Heinälatojen historiaa

Kaiken maataloudesta tietämäni olen oppinut Suomen maatalousmuseo Saran perusnäyttelystä, mukaan lukien sen, että karjatalouden merkityksen kasvaessa heinää alettiin kasvattaa niittyjen lisäksi ihan pelloillakin. Tämä vaikutti myös latoarkkitehtuuriin, jota esitellään museoalueella.

Satakunnan Nakkilasta oleva lato tyypillinen pieni lato niittyheinän tai kortteen säilytystä varten. Luonnonniittyjen sato oli vähäinen ja mahtui pieneenkin latoon. Latoja saattoi olla samalla talolla lukuisia, sijaiten kaukanakin itse tilalta. Heinät tuotiin karjalle talvella hevosen vetämissä heinähäkeissä.

Satakunnan Vampulan lato on myös luonnonheinän aikakaudelta, ja pieni niitty näyttää kasvaneen sen katollakin.

Pirkanmaan Lempäälän Lastusilta olevaa latoa on käytetty kaskiaholta korjatun luonnonheinän säilytyspaikkana.

Pohjanmaalla on kaikki omanlaistansa, tämä lato levenee pitkiltä sivuiltaan kaksi senttiä hirsikerralta, niin että heinät olivat paremmin suojassa tuulen tuomalta sateelta. Leveneminen saattoi olla suurempaakin.

Pirkanmaan Ruoveden lato kuuluu kokonsa puolesta kylvöheinän aikaan, mutta tyyliltään edustaa pikemmin niittoheinän kautta. Ladot olivat käyttörakenteita, jotka voitiin rakentaa jopa päivässä, ja siirtää paikasta toiseen tarpeen mukaan.

Pohjois-Pohjanmaan Haapavedeltä olevan ladon voi laskea samaan kategoriaan, malliltaan niittyheinälato, mutta kooltaan kylvöheinälato. Tässäkin laudoitettu päätykolmio.

Satakunnan Karvialta on lato pellossa kasvatetun kylvöheinän aikakaudelta, suuri parilato, jonka osia yhdistää läpiajettava käytävä. Päätyjen tultua täyteen täytettiin heinällä myös käytävä.

Pohjois-Karjalan Tohmajärven parilato on niinikään kylvöheinän aikakaudelta. Alunperin ladon päädyssä on ollut lippakatos heinäseipäille (jotka olivat yllättävän lyhytaikainen ilmiö, niiden käyttö ulottui vain 1900-luvun alusta 1980-luvulle).    

Latorivin jatkona on Mellilän pappilan riihi, tyypiltään luuviriihi: "vasemmanpuoleisessa huoneessa sijaitsee suuri kiuas, jota lämmittämällä viereisen huoneen orsille ahdetut viljat ovat savustuneet. Viljat puitiin seuraavan huoneen eli luuvan lattialla varstoilla lyömällä. Rakennuksen oikeassa laidassa olevassa huoneessa on säilytetty olkia." Ikää riihellä on ainakin 150 vuotta, Sarkaan se on siirretty 2019.

Nykyisin kuivurit ovat korvanneet riihet, mutta asuuko niissä tonttuja, kuten riihissä asui?

Latoihin palatakseni, "vaahtokarkkipaalit" ovat tehneet irtoheinän säilytykseen tarkoitetut ladot tarpeettomiksi, ja ne lahoavat pois hyvää vauhtia, ja väliaikaisrakennelmia ne toki aina olivatkin.

Oliko heinälatoromantiikkaa ja -erotiikkaa muualla kuin vanhoissa suomalaisissa elokuvissa, jätän lukijan pohdittavaksi.  Tarkemmin ajatelllen heinissä muhinoitiin naturalismistaan kuuluisassa elokuvassa Maa on syntinen laulu (1973), joten kai se täytyy uskoa. Niittyheinäladon uskoisin kyseessä muuten olleen.

Banksy Turussa

Kesän 2026 kulttuurielämyksiin Turussa kuului Wärtsilän vanhassa kaarihallissa esillä ollut näyttely The Mystery of Banksy – A Genius Mind.

Banksyn katutaide on aina ollut kantaaottavaa, ja sodan ja sorron teemat olivat vahvasti tässäkin esillä, raskaalla satiirilla esitettynä. Alun kuvasto liittyi The Walled Off Hotel -hankkeeseen Länsirannalla.

Anonyyminä pysytelleen taiteilijan uran aikajana. 

Ukraina.

 

Vaikutteita klassisesta taiteesta.

 

Bathroom installation oli kommentti koronakaranteeniin.

Lontoon metro.

Liikkuvaa kuvaa.

Katutaiteilijan sapluunaverstas.

Elefantti huoneessa.

 Disneylandkin sai osansa.

 Pakolaisuus. 

Rahaa sai antaa Ukrainalle ja pakolaisille. Luultavasti Palestiinallekin oli kolehti, mutta missasin sen. Molempiin näekmiini laitoin roponi minäkin. 

Exit through the gift shop. Muki lähti mukaan.

Kaikki teokset ovat luonnollisesti kopioita, katutaide kun kyseessä on. Mitään Banksyn virallista hyväksyntää tälle eri puolilla Eurooppaa järjestetylle näyttelylle ei ole, mutta näyttelyn Turkuun tuoneen virolaisen poptaiteen museon PoCon mukaan kuraattori on toiminut yhteistyössä banksyn tiimin kanssa, ja osa tuloista menee tiimin osoittamaan hyväntekeväisyyteen.

Ylen juttu aiheesta, ja toinenkin.

Hangon Tulliniemi

Kevään TYHY-retki vei kesäkuun ensimmäisenä päivänä Hankoon, ja sinnehän on sen verran matkaa, että perillä aloitettiin brunssilla Mannerheiminkin aikoinaan omistamassa Neljän Tuulen Tuvassa.

Edelliseltä vierailulta jäi luulo, että Hankoniemellä tuulee aina, mutta nyt oli tyyntä.

Ohjelmaksi oli saanut valita opastetun kierroksen Hangon museossa tai patikoinnin Tulliniemen luontopolulla. Koska edellinen oli katsastettu jo edellisellä kerralla, valitsin muutaman muun urhean kanssa patikoinnin.

Pian oltiinkin Tulliniemen hiekkaisella ja soraisella pohjoisrannalla, jota pitkin polku kulkee.

Hangon vesille on haaksirikkoútunut laiva jos toinenkin. Rannassa on näkösällä 1932 uponneen rahtialus Palawanin jäänteitä.

Suomi joutui luovuttamaan talvisodan jälkeen Hankoniemen Neuvostoliitolle. Kesällä 1941 sota alkoi uudestaan, ja puna-armeija ja -laivasto vetäytyivät piirityksen jälkeen. Näistä vaiheista kerrotaan enemmän Hangon rintamamuseossa. Venäläisten lähdettyä tulivat saksalaiset, joiden kauttakulkuleiri Deutsches Lager Hanko toimi täällä 1942-44. Melkeinpä kaikki Suomessa palvelleet saksalaissotilaat kulkivat tätä kautta matkallaan lomalle Saksaan ja takaisin. Yllättävän paljon parakeista oli säilynyt, lähinnä siksi, että ne toimivat sodan jälkeen naisvankien työleirinä.

Jan Fastin johtama arkeologitiimi on kaivanut alueella useampanakin vuonna, ja tuloksena on ollut myös kauttakulkuleiriä käsittelevä väitöskirja.

Sotaisan menneisyyden jälkeen oli vuorossa pastoraalisen rauhoittava laidunnäkymä.

Tässä vaiheessa oli jo patikoitu melkoinen matka, ja polku vain jatkui... mutta periksi ei voinut antaa, Suomen eteläkärkeen oli päästävä.

Ja siellähän se vihdoin häämötti, Suomenlahti ja Itämeri, leppoisan tyynenä edelleen.

Kalliolla olevaan kivikasassa on Suomen Meripartiolaisten 19. heinäkuuta 1937 kiinnittämä muistolaatta Tuntemattomalle merimiehelle, kunnianosoituksena merellä menehtyneille. 

Oli toki virallisempikin kyltti kertomassa, että tässä sitä oltiin, manner-Suomen kerta kaikkiaan eteläisimmässä pisteessä.

Ja kelpasihan näitä veden ja tuulen hiomia kallioita katsella, ja mietiskellä millainen kiintopiste tämä niemi on entisaikain merenkululle ollut, sodassa ja rauhassa. 

Ylempänä kallioilla oli jälleen esimerkki edellisestä, jonkinlainen kivibetoniseoksesta valmistettu tykkiasema, jonka rakentajat jäivät vielä epäselviksi.

 Paluureitti kallioiden yli vei idylliselle lahdelmalle.

Paluumatkalla tuli dokumentoitua taas yksi rapistunut sotamuisto, oletettavasti.

Mutta olennaisempaa oli kaunis merenranta, ei ruovikon peittämä kuten meillä Turussa, vaan meren tyrskyjen paljaana pitämä. Toki tyyni kesäsää sai maakravun unohtamaan meren armottomuuden, sen myönnän.

Bussimatkalla liittymään muiden seuraan poikettiin myös Tulliniemen etelärannan dyyneille.

Museon luona kävikin ilmi, että Hangon museo on saanut uudet tilat Mannerin konepajan vanhoissa tiloissa, ja näyttely oli aivan toista luokkaa kuin vanhassa paikassa. Ei silti kaduttanut Tulliniemen patikointikaan.