Veräjänkorvan museo

Elokuun 30. päivä vietettiin Varsinais-Suomen museopäivää, jolloin myös pienemmätkin kohteet ovat auki. Turun maakuntamuseon ystävät ry. järjesti retken ylös Aurajokivartta, ja ensimmäinen kohde oli Aurassa.  Veräjänkorvan museo on meidän museolaisten ja kotiseutuihmisten hyvin tunteman Ari Vilénin kotitilalleen luoma kotimuseo.

 

Keräilykärpänen puri Aria jo nuorena, ja kokoelmaa on kartutettu vuodesta 1971. Sisältä löytyy paljon kaikkea, mm. kauppapuoti (täydennetty edesmenneen Mikael Anderssonin kokoelmalla, josta osa päätyi myös Turun kaupunginmuseon haltuun).

Blogisti tuntee suurta lukkarinrakkautta pöytäviireihin, tai heraldisemmin sanottuna pöytästandaareihin. Vasemmalla Auran kunnan vaakuna, jos joku ei tunnistanut. 

Itse asiassa kaikenlaiset merkit ovat myös suosikkejani, tässä useampia, joita en Turun kaupunginmuseon kokoelmista tunnista.

 Etätyöpiste aikaisemmalta ajalta.

 Kunniakirjoja ja kirjoja.

 Tekstiilejä.

Nurkkaukseen tekisi mieli istahtaa kaffelle, kuten täällä päin Suomea sanotaan. Kemissä istuttiin juomaan kahavia, sellaisia nämä murre-erot ovat.

Mummolan tunnelmaa, vanhemmalle polvelle siis. Nykylasten mummolat ovat 1970-luvulla sisustettuja lähiöasuntoja.

 Kupittaan Savea ei turkulainen museoammattilainen voinut ohittaa.

Kellosepän verstas on peräisin Turusta.
 

 

Ulkorakennuksessa on lisää esineistöä. Pihalla sopisi kahvitella (kaffetella?) ja keskustella keräilijän kanssa materiaalisen kulttuuriperinnön vaiheista ja kohtaloista.

 Ulkorakennuksessa on kansanomaisia työkaluja ajalta ennen akkuporakoneita.

Itse vanhan maalaistalon miljöökin on hauska katsella.

Löytyy myös toimiva puucee, jota muutamat retkeläiset käyttivätkin.

 Myös itse päärakennus on saanut tunnustusta seinälleen.

Extrana retken ohjelmaan löytyi toisella puolen Turuntietä (Aurajoentietä matkailumainonnallisesti ilmaistuna) oli Auranmaan mopedi – ja ajoneuvoharrastajat ry:n tapahtuma, osa museooäivän ohjelmaa sekin. 

Itse tien vieressä oleva rakennus oli vanha sekin, ja entisöinnin alainen, sieltä vain pari pikaista kuvaa.

Aurasta retki jatkui Loimaalle, mutta koska sekä Suomen maatalousmuseo Sarka että Alpo Jaakolan patsasmuseo on blogissa jo käsitelty, siirrymme seuraavassa postauksessa suoraan Pöytyälle.

Hienoja kuvia Veräjänkorvan museosta löytyy täältä.  

Heinälatojen historiaa

Kaiken maataloudesta tietämäni olen oppinut Suomen maatalousmuseo Saran perusnäyttelystä, mukaan lukien sen, että karjatalouden merkityksen kasvaessa heinää alettiin kasvattaa niittyjen lisäksi ihan pelloillakin. Tämä vaikutti myös latoarkkitehtuuriin, jota esitellään museoalueella.

Satakunnan Nakkilasta oleva lato tyypillinen pieni lato niittyheinän tai kortteen säilytystä varten. Luonnonniittyjen sato oli vähäinen ja mahtui pieneenkin latoon. Latoja saattoi olla samalla talolla lukuisia, sijaiten kaukanakin itse tilalta. Heinät tuotiin karjalle talvella hevosen vetämissä heinähäkeissä.

Satakunnan Vampulan lato on myös luonnonheinän aikakaudelta, ja pieni niitty näyttää kasvaneen sen katollakin.

Pirkanmaan Lempäälän Lastusilta olevaa latoa on käytetty kaskiaholta korjatun luonnonheinän säilytyspaikkana.

Pohjanmaalla on kaikki omanlaistansa, tämä lato levenee pitkiltä sivuiltaan kaksi senttiä hirsikerralta, niin että heinät olivat paremmin suojassa tuulen tuomalta sateelta. Leveneminen saattoi olla suurempaakin.

Pirkanmaan Ruoveden lato kuuluu kokonsa puolesta kylvöheinän aikaan, mutta tyyliltään edustaa pikemmin niittoheinän kautta. Ladot olivat käyttörakenteita, jotka voitiin rakentaa jopa päivässä, ja siirtää paikasta toiseen tarpeen mukaan.

Pohjois-Pohjanmaan Haapavedeltä olevan ladon voi laskea samaan kategoriaan, malliltaan niittyheinälato, mutta kooltaan kylvöheinälato. Tässäkin laudoitettu päätykolmio.

Satakunnan Karvialta on lato pellossa kasvatetun kylvöheinän aikakaudelta, suuri parilato, jonka osia yhdistää läpiajettava käytävä. Päätyjen tultua täyteen täytettiin heinällä myös käytävä.

Pohjois-Karjalan Tohmajärven parilato on niinikään kylvöheinän aikakaudelta. Alunperin ladon päädyssä on ollut lippakatos heinäseipäille (jotka olivat yllättävän lyhytaikainen ilmiö, niiden käyttö ulottui vain 1900-luvun alusta 1980-luvulle).    

Latorivin jatkona on Mellilän pappilan riihi, tyypiltään luuviriihi: "vasemmanpuoleisessa huoneessa sijaitsee suuri kiuas, jota lämmittämällä viereisen huoneen orsille ahdetut viljat ovat savustuneet. Viljat puitiin seuraavan huoneen eli luuvan lattialla varstoilla lyömällä. Rakennuksen oikeassa laidassa olevassa huoneessa on säilytetty olkia." Ikää riihellä on ainakin 150 vuotta, Sarkaan se on siirretty 2019.

Nykyisin kuivurit ovat korvanneet riihet, mutta asuuko niissä tonttuja, kuten riihissä asui?

Latoihin palatakseni, "vaahtokarkkipaalit" ovat tehneet irtoheinän säilytykseen tarkoitetut ladot tarpeettomiksi, ja ne lahoavat pois hyvää vauhtia, ja väliaikaisrakennelmia ne toki aina olivatkin.

Oliko heinälatoromantiikkaa ja -erotiikkaa muualla kuin vanhoissa suomalaisissa elokuvissa, jätän lukijan pohdittavaksi.  Tarkemmin ajatelllen heinissä muhinoitiin naturalismistaan kuuluisassa elokuvassa Maa on syntinen laulu (1973), joten kai se täytyy uskoa. Niittyheinäladon uskoisin kyseessä muuten olleen.

Banksy Turussa

Kesän 2026 kulttuurielämyksiin Turussa kuului Wärtsilän vanhassa kaarihallissa esillä ollut näyttely The Mystery of Banksy – A Genius Mind.

Banksyn katutaide on aina ollut kantaaottavaa, ja sodan ja sorron teemat olivat vahvasti tässäkin esillä, raskaalla satiirilla esitettynä. Alun kuvasto liittyi The Walled Off Hotel -hankkeeseen Länsirannalla.

Anonyyminä pysytelleen taiteilijan uran aikajana. 

Ukraina.

 

Vaikutteita klassisesta taiteesta.

 

Bathroom installation oli kommentti koronakaranteeniin.

Lontoon metro.

Liikkuvaa kuvaa.

Katutaiteilijan sapluunaverstas.

Elefantti huoneessa.

 Disneylandkin sai osansa.

 Pakolaisuus. 

Rahaa sai antaa Ukrainalle ja pakolaisille. Luultavasti Palestiinallekin oli kolehti, mutta missasin sen. Molempiin näekmiini laitoin roponi minäkin. 

Exit through the gift shop. Muki lähti mukaan.

Kaikki teokset ovat luonnollisesti kopioita, katutaide kun kyseessä on. Mitään Banksyn virallista hyväksyntää tälle eri puolilla Eurooppaa järjestetylle näyttelylle ei ole, mutta näyttelyn Turkuun tuoneen virolaisen poptaiteen museon PoCon mukaan kuraattori on toiminut yhteistyössä banksyn tiimin kanssa, ja osa tuloista menee tiimin osoittamaan hyväntekeväisyyteen.

Ylen juttu aiheesta, ja toinenkin.