torstai 11. kesäkuuta 2026

Etelä-Pohjanmaan kirkkoja ja muistomerkkejä

Sunnuntaina oppaaksi liittyi Ilarin lisäksi arkeologi Janne Rantanen Etelä-Pohjanmaan museosta.


Ensimmäinen kohde oli Petulian patikka Tervajoella. Reitti oli kilometrien mittainen, mutta onneksi patikoitiin, tai kompuroitiin, vain lähimmälle kohteelle, Aittoomäen muinaishaudoille.


Jotain röykkiöitä siellä olikin, mutta satoi ja vilutti, joten pakenin ennen aikojani takaisin bussille. Aittoomäkeä ei jostain syystä löydy Kyppistä, mutta toisaalta netistä löytyi tämä:

Aittoomäen alue on  ollut jo rautakaudella merkittävä asuinpaikka ja todennäköisesti myös kauppapaikka. Kyrönjoen suu oli ajanlaskun alun aikoihin Tervajoella, ja kaupankäynnin ja kulkuyhteyksien vuoksi paikka oli keskeinen Pohjanmaan rannikolla. Muinaishautoja alueelta on löytynyt kaikkiaan yli sata, sekä rautakautisia asuinpaikkoja kymmenkunta.  

Matka jatkui Isonkyrön vanhalle kirkolle, nykyään autiokirkko, ja ollut remontissa jo vuodesta 2021. Kirkko on rakennettu 1500-luvun alkupuolella eli lasketaan siis Suomen oloissa keskiaikaiseksi. Tiilinen päätykolmio on myöhemmin korvattu puisella.


Pohjanmaan historian kolme kohokohtaa ovat nuijasota, suuri Pohjan sota ja vapaussota. Ensin mainittu suorastaan alkoi täältä, ja sille on oma muistomerkkinsä.


...ja myös päättyi, koska muistomerkissä luetellut johtajat mestattiin takana olevalla Kyrönjoen Kontsaansaarella, joka ehkä osui tähän myrskyn riepottelemaan kuvan tai sitten ei.

Kirkon takana on puolestaan suurta Pohjan sotaa, nimittäin muistokivi Napuen taistelussa 1714 kaatuneiden haudalla. Taistelu päätti sodan Suomen osalta ja aloitti isonvihan, joka koetteli erityisesti hävitettäväksi määrättyä Pohjanmaata. 


Tämän jälkeen hytistiin Leväluhdalla, jonka jälkeen oli vuorossa lounas Folkhälsan Norrvallassa Vöyrissä. Näimme myös KAJ:n euroviisuesityksessään käyttämät saunanlauteet, muistomerkki toki nekin. Sveriges Television lahjoitti lauteet viisujen jälkeen Vöyrin kunnalle, joka sijoitti ne tänne Norrvallaan, KAJ:n ensimmäiseen keikkapaikkaan. 

Vöyrin kirkolle tullessa oli sääkin jo parempi. Tämä Suomen vanhin puukirkko valmistui 1626 ja laajennettiin ristikirkoksi 1777. Pohjoissakaran alla on keskiaikaisen (1519-22) kivisakariston jäänteitä. Kirkossa on myös aiemmista kirkoista säilyneitä keskiaikaisia veistoksia.

 

Kellotapulin ovi.


 Muistomerkki vapaussodan kaatuneille...


ja retken ainoa vaivaisukko, joka jopa varastettiin 1995, mutta löytyi pian. Ilkivallasta se on saanut kärsiä myöhemminkin.


Vöyristä palattiin taas suomenkieliselle Pohjanmaalle ja Vittingin kaivokseen. Sieltä jatkettiin viimeiseen kohteeseen, Ilmajoella sijaitsevalle Nuijamiesten / Santavuoren taistelun muistomerkille. Sille johtaa aidattu reitti Kurikantien varresta.


Sadat suojeluskuntalaiset kiskoivat kivenjärkäleen Kurikan Käräjävuoresta tänne Kapalankankaalle, jossa  Matti Visanti veisti muistomerkin valmiiksi, vihkiäiset olivat 1925. Vihantin luomus on myös Ilmajoen musiikkijuhlilta tuttu Ilkan patsas, joka paljastettiin vuotta aiemmin.


 Jäljellä oli enää pullakahvit Kauhajoen Kotiseututalossa, ja köröttely takaisin Turkuun.

.

 

maanantai 8. kesäkuuta 2026

Vittingin kaivos

Ylistaron Vittingin rautamalmiesiintymä tunnettiin jo 1563, ja 1600-luvulta lähtien sieltä on louhittu malmia. Maastoon on saatu aikaiseksi parikymmentä kuoppaa, jotka on kunnostettu talkoina ja avattu yleisölle pari kesää sitten, suhteellisen uusi matkailunähtävyys siis.


Jokaisen kuopan vieressä on kyltti kertomassa paljonko siitä on louhittu, milloin ja miten. Sinänsä ikivanhalta kuulostavaa nuotiolouhintaa (kuumennetun kallion särkeminen kaatamalla päälle vettä) on Suomessa tiettävästi käytetty tämän lisäksi vain Hyvinkään Hopeavuorella.


Kurkistimme katettuun kuoppaan...


 ja jatkoimme kuopalle, jonne pääsi myös laskeutumaan kierreportaita.


Tästä kuopasta oli louhittu myös korukivenä käytettävää rodoniittia. Rodoniitti on Ylistaron kuntakivi, ja siitä valmistetaan ns. Ylistaro-koruja.

Henkilökohtaisesti tämä oli muistini mukaan syvin kaivoskuilu, jossa olen käynyt, ellei peräti ainoa.


Kuoppaan oli päätynyt sammakoita ja linnunpoikasia, joista jälkimmäiset kaiketi lentämään opittuaan pääsisivät poiskin.


Kuoppia riittää kummasteltavaksi kaikkiaan 1,7 kilometrin mittaisen ulkoilupolun varrella. Ilman pumppausta ne toki täyttyisivät vedellä. Paitsi arkaaisella nuotiolouhinnalla, on kallioon porauduttu myös räjäytyksin, ensin ruudilla - jota 1825 alkaen saatiin Östermyran ruutitehtaasta - ja sittemmin dynamiitilla. Östermyran ruukin perusti Vanhan Vaasan museosta tuttu Abraham Wasastjerna, ruutitehtaan taas hänen poikansa



Vähemmän malmipitoinen sivu- eli jätekiveä on jäänyt maastoon. Ainahan kaivostoiminta ympäristön turmelee, toki täällä vielä suht esiteollisessa mittakaavassa.  Malmi jalostettiin raudaksi pääasiassa Orisbergin ruukissa Isossakyrössä.


Vieressä oli vielä uimapaikka saunoineen, tosin kai lähinnä Könnin kyläseuran jäsenille.


 . 

lauantai 6. kesäkuuta 2026

Leväluhta

Lauantain kesäinen aurinkoisuus oli sunnuntaiaamuna muuttunut sateeksi, ja Leväluhtaan ehtiessämme jo suoranaiseksi myrskyksi, joka toi oman jylhän tunnelmansa tähän yhteen Suomen tunnetuimmista ja kiehtovimmista esihistoriallisista kohteista.


Opaskyltti kertoo lyhyesti paikasta ja siitä esitetyistä tulkinnoista.


Alueen keskellä on vanhempaa informaatiota...


sisältäen uudemman tutkimuksen jo kumoamia käsityksiä.

LEVÄLUHDAN UHRILÄHDE. SUOKALMISTO vv 500-600. 

TÄSTÄ LÄHTEESTÄ ON LÖYDETTY RUNSAASTI ERI IKÄISTEN IHMISTEN LUITA JOUKOSSA 9 KOOSSA PYSYNYTTÄ PÄÄKALLOA. VAINAJAT OVAT OLLEET HENTORAKENTEISIA 150 cm:n  PITUISTA KAUNISMUOTOISTA KANSAA. LÄHTEESTÄ ON MYÖS LÖYDETTY KÄÄRMEKORISTEINEN SOLKI, HOPEINEN KAULARENGAS, RANNERENKAITA JA PRONSSIKATTILA. 

OLETETAAN ETTÄ TÄÄLLÄ OLI SILLOIN KALEVALAN POHJOLA JA LÄHDETTÄ KÄYTETTIIN LOUHEN ORJIEN SUOKALMISTONA. MAINITAANHAN POHJOLAN OLLEEN "MIESTEN SYÖJÄ SIJA, UROSTEN UPOTTAJA"
 


Rautapitoinen vesi värjäytyy keväisin punaiseksi, mikä ei ainakaan paikan mystiikkaa ole vähentänyt.


Tarkemmin katsottuna aitauksen sisällä oli toinenkin lampi. Oikealla yksi viidestä puusta, jotka istutettiin viimeisten arkeologisten kaivausten jälkeen vuonna 1984. Ne symboloivat Levänluhdan silloisia tutkijoita: valokuvaaja K.J. Mieltyä, dosentti Aarni Erä-Eskoa, professori Istvan Kiszelyä, osteologi Tarja Formistoa sekä maakuntaneuvos Teuvo Lagerstedtia. Puista on jäljellä enää kolme.

Sijainti peltoaukealla, jonka taivaanranta sulautui käydessämme sateiseen sumuun, oli sekin omiaan korostamaan tunnelmaa. 

Kirjallisia mainintoja paikalta löytyneistä luista on 1600-luvulta alkaen, ja teorioita niiden alkuperästä on riittänyt nuijasodassa kaatuneiden joukkohaudasta alkaen. Nykyisin tiedämme, että paikalla on ollut järvi (ei suo), ja siihen on haudattu enimmäkseen naisia ja lapsia n. vuosien 300 ja 800 jKr. välisenä aikana. Löydetyt eläinten luut vaikuttavat olevan ajalta sitä ennen ja jälkeen. Luista ei ole löydetty väkivallan merkkejä, ja vainajat on haudattu koruineen. Ruumiit on upotettu lammen pohjaan puupaaluilla, varsin uniikki kalmisto siis. Toinen vastaavanlaiseksi oletettu löytyy läheltä Vöyrin Käldamäestä - mutta  siellä kyseessä on entinen merenlahti ja ruumiiden konteksti ehkä muu kuin kalmisto.

Leväluhdan luut ja kallot ovat olleet osa Kansallismuseon perusnäyttelyä, niin vanhaa kuin 2017 avautunutta uudempaa (josta kuva). Olettaisin niillä olevan osansa myös pian avautuvassa uudessa näyttelyssä.


DNA-tutkimukset ovat olleet haasteellisia, mutta vuonna 2018 tehty tutkimus viittasi mm. sukulaisuuteen nykysaamelaisten kanssa, vaikkei se leväluhtalaisten kielestä ja etnisyydestä vielä kerrokaan. Mysteeri siis säilyy, ja siitä kiinnostuneelle löytyy runsaasti aineistoa:

Yle Areena: Levänluhdan kadonnut kansa (2010) 

Leväluhdan vainajien arvoitus säilyy (2014) 

Rautakauden kalmistosta löydettiin 75 kiloa luita, mutta kenelle ne kuuluivat? – Leväluhdan tutkija: "Mitä enemmän tuloksia tulee, sen vaikeammaksi menee" (2017) 

DNA-tutkimus osoitti: Leväluhdan salaperäiset vainajat olivat aikansa taviksia (2018) 

Levänluhdan arvoitus raottuu hieman: Haudattujen DNA lähellä nykysaamelaisia (2019) 

DNA-testi yllätti Ahervuon perheen: Mystiseen Levänluhdan lampeen 1600 vuotta sitten upotettu nainen on heille sukua (2019) 

Leväluhdan tutkimus saa jatkoa, mutta ratkeaako vesikalmiston arvoitus? Martti Arkkola uskoo, ettei kaikkia luita ole vielä löydetty (2020) 

Leväluhdan kalmistosta uutta tutkimustietoa: suurin osa löydöistä varmistui naisten luiksi (2021) 

Veteen haudattujen leväluhtalaisten tutkimus jatkuu lisärahoituksen turvin – löytyykö mysteerille selitystä, mikä surmasi naiset ja lapset? (2023)

Leväluhta Retkipaikassa (2013) 

Leväluhdasta löytynyttä esineistöä Finnassa.

Anna Wessman: Levänluhta - a Place of Punishment, Sacrifice or Just a Common Cemetery?  (2009)

Anna Wessman: Levänluhdan vesikalmisto. Päättymätön tarina? (2019)

Populaarikulttuurissa käsitys suohaudasta elää sitkeästi, kuten parinkin tubettajan fiilistelyistä paikalla voi todeta, ja suosta laulaa myös Korpiklaani mainiossa biisissään.


Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...