Elokuva Presidentin kyyditys seurasi yllättävänkin tarkasti aihettaan, presidentti Ståhlbergin ja hänen puolisonsa kyyditysyritystä lokakuussa 1930. Tapahtumia kuvataan toisaalta Joensuun viinanhuuruisella Seurahuoneella, toisaalta presidenttiparia kyyditsevässä autossa ja sen ympärillä. Taiteellisia vapauksia on toki otettu, onhan kyseessä draamakomedia. Riemua on revitty neljän kyydittäjän toheloinnista, ja K.M. Walleniuksen (Aku Sipola) esikunnan jäsenten ristiriidoista ja uhoamisesta. Jälkimmäiseen liittyykin elokuvan suurin kysymys faktan ja fiktion rajanvedosta. Oliko annettu käsky muiluttaa entinen presidentti, ja jos oli, niin, kenen valtuuksin? Korkein oikeushan lopulta vapautti Walleniuksen. Ei ollut vallankaappausyritystä, kunhan oli touhuttu kännissä ja läpällä, millä myöhemminkin on äärioikeiston tekemisiä kuitattu.
Jussi Vatanen tekee hyvän roolin ylennystä ja tunnustusta janoavana Eero Kuussaarena. Kokemusta sotilasroolista oli jo vänrikki Koskelana Aku Louhimiehen Tuntemattomassa sotilaassa (2017). Kesäpuseron m/1936 sijasta ollaan nyt asetakissa m/1922, ja muutoinkaan puvustus ja interiöörien esineistö ei museolaisen silmään mitenkään virheelllisenä pistänyt. Suomen kaupungit ja osin maaseutukin näyttää kovasti Tsekiltä ja siellä se yhteistyötuotantona kuvattiinkin. Ajan henkeä luova kapakkakohtaus oli melkeinpä parasta antia, ja loi hykerryttävän mielikuvan, miten Babylon Berlin meets The Death of Stalin.
Oli tämä kertakatsomalla ok, joten tähtiä ehkä 3/5.
Arvisteluja verkossa:
Eero Kuussaari oli osallistunut heimosotiin, ja johti jatkosodassa ns. heimosoturiprikaatia. Hänestä tuli myös sotahistorioitsija, jonka teoksia on blogissakin käsitelty. Heimosotia esittelevä sarja jäi 1939 ensimmäiseen osaansa Petsamon retkistä (joista jälkimmäistä johti Kuussaaren ihailema Wallenius), mutta 1957 ilmestyi vielä yksiosainen yleisesitys näistä sotaretkistä.
