Sodan tausta, syttyminen, vuodet 1914-1915, ja kaukaisemmat rintamat käsittävät kirjan 10:stä luvusta ensimmäiset 7. Loput kolme on omistettu kukin omalle vuodelleen: 1916 "The Year of Battles", 1917 "The Breaking of Armies, 1918 "America and Armageddon".
Ei huono yleisesitys, ja kaikenlaista pientä ennestään tuntematonta yksityiskohtaa löytyy (niitä tuki suuressa sodassa riittää jokaiseen kirjaan), mutta ehkä olin odottanut jotain enemmän näinkin kuuluisalta tekijältä.
Sivusotanäyttämöiden osalta kurkotetaan aina Trans-Kaukasian ja Trans-Kaspian kiehtoviin kuvioihin, mutta Suomen tapahtumat sisällissotineen ovat sinne päin, vaikkeivät ihan totaalisesti väärin. Ja taas (!) Suomenmaalaisia (mutta etnisyydeltään venäläisiä) tarkk'ampujarylmenttejä kutsutaan "suomalaisiksi eliittijoukoiksi" (to-do listalle: mistä tämä väärinkäsitys sai alkunsa).
Viime kädessähän tämä on taas yksi anglo-saksinen, lännestä käsin nähty tulkinta maailmansodan "katastrofista". Jopa Itä-Euroopan kansojen vapautuminen kolmesta keisarikunnasta on käsien vääntelyä aiheuttavaa surkuttelua, entisten etnisten enemmistöjen jäämistä vähemmistöiksi ja päinvastoin, ja miten tämä joudutti toisen maailmansodan tuloa (vaikka sen aloittivat tappion kärsineet ja revanssia himoinneet entiset suurvallat Saksa ja Venäjä yhdessä tuumin).
Tässä ja muissakin WWI-kirjoissa muistetaan aina mainita Itävalta-Unkarin etninen heterogeenisyys (tai monikulttuurisuus, jos sen niin tahtoo nimetä), ja miten se sodan lopulla hajotti koko kaksoismonarkian, huolimatta siitä, että Tonavan monarkian kansat saivat ajan oloon yhä enemmän autonomiaa. Oikeastaan koskaan ei mainita, että Venäjän lukuiset vähemmistöt joutuivat samaan aikaan aina vain pahemman venäläistäminen kohteiksi, ja vaikkapa Suomen ja muut reunavaltiot pelasti vain ensimmäinen maailmansota.
Harpataksemme 110 vuotta eteenpäin: miksi Venäjälle löytyy niin paljon ymmärrystä Unkarissa ja Serbiassa? Kaikki kolme ovat kokeneet jossain vaiheessa romahduksen, jossa ovat menettäneet puolet tai jopa 2/3 osaa valtioalueestaan (Serbian osalta tarkoitan tietysti Jugoslaviaa) - ja joissa kaikissa tapauksissa menetetyilltä alueilla asui aivan muuta kuin ns. pääväestöä.
Loppukaneetiksi vielä Keeganin loppuluvun toteamus, en pilkatakseni, vaan vain todetakseni miten kirjan kirjoitusajankohtana todella ajateltiin:
Europe is once again, as it was in 1900, prosperous, peaceful and a power for good in the world.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti