Uusiutunut WAM

Peruskorjauksen ja laajennuksen kokenut WAM nykytaiteen museo avautuu lokakuun lopussa...

mutta Turun kaupungimuseon henkilökunnalle, niin toisistamme kuin museoina erosimmekin, tarjoutui tilaisuus kurkistaa valmistuvaan rakennukseen jo nyt. 

Aulan suurin muutos on se, että lipunmyynti-museokauppa-yhdistelmän tilalla on nyt enää lipunmyynti, ja sen takana naulakot, tavaroiden säilytys ja vessat.

 

Monien rakastama akvaario säilyy, kalat tosin vaihtuvat.

Kahvila voi jatkossa olla auki museon jo sulkeuduttua. Yrittäjäksi tulee tiimi Kakola Brewing Companyn ym. turkulaispaikkojen takana.

Tähän väliin silmäys ulkoa, jossa kahvilan terassi on laajentunut lisärakennuksen myötä. Sen tieltä purettiin rinteessä ollut asuin- ja toimistotila, museolaisten kesken Kotkanpesänä tunnettu. Uudisrakennuksen seinät eivät travertiinia sentään ole.

Takaisin aulaan. Atriumin alppiruusu sai mennä, mutta vesialtaan pohja on kuulemma vihdoin vedenpitävä, ja kivet aseteltu vastaamaan tarkoin alkuperäistä allasta.

Museokauppa on nyt atriumin aulasta katsoen vasemmalla puolella paikassa, jossa ennen oli museolaisten työhuoneita.

Käytävän päässä, entisessä kokous- ja kirjastohuoneessa on nyt työpajatila.

Näyttelysalit eivät kävijän kannalta ole juurikaan muuttuneet. Uutta tekniikkaa on, mahdollisuuksien mukaan häivytettynä, ja esteettömyyttä on saavutettu kolmella uudella hissillä. Veistossalin upea katedraalimainen vaikutelma kattoikkunoineen on jäljellä.

Suurin muutos on, että alimman tasanteen vuosikymmenien  ajan suljettuna ollut portaikko alakertaan on avattu.

Alakertaan sijoitetut taidekokoelmat ovat nyt väistötiloissa odottamassa uuden kokoelmakeskuksen valmistumista, ja niiden käytössä olleet huoneet ovat näyttelytiloina (kuten ne alunperin olivatkin).

Wäinö Aaltosen 1914 Wiklundin rautakaupalle muotoilema betonireliefi on saanut uuden sijoituspaikan (myös parempi valaistus tulossa).

Tässä vaiheessa siirryttiin laajennusosan puolelle. Tilaa taidekuljetuksille on nyt sisätiloissa vaikka rekalla tulla. Entinen avoimen taivaan alla ollut hankala ajoluiska on nyt menneisyyttä.

Myös aulan komea kattokruunu on palaamassa takaisin.

Laajennusosan yläkerta on varattu museolaisten työtiloiksi, eli siellä on toimistoja, neukkareita, taukotilat jne. Yleisötyön tekijät olivat saaneet parhaat näköalat.

 Mutta palataan ulos, ja ensimmäiseen kuvaan, mitä tuossa rannassa oikein myllätään?

Jo 1800-luvun puolivälissä rakennettua rantamuuriahan siinä korjataan, eikä siinä kaikki kaikki, vaan WAMin edustalle Aurajokeen on tulossa myös kulttuurijokilautta.

Myös Fuugan ja WAM:n välisellä kadulla myllätään. Se säilyy edelleen Paavo Nurmen puistotienä, mutta Fuugan ja valtion virastotalon välinen Itsenäisyydenaukio on muuttanut nimensä Kulttuurikujaksi.

 .

Sarjakuvan sukupolvenvaihdos (3) Blueberry

Joann Sfar & Christophe Blain: Luutnantti Blueberry - Katkera apassi (2019/2026).

Luutnantti Pensasmustikan osalta sukupolvenvaihdos on tapahtunut liukuen. Jean Giraud piirsi ns. pääsarjaa loppuun asti, albumiin Dust (2005) saakka. Amerikan sisällissotaan sijoittuva Blueberryn nuoruus -sarja jäi jo varhain muiden käsiin, ja 3-osainen Marshall Blueberry oli vain Jean-Michel Charlierin käsikirjoittama.

Jos oikein tulkitsin, nyt on kyseessä pääsarjan reboottaus, tai sitten ehkä ei, koska ranskankielinen wikipedia laskee nyt alkaneen kokonaisuuden omaksi sarjakseen. Tosin sen mukaan myös pääsarjan viimeinen, vuoteen 1881 sijoittuva sykli (Mister Blueberry) on oma sarjansa. Niin tai näin, asialla ovat nyt käsikirjoittajina Joann Sfar ja Christophe Blain, joista jälkimmäinen on myös piirtäjä. 

Kustantamon mukaan tapahtumat sijoittuvat albumeiden Navajojen jäljillä ja Hopeatähti väliin. Niinpä ollaan taas USA:n aavikkoisella lounaisalueella vuosina 1867-68, ja luutnantti Blueberryn yhden miehen ratsuväkipartio osuu todistajaksi valkoisten ja apassien väliseen veritekoon. Sotahan siitä tulee tulee, ja pian sotilaita, uudisasukkaita ja apasseja lakoaa oikealla ja vasemmalla.

Ikuinen sidekick Jim McClure on tietysti mukana. Oman twistinsä tarinaan tuo Blueberryyn ihastunut linnakkeen komentajan rouva, ja peräti omaperäinen lisä on linnakkeeseen pysähtynyt ihmishahmoisten mekaanisten automaattien esittelijä ("Kleinman's Fantastic Features"), siis länkkäreiden klassinen käärmeöljykauppias hieman teknisemmässä muodossa.

Hieman oudosti alun ammuskelussa vaimonsa ja tyttärensä menettäneen apassin nimeksi on annettu Katkera (ransk. Amertume), josta siis myös albumin nimi. Teosta vastuussa olevat valkoiset (itse asiassa nuori nainen) kuuluvat alueella sijaitsevaan kaivokseen asettuneeseen uskonnolliseen lahkoon, joka sodan sytyttyä hakeutuu turvaan linnakkeeseen.

Blainin piirrostyyli ei ole niin rikasta yksityiskohdiltaan ja värimaailmaltaan kuin Giraudin ja parhaiden jäljittelijöiden, mutta menettelee, ja Blueberryn esikuvana olleen Jean-Paul Belmondon toki tunnistaa. Villin lännen materiaalisen maailman kuvastohan on aikaa sitten vakiintunut aina komentajan toimiston valurautaista kamiinaa myöten, jonka päällä tässäkin tapauksessa (s. 25) on kahvipannu lämpiämässä. 

Sen verran nillitän, että musta aliupseeri olisi ollut mahdottomuus muutoin valkoisessa ratsuväkirykmentissä vuonna 1867 (armeijan segregaatiohan jatkui tuosta eteenpäin vielä lähemmäs vuosisadan). Vaan liekö se sitten jokin tribuutti, että sekä komentajanrouva että mökinmuija näyttävät yhtä häikäiseviltä kuin Claudia Cardinale Huuliharppukostajassa?

Kaiken kaikkiaan albumin tunnelma on ihan oikeanlainen, joten annetaan tästä nyt arvosana 8+, ja ihan mielenkiinnolla odotan syksyllä luvassa olevaa jatko-osaa Vääryyden miehet (Les Hommes de non-justice), sillä ihan lupaava soppa tässä aloitusalbumissa on keitetty kuitenkin kokoon. Tämä albumi ilmestyi ranskaksi (Belgiassa) jo 2019, mutta jatko-osa vasta tänä vuonna. Egmont näyttää ottaneen albumin sarjaansa BD West.

Dargaud-kustantamon sivuilla tämä sarja tai sykli on saanut nimen Une aventure de Lieutenant Blueberry, ja vaikuttaisi se jäävän 2-osaiseksi. Tässäkin yhteydessä sopii huomauttaa, että Blueberryn nuoruus -sarjan kymmenen viimeistä osaa odottavat edelleen suomennostaan. 

Albumin esittelu kustantajan sivuilla. 

Albumin arvostelu Kulttuuritoimitus-sivustolla. 

Etelä-Pohjanmaan kirkkoja ja muistomerkkejä

Sunnuntaina oppaaksi liittyi Ilarin lisäksi arkeologi Janne Rantanen Etelä-Pohjanmaan museosta.

Ensimmäinen kohde oli Petulian patikka Tervajoella. Reitti oli kilometrien mittainen, mutta onneksi patikoitiin, tai kompuroitiin, vain lähimmälle kohteelle, Aittoomäen muinaishaudoille.

Jotain röykkiöitä siellä olikin, mutta satoi ja vilutti, joten pakenin ennen aikojani takaisin bussille. Aittoomäkeä ei jostain syystä löydy Kyppistä, mutta toisaalta netistä löytyi tämä:

Aittoomäen alue on  ollut jo rautakaudella merkittävä asuinpaikka ja todennäköisesti myös kauppapaikka. Kyrönjoen suu oli ajanlaskun alun aikoihin Tervajoella, ja kaupankäynnin ja kulkuyhteyksien vuoksi paikka oli keskeinen Pohjanmaan rannikolla. Muinaishautoja alueelta on löytynyt kaikkiaan yli sata, sekä rautakautisia asuinpaikkoja kymmenkunta.  

Matka jatkui Isonkyrön vanhalle kirkolle, nykyään autiokirkko, ja ollut remontissa jo vuodesta 2021. Kirkko on rakennettu 1500-luvun alkupuolella eli lasketaan siis Suomen oloissa keskiaikaiseksi. Tiilinen päätykolmio on myöhemmin korvattu puisella.

Pohjanmaan historian kolme kohokohtaa ovat nuijasota, suuri Pohjan sota ja vapaussota. Ensin mainittu suorastaan alkoi tältä paikalta, ja sille on oma muistomerkkinsä.

...ja myös päättyi, koska muistomerkissä luetellut johtajat mestattiin takana olevalla Kyrönjoen Kontsaansaarella, joka ehkä osui tähän myrskyn riepottelemaan kuvan tai sitten ei.

Kirkon takana on puolestaan suurta Pohjan sotaa, nimittäin muistokivi Napuen taistelussa 1714 kaatuneiden haudalla. Taistelu päätti sodan Suomen osalta ja aloitti isonvihan, joka koetteli erityisesti hävitettäväksi määrättyä Pohjanmaata. 

Tämän jälkeen hytistiin Leväluhdalla, jonka jälkeen oli vuorossa lounas Folkhälsan Norrvallassa Vöyrissä. Näimme myös KAJ:n euroviisuesityksessään käyttämät saunanlauteet, muistomerkki toki nekin. Sveriges Television lahjoitti lauteet viisujen jälkeen Vöyrin kunnalle, joka sijoitti ne tänne Norrvallaan, KAJ:n ensimmäiseen keikkapaikkaan. 

Vöyrin kirkolle tullessa oli sääkin jo parempi. Tämä Suomen vanhin puukirkko valmistui 1626 ja laajennettiin ristikirkoksi 1777. Pohjoissakaran alla on keskiaikaisen (1519-22) kivisakariston jäänteitä. Kirkossa on myös aiemmista kirkoista säilyneitä keskiaikaisia veistoksia.

 

Kellotapulin ovi.

Muistomerkki vapaussodan kaatuneille...

ja retken ainoa vaivaisukko, joka jopa varastettiin 1995, mutta löytyi pian. Ilkivallasta se on saanut kärsiä myöhemminkin.

Vöyristä palattiin taas suomenkieliselle Pohjanmaalle ja Vittingin kaivokseen. Sieltä jatkettiin viimeiseen kohteeseen, Ilmajoella sijaitsevalle Nuijamiesten / Santavuoren taistelun muistomerkille. Sille johtaa aidattu reitti Kurikantien varresta.

Sadat suojeluskuntalaiset kiskoivat kivenjärkäleen Kurikan Käräjävuoresta tänne Kapalankankaalle, jossa  Matti Visanti veisti muistomerkin valmiiksi, vihkiäiset olivat 1925. Vihantin luomus on myös Ilmajoen musiikkijuhlilta tuttu Ilkan patsas, joka paljastettiin vuotta aiemmin.

 Jäljellä oli enää pullakahvit Kauhajoen Kotiseututalossa, ja köröttely takaisin Turkuun.

.