Lauantain kesäinen aurinkoisuus oli sunnuntaiaamuna muuttunut sateeksi, ja Leväluhtaan ehtiessämme jo suoranaiseksi myrskyksi, joka toi oman jylhän tunnelmansa tähän yhteen Suomen tunnetuimmista ja kiehtovimmista esihistoriallisista kohteista.
Opaskyltti kertoo lyhyesti paikasta ja siitä esitetyistä tulkinnoista.
Alueen keskellä on vanhempaa informaatiota...
sisältäen uudemman tutkimuksen jo kumoamia käsityksiä.
LEVÄLUHDAN UHRILÄHDE. SUOKALMISTO vv 500-600.
TÄSTÄ LÄHTEESTÄ ON LÖYDETTY RUNSAASTI ERI IKÄISTEN IHMISTEN LUITA JOUKOSSA 9 KOOSSA PYSYNYTTÄ PÄÄKALLOA. VAINAJAT OVAT OLLEET HENTORAKENTEISIA 150 cm:n PITUISTA KAUNISMUOTOISTA KANSAA. LÄHTEESTÄ ON MYÖS LÖYDETTY KÄÄRMEKORISTEINEN SOLKI, HOPEINEN KAULARENGAS, RANNERENKAITA JA PRONSSIKATTILA.
OLETETAAN ETTÄ TÄÄLLÄ OLI SILLOIN KALEVALAN POHJOLA JA LÄHDETTÄ KÄYTETTIIN LOUHEN ORJIEN SUOKALMISTONA. MAINITAANHAN POHJOLAN OLLEEN "MIESTEN SYÖJÄ SIJA, UROSTEN UPOTTAJA"
Rautapitoinen vesi värjäytyy keväisin punaiseksi, mikä ei ainakaan paikan mystiikkaa ole vähentänyt.
Tarkemmin katsottuna aitauksen sisällä oli toinenkin lampi. Oikealla yksi viidestä puusta, jotka istutettiin viimeisten arkeologisten kaivausten jälkeen vuonna 1984. Ne symboloivat Levänluhdan silloisia tutkijoita: valokuvaaja K.J. Mieltyä, dosentti Aarni Erä-Eskoa, professori Istvan Kiszelyä, osteologi Tarja Formistoa sekä maakuntaneuvos Teuvo Lagerstedtia. Puista on jäljellä enää kolme.
Sijainti peltoaukealla, jonka taivaanranta sulautui käydessämme sateiseen sumuun, oli sekin omiaan korostamaan tunnelmaa.
Kirjallisia mainintoja paikalta löytyneistä luista on 1600-luvulta alkaen, ja teorioita niiden alkuperästä on riittänyt nuijasodassa kaatuneiden joukkohaudasta alkaen. Nykyisin tiedämme, että paikalla on ollut järvi (ei suo), ja siihen on haudattu enimmäkseen naisia ja lapsia n. vuosien 300 ja 800 jKr. välisenä aikana. Löydetyt eläinten luut vaikuttavat olevan ajalta sitä ennen ja jälkeen. Luista ei ole löydetty väkivallan merkkejä, ja vainajat on haudattu koruineen. Ruumiit on upotettu lammen pohjaan puupaaluilla, varsin uniikki kalmisto siis. Toinen vastaavanlaiseksi oletettu löytyy läheltä Vöyrin Käldamäestä - mutta siellä kyseessä on entinen merenlahti ja ruumiiden konteksti ehkä muu kuin kalmisto.
Leväluhdan luut ja kallot ovat olleet osa Kansallismuseon perusnäyttelyä, niin vanhaa kuin 2017 avautunutta uudempaa (josta kuva). Olettaisin niillä olevan osansa myös pian avautuvassa uudessa näyttelyssä.
DNA-tutkimukset ovat olleet haasteellisia, mutta
vuonna 2018 tehty tutkimus viittasi mm. sukulaisuuteen nykysaamelaisten kanssa, vaikkei se leväluhtalaisten kielestä ja etnisyydestä vielä kerrokaan. Mysteeri siis säilyy, ja siitä kiinnostuneelle löytyy runsaasti aineistoa:
Yle Areena: Levänluhdan kadonnut kansa (2010)
Leväluhdan vainajien arvoitus säilyy (2014)
Rautakauden kalmistosta löydettiin 75 kiloa luita, mutta kenelle ne kuuluivat? – Leväluhdan tutkija: "Mitä enemmän tuloksia tulee, sen vaikeammaksi menee" (2017)
DNA-tutkimus osoitti: Leväluhdan salaperäiset vainajat olivat aikansa taviksia (2018)
Levänluhdan arvoitus raottuu hieman: Haudattujen DNA lähellä nykysaamelaisia (2019)
DNA-testi yllätti Ahervuon perheen: Mystiseen Levänluhdan lampeen 1600 vuotta sitten upotettu nainen on heille sukua (2019)
Leväluhdan
tutkimus saa jatkoa, mutta ratkeaako vesikalmiston arvoitus? Martti
Arkkola uskoo, ettei kaikkia luita ole vielä löydetty (2020)
Leväluhdan kalmistosta uutta tutkimustietoa: suurin osa löydöistä varmistui naisten luiksi (2021)
Veteen haudattujen leväluhtalaisten tutkimus jatkuu lisärahoituksen turvin – löytyykö mysteerille selitystä, mikä surmasi naiset ja lapset? (2023)
Leväluhta Retkipaikassa (2013)
Leväluhdasta löytynyttä esineistöä Finnassa.
Anna Wessman: Levänluhta - a Place of Punishment, Sacrifice or Just a Common Cemetery? (2009)
Anna Wessman: Levänluhdan vesikalmisto. Päättymätön tarina? (2019)
Populaarikulttuurissa käsitys suohaudasta elää sitkeästi, kuten parinkin tubettajan fiilistelyistä paikalla voi todeta, ja suosta laulaa myös Korpiklaani mainiossa biisissään.
