tiistai 27. heinäkuuta 2010

Marnen taksit

Ospreyn Campaign-sarjan uutuuksia on Ian Sumnerin kirja The First Battle of the Marne 1914. Tässä Marnen ensimmäisessä taistelussa syyskuun alkupuolella 1914 saksalaisten suunnitelma Ranskan nopeasta lyömisestä kariutui ja 4-vuotinen asemasota alkoi. Sumnerin kirja on varsin kelvollinen narraatio tuosta sodan käännekohdasta, mutten valinnut sitä bloginaiheeksi siksi.

Marnen taistelun todelliseksi legendaksi nousivat nimittäin Pariisin taksit, joita kaupungin komendantti kenraali Gallieni keksi takavarikoida 1200 kpl kuljettamaan joukkoja uhatulle rintamanosalle. Jokaiseen autoon tungettiin viisi sotilasta kuljettajan lisäksi, näinkin rintamalle saatiin vain kaksi rykmenttiä, jalkaväkirykmentit 103 ja 104, ts. puolet 7. divisioonasta.

Mutta ankarat ajat vaativat legendoja täpäristä selviytymisistä epätavallisin keinoin, ja sellainen oli nyt syntynyt. Eipä ihme että kirjan kuvittaja Graham Turner (tunnetumpi keskiaikakuvituksistaan Ospreylle) on valinnut sen yhdeksi aiheistaan ja tulos on päässyt kansikuvaksi asti. Ja kas, kuvan taksin Turner on piirtänyt suoraan Wikipedian artikkelin kuvituksesta:

Itse auto on esillä Musée de l'Armeessa Pariisissa.









Vaan tiesittekös että kuljettajien ajaessa taksamittari nakutti koko ajan? Tarkemmin sanoen taksa nro 2:ta, jota perittiin enemmältä kuin kahdelta matkustajalta kaupunginrajojen ulkopuolella ajettaessa, 75 centimeä ensimmäiseltä 750 metriltä ja sen jälkeen 10 centimeä jokaiselta ajetulta 250 metriltä. Kuljettajan osuus maksusta oli 27%. Kaikkiaan Ranskan valtio maksoi 70102 frangia sotilaidensa saamasta kyydityksestä!

EDIT 24.8.2011: Tulihan siellä Pariisissa itsekin käytyä eli vielä yksi kuva samaisesta automobiilista.

.

maanantai 26. heinäkuuta 2010

Napoleon - jälleen kerran

Osprey on ottanut tavakseen aloittaa uuden julkaisusarjan vuodessa, kaksi parhaassa. Ensimmäinen tänä vuonna aloittavista on Command, sarja sotilasjohtajista, ja numero ykkösenä on saanut luvan esiintyä Napoleon Bonaparte. Gregory Fremont-Barnesin elämäkerta Napoleonista sotilaana juoksee vähäiset 64 sivuaan perinteisiä uriaan, kolme taistelua (Austerlitz 1805, Borodino 1812 ja Waterloo 1815) käydään läpi hieman tarkemmin ja karttojen avulla.

Color pleittien määrä on Ospreyn julkaisuissa jo pitempään ollut laskussa ja niitä on Commandeissa näemmä enää kolme. Ennalta arvattavasti kaikissa Nappe sihtailee sitä tai tätä taistelukenttää ratsailta esikuntansa ympäröimänä.

Itse asiassa koko läpyskän ainoa (minulle) mielenkiintoinen luku oli viimeinen, "A Life in Words", jossa Fremont-Barnes käsittelee päähenkilöään koskevan historiografian kehitystä viime parinsadan vuoden ajalta. Tyrmistyttävin tieto tulee tässä: Napoleoniin tavalla tai toisella liittyviä kirjoja on julkaistu jo yli 100000 erilaista!

Miksi siis julkaista tämä sadastuhannesensimmäinen? Kuulemma asia vain on niin että nämä uudet sarjat pitää lanseerata jollain kaikkien tuntemilla aiheilla, ennen kuin mitään mielenkiintoisempaa voi julkaista. Niinpä ensimmäiseen puoleentusinaan tulevat kuulumaan mm. Rommel ja Patton.

Itse asiassa en ymmärrä miksi koko sarja on edes aloitettu. 64-sivuisena nämä olisi voinut yhtä hyvin julkaista Elite-sarjassa, jossa eri armeijoiden päällystöä jo onkin esitelty. Mutta siinä tapauksessa olisi kai pitänyt piirtää vielä toiset kolme kuvaa Napesta tiirailemassa vihollisiaan. Ospreyhän on toistuvasti ilmoittanut että väripiirroskuvat muodostavat puolet julkaisukustannuksista.

sunnuntai 25. heinäkuuta 2010

Paavi, pankkiiri, Venetsia - ja aluna

Venetsia oli myöhäiskeskiajalla Välimeren alueen suurvalta. Italian sotien (1494-1559) mutkikkaissa käänteissä se kuitenkin joutui Cambrain liiton sodassa taistelemaan mahtavaa liittokuntaa vastaan ja sen koko olemassaolo näytti joutuvan vaaraan Agnadellon taistelun (1509) jälkeen. Paavi Julius II tuli kuitenkin toisiin aatoksiin liittolaisensa Ranskan menestyksen johdosta ja La Serenissimalle avautui tie pois eristyksestä johon se oli joutunut.

Tätä diplomatian käännettä kuvaa Felix Gilbertin case study The Pope, His Banker, and Venice. Pankkiiri oli rikas ja vaikutusvaltainen Agostino Chigi, jonka Julius II lähetti Venetsiaan tekemään tarjousta josta nämä eivät voineet kieltäytyä: selvää rahaa sitä vastaan että Venetsia jatkoi taistelua ranskalaisia vastaan, nyt paavin armeijan rinnalla.

Raha oli kuitenkin vain lainaa, vieläpä varsin mutkikkain järjestelyin ja liittyen aineeseen, joka harvinaisuutensa vuoksi oli tuolloin suorastaan strateginen materiaali. Sitä tarvittiin tekstiili- ja lasiteollisuudessa ja sen nimi oli aluna. Alunaa oli saatu Vähästä-Aasiasta, mutta sen tuotantoalue oli tuolloin joutunut turkkilaisten haltuun. Vuonna 1461 sitä kuitenkiin löydettiin Kirkkovaltion alueelta Tolfasta. Paaville löytö oli suoranainen taivaanlahja: aluna julistettiin paavin monopoliksi, jolla oli tarkoitus rahoittaa vastaiset ristiretket turkkilaisia vastaan.

Chigi oli saanut Tolfan kaivosten tuotannon hoitaakseen joten ehdotus Venetsialle oli seuraava: luopua Vähän-Aasian alunan laivauksesta ja tyytyä Tolfan alunaan, jota tuli ostaa tiettyyn hintaan ja myydä  hankintahintaa halvemmallaa Chigin bulvaanille, tällä vältettiin katolisen kirkon koronkiskontakielto. Pantiksi Chigi sai San Marcon ja Venetsian aateliston jalokiviä.

Agostinho Chigi hankki Rooman Trasteveresta palatsin, jonka sisustuksesta vastasivat renessanssin johtavat taiteilijat. Rakennus oli Villa Suburbina, tänään se tunnetaan nimeltä Villa Farnesina. Palatsin rakennuttaja on haudattu Santa Maria del Popolon kirkkoon.

lauantai 24. heinäkuuta 2010

Hyviä ja pahoja raitoja

Ranskalaisen Michel Pastoureaun kirjanen The Devil's Cloth: A History of Stripes on raitojen ja varsinkin raidallisten vaatteiden historia keskiajalta nykypäiviin. Keskiajan ihmiselle raidat, varsinkin vaakaraidat olivat kauhistus, väittää Pastoureau. Syitä voi hakea raamatusta, jonka kielto sekoittaa vaatteissa eläin- ja kasvikuituja esitettiin eräissä kohdin niin epäselvästi että sen saattoi tulkita kieltävän kaksiväriset vaatteet. Toisaalta keskiajan ihminen "näki" kuvalliset esitykset ikäänkuin kerroksina ja luki ne pohjalta ylöspäin: ensin tausta, sitten sen päällä olevat hahmot jne. Raidallinen kuvio uhmasi tätä logiikkaa: kumpi raita oli taustaa ja kumpi sen päällä olevaa kuviota?

Olipa näistä perusteluista mitä mieltä hyvänsä, (vaaka)raidallinen vaatetus liitettiin joka tapauksessa epäilyttäviin hahmoihin, ritaritarinoiden pettureihin ja muihin konniin; narreihin, hulluihin, pyöveleihin, yleensäkin kaikkiin yhteisön hyljeksittyihin. Jos Hollywood ottaisi tästä opiksiin, se pukisi keskiaikaleffojensa pahikset iänikuisen mustan sijasta raitoihin!

Sen että raitoja todella vieroksuttiin, todistaa karmeliittamunkkien tapaus 1200-luvun puolivälistä. He saapuivat Ranskaan Palestiinasta raidallisissa kaavuissaan, ja sellainen skandaali asiasta syntyi että heidän oli niistä lopulta luovuttava.

Vaakaraitojen huono maine palasi 1800-luvun vanginpuvuissa, jotka elävät edelleen popolaarikulttuurissa, varmaankin tunnetuimpina kantajinaan Daltonin veljekset. Mitään jatkumoa ei kirjoittaja tälle voi todistaa ja mieleen tulee eikö raidoissa ollut kyse vain niiden näkyvyydestä ja karkaamisen vaikeuttamisesta? Vaakaraitoja oli myös merimiespaidoissa, mutta oliko niissäkään kyse alistetusta asemasta (verrattuna päällystöön) vai työturvallisuuteen liittyvästä näkyvyydestä? 1800-luvun jälkipuolela ne kuitenkin siirtyivät rannalle uimapukuihin: valkoiset kokouimapuvut kun olisivat kastuessaan olleet liian paljastavia.

Pystyraitojen maine on sen sijaan ollut aina parempi ja niiden ensimmäinen huippukausi nähtiin renessanssipuvuissa. Uusi tuleminen koitti 1700-luvulla Amerikan ja Ranskan vallankumouksen myötä, Ranskassa raidat olivat vallankumoukselliselle de rigueur, ja Yhdysvalloissa raidat komistivat uuden valtion lippua (stars and stripes!).

Raidat ovat sen koommin löytäneet tiensä monenlaiseen käyttöön ja niiden kirjaamisessa nykyaikana Pastoureaulta tuntuu ajoittain karkaavan mopo käsistä. Vaikea on usein tietää missä faktat loppuvat ja missä kaunokirjallinen filosofointi alkaa, ilmiö joka on tuttu muustakin lukemastani ranskalaisesta historiakirjallisuudesta.

perjantai 23. heinäkuuta 2010

Glorian antiikki 91 (6/2010)

Sen verran lehtkatsausta keskikesään että Glorian antiikin uusimman numeron teemana on saaristo. Turusta on komeat artikkelit Luostarinmäen käsityöläismuseosta ja Forum Marinumista, myös neljä turkulaista antiikkiliikettä esitellään lyhyesti. Ja liittyypä Turkuun vielä artikkeli, jonka aiheena on Kupittaan Saven taiteilija Laila Zink (1915-1999).

Kuulumisia kotoa: Viron ja Italian matkat ovat takana. Suomessa oli kuulemma poissaollessamme ennätyshelteet, mutta uskokaa pois, Italiassa oli vielä kuumempaa!
:-)

lauantai 3. heinäkuuta 2010

Tuokiokuvia Turun keskiaikamarkkinoilta AD 2010

Rohan tallit esitti jousiammuntaa ratsailta Euraasian arokulttuurien malliin...





...Turun maalarikilta valmisti maaleja vanhoin menetelmin...




Kahdessa edellisessä kuvassa kalkkimaalin valmistusta.



... Räikkä lauloi ihanista synneistä...

..ja Aboa Vetus & Ars Novan edustalla käytiin kaksin- ellei kolmintaistelujakin:


EDIT: Koska Stat Counterin mukaan suurin osa sivulle googlen kautta eksyneistä on etsinyt kuvia Turun keskiaikamarkkinoista, lisäsin niitä hieman 2.9.2010.

torstai 1. heinäkuuta 2010

Kolikko Itämeren takaa

Linnan keskiaikatapahtumaan tulee Pinellan löydöistä esille ainakin Saksalaisen ritarikunnan hopearaha suurmestari Paul von Rußdorfin (kuva ohessa Wikipedia commonsista) hallitusajalta 1422-1441. Ritarikunnan suuruudenaika oli tuolloin jo takanapäin. 1300-luvulla oli kukoistanut suoranainen ristiretkibisnes, jossa länsieurooppalaiset ritarit osallistuivat Liettuaan tehtäviin kesä- ja talvisotaretkiin, eräänlaisiin pakananmetsästyssafareihin. Liettuan kääntyminen kristinuskoon vei pohjan koko toiminnalta ja vuonna 1410 ritarikunta koki musertavan tappion Puolan kuninkaan ja Liettuan suurherttuan joukoille Tannenbergin eli Grunwaldin taistelussa. Taistelusta tulee tänä vuonna kuluneeksi 600 vuotta, joten vuosipäivän kunniaksi heinäkuussa järjestettävä tapahtuma lienee tavallista suurempi.

Rußdorf joutui heti suurmestariksi tultuaan solmimaan Melnon rauhan alueluovutuksineen, ja sekaantuminen Puolan vallanperimykseen 1431-35 johti sotaan, jossa Preussi joutui hussilaisten hävitysretken kohteeksi. Nämä etenivät Itämeren rannalle ja kuuluisasti täyttivät juomapullonsa merivedellä osoittaakseen että vain meri saattoi heidät pysäyttää. Unkarin kuninkaan Sigismundin hanke käyttää ritarikuntaa Tonavalla turkkilaisia torjumassa kuivui sekin kokoon.

Itämeri pysäytti hussilaiset muttei kovaonnisen suurmestarin lyöttämää kolikkoa, joka meille tuntemattomien vaiheiden kautta päätyi keskiaikaisen Turun maaperään ja viimein arkeologin löytämänä Turun museokeskuksen kokoelmiin.

Lisää aiheesta:
Eric Christiansen, The Northern Crusades
Desmond Seward, The Monks of War: The Military Religious Orders
William Urban, The Teutonic Knights: A Military History
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...