Turun linna sisällissodan pyörteissä

Mirkka Lappalainen; Susimessu - 1590-luvun sisällissota Ruotsissa ja Suomessa (2009).

Turkulaiselle museoammattilaiselle tässä kirjassa mennään aivan asian ytimeen, Turun linnan historian viimeisiin kunniakkaisiin (tai kunniattomiin) vaiheisiin silloin kun se vielä edes jonkinlaisena puolustusvarustuksena palveli. Periaatteessa kuvio oli aika simppeli:

1596-97 talvella käydään nuijasota, jossa Turun linnan Ilkanvankilasta (!) paennut Jaakko Ilkka muiden Pohjanmaan suurtalonpoikien ohella johtaa maakunnan miehet katastrofaaliseen tappioon kolmen kuukauden talvisodassa. Käsiä katkotaan, talonpoikaisarmeija hakataan maahan ja henkiinjääneet johtajat päätyvät teilipyörään.

1597 koko nuijasodan linnaleireillään aiheuttanut Klaus Fleming kuolee. Kaarle-herttua purjehtii Turkuun, nousee maihin nykyisen Katariinanlaakson kulmilla ja marssii piirittämään linnaa. Sitä puolustamaan määrätty Arvid Stålarm tyrii hommansa, ja linna joutuu antautumaan. Tämä on ehkä kuuluisin Turun linnan piiritys, liittyyhän siihen niin tarina Kaarle-herttuasta kiskomassa Fleming-vainajan partaa (jonka täytynee pitää paikkansa, koska esiinnyin aikoinaan sitä esittävässä kuvaelmassa) ja J.J. Wecksellin kirjoittama näytelmä (ja tv-draamakin) Daniel Hjortin petturuudesta. Herttua palaa Ruotsin ja vie mennessään Turun linnan tykit ja Suomen laivaston.

1598 Sigismund III palaa Ruotsiin palauttamaan järjestystä, purjehtien joukkoineen Danzigista Kalmariin. Turun linnan helposti takaisin saanut Arvid Stålarm purjehtii jotenkin kokoon saaduin laivoin myös Ruotsiin nousten maihin Tukholmaan johtavan väylän varrella. Hermot kuitenkin pettävät ja tämä suomalaisten hyökkäys Ruotsiin ("makkararetki/korvståg") päättyy pian vetäytymiseen. Hieman samoin käy alkuun niskan päällä olleelle Sigismundille, joka joutuu häntä koipien välissä palaamaan Puolaan.

1599 on taas Kaarlen vuoro hyökätä Suomeen, ja nyt onkin kovemmat keinot käytössä. Matkalla vallataan Kastelholman linna. Sen komentajan ja kuuden muun upseerin päät lyödään seipäisiin läheiselle mäelle, kaiketi Korppolaismäelle. Linna ei siitä antaudu, ja tällä kertaa herttua nousee maihin hieman kauempana, Sauvossa. Erinäisten manöövereiden jälkeen Turusta itään sijaitsevassa Marttilassa käytiin taistelu, joka on aina kiehtonut itseäni siinä mielessä, että sen voi ajatella olleen uskonsotien vuosisadan (1560-1660) pohjoisin yhteenotto, jos ei nyt ihan ratkaisutaistelu kuitenkaan.

Tämän jälkeen herttuan voittokulkua Suomessa ei pysäytä mikään. Syyskuussa 1599 vallataan Viipurin linna ja sen päällystöön kuuluvat mestataan. Päät pysyvät Viipurin Karjaportilla seipäisiin lyötyinä vielä vuosikaudet. Muut Suomen linnat antautuvat taistelutta, Turun linna sekin vielä syyskuussa.  Turun Vanhalla Suurtorilla toimenpannaan 10. marraskuuta verilöyly, jollaista Englannissa muistettaisiin vieläkin vuosittain, mutta jostain syystä horrible histories -asenne ei Suomeen ole kotiutunut.

Siinäpä se sitten olikin. Viron valtaus sujui yhtä helposti, mutta sen jälkeen olikin vuorossa paljon vaikeampi sota Puolaa vastaan, joka ei enää tähän kuulu. Lappalaisen kirja on sujuvasti kirjoitettua populaarihistoriaa, josta eniten mieleen jäi se, miten tosissaan Roomassa asti oltiin Missio Suetican kanssa, tai, koko Ruotsin takaisin katolilaisuuteen käännyttämisen epäonnistuessa, sitten edes Viron ja Suomen Puolaan liittämisen kelvatessa. Turkin sota vei kriittiseen aikaan katolisen maailman huomion toisaalle, ja joka tapauksessa saamattoman Sigismundin olisi ollut vaikeaa mobilisoida Puolan aatelia sotaretkelle pohjoiseen. 

Hyvin käy ilmi, että sekä Kaarle että Klaus olivat jokseenkin kauheita ihmisiä. Jälkimmäisellä kerrotaan tässäkin kirjassa olleen räkää rinnuksilla ja hihansuissa. Oma diagnoosini on, että hänellä oli polyyppien aiheuttama krooninen poskiontelon tulehdus. Se tekee myös nukkumisesta vaikeaa, kun vähän väliä herää suun kuivumiseen. Klaus oli siis kroonisesti väsynyt, mikä teki hänestä varmasti entistäkin ärtyisämmän.

Ja mikä sitten oli susimessu, selviää kirjan lopusta. Ruotsissa ilmestyi 1610-luvun alussa katolilaisvastainen pamfletti, jossa kuvataan jesuiittojen suorittamaa rituaalia, jossa kuninkaa murhaamaan valittu veljeskunnan jäsen vihitään tehtäväänsä "jesuiittojen susimessussa". 

Pyhimykset legendoina ja taiteena

Turun linnan Bryggman-salissa oli tänään esitelmätilaisuus Pyhimyslegendoista taidehistoriallisiksi legendoiksi.

Marika Räsänen kertoi Turun linnan perusnäyttelyssä esillä olevasta Legensa aureasta, Turun kaupunginmuseon kirjakokoelman vanhimmasta edustajasta, 1485 painetusta inkunaabelista eli kehtopainatteesta. Jacobus de Voraginen 1200-luvulla laatima pyhimystarinakokoelma oli aikansa suosikkilukemistoa, ja tarinat rankkoja. Päivän nimikkopyhimys Pyhä Lucia uhattiin joukkoraiskata, mutta kun ei tuhatkaan miestä pystynyt viemään häntä nurkan taakse toimitusta varten, virtsattiin hänen päälleen oikein joukolla, koska arveltiin sen tepsivän moiseen noituuteen. Loppu Lucialle tuli sitten tulessa, mutta tarinaa irtirevityistä silmistä ei Jacobuksen versiossa ole.

Keisari Konstantinuksen äitiä Helenaa pidetään arkeologian suojeluspyhimyksenä, mutta kovakouraista oli arkeologian alkukin. Jeesuksen ristiä etsinyt Helena heitätti paikan tienneen (juutalais)miehen kaivoon ja piti tätä siellä kuusi päivää nälässä ja janossa, ennen kuin sijaintipaikka heltisi. Ristejä löytyi kolme, mutta mikä oli oikea? Asia testattiin koskettamalla (tai kopauttamalla) vakavasti sairasta miestä kullakin, jolloin oikea risti paransi sairaan, ryövärien ristit eivät.

Alunperin latinankielinen Kultainen legenda on säilynyt lukuisina käsikirjoituksina, myös jo keskiajalla kansankielille käännettynä, mukaan lukien ruotsi, ei kuitenkaan suomi. Alkuperäinen kokoelma käsitti 182 tekstiä, ja keskiajan lopulla sitä vielä täydennettiin niin, että kertomuksia oli lopulta 243. Ne oli tarkoitettu erityisesti saarnaajille, joiden kansankieliset esitykset vaikuttavat olleen suosittu show, ja rankat tarinat niihin omiaan.

Turun kaupungin historiallisen museon alkuaikoina kirjakokoelma karttui vailla kunnollista dokumentointia, niinpä tämäkin Legenda aurea sukelsi esiin vasta 1981, kun kirjakokoelmaa siirrettiin Turun linnasta pois remontin tieltä. Etulehtimerkintöjen mukaan se on ollut Turussa viimeistään 1700-luvun puolivälissä, ja selvinnyt siis Turun palosta.

Katri Vuola kertoi ruotsalaisesta taidehistorioitsijasta Johnny Roosvalista, joka 1920-luvulla vieraili Turussa tutustumassa tuomiokirkon restaurointiin ja historiallisen museon kokoelmiin, ja kirjoitti jopa 3-osaisen artikkelin Studier i Finland Suomen keskiajan taiteesta (1927-28). Kirjoituksissaan Roosval totesi Suomen osaksi "baltilais-pohjoismaista taidemaailmaa". Tuon taidemaailman keskus oli Roosvalin mielestä nimenomaan Gotlanti, ja Roosval jatkoi jo Carl af Ugglasin 1915 kehittelemää ideaa tunnistaa eri "mestareita" Visbyn museossa oleville veistoksille.

Roosval kehitteli koko joukon mestareita lisää, antaen näille mm. sellaisia nimiä kuin Egypticus ja Fabulator. Turun linnan veistoksiin tutustuessaan lennokas humanisti totesi kuin Visbyhyn tulleensa. Tuomiokirkon veistokset oli 1893 tuotu historialliseen museoon, missä ne sekaantuivat museon omiin, ja itse asiassa kokoelmien omistajuus saatiin järjestykseen vasta 1960-luvulle tullessa. Roosval mm. ajatteli Sundista peräisin olevien apostolien Paavalin ja Johanneksen olevan hampurilaisen Bertram von Mindenin ateljeen tuotantoa, ja olleen osa 12 veistoksen sarjaa tuomiokirkon kuorikäytävällä. Luonnontieteellisin menetelmin on sittemmin todistettu veistosten olevan 1380-luvun Pohjois-Saksasta, mutta muutoin ei Roosvalin teoria ole kestänyt.

Arkeologi C.A. Nordman otti kuitenkin kopin mestari-ajatuksesta, mutta kehitti sen pitäjännimien ympärille, ja niinpä meillä sitten on ollut viimeistään Medeltida skulptur i Finland (1965)  -teoksesta lähtien näitä Liedon ym. mestareita, joista on tullut suorastaan paikallisidentiteen rakennuspuita. Toinen, jo useasti mainittu myytti oli ajatus koivusta "kotimaisten mestareiden" materiaalina. Materiaalianalyysit viittaavat siihen, ettei ainuttakaan veistosta ole tehty koivusta, sen sijaan mm. lehmus on ollut suosittua.

Kuva Turun linnan Nunnakappelista. 

Turun linnan tyylihuoneet vuonna 1898

Taannoin Finnaan haravoitiin Turun museokeskuksen valokuva-arkiston kokoelmista joukko Rurik Hjeltin ottamia valokuvia 1800-1900-lukujen vaihteesta. Mukana on useita kuvia Turun kaupungin historiallisen museon näyttelystä vuonna 1898 esilinnan huoneissa, siis tiloissa joissa nyt sijaitsevat ns. tyylihuoneet, mutta joissa tuolloin sijaitsi musoen koko kokoelma. Voisi siis puhua runsauden estetiikasta.

Turun linnan historian perusnäyttelyn ns. Konowin huoneessa on tavoiteltu tuon aikakauden tunnelmaa. Mukana on myös yksi aikakauden vitriini.

Kadonnut Daniel Hjort

Turun linnan luona kuvattiin 1962 tv-draamaa Daniel Hjort. Tämän yhteispohjoismaisen tuotannon ohjasi myöhemmin Hovimäestä ja Metsoloista tunnetuksi tullut Carl Mesterton. Johan Flemingiä esitti Leif Wager, mutta muun esiintyjäkaartin nimet eivät ainakaan itselleni sanoneet mitään. Keijo Hakanen valokuvasi Turun linnan länsipäädyssä kuvattua joukkokohtausta, nuo parikymmentä kuvaa on Turun museokeskuksen valokuva-arkisto julkaissut nyt Finnassa.

Sotilaat poseeraavat tykin vierellä sekä jalan että ratsain.

Kaarle-herttuan kosto: hirsipuu odottaa kuningas Sigismundille uskollisena pysyneitä. Näytelmä yhdisteli vuosien 1597 ja 1599 piiritysten tapahtumia.

Piispa Ericus Erici Sorolaista esitti Leo Golowin.

Varsinkin kuviin on päässyt tämä nuori naisnäyttelijä, jonka voi bongata kaikkiaan 10 kuvasta! Mutta kuka hän on ja mitä roolia hän tv-draamassa esitti?

Mutta esittipä ketä hyvänsä, roolisuoritusta ei enää arvioida voi. Tuotantoon musiikin säveltäneen Erkki Ertaman haastattelusta käy ilmi ettei se ole säilynyt:

Daniel Hjortin myöhemmin kokeman kohtalon järjellisyyttä Ertama ei jaksa ymmärtää vieläkään: tallennetta tästä työläästä ja kalliista, sinfoniaorkesterin voimalla säestetystä ja Turun linnassa kuvatusta kulttuurihankkeesta ei enää löydy mistään. Koko jättiproduktion ääni- ja kuvanauhat lienee Ylessä ”säästösyistä” yksinkertaisesti pyyhitty yli ja nauhoitettu uutta päälle!

Keijo Hakasen kuvat ovat siis mahdollisesti kaikki mitä tuosta Turun linnan historiaan liittyvästä tv-draamasta on jäljellä.

PÄIVITYS 29.10.2019: Elokuva on kuin onkin säilynyt ja nyt nähtävissä Yle Areenassa!

Koiviston kunniamerkit Turun linnassa

Turun linnassa aukeni huhtikuussa näyttely Kahden presidenttikauden kunnia. Päälinnan aulan yläparven vitriineissä ovat esillä kaikki Mauno Koiviston saamat kunniamerkit, suurin osa hänen presidenttikausillaan (1982-1994) valtiovierailujen yhteydessä saamia. Ulkomaiset merkit palautetaan saajansa kuoleman jälkeen maihin josta ne on saatu. Ennen tätä ne ovat nyt esillä Turun linnassa syksyyn saakka ja sen jälkeen Kansallisarkistossa Helsingissä.

Kaikki Pohjoismaat ovat luonnollisesti edustettuna, esimerkkinä tässä Norjan Pyhän Olavin ritarikunnan suurristi ketjun kera. Se on myös hyvä esimerkki kunniamerkkien kierrätyksestä: Norjan vaakunakilpien taakse on kaiverrettu edellisten saajien nimet, mukana mm. Charles de Gaulle.

Vanhan Itä-Euroopan kunniamerkkien erikoisuus oli myös oikeus matkustaa maan julkisessa liikenteessä mukana tulleella "passilla", kuten tässä Puolan kansantasavallan ansioritarikunnan tapauksessa.

San Marinon Pyhän Marinuksen ritarikunnan suurristiä ketjun kera ei Koivisto poikkeuksellisesti saanut valtiovierailun yhteydessä, vaan kiitoksena aloitteestaan koskien Euroopan turvallisuus- ja yhteistyökomisson työskentelyä.

Koiviston presidenttikaudet osuivat Itä-Euroopan myllerrysten aikaan, joten mukana on monia jo kadonneita ritarikuntia. Bulgarian Balkanvuorten ritarikunta on kertoman mukaan myrskystä selvinnyt ja sitä jaetaan edelleen.

Sosialistimaiden lisäksi kadonnut on myös Nepalin Ojaswi Rajanya -ritarikunta maan muututtua tasavallaksi 2008. Se, ja kaikki esillä olevat 42 kunniamerkkiä löytyvät paitsi Turun linnan vitriineistä, myös kassalla myytävästä (5 €) julkaisusta.

Luettelo Mauno Koiviston kunniamerkeistä (joihin kuului myös tämä kirjallisuudesta tuttu).

Tellervo ja Assi Koiviston haastattelu näyttelyn avajaisissa.

Näyttely on esillä Turun linnassa Turun päivään 16.9.2018 saakka.

Lähikuvia ritaripäiviltä

Jokainen muistelkoon tai arvailkoon mistä päin Turun linnaa :-)

Kiitokset taas niin tekijöille kuin kävijöillekin.

Turun linnan ritaripäivät 2018

Tänään ja huomenna taas Turun linnan perinteinen vuoden alun tapahtuma eli Ritaripäivät, itselläni jo 15. kerran. Tällä kertaa tuppauduin mukaan tähän tapahtumaan päälinnan Eteläisessä salissa:

Tänä vuonna uutuutena ovat tietovartit, jotka ovat käynnissä klo 11–17 ja joita voi poiketa kuuntelemaan milloin vain itseään kiinnostavien aiheiden mukaan. Millaista ruokaa keskiajalla syötiin? Minkälaisia rahoja käytettiin? Haluatko kuulla värien historiasta? Kuinka pimeää ennen oli? Millaisiin vaatteisiin prinsessa pukeutui? Miten aikaa mitattiin? Mistä kirkon patsaat kertovat? Ketkä hallitsivat kirjoitustaidon?

 Ritaripäiville pääsee myös Museokortilla.

Luminous Finland 100 Turun linna

Kari Kolan valotaideteokset ovat valaisseet mm. Näsinneulan, Olavinlinnan ja Saanatunturin. Itsenäisyyspäivänä ja sen aattona oli Turun linnan vuoro. Olimme paikalla heti tiistaina. Esilinnan etuseinälle heijastui eläimiä Suomen luonnosta.

Esilinnan pihalla loistivat erivriset valot linnan kaikista ikkunoista.

Niin myös päälinnan pihalla.

Käynti länsiipäädystä oli siinä vaiheessa estetty, joten palasimme puistoon ja lähdimme kiertämään linnaa.

Etelän- eli joenpuoleisella sivulla sopivasti alkanut lumisade heijastui hienosti valonheitinten valokaarista.

Päälinnan seinälle oli heijstettu jotain josta en oikein saanut selvää.

Länsipäädyn pohjoipuoli on remontissa ja muuria kuvaavan peiton suojassa. Täällä taas tunnisti linnut ym. luontoaiheet.

Olin jo aiemmin kiertänyt linnan sisältä ja ottanut muutaman kuvan tiloista jotka ulos suunnattujen valonheitinten ansiosta näyttäytyivä kirjaimellisesti uudessa valossa, kuten päälinnan Keskiaikainen kuninkaansali...

Nunnakappeli...

ja Kirjurintupa.

Esilinnan Brahensali.

Tällaisia lamppuja linnan ikkunoihin oli tuotu herra ties miten monta kappaletta.

Onneksi tuli käytyä jo tiistaina, sillä keskiviikkona tapahtuma sai aikaan Turun historian suurimman liikenneruuhkan.