The Color of Ivory: Polychromy on Byzantine Ivories on Carolyn L. Connorin 1998 julkaistu tutkimus, jossa hän kävi eri museoiden bysanttilaisia norsunluutöitä, lähinnä hartaudenharjoitukseen käytettyjä diptyykkejä ja triptyykkejä. Vaikka ortodoksista taidetta on tottunut ajattelemaan tiukan 2-ulotteisena, "varjoa jättämättömänä", niin reliefejähän nämä todella ovat.
Connorin tutkimuksen pohjana oli käsitys että (esineiden nykyiseen kuntoon perustuen) niitä oli pidetty värjäämättöminä, ja että bysanttilaiset olisivat arvostaneet norsunluun vaaleaa pintaa. Tarkemmassa tarkastelussa maalijäämiä löytyi kuitenkin 95 % tutkituista esineistä. Paletti oli myös selkeä: sinistä (lapis lasuli eli akvamariini), punainen (sinoperi eli elohopeasulfidi), vihreä (malakiitti) ja kulta/keltainen.
Kirkkaat perusvärit olivat bysantin taidemaun mukaisia, ja keskeinen osa myös maalaustaidetta, kuvanveistoa (veistokset maalattiin) ja tekstiilitöitä. Värit olivat materialisoitunutta valoa, ja valo jumaluuden ilmentymä, jotenkin näin kai voi sanoa järkeilyn menneen. Erityisesti arvostettiin kirkkaita hohtavia perusvärejä, ja ainakin itselleni sinisen-punaisen-vihreä-keltaisen yhdistelmästä tulevat mieleen monet pikkulasten lelut legoista alkaen.
Koska kulta ja pigmenteistä varsinkin lapis lazuli olivat varsin arvokkaita, kuten norsunluukin, tuntuis meistä kalliin materiaalin peittäminen toisella kallilla materiaalilla oudolta, mutta Bysantissa ajateltiin toisin. Arvokkaiden materiaalien kerrostuminen vain lisäsi taideteoksen arvoa, jokainenhan kuitenkin tiesi pohjamateriaalin olevan norsunluuta.
Tässä kaikessa bysanttilaiset seurasivat vain vanhempaa traditiota, ja kirjan yksi luku käsitteleekin edeltäneiden aikakausien maalattuja norsunluutöitä aina faaraoiden Egyptiin asti. Veistosten ja rakennusten suhteen kukaan enää tuskin ajattelekaan niiden antiikin aikana olleen marmorinvalkoisia.
tiistai 28. kesäkuuta 2016
torstai 23. kesäkuuta 2016
Naantalin museon Hiitola ja Sau-Kallio
Eilen tuli käytyä konservaattorimme kanssa Naantalin museossa tarkastamassa muutama siellä Turun museokeskukselta lainassa oleva huonekalu. Samalla oli tilaisuus ottaa kuvia Naantalin museokohteista, kuten 1800-luvun porvariskodista Hiilolasta. Se sijaitsee osoitteessa Katinhäntä 1.
Porttikäytävän kylttikokoelmaa.
Pihalla on aivan huikea, ainakin 100-vuotias tammi.
Tästä sisään.
Biedermeiertyylinen salinkalusto.
Kyökin puolta.
Renki vetää sikeitä sohvalla.
Kurkistus lastenhuoneeseen.
Oskar Marjanen kauppapuoteineen.
Jatkoimme seuraavalle pihalle, joka on mitä viihtyisin ja pittoreski, kuten Naantalissa vähän kaikki pakkaa olemaan.
Mäen päällä oleva Sau-Kallion käsityöläisen (neulantekijän) kertoo hieman Hiitolaa matalammista asumisstandarteista. katon korkeuden osalta kirjaimellisestikin.
Hiitolassa on myös näyttely Naantalin historiasta. Läheisessä Humpissa (Mannerheiminkatu 21) on näyttely Naantalin luostarista ja sen kaivauksissa löytynyttä esineistöä. Samassa tilassa on myös museokauppa Säsonki.
Porttikäytävän kylttikokoelmaa.
Pihalla on aivan huikea, ainakin 100-vuotias tammi.
Tästä sisään.
Biedermeiertyylinen salinkalusto.
Kyökin puolta.
Renki vetää sikeitä sohvalla.
Kurkistus lastenhuoneeseen.
Oskar Marjanen kauppapuoteineen.
Jatkoimme seuraavalle pihalle, joka on mitä viihtyisin ja pittoreski, kuten Naantalissa vähän kaikki pakkaa olemaan.
Mäen päällä oleva Sau-Kallion käsityöläisen (neulantekijän) kertoo hieman Hiitolaa matalammista asumisstandarteista. katon korkeuden osalta kirjaimellisestikin.
Hiitolassa on myös näyttely Naantalin historiasta. Läheisessä Humpissa (Mannerheiminkatu 21) on näyttely Naantalin luostarista ja sen kaivauksissa löytynyttä esineistöä. Samassa tilassa on myös museokauppa Säsonki.
tiistai 21. kesäkuuta 2016
Haarniska hevoselle ja ratsastajalle
Tulipa kartutettua muutoin varsin vähäistä haarniskakirjastoani Pierre Terjanianin sivumääräisesti vähäisellä (56), mutta nimeltään pitkällä läpyskällä: Princely Armor in the Age of Dürer - A Renaissance Masterpiece in the Philadelphia Museum of Art. Kirjanen esittelee pari Philadelphian taidemuseon uutuushankintaa, Württembergin herttua Ulrichin vuonna 1507 vamistuneen hevoshaarniskan ja samoihin aikoihin valmistetun ratsumiehen sotahaarniskan.
Molemmat haarniskat ovat peräisin Baijerista, edellisen valmistajaksi tiedetään Wilhelm von Worms vanhempi Nürnbergissä, jälkimmäisen Matthes Deutsch Landshutissa. Suuremman huomion saa hevoshaarniska, ovathan ne harvinaisempia, ja todella kalliita kapistuksia jo omana aikanaan. Tämä on vielä koristeltu lohikäärmeen ja naishahmojen kuvilla, jotka on toteutettu työläällä Goldschmelz-tekniikalla. Siinä etsattujen (eli syövytettyjen) koristekuvioiden urat polttokullattiin niin moneen kertaan että pinta tuli täysin sileäksi.
Tyyliltään haarniska on renessanssia, ja vaikka keski- ja uuden ajan taite ei monessa suhteessan osukaan vuoteen 1500, niin haarniskamuodin osalta tuntuisi näin olevan: goottilainen tyyli vaihtui vuosisadan myötä nopeasti uuteen sileämpään muotoiluun. Yhdessä määrittemättömän toisen haarniskan kanssa herttuan ratsun haarniska maksoi tyrmäävät 595 Reinin kultafloriinia. Asiakkaalle se toimitettiin tämän vaakunalla varustetuissa tynnyreissä, pikantti yksityiskohta sekin.
Itsestäni esineiden provenienssit ovat aina mielenkiintoista luettavaa, ja tässä tapauksessa se molempien osalta voidaan jäljittää Grafeneggin linnaan Itävallassa, jossa ne olivat 1800-luvun alussa. 1930-luvulla ne hankki omistukseensa amerikkalainen lehtimoguli William Randolph Hearst (Citizen Kanen esikuva), joka kuitenkin joutui rahapulassaan pian myymään ne takaisin Eurooppaan - varusteet eivät ehtineet edes esille, ne olivat Hearstin omistaman yrityksen varastotiloissa Bronxissa. Toistamiseen ne matkasivat Atlantin yli 2009, jolloin Philadelphian taidemuseo osti ne Karabots-säätiön tuella. Minkähän vuoksi muuten Yhdysvalloissa juuri taidemuseoilla (Walters, Philadelphia, Metropolitan) on merkittäviä ase- ja haarniskakokoelmia?
Molemmat haarniskat ovat peräisin Baijerista, edellisen valmistajaksi tiedetään Wilhelm von Worms vanhempi Nürnbergissä, jälkimmäisen Matthes Deutsch Landshutissa. Suuremman huomion saa hevoshaarniska, ovathan ne harvinaisempia, ja todella kalliita kapistuksia jo omana aikanaan. Tämä on vielä koristeltu lohikäärmeen ja naishahmojen kuvilla, jotka on toteutettu työläällä Goldschmelz-tekniikalla. Siinä etsattujen (eli syövytettyjen) koristekuvioiden urat polttokullattiin niin moneen kertaan että pinta tuli täysin sileäksi.
Tyyliltään haarniska on renessanssia, ja vaikka keski- ja uuden ajan taite ei monessa suhteessan osukaan vuoteen 1500, niin haarniskamuodin osalta tuntuisi näin olevan: goottilainen tyyli vaihtui vuosisadan myötä nopeasti uuteen sileämpään muotoiluun. Yhdessä määrittemättömän toisen haarniskan kanssa herttuan ratsun haarniska maksoi tyrmäävät 595 Reinin kultafloriinia. Asiakkaalle se toimitettiin tämän vaakunalla varustetuissa tynnyreissä, pikantti yksityiskohta sekin.
Itsestäni esineiden provenienssit ovat aina mielenkiintoista luettavaa, ja tässä tapauksessa se molempien osalta voidaan jäljittää Grafeneggin linnaan Itävallassa, jossa ne olivat 1800-luvun alussa. 1930-luvulla ne hankki omistukseensa amerikkalainen lehtimoguli William Randolph Hearst (Citizen Kanen esikuva), joka kuitenkin joutui rahapulassaan pian myymään ne takaisin Eurooppaan - varusteet eivät ehtineet edes esille, ne olivat Hearstin omistaman yrityksen varastotiloissa Bronxissa. Toistamiseen ne matkasivat Atlantin yli 2009, jolloin Philadelphian taidemuseo osti ne Karabots-säätiön tuella. Minkähän vuoksi muuten Yhdysvalloissa juuri taidemuseoilla (Walters, Philadelphia, Metropolitan) on merkittäviä ase- ja haarniskakokoelmia?
perjantai 17. kesäkuuta 2016
Oudon luonnon yksityiskohtia
Turun linnassa avautuu yleisölle tänään näyttey Outo luonto - ihmisen ja eläimen yhteinen polku, joka lähestyy aihettaan arkeologian, historian, biologian sekä nykytaiteen kautta. Näyttelyn sisällöstä tässä vain muutama valikoitu yksityiskohta ilman selityksiä ja tulkintoja.
Miten nämä kaikki liittyvät luonnon ja ihmisen suhteeseen, se selviää tulemalla näyttelyyn.
Miten nämä kaikki liittyvät luonnon ja ihmisen suhteeseen, se selviää tulemalla näyttelyyn.
torstai 16. kesäkuuta 2016
Panelian kuninkaanhauta ja rivimylly
Kiukaisten (nyk. Euran) Paneliassa on Suomen suurin pronssikauden röykkiöhauta eli hiidenkiuas, kerrassaan kuninkaanhaudaksi nimetty. Paljoa ei opastus tienyt kertoa, röykkiötähän ei ole koskaan arkeologisesti tutkittu.
Esihistoriamatkailun ryteikkötunnelmaan ei ihan päästy, mutta pitihän tämäkin röykkiö kiertää nilkannyrjähdystä uhmaten.
Lähellä oli Panelian rivimylly, neljän 1800-luvun puolivälissä rakennetun myllyn kokonaisuus, nimiltään Prunni-, Keski-, Maa- ja Rantoomylly. Tältä ne näyttivät aikoinaan:
Nyt vettä riitti enää Prunnimyllyyn, jossa ajoittain jauhetaan viljaa, ei tosin ihmisille vaan eläimille rehuksi.
Kurkistettiin myös alakertaan jossa vesi pyörittää koneistoa.
Rantoomylly toimii sähköllä. Siinä jauhettuja jauhoja myydään kävijöille.
Myllyrivin keskiosassa on nykyään kahvila ja kauppa.
Aivan vieressä olivat Panelian kirkko...
ja aivan uuden sillan viereen jäänyt vanha kivisilta vuodelta 1832...
...siltä avautuvine pittoreskeine näkymineen.
Panelian nähtävyydet verkossa.
Esihistoriamatkailun ryteikkötunnelmaan ei ihan päästy, mutta pitihän tämäkin röykkiö kiertää nilkannyrjähdystä uhmaten.
Nyt vettä riitti enää Prunnimyllyyn, jossa ajoittain jauhetaan viljaa, ei tosin ihmisille vaan eläimille rehuksi.
Kurkistettiin myös alakertaan jossa vesi pyörittää koneistoa.
Rantoomylly toimii sähköllä. Siinä jauhettuja jauhoja myydään kävijöille.
Myllyrivin keskiosassa on nykyään kahvila ja kauppa.
Aivan vieressä olivat Panelian kirkko...
ja aivan uuden sillan viereen jäänyt vanha kivisilta vuodelta 1832...
...siltä avautuvine pittoreskeine näkymineen.
Panelian nähtävyydet verkossa.
keskiviikko 15. kesäkuuta 2016
Emil Cedercreutzin museo
Harjavallassa kohteena on Emil Cedercreutzin museo. Jakaannuimme kahteen ryhmään, itse osuin puoliskoon joka aloitti taiteilijakoti Harjulasta.
Sen motto oli Memento vivere - muista elää.
Kotina, työtilana ja vierasmajana toimineen rakennuksen sisustus oli 1800-lukulaisen runsas. Cedercreutz (1879-1949) oli intohimoinen keräilijä, taidetta ja antiikkia oli ympäri Euroopan ja kauempaakin.
Opas kertoi monista irtaimiston yksityiskohdista, kuten Cedercreutzin tavasta kantata jääkarhun nahat kankaalla.
Opastus jatkoi uudemmassa museorakennuksessa. Cedercreutz oli taitava siluettien tekijä, ja hänen leikkaamiaan kuvia on käytetty mm. monissa kirjankuvituksissa.
Rakennuksen yksi siipi on omistettu Cedercreutzin veistoksille. Siellä oli myös taiteilija itse.
Tuottelias Cedercreutz oli myös kuvanveistäjänä, erityisesti muotokuvien ja rakastamiensa hevosten suhteen.
Taiteilijan keräämästä kansatieteellisestä kokoelmasta nähtiin vain vilaus, osasto oli suljettu vesivahingon vuoksi.
Museorakennus on yllättävän suuri ja siellä oli monenlaisessa käytössä (mm. japanilaisten leijojen tekoa) olevia nykytaiteella sisustettuja tiloja.
Luonnollisesti taide-elämykset jatkuivat myös ulkona puistossa.
.
Sen motto oli Memento vivere - muista elää.
Kotina, työtilana ja vierasmajana toimineen rakennuksen sisustus oli 1800-lukulaisen runsas. Cedercreutz (1879-1949) oli intohimoinen keräilijä, taidetta ja antiikkia oli ympäri Euroopan ja kauempaakin.
Opas kertoi monista irtaimiston yksityiskohdista, kuten Cedercreutzin tavasta kantata jääkarhun nahat kankaalla.
Opastus jatkoi uudemmassa museorakennuksessa. Cedercreutz oli taitava siluettien tekijä, ja hänen leikkaamiaan kuvia on käytetty mm. monissa kirjankuvituksissa.
Rakennuksen yksi siipi on omistettu Cedercreutzin veistoksille. Siellä oli myös taiteilija itse.
Tuottelias Cedercreutz oli myös kuvanveistäjänä, erityisesti muotokuvien ja rakastamiensa hevosten suhteen.
Taiteilijan keräämästä kansatieteellisestä kokoelmasta nähtiin vain vilaus, osasto oli suljettu vesivahingon vuoksi.
Museorakennus on yllättävän suuri ja siellä oli monenlaisessa käytössä (mm. japanilaisten leijojen tekoa) olevia nykytaiteella sisustettuja tiloja.
Luonnollisesti taide-elämykset jatkuivat myös ulkona puistossa.
.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)