lauantai 30. toukokuuta 2026

Närpiön kirkko ja kirkkotallit

Närpiön kirkko, kuten muutkin kevätretken kirkot, oli remontissa ja suljettu, joten katselimme sitä vain ulkopuolelta. 

Alkuperäinen kirkko rakennettiin 1550-1555, mutta se on myöhemmin laajennettu ristikirkoksi. 

Kellotapulit ovat meillä Varsinais-Suomessakin aina 1700-luvulta, ja niin täälläkin. Matti Hongan rakentama pohjalainen renessanssitapuli valmistui 1757. 

Oppaamme Ilari Aalto seisomassa alkuperäisen (Suomen oloissa) keskiaikaisen seinänpätkän edustalla.


Komean järkäleen olivat närpiöläiset löytäneet (vai onko se aina tuossa ollut siirtolohkare?) muualla kuolleiden närpiöläisten muistokiveksi.


Varsinainen nähtävyys olivat kuitenkin kirkon ympärillä säilyneet kaikkiaan 151 kirkkotallia.




 Itseni löivät häpnadilla nämä liki loputtomat rivistöt, joten lainaan Kyppin kuvausta:

Kirkkotallit ovat entiseen laajaan emäpitäjään kuuluneiden kylien ja suurtalojen rakennuttamia. Tallit rakennettiin pitkän matkan päästä jumalanpalvelukseen tulleiden ihmisten ja heidän hevostensa suojaksi ja levähdyspaikaksi, kookkaimmat tallit isojen talojen hevosille. Enimmillään niitä oli oli lähes 350. Kirkkotallit ovat muualta maasta lähes hävinneet. 

Kirkossäkävijät vaihtoivat talleissa myös kirkkovaatteet ylleen. Talleja on siis jäljellä alle puolet, mutta vaikuttava näky nekin ovat. 




Tarkemmin katsoen monien pärekatto oli uusimisen tarpeessa, ja kun yhteen talliin pääsi kurkistamaan, niin siellä pärepino tosiaan odottikin. 

Huikea kulttuuriympäristöhän tämä on, ja turkulaisittain ajatellen hieno miljöö vaikkapa kesä- tai joulumarkkinoitten pitämiseen. 

perjantai 29. toukokuuta 2026

Häivähdys Merikarviaa

SKAS:n kevätretki vei tänä vuonna Pohjanmaalle, ja sinnehän on tietysti matkaa, koska seutu sijaitsee Turusta katsoen Satakunnan (jonne tehtiin retki edelliskeväänä) takana. Satakuntaan pysähdyttiin myös lounaalle, nimittäin Merikarvialle, jossa muistini mukaan en ole ennen poikennutkaan.

Lounas nautittiin Krookan vierasvene- ja kalasatamassa sijaitsevassa  gastropub The Merry Monkissa, joka alkuaan on ollut kalansavustamo. 

Etukäteen oli saanut valita fish & chipsin tai burgerin väliltä, itse otin edellistä, mutta annoskateus olisi jälkikäteen saanut valitsemaan burgerin. Syötyä sitten vain take-away kahvi mukaan ja katselemaan ympäristöä, joka koostui veneistä laitureissaan. 

 

Menin reaaliaikaisessa somepäiväkirjassa tokaisemaan, ettei paikassa juuri nähtävyyksiä ollut, mikä sai Merikarvian puolustajat luettelemaan monia kunnan nähtävyyksiä, vaikka olin tarkoittanut vain tätä Krookan rantaa. Ja itse asiassa olin siinäkin väärässä, sillä kuviin tallentui tämä 2020 paljastettu maankohoamisen muistomerkki.


Muistomerkin takana bongattu merihanhi ei kuvaan tarttunut, mutta tämä pieni lahdelma antoi taas kesäisiä muistoja armotta tulevan talven pimeyteen.

Oppaamme Ilari Aalto oli matkalla kertonut, miten kaukana merestä oleviin kallioihin kiinnitettyihin rautoihin kerrotaan kiinnitetyn laivoja kauan sitten, olkoonkin että kyseessä voi tarkemmin tarkastellessa olla sähkö- tai puhelinpylvään tukirauta. Iloksemme löysimme läheisestä kivestä rautarenkaan, joka saattoi hyvinkin olla laivan kiinnitykseen tarkoitettu.


Ja olihan paikalla myös kyltti, joka kertoi Krookan olevan vanhaa merellistä kulttuurimaisemaa, joten mitäpä sitä kiistämään.

.

torstai 14. toukokuuta 2026

Turun kaupungin synty valkokankaalla

Aika tasan vuosi sitten kevätretkellä Satakuntaan oli mukana myös Aleksi Kauppinen, joka oli tutustumassa elokuvaprojektinsa mahdollisiin kuvauspaikkoihin. Elokuvan idea kävi matkan aikana hyvin ilmi, ja jossain vaiheessa Aleksi keksi pyytää minua mukaan. Ja miksipä kieltäytyä, kuulostihan tuo hauskalta hankkeelta.

Kesällä oli aika lunastaa lupaus, pistää vaadittu tumma puku ylle ja hankkiutua kuvauspaikalle Turun tuomiokirkkoon.  Melkoisen ukkoköörin Aleksi oli kokoon saanutkin esittämään vuoden 1928 kirkkovaltuustoa, oma roolihenkilöni oli tehtailija Juho Tapani. Kuvaukset aloitettiin kuorin luota, jossa pyörimme joukolla "häröpallona" onnittelemassa Julius Finnbergiä (Tom Linkinen) tuomiokirkon restauroinnin valmistumisesta, ja kokoontumalla juhlavan hetken edellyttämään yhteiskuvaan.

Kuvaukset jatkuivat sakariston yläkerrassa, jossa kirkkovaltuuston all-male panel kokousti, vieraanaan Juhani Rinne (Raimo Karppinen). Rinne oli restauroinnin aikana löytänyt pääkallon, jonka tulkitsi ilman muuta kuuluneen Pyhälle Henrikille, ja jonka tutkimus on todella ajoittanut 1100-luvulle. Vielä kuuluisammin Rinne oli tulkinnut vuoden 1229 paavin bullan piispanistuimen siirtämisestä tarkoittaneen siirtoa Koroisista Unikanreelle, ja siten myös Turun kaupungin syntyä. Vastaitsenäistyneen maan vanhassa pääkaupungissa tulkinnat otettiin innostuneina vastaan, eikä sen enempää seurakunnan kuin kaupunginkaan johtoa ollut vaikea taivutella 700-vuotisjuhlan viettoon 1929. 

Odotteluahan elokuvanteko on, ja melko kauan siinä kokouspöydän ääressä istuimme, kun kuvakulmia vaihdettiin ja valaistusta ja äänitystä säädettiin, puhumattakaan siitä, miten monta ottoa meidän amatöörien replikoinnin purkkiin saaminen vaati. Karppisen roolityö Rinteenä vakuutti jo silloin ja olikin valmiin elokuvan kokokohtia. Ilmapallon poksautus kuvausten lopuksi äänityksen tason määrittelyn (tms.) avuksi oli hauska yksityiskohta.

Nyt keväällä oli sitten ensi-ilta Kino Killan salissa Taiteiden talossa, osana Suomalaisen elokuvan festivaalia. Kaupungin synty on draamadokumentti, jossa toimittaja (Aleksi K.) etsii syytä sille, miksi vuonna 2029 vietetään Turun kaupungin 800-vuotisjuhlaa. Kahvia kuluu ja Turun kaupunkikuvat vuorottelevat draamajaksojen ja asiantuntijoiden haastattelujen kanssa. Viimeksi mainittuihin täytynee laskea alun Benito Casagranden ja Timo Soikkasen kommentit, mutta vakuuttavampia ovat myöhemmin esiintyvien nuorten tutkijoiden, Ilari Aallon, Reima Välimäen ja Panu Savolaisen tulkinnat historiasta ja koko tuomiokirkon ja kaupungin ikää koskevasta keskustelusta ja historiakulttuurista. Vieraileepa toimittaja neuvoa etsimässä myös Mika Akkasen luona, joka on harjoittelemassa jokavuotista joulurauhan julistustaan.

Ensi-iltayleisöä elokuva viihdytti naurunpurskahduksiin asti, ja tällainen kevyt draamadokkari onkin omiaan kommentoimaan ikuisuuskysymystä kaupungin ja tuomiokirkon iästä. Ainahan on ollut tapana ajatella että mitä vanhempaa sen parempaa, ja Savolainen taisikin huomauttaa, että tuomiokirkon vihkiminen vuonna 1300 saattoi sekin olla pyöristetty taaksepäin sopimaan katolisen kirkon ensimmäiseen riemuvuoteen. Tarkalleen ottaen 2029 vietetään 700-vuotisjuhlien 100-vuotisjuhlavuotta, jos sen näin ironisesti ilmaisisi. Elokuvan jälkeen festivaalijohtaja Juri Nummelin haastatteli ohjaajaa elokuvan tekemisestä, mikä oli vähintään yhtä viihdyttävää kuin itse leffakin, making of -juttuja kun on aina hauska kuulla.

Elokuva on saanut lisänäytöksiä Kino Killassa, lippuja voi varata täältä.

Nyt, ikuisesti, Turku - kaupungin virallinen juhlavuosisivusto.

Uponnut katedraali - tuomiokirkon tutkimushankkeen 2024-2028 blogi

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...