsiin Lontoosta 1200-luvun alussa, ja että myös Turussa tuotettiin kirjoja vuoden 1300 tienoilla. Liturgisia kirjoja on Suomessa varhemmalta keskiajalta säilynyt enemmän kuin veistoksia ja krusifiksejä, jotka ohittavat yleisyydessä kirjat vasta 1425 jälkeen. Kirjojen käyttöpaikkaa on voitu haarukoida sen perusteella minkä voutikunnan alueella ne on kierrätetty. Papit saivat päättää, mitä kirjoja voudeille annettiin, ja ensimmäiseksi saivat mennä vanhimmat. Voitiin myös repäistä kirjasta aluksi vanhentuneimmaksi koettu sisältö, esim. Neitsyt Mariaan liittyvä. Tutkimuksen data on julkaistu Zenodossa.
Tuuli Heinonen kertoi Porvoon Ison Linnanmäen vaiheista tuoreiden ajoitusten valossa. J.R. Aspelin oli kaivellut Linnanmäellä jo 1800-luvulla, ja luulo oli, ettei sen, ja muun myöhemmän maankäytön jäljiltä mitään tutkittavaa enää olisi. Vuoden 2016 koekaivaus antoi kuitenkin lupaavia tuloksia, ja kesällä 2024 kaivettiin jo enemmän. Puurakenteiden radiohiiliajoitus sijoitti ne 1200-luvun lopulle ja 1300-luvun alkuun. Ainakin teorian tanskalaisten 1200-luvun alun linnasta saattoi siis hylätä. Linna saattoi pikemmin liittyä Ruotsin laajenemiseen itään ns. kolmannen ristiretken aikana, olla siis eräänlainen etappi matkalla Viipurin linnan perustamiseen, ja rekenteeltaan vertautua Nevajoen suun Landskronaan, joka ehti olla olemassa vain talven 1300-1301, ennen kuin novgorodilaiset sen polttivat. Linnoitus saattoi myös palvella Hämeen olojen vakiinnutamista toisen ristiretken jälkeen, tai palvella paikallisena hallintokeskuksena Uudenmaan ruotsalaisasutukselle. Linnoitus poltettiin lopulta maan tasalle, mutta olivatko asialla novgorodilaiset vai syynä huolimaton tulenkäsittely, vai tuikattiinko paikka vain tarpeettomaksi käyneenä tuleen, siinäpä pohtimista.
Mankby on varsin tunnettu kohde, keskiaikainen kylä, joka autioitui 1556, kun paikalle perustettiin kuninkaankartano. Vuodesta 2021 alkaen siitä on alettu muodostaa arkeologista puistoa, hankkeesta kertoi Tuija Väisänen. Matka-aikataulun (2/3 osaa retkikunnastamme palasi Turkuun klo 16:11 junalla) vuoksi jouduimme lähtemään kesken esityksen, mutta nyt jälkikäteen asiaan perehtyessäni tajusin, että Mankby on eräänlainen Suomen Montaillou, tosin ilman inkvisition pöytäkirjojen meheviä paljastuksia. Mankby on ollut yksi tutkituista kohteista Tuuli Heinosen väikkärissä The Social and Material World of Medieval and Early Modern (c. 1200–1650) Villages in Southern Finland, ja nettiversiona löytyy myös Mankby. A Deserted Medieval Village on the Coast of Southern Finland.
Aiemmat SKAS-seminaarin osallistumiset ovat vuosilta 2010, 2019 ja 2024.

























