Leväluhta

Lauantain kesäinen aurinkoisuus oli sunnuntaiaamuna muuttunut sateeksi, ja Leväluhtaan ehtiessämme jo suoranaiseksi myrskyksi, joka toi oman jylhän tunnelmansa tähän yhteen Suomen tunnetuimmista ja kiehtovimmista esihistoriallisista kohteista.

Opaskyltti kertoo lyhyesti paikasta ja siitä esitetyistä tulkinnoista.

Alueen keskellä on vanhempaa informaatiota...

sisältäen uudemman tutkimuksen jo kumoamia käsityksiä.

LEVÄLUHDAN UHRILÄHDE. SUOKALMISTO vv 500-600. 

TÄSTÄ LÄHTEESTÄ ON LÖYDETTY RUNSAASTI ERI IKÄISTEN IHMISTEN LUITA JOUKOSSA 9 KOOSSA PYSYNYTTÄ PÄÄKALLOA. VAINAJAT OVAT OLLEET HENTORAKENTEISIA 150 cm:n  PITUISTA KAUNISMUOTOISTA KANSAA. LÄHTEESTÄ ON MYÖS LÖYDETTY KÄÄRMEKORISTEINEN SOLKI, HOPEINEN KAULARENGAS, RANNERENKAITA JA PRONSSIKATTILA. 

OLETETAAN ETTÄ TÄÄLLÄ OLI SILLOIN KALEVALAN POHJOLA JA LÄHDETTÄ KÄYTETTIIN LOUHEN ORJIEN SUOKALMISTONA. MAINITAANHAN POHJOLAN OLLEEN "MIESTEN SYÖJÄ SIJA, UROSTEN UPOTTAJA"
 

Rautapitoinen vesi värjäytyy keväisin punaiseksi, mikä ei ainakaan paikan mystiikkaa ole vähentänyt.

Tarkemmin katsottuna aitauksen sisällä oli toinenkin lampi. Oikealla yksi viidestä puusta, jotka istutettiin viimeisten arkeologisten kaivausten jälkeen vuonna 1984. Ne symboloivat Levänluhdan silloisia tutkijoita: valokuvaaja K.J. Mieltyä, dosentti Aarni Erä-Eskoa, professori Istvan Kiszelyä, osteologi Tarja Formistoa sekä maakuntaneuvos Teuvo Lagerstedtia. Puista on jäljellä enää kolme.

Sijainti peltoaukealla, jonka taivaanranta sulautui käydessämme sateiseen sumuun, oli sekin omiaan korostamaan tunnelmaa. 

Kirjallisia mainintoja paikalta löytyneistä luista on 1600-luvulta alkaen, ja teorioita niiden alkuperästä on riittänyt nuijasodassa kaatuneiden joukkohaudasta alkaen. Nykyisin tiedämme, että paikalla on ollut järvi (ei suo), ja siihen on haudattu enimmäkseen naisia ja lapsia n. vuosien 300 ja 800 jKr. välisenä aikana. Löydetyt eläinten luut vaikuttavat olevan ajalta sitä ennen ja jälkeen. Luista ei ole löydetty väkivallan merkkejä, ja vainajat on haudattu koruineen. Ruumiit on upotettu lammen pohjaan puupaaluilla, varsin uniikki kalmisto siis. Toinen vastaavanlaiseksi oletettu löytyy läheltä Vöyrin Käldamäestä - mutta  siellä kyseessä on entinen merenlahti ja ruumiiden konteksti ehkä muu kuin kalmisto.

Leväluhdan luut ja kallot ovat olleet osa Kansallismuseon perusnäyttelyä, niin vanhaa kuin 2017 avautunutta uudempaa (josta kuva). Olettaisin niillä olevan osansa myös pian avautuvassa uudessa näyttelyssä.

DNA-tutkimukset ovat olleet haasteellisia, mutta vuonna 2018 tehty tutkimus viittasi mm. sukulaisuuteen nykysaamelaisten kanssa, vaikkei se leväluhtalaisten kielestä ja etnisyydestä vielä kerrokaan. Mysteeri siis säilyy, ja siitä kiinnostuneelle löytyy runsaasti aineistoa:

Yle Areena: Levänluhdan kadonnut kansa (2010) 

Leväluhdan vainajien arvoitus säilyy (2014) 

Rautakauden kalmistosta löydettiin 75 kiloa luita, mutta kenelle ne kuuluivat? – Leväluhdan tutkija: "Mitä enemmän tuloksia tulee, sen vaikeammaksi menee" (2017) 

DNA-tutkimus osoitti: Leväluhdan salaperäiset vainajat olivat aikansa taviksia (2018) 

Levänluhdan arvoitus raottuu hieman: Haudattujen DNA lähellä nykysaamelaisia (2019) 

DNA-testi yllätti Ahervuon perheen: Mystiseen Levänluhdan lampeen 1600 vuotta sitten upotettu nainen on heille sukua (2019) 

Leväluhdan tutkimus saa jatkoa, mutta ratkeaako vesikalmiston arvoitus? Martti Arkkola uskoo, ettei kaikkia luita ole vielä löydetty (2020) 

Leväluhdan kalmistosta uutta tutkimustietoa: suurin osa löydöistä varmistui naisten luiksi (2021) 

Veteen haudattujen leväluhtalaisten tutkimus jatkuu lisärahoituksen turvin – löytyykö mysteerille selitystä, mikä surmasi naiset ja lapset? (2023)

Leväluhta Retkipaikassa (2013) 

Leväluhdasta löytynyttä esineistöä Finnassa.

Anna Wessman: Levänluhta - a Place of Punishment, Sacrifice or Just a Common Cemetery?  (2009)

Anna Wessman: Levänluhdan vesikalmisto. Päättymätön tarina? (2019)

Populaarikulttuurissa käsitys suohaudasta elää sitkeästi, kuten parinkin tubettajan fiilistelyistä paikalla voi todeta, ja suosta laulaa myös Korpiklaani mainiossa biisissään.

Iltakävely Vaasassa

Hotelliin kirjauduttua piti lähetä etsimään jotain syötävää, ja vilkaisemaan nähtävyyksiä sikäli kuin ehtii. Ensimmäinen kohde oli itsestään selvästi kauppatori ja sen, ei Vaasan, vaan kerrassaan koko Suomen Vapaudenpatsas. Pääosin Yrjö Liipolan (vain etualan leijona on Jussi Mäntysen muotoilema) kädenjälkeä oleva suurikokoinen monumentti valmistui 1938.

Vanhan Vaasan tuhon jälkeen uusi Vaasa rakennettiin sen verran hyvälle paikalle, että se on edelleen meren rannalla.

Jääkäripatsas on Vaasaan omiaan, saapuihan jääkärien pääjoukko juuri tänne 25.2.1918 Libausta. 

Myös Suomen ilmailun muistomerkki sopii Vaasaan, laskeutuihan tännen Suomen ilmavoimien ensimmäinen kone kuuluisine hakaristeineen. Monumentti on Vaskiluotoon vievän sillan varressa, eikä jaksettu sitä tämän lähempää kuvata.

Sopivasti osuttiin myös Vaasan hovioikeuden nykyiseen rakennukseen, joka valmistui 1962.

Hovioikeudentalosta länteen avautuu puistokatu, jonka varrelta löytyi suurmies jos toinenkin, kuten Z. Topelius (Emil Wikström 1915), Suomen ensimmäinen hänelle pystytetty muistomerkki, joka vappuisin lakitetaan...

Joachim Kurten (Emil Wikström 1908), kauppaneuvos ja valtiopäivämies, ehkä enemmänkin paikallinen kuuluisuus...

ja vaasalaissyntyinen Toivo Kuula (Wäinö Aaltonen 1963).

Osuttiinpa kuvaanmaan myös Joachim Kurténin mukaan nimetty Kurténia, yksi Vaasan komeimpia rakennuksia, ja vuodelta 1904. Talo oli alunperin Vaasan Osake-Pankin, jonka perustajiin Kurtén kuului. Vielä voi mainita että kuuluisa paleontologi ja kirjailija Björn Kurtén oli hänen pojanpoikansa.

Uudemmasta päästä oli sitten Jaakko Niemelän Gridlock (2006). 

.

Vanhan Vaasan museo

Wasastjernan talo on yksi Vaasan 1852 palosta säilyneitä rakennuksia. 

Talon rakennutti 1780-81 tehtailija ja liikemies Abraham Falander, joka 1808 ei suostunut vannomaan uskollisuudenvalaa keisarille, ja sai siitä hyvästä kuolemantuomion. Se muutettiin karkotukseksi Ruotsiin, jossa uskollisuudesta liikuttunut kuningas aateloi miehen nimellä Wasastjerna. Vaasaan kauppias palasi tosin jo 1810, ja bisnekset jatkuivat nyt venäläisten kanssa.

Seinässä on Vaasaa ennen paloa kuvaava reliefi.

Rakennuksessa toimii Vanhan Vaasan museo, joka avattiin yleisölle 100 vuotta palon jälkeen 1952. Pienoismalliteema jatkui pohjakerroksessa havainnollisemmassa muodossa.

 Hovioikeuden seutu oli saanut oman pienoismallinsa.

Toinen kerros kuvaa 1800-luvun alkupuolen porvariskotia, ja sehän tarkoittaa tietysti biedermeiertyyliä.

Isännän työhuone. Laivataulut sopivat varustamoalallakin toimineen industrialistin seinälle.

Kolmas kerros on yleensä omistettu Ruotsin vallan ajalle...

mutta nyt sitä hallitsi hovioikeus, tulihan sen perustamisesta viime vuonna 250 vuotta. Hovioikeus valvoi alempien oikeusistuimien toimintaa ja toimi niiden tekemien päätösten vetoomustuomioistuimena. Ne toimivat aikoinaan myös aatelistoon kuuluvien alimpana oikeusasteena. Vaasaan Kustaa III:n perustama hovioikeus toi kaivattua sivistyneistöä, siis lisää herroja, joista kaiketi oli siis ollut puutetta. Tämä ei aina helposti aukea turkulaiselle, jonka kotikaupungissa ovat aina asuneet kaikki mahdolliset herrat, mitä nyt hallituskonselji vietiin Helsinginkosken kaupunkiin 1819 ja akatemiakin sitten 1827 jälkeen.

Kiintoisia olivat (1) asiakirjakotelo 1700-luvulta, (2) välineistö, jolla oikeusjutut arvottiin HO:n tuomareiden kesken (ne arvotaan kuulemma edelleen). Kirjoitusneuvot (6) näyttävät olleen samanlaisia kaikissa hovioikeuksissa, samoja on Turun kaupunginmuseon kokoelmissa Turun HO:sta.

Kovin tuttuja olivat myös autonomian ajan hovioikeuksien virkapuvut. Turun kaupunginmuseon hallussa olevat tuli viime talvena kahlattua läpi tekstiilikonservaattorin kanssa ja löytyvät nyt kaikki Finnasta.

Oma huoneensa oli omistettu vanhan hovioikeudentalon rakentamiselle.

Vitriinissä kiinnitti huomion polttorauta, jolla merkittiin hovioikeuden omaisuutta. Koonsa puolesta toi mieleen villin lännen karjan merkitsemisraudan, mutta ehkä liittyi johonkin muuhun.

 Arkkitehtoonisena yksityiskohtana tunnelmallinen portaikko.

Falanderin talo pihan puolelta. Mainitaan nyt muistaessa, että pohjakerroksessa on kahvila Falanderin kellari, jossa nautittiin SKAS:n matkoilla niin pakolliset pullakahvit.

Tontilla on puurakennuksia, ei kuitenkaan paloa edeltävältä ajalta, vaan 1950-luvulla muualta Vaasan seudulta siirrettyjä.

Pihalla oli myös kiva kaivonkatos, mutta sen iästä en saanut selvyyttä.

Aivan museon vieressä, Kauppiaskadun varrella, on muistomerkki paikalla, josta vuoden 1852 palo alkoi. Täällä ei syyllinen ollut "huolimaton piika" kuten Turussa, vaan krapulassa piippuaan markkinamatkalla sytytellyt vöyriläinen kauppias - toki piikojakin aluksi epäiltiin.

.