Söderlångvikin museon kulmilla oltiin viimeksi jo yli vuosikymmen sitten, jolloin sisään ei päästy, mutta nyt päästiin ihan opastuksen kera.
Perustiedot saatiin suuressa ruokasalissa. Kemiönsaarelainen liikemies ja mesenaatti Amos Anderson (1878-1961) ei kotiseutuaan unohtanut, vaan rakennutti, ja laajensi, tänne kesäasunnon sotienvälisenä aikana. Keravan Puusepäntehtaan valmistamaan pöytään mahtui 32 ruokailijaa, Amos itse tykkäsi istua niin, että näki ikkunasta ulos merelle, ei siis pöydän päässä, vaan keskellä.
Heti vieressä oli pieni ruokasali, jonka kulmien jugendkaapit oli alunperin suunniteltu Amoksen Yrjönkadun asuntoon Helsingissä.
Pylväshallin keskiosaa hallitsi uusgoottilainen ruokapöytä tuoleineen.
Kipiveistos on luonnos Wäinö Aaltosen Tampereella sijaitsevaan teokseen Runoilija ja muusa.
Laila Pullisen Myyttinen hahmo (1988), ei siis Amoksen ajoilta.
Täältä on myös näkymä merelle keskeltä puutarhaa.
Musiikkihuoneen tyyli oli 1900-luvun alun Chippendalea, toki erilaista kuin itse 1700-luvulla eläneen Thomas Chippendalen aikana.
Suurikokoinen salonki edusti uuskustavilaisuutta.
Vierashuone. Ja vieraita toki riitti, Marcus Wallenberg tapasi tulla rantaan omalla vesitasollaan.
Presidentin huone on saanut nimensä huvilalla vierailleesta Svinhufvudin pariskunnasta.
Biljardihuoneen tuolit oli hankittu Suomen tulevaa kuningasta varten, mutta hankkeen kariuduttua kalusto myytiin Stockmannin antiikkiosastolla, josta Amos korjasi sen talteen.
Sitten olikin aika nousta yläkertaan, jossa portaiden yläpäässä oli isännän kirjasto.
Keinutuoli oli urkuharmonin ohella ainoa esine Amoksen lapsuudenkodista Brokärrin kylästä Kemiössä.
Työhuoneen venäläisen empiren kautta...
terassille katselemaan puutarhaa...
ja merinäköalaa.
Ovelana miehenä Amos sai pidettyä siirtokarjalaiset pois mailtaan muuttamalla ne omenatarhaksi. Omenoista tehdyt jalosteet kuten omenajäätelö ovat edelleen tuotteina museokaupassa.
Isännänviiri liehui Vatikaanin väreissä. Taidetta rakastava Amos ihaili keskiaikaa ja oli kallellaan katolilaisuuteen, vaikkei kai koskaan kirkkokuntaa vaihtanutkaan. Puutarhan suihkulähteen avaimen muotokin viittaa Pyhään Pietariin.
Helsinkihuone näyttää jääneen välistä, tai ainakin kuvaamatta. Se oli tarkoitettu pääkaupungista tuleville ystäville siihen aikaan, kun pohjakerroksessa ei ollut vielä lisäsiipiä. Siihen majoitettiin Amoksen "läheisiä naisystäviä", miten tuon halunneekaan tulkita. Isäntä itse ei koskaan avioitunut.
Autonkuljettajan kömmänä ei ollut herrasväen tasoa, mutta päärakennuksessa kumminkin, ja palvelusväen portaikon vieressä. Helsinkiin oli tuntien ajomatka, mutta Amos kävi siellä kesäisinkin usein syömässä ja afääriasioissa.
Suhteellisen askeettinen oli Amoksen omakin makkari. Yöunet nukuttiin sängyllä, päiväunet sohvalla.
Opastuksen päätyttyä kiersin vielä katsomaan miltä huvila mereltä päin näytti...
ja toteamaan että Helsingin ruotsalaisesta teatterista peräisin olevia karyatideja autotallin päässä oltiin kunnostamassa.
Sitten olikin aika syödä omenajäätelö ja palata Turkuun.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti