Toisen maailmansodan saksalaispanssareille on omistettu sellainen määrä kirjallisuutta, että tuskinpa ainutkaan pultti ja mutteri on jäänyt käsittelemättä. Tankit keksittiin kuitenkin jo ensimmäisen maailmansodan aikana, jolloin niitä rakensi lukumääräisesti eniten Ranska. Steven J. Zaloga on kirjoittanut Ospreyn New Vanguard -sarjaan esittelyn kaikista kolmesta ranskalaispanssareiden perusmallista.
Mallit Schneider CA ja St Chamond nähtiin taistelukentällä ensimmäisen kerran keväällä 1917 surullisen kuuluisassa Nivellen offensiivissa, jossa niiden vaikutus jäi vähäiseksi. Ranskalaiset syyttivät tästä osaksi englantilaisia, jotka olivat hukanneet yllätysedun käyttämällä omia tankkejaan jo edellisenä syksynä. Niin tai näin, oli selvää, että uuden aselajin taisteluvälineissä oli runsaasti lastentauteja eikä oikeasta taktiikastakaan ollut tietoa.
Philippe Pétainin noustua Nivellen jälkeen Ranskan asevoimien johtoon hän lupasi kapinaan nousseille joukoilleen, ettei hyökkäyksiin enää ryhdyttäisi ennen kuin apuna olisi tarpeeksi "jenkkejä ja tankkeja". Tankiksi valikoitui kevyt Renault FT-17, jossa oli vain kahden hengen miehistö ja jota valmistui sodan loppuun mennessä lähes 3700 kpl. "Rellu" oli tarkoitettu kesän 1918 offensiiviin, mutta se joutui jo sitä ennen mukaan torjumaan saksalaisten keväthyökkäystä. Vaikkeivät tankit suunnittelijoidensa utopistisimpia tavoitteita täyttäneetkään, niillä oli tärkeä rooli vuoden 1918 taisteluissa. Renaulteja käytettiin suurina massoina ja ranskalainen jalkaväki sai taistelutahtonsa takaisin nähdessään, että eteneminen oli taas mahdollista tankkien tuhotessa saksalaisten konekivääripesäkkeet.
FT-17:stä tuli myös kansainvälinen myyntimenestys. Suomi hankki niitä 34 kpl pansssariaselajinsa ensimmäiseksi vaunumalliksi. Muutamia näistä lainattiin Judenitsin Pietarin-retkelle v. 1919. Vaunua käytettiin vielä toisessa maailmansodassa ja tietääpä Wikipedia niitä eksyneen Afganistaniin saakka.
Osprey on julkaissut ensimmäisen maailmansodan tankeista kirjaset brittien malleista Mark I, Mark IV ja tulossa on ainakin Mark V. Saksalaisten valmistamasta n. 20:stä "panzerista" on myös oma kirjasensa.
Loppuun oma kontribuutioni, kuva Musée de l'Arméen sisäpihalla olevasta Rellusta.
.
maanantai 31. tammikuuta 2011
sunnuntai 30. tammikuuta 2011
Milano
Gardajärveltä ajettiin vielä Milanoon, josta oli lento kotiin. Kameran muistikortti oli jo niin täynnä, että Milanosta on blogin lukijoiden kiusaksi vain muutama kuva. Castello Sforzesco on Milanon hallitsijoiden, niin Viscontien kuin Sforzien, vuosisatojen mittaan rakennuttama massiivinen rakennuskompleksi.
Kaupunginpuoleinen pääportti, Torre del Filarete.
Näkymä pääsisäänkäynnin kohdalta vasemmanpuoleiseen kulmatorniin päin. Laskimme linnaa kiertäessämme vallihaudasta noin parikymmentä kulkukissaa.
Yksi sisäpihoista, Corte Ducale.
Sisäpihoista suurin on Piazza delle Armi. Kuvassa oleva torni on nimeltään Torre del Carmine. Muurin sisäpuolen juurella on antiikinaikaisia pylväitä ja muita jäänteitä.
Ja sitten Milanossa on tietysti duomo, pinta-alaltaan maailman kolmanneksi suurin kirkko Pietarinkirkon ja Sevillan katedraalin jälkeen - ainakin Milanosta ostamani Art and History - Milan -teoksen mukaan. Wikipediasta saamme lukea Sevillan ja Milanon olevan katedraalien sarjassa sijoilla 1 ja 2 - Pietarinkirkko kun ei ole katedraali eli hiippakunnan pääkirkko eli tuomiokirkko.
Ja sitten se vihonviimeinen kuva italiasta, duomon pronssiovista. Varusteet 1000-1100-luvuilta, mutta itse esitys nuorempaa perua.
Tai ei sentään, Roomasta löytyy vielä jotain. :-)
Kaupunginpuoleinen pääportti, Torre del Filarete.
Näkymä pääsisäänkäynnin kohdalta vasemmanpuoleiseen kulmatorniin päin. Laskimme linnaa kiertäessämme vallihaudasta noin parikymmentä kulkukissaa.
Yksi sisäpihoista, Corte Ducale.
Sisäpihoista suurin on Piazza delle Armi. Kuvassa oleva torni on nimeltään Torre del Carmine. Muurin sisäpuolen juurella on antiikinaikaisia pylväitä ja muita jäänteitä.
Ja sitten Milanossa on tietysti duomo, pinta-alaltaan maailman kolmanneksi suurin kirkko Pietarinkirkon ja Sevillan katedraalin jälkeen - ainakin Milanosta ostamani Art and History - Milan -teoksen mukaan. Wikipediasta saamme lukea Sevillan ja Milanon olevan katedraalien sarjassa sijoilla 1 ja 2 - Pietarinkirkko kun ei ole katedraali eli hiippakunnan pääkirkko eli tuomiokirkko.
Ja sitten se vihonviimeinen kuva italiasta, duomon pronssiovista. Varusteet 1000-1100-luvuilta, mutta itse esitys nuorempaa perua.
Tai ei sentään, Roomasta löytyy vielä jotain. :-)
lauantai 29. tammikuuta 2011
Desenzano, osa III
Antiikin jäänteitä on Italiassa kaikkialla, niin myös Desenzanossa, jossa on roomalaisen huvilan eli villan rauniot keisariajalta. Huvilan omistajan kerrotaan olleen nimeltään Decentius, ja hänestä olisi koko paikkakunta saanut nimensä. Mikä ettei, myös Ranskassa monien kylien uskotaan syntyneen roomalaisten villojen paikalle ja saaneen nimensä niiden omistajista. Roomalaiseen tapaan Decentiuksen huvila oli koristeltu upein lattiamosaiikein.
Arimmat osat raunioista oli suojattu katoksella. Kaivaukset jatkuvat yhä.
Desenzanon museosta löytyy vielä tätäkin vanhempi muinaisjäänne, nimittäin maailman vanhin aura. Tämä ns. Lavagnonen aura on tammea ja arviolta 4000 vuoden ikäinen (kuva löytyy linkin takaa).
Vielä voi mainita, että Punaisen ristin perustamiseen virikkeen antanut Solferinon taistelu käytiin 1859 Gardajärven eteläpuolella ja sen muistomerkki San Martino della Battaglia sijaitsee Desenzanon alueella.
Arimmat osat raunioista oli suojattu katoksella. Kaivaukset jatkuvat yhä.
Desenzanon museosta löytyy vielä tätäkin vanhempi muinaisjäänne, nimittäin maailman vanhin aura. Tämä ns. Lavagnonen aura on tammea ja arviolta 4000 vuoden ikäinen (kuva löytyy linkin takaa).
Vielä voi mainita, että Punaisen ristin perustamiseen virikkeen antanut Solferinon taistelu käytiin 1859 Gardajärven eteläpuolella ja sen muistomerkki San Martino della Battaglia sijaitsee Desenzanon alueella.
perjantai 28. tammikuuta 2011
Desenzano, osa II
Desenzanostakin löytyy jos jonkinlaista muistomerkkiä. Tämä on pystytetty kaupungin omalle pojalle, kenraali Achille Papalle, jonka näyttää tuntevan vain italiankielinen Wikipedia. Hän kaatui lokakuussa 1917 jossain nykyisen Slovenian alueella, 11. ja 12. Isonzon taistelujen välissä. Joka tapauksessa mies kunnostautui niin, että sai kultaisen kunniamerkin urhoollisuudesta. Takana vasemmalla on mikäs muukaain kuin Bollettino della Vittoria.
Muistomerkin takana on ase ensimmäisen maailmansodan ajoilta, cannone da 75 mod. 1911 eli 75 mm kanuuna M1911.
Edessä oleva taulu kertoo näin, italiantaitoisemmat kääntäköön.
Tykinputken teksti kertoo valmistajaksi Vickers Ternin (nyk. Oto Melara), valmistuspaikaksi La Spezian ja valmistusvuodeksi 1914.
Papaa vastapäätä on Desenzanon kaupungin pystyttämä muistomerkki kaikille sodassa kuolleille, tyyliltään huomattavasti rosoisempi.
Vähän matkan päässä on myös muistomerkki fascismin uhreille. Mussolinihan perusti kukistumisensa jälkeen saksalaisten tuella "Italian sosiaalisen tasavallan", jonka hallitus istui Gardajärven rannalla Salòn kaupungissa.
Muistomerkin takana on ase ensimmäisen maailmansodan ajoilta, cannone da 75 mod. 1911 eli 75 mm kanuuna M1911.
Edessä oleva taulu kertoo näin, italiantaitoisemmat kääntäköön.
Tykinputken teksti kertoo valmistajaksi Vickers Ternin (nyk. Oto Melara), valmistuspaikaksi La Spezian ja valmistusvuodeksi 1914.
Papaa vastapäätä on Desenzanon kaupungin pystyttämä muistomerkki kaikille sodassa kuolleille, tyyliltään huomattavasti rosoisempi.
Vähän matkan päässä on myös muistomerkki fascismin uhreille. Mussolinihan perusti kukistumisensa jälkeen saksalaisten tuella "Italian sosiaalisen tasavallan", jonka hallitus istui Gardajärven rannalla Salòn kaupungissa.
torstai 27. tammikuuta 2011
Desenzano, osa I
Desenzano del Garda on Gardajärven suurin taajama ja senkin asukasluku jää alle 30000:n. Tuloiltanamme alkoivat pilvet kerääntyä Alppien ylle ja seuraavana yönä riehui niin hurja ukkosmyrsky ettei olisi luullut paikkakunnasta jäävän kiveä kiven päälle.
Mutta mitä vielä, seuraava aamu valkeni aurinkoisena ja vain parvekkeen kaiteella ollut tuhkakuppi oli kadonnut myrskyn viemänä. Hotellin uima-altaan pohjalla kuljeskeli siivousrobotti myrsky-yön tuomia roskia keräillen.
Desenzanon rantakadut on suojattu massivisin aallonmurtajin, ja aihetta onkin, sillä aamun pohjoistuuli ryskää melko lailla. (Kuten Rivan kohdalla mainittiin, kääntyy tuuli iltapäivällä puhaltamaan etelästä. Kaiketi Pojoen laakson päivän mittaan lämmennyt ilma pyrkii ylös Gardan laaksoa.)
Gardajärven alue on tavattoman suosittu italialaisten itsensäkin parissa. Sataman suojissa riitti huviveneitä.
Sisäsatama on jo keskiaikaista perua. Sen rannalla on venetsialaisten rakennuttama tavaramakasiini, Granarolo, joka tunnetaan arkkitehtinsa mukaan myös nimellä Palazzo Todeschini. Kauppareitti kulki täältä järven yli Rivaan ja sieltä edelleen Alppien yli.
Kuvassa vasemmalla näkyvä veistos tässä lähempää ja toiselta puolen. Pyhä Angela Mericihän se siinä, Desenzanon tyttöjä ja Ursuliinien sisarkunnan perustaja. Santo Calegarin veistämä patsas pystytettiin 1700-luvun jälkipuoliskolla. Ranskan vallankumousarmeijan vallattua alueen veistos kaadettiin paikallisten jakobiinien toimesta 1797 ja paikalle pystytettiin "vapauden puu", Ranskan trikolorin värein maalattu tanko, jonka päässä oli fryygialaismyssy. Itävaltalaisten tultua patsas pystytettiin uudeleen.
Satamamakasiini takana oli myös venetsialaisen virkamiehen, provveditoren, talo. Arkkitehtina oli edellä mainittu brescialainen Giulio Todeschini. Päästäkseen Salón kaupungin alaisuudesta desenzanolaiset alkoivat väen vängällä rakentaa provveditorelle virkataloa 1500-luvulla, mutta Venetsian senaatti torjui hankkeen ja rakennus jäi kesken: sen piti alunperin olla kolmen holvikaaren levyinen.
Desenzanossa on myös keskiaikainen linna, tai pikemminkin raunio. Pääsymaksu sinne oli 2 €, eikä mukana kuin 20 € seteli, mikä käytännöllisesti katsoen tuhosi lippuja myyneen tytön käteiskassan. Linna rakennettiin 900-luvulla suojaksi unkarilaisten ryöstöretkiä vastaan aiemman roomalaisen castrumin paikalle.
Kukkulalla linna oli, kuten kuuluukin, ja sieltä aukenivat komeat näköalat kesäiselle järvelle ja sitä ympäröiville vuorille.
.
Mutta mitä vielä, seuraava aamu valkeni aurinkoisena ja vain parvekkeen kaiteella ollut tuhkakuppi oli kadonnut myrskyn viemänä. Hotellin uima-altaan pohjalla kuljeskeli siivousrobotti myrsky-yön tuomia roskia keräillen.
Desenzanon rantakadut on suojattu massivisin aallonmurtajin, ja aihetta onkin, sillä aamun pohjoistuuli ryskää melko lailla. (Kuten Rivan kohdalla mainittiin, kääntyy tuuli iltapäivällä puhaltamaan etelästä. Kaiketi Pojoen laakson päivän mittaan lämmennyt ilma pyrkii ylös Gardan laaksoa.)
Gardajärven alue on tavattoman suosittu italialaisten itsensäkin parissa. Sataman suojissa riitti huviveneitä.
Sisäsatama on jo keskiaikaista perua. Sen rannalla on venetsialaisten rakennuttama tavaramakasiini, Granarolo, joka tunnetaan arkkitehtinsa mukaan myös nimellä Palazzo Todeschini. Kauppareitti kulki täältä järven yli Rivaan ja sieltä edelleen Alppien yli.
Kuvassa vasemmalla näkyvä veistos tässä lähempää ja toiselta puolen. Pyhä Angela Mericihän se siinä, Desenzanon tyttöjä ja Ursuliinien sisarkunnan perustaja. Santo Calegarin veistämä patsas pystytettiin 1700-luvun jälkipuoliskolla. Ranskan vallankumousarmeijan vallattua alueen veistos kaadettiin paikallisten jakobiinien toimesta 1797 ja paikalle pystytettiin "vapauden puu", Ranskan trikolorin värein maalattu tanko, jonka päässä oli fryygialaismyssy. Itävaltalaisten tultua patsas pystytettiin uudeleen.
Satamamakasiini takana oli myös venetsialaisen virkamiehen, provveditoren, talo. Arkkitehtina oli edellä mainittu brescialainen Giulio Todeschini. Päästäkseen Salón kaupungin alaisuudesta desenzanolaiset alkoivat väen vängällä rakentaa provveditorelle virkataloa 1500-luvulla, mutta Venetsian senaatti torjui hankkeen ja rakennus jäi kesken: sen piti alunperin olla kolmen holvikaaren levyinen.
Desenzanossa on myös keskiaikainen linna, tai pikemminkin raunio. Pääsymaksu sinne oli 2 €, eikä mukana kuin 20 € seteli, mikä käytännöllisesti katsoen tuhosi lippuja myyneen tytön käteiskassan. Linna rakennettiin 900-luvulla suojaksi unkarilaisten ryöstöretkiä vastaan aiemman roomalaisen castrumin paikalle.
Kukkulalla linna oli, kuten kuuluukin, ja sieltä aukenivat komeat näköalat kesäiselle järvelle ja sitä ympäröiville vuorille.
.
keskiviikko 26. tammikuuta 2011
Apenniinit
La Speziasta tie kääntyi taas sisämaahan, kohti Apenniinien pohjoista osaa (Appennino settentrionale). Tie mutkitteli Tarojoen laaksoa, jossa Fornovon luona käytiin yksi ensimmäisistä renessanssiajan taisteluista vuonna 1495. Ranskan kuningas Kaarle VIII pelastui täpärästi hänelle järjestetystä ansasta ja saattoi jatkaa vetäytymistä Ranskaan pieleen menneeltä sotaretkeltään Italian valloittamiseksi. Kuormasto jäi kuitenkin vihollisille, niin myös tarinan mukaan kuninkaan rakastajattaria esittänyt eroottinen kuvasarja. Sattumoisin armeijan ollessa Napolissa siihen oli iskenyt Euroopan ensimmäinen tunnettu syfilisepidemia. Oliko kuppa muuten kotoisin Euroopasta vai Amerikasta, on vieläkin kiistanalaista. Taisteluun liittyy vielä eräs anekdootti: Ranskan palveluksessa olleet sveitsiläiset palkkasoturit olivat käyttäytyneet niin kurittomasti, että kuningas oli määrännyt heidät kiskomaan armeijan tykit ylös Apenniineja. Näitä vuoria katsellessa ymmärtää rangaistuksen ankaruuden kupan runtelemille sveitsiläisille...
Apenniinien takana odotti Pojoen laakso, jonka yli huristettiin parissa-kolmessa tunnissa. Edessä oli jälleen vuoristo, Alpit, ja niiden juurella Gardajärven eteläpäässä Desenzano del Garda.
Lähteet:
David Nicolle: Fornovo 1495
Charles Oman: A History of the Art of War in the Sixteenth Century
tiistai 25. tammikuuta 2011
Glorian antiikki 96 (1/2011)
Vuoden ensimmäisestä Glorian antiikista ei mitään kauhean mielenkiintoista löytynyt. Teemana on ruotsalainen design ja selvitelläänpä lehdessä janssoninkiusauksenkin alkuperää.
Ulla Möllersvärdin kotitaloon Porvooseen oli tehty visiitti. Ulla oli luonnollisesti yksi vuoden 2009 kesänäyttelymme Aleksanteri I -hurmuri ja hallitsija keskeisistä henkilöistä, muutama hänelle kuulunut esinekin oli silloin Turun linnassa esillä.
Lehdessä oli juttu myös arkkitehti Aarne Ervistä ja hänen suunnittelemastaan Pyhäkosken voimalaitoksen vierasmajasta. Erviin tutustuessani kävi ilmi, että hänellä on ollut osansa molempien kotikaupunkieni arkkitehtuurissa. Kemiin hän piirsi kaupungintalon laajennusosan 1960-luvulla, Turkuun taas yliopistonmäen päärakennukset 1950-luvulla. Tapiolan keskusta on toki hänen tunnetuin työnsä, ja onhan sielläkin tullut muutaman kerran käytyä.
Ulla Möllersvärdin kotitaloon Porvooseen oli tehty visiitti. Ulla oli luonnollisesti yksi vuoden 2009 kesänäyttelymme Aleksanteri I -hurmuri ja hallitsija keskeisistä henkilöistä, muutama hänelle kuulunut esinekin oli silloin Turun linnassa esillä.
Lehdessä oli juttu myös arkkitehti Aarne Ervistä ja hänen suunnittelemastaan Pyhäkosken voimalaitoksen vierasmajasta. Erviin tutustuessani kävi ilmi, että hänellä on ollut osansa molempien kotikaupunkieni arkkitehtuurissa. Kemiin hän piirsi kaupungintalon laajennusosan 1960-luvulla, Turkuun taas yliopistonmäen päärakennukset 1950-luvulla. Tapiolan keskusta on toki hänen tunnetuin työnsä, ja onhan sielläkin tullut muutaman kerran käytyä.
maanantai 24. tammikuuta 2011
Ahlberg-pistooli
Turun museokeskuksen asekokoelmassa korjaantui pitkään vallinnut puute, kun sen täydennykseksi hankittiin ns. Ahlberg-pistooli. Turkulaisen metallialan yrityksen Ab H. Ahlberg & Co Oy:n johtaja Hugo Ahlberg tarjosi elokuussa 1918 puolustusvoimien taisteluvälineosastolle valmistamaansa kopiota FN Browning M1910 -pistoolista, kaliiperi 7.65 mm.
Kaupat tehtiin 1000 kpl erästä, mutta valitettavasti turkulaistehtaan tuotteiden laatu ei vastannut armeijan odotuksia. Hylkäämisprosentti oli korkea ja aikomus nostaa tilausmäärä 3000:een jäi sikseen. Mitoiltaan pistooli erosi esikuvastaan 15 mm lyhyemmän piipun sekä luistin osalta. Työn jälki oli myös melko amatöörimäistä ja aseissa oli yksilökohtaisia eroja. Sarjanumeroita tunnetaan päälle 1250:n, joten museon ase A89 edustaa tuotannon alkupäätä.
Tuotanto päättyi ilmeisesti jo 1919 eli lyhyeksi jäi tämä vaihe turkulaisessa aseteollisuudessa. Ahlbergin konepaja ja valimo toimivat Amiraalistonkatu 8:ssa, jossa nyt sijaitsevat (jo käytöstä poistetut) Turun kaupungin liikennelaitoksen linja-autohallit. Pistooli on siten palannut kotikulmilleen arvokkaana osana turkulaista teollista perintöä.
This self-loading pistol is a copy of FN Model 1910, made in Turku, Finland, by a firm of engineer Hugo Ahlberg. It is known after him as Ahlberg pistol. Approximately 1300 pistols were made in 1918-1919, most of which went to the Finnish Army. Quality of the pistols left much to be desired.
Lähteinä Markku Palokankaan artikkelit Ase-lehdessä 6/1987 ja kirjassa Sotilaskäsiaseet Suomessa 1918-1988, osa 2, s. 193-197.
sunnuntai 23. tammikuuta 2011
Marmoria ja anarkismia
Pisasta matka jatkui pitkin Välimeren rannikkoa. Rantatieltä aukeni näkymä Carraran marmorikukkuloille. Carrarasta on marmoria louhittu jo antiikin ajoista lähtien, jolloin sitä käytettiin mm. Pantheonissa ja Trajanuksen pylväässä. Myös Michelangelo veisti Davidinsa siitä, mutta suomalaisille mainittu marmori taitaa olla tutuinta Finlandia-talon seinämateriaalina.
Italiassa marmoria käytetään paljon. Teiden varsilla näkee tämän tästä meidän rautakauppojamme vastaavia marmorimyymälöitä, joiden pihoilla on marmorilevyjä kaikkina mahdollisina paksuuksina ja leveyksinä - ja myös valmiiksi veistettyjä kopioita antiikin ja renessanssin veistoksista.
Carraran kaivosmiehet radikalisoituivat jo varhain ja niinpä Wikipedian mukaan Carrara on myös italialaisen anarkismin pääpaikkoja. Välimerenmaiden työväenliikkeessä anarkismi saavutti huomattavasti vahvemman aseman kuin meillä pohjoisessa. Carrarassa perustettiin kansainvälinen anarkistiliitto IFA vuonna 1968.
Carraran marmorista lisää suomeksi täällä.
lauantai 22. tammikuuta 2011
Fettucini smalzade
400 g naudanlihaa
2-3 rkl vehnäjauhoja
2 rkl voita tai margariinia
1 dl kuivaa valkoviiniä
2,5-3 dl lihalientä
1 dl kuohukermaa
suolaa, valkopippuria
Suikaloi liha ja kääntele sitä vehnäjauhoissa, niin että lihasuikaleet ovat ohuen jauhokerroksen peitossa. Ruskista liha paistinpannulla kohtalaisella lämmöllä. Mausta liha suolalla ja vastajauhetulla valkopippurilla ja lisää viini. Keitä lientä hiukan kokoon. Kaada kerma ja lihaliemi paistinpannuun ja keitä hiljalleen 15-20 minuuttia tai kunnes liha on mureaa. Mausta suolalla ja pippurilla.
Ohje: Otavan suuri keittokirja (1988).
Pastoiksi tagliatelle ja tortellinini con pollo e aglio.
Viiniksi Teroldego Rotaliano Riserva 2007.
keskiviikko 19. tammikuuta 2011
Pisa, osa II
Campo Santo kerrotaan perustetun Golgatalta tuodun multakuorman ympärille ja sinne haudattujen ruumiiden lahoavan vuorokaudessa, näin Wikipedia. Sisäänkäynti näkyy tässä kirkon ja kastekappelin välistä.
Sisäpihan näkymä on todella hieno, tässä länteen päin.
Itäpäädyn kupoli kuuluu v. 1504 lisätylle Cappella dal Pozzolle.
Pohjoissiipeä. Sisäseinien freskot kärsivät tuhoja liittoutuneiden pommituksissa 1944. Restaurointi jatkuu yhä.
Länsipäädyssä roikkuvat Pisan satamaa aikoinaan suojanneet ketjut, muistona Melorian taistelusta 1284, jossa Pisa kärsi tappion kilpailijalleen Genovalle. Häviö merkitsi Pisan keskiaikaisen mahtiaseman loppua.
Vainajat on haudattu siipirakennusten lattian alle. Hautojen merkkeinä oli valtava määrä kivipaaseja, toinen toistaan mielikuvituksellisempia. Tässä pari flagellanttia (?), ehkä joku osaa tulkita tekstinkin.
Heraldiikkaa oli luonnollisesti paljon.
Ja tietysti päkalloja ja sääriluita, kenties barokin ajalta? Hautaamiset jatkuvat edelleen, uusimmat haudat olivat vain parin vuoden takaa, ja vainajien tittelit viittasivat joltiseenkin asemaan seurakunnan palveluksessa.
Campo Santon suojiin oli koottu myös koko joukko antiikin ajan sargofageja, tässä pari.
Piazza dei Miracolin etelälaidalla oli, kuten jo todettiin, palveluja turisteille, myös hevoskyytejä.
Lopuksi kuva Pisan kukkaloistosta ihan vain piristykseksi tähän Turun loskakeliin. Magnolioitako vai mitä lie, en ole floran tuntemuksellani koskaan pässyt loistamaan. :-)
Sisäpihan näkymä on todella hieno, tässä länteen päin.
Itäpäädyn kupoli kuuluu v. 1504 lisätylle Cappella dal Pozzolle.
Pohjoissiipeä. Sisäseinien freskot kärsivät tuhoja liittoutuneiden pommituksissa 1944. Restaurointi jatkuu yhä.
Länsipäädyssä roikkuvat Pisan satamaa aikoinaan suojanneet ketjut, muistona Melorian taistelusta 1284, jossa Pisa kärsi tappion kilpailijalleen Genovalle. Häviö merkitsi Pisan keskiaikaisen mahtiaseman loppua.
Vainajat on haudattu siipirakennusten lattian alle. Hautojen merkkeinä oli valtava määrä kivipaaseja, toinen toistaan mielikuvituksellisempia. Tässä pari flagellanttia (?), ehkä joku osaa tulkita tekstinkin.
Heraldiikkaa oli luonnollisesti paljon.
Ja tietysti päkalloja ja sääriluita, kenties barokin ajalta? Hautaamiset jatkuvat edelleen, uusimmat haudat olivat vain parin vuoden takaa, ja vainajien tittelit viittasivat joltiseenkin asemaan seurakunnan palveluksessa.
Campo Santon suojiin oli koottu myös koko joukko antiikin ajan sargofageja, tässä pari.
Piazza dei Miracolin etelälaidalla oli, kuten jo todettiin, palveluja turisteille, myös hevoskyytejä.
Lopuksi kuva Pisan kukkaloistosta ihan vain piristykseksi tähän Turun loskakeliin. Magnolioitako vai mitä lie, en ole floran tuntemuksellani koskaan pässyt loistamaan. :-)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)