Muhkurinmäki

Muhkurinmäen luonnonsuojelualue vertautuu lehtomaisuudessaan Ruissaloon ja Katariinanlaaksoon, tietää Wikipedia kertoa. Polku sinne vie Saukonojantieltä, Saukonojan ylittävän sillan vasemmalta puolelta. Muhkurin viidakossa (oikealta tuleva) Saukonoja yhtyy (suoraan edestä tulevaan) Kuninkojaan.

Kuninkoja jatkaa virtaamistaan majesteettisen leveänä, joskaan ei kovin syvänä kohti Uudenkaupungin rataa (kolmas kuva ratapenkalta kuvattu).

Pian radan jälkeen Kuninkoja tosin painuu maanalaiseen uomaansa, ja ilmestyy esiin vasta Vapaavaraston takana laskeakseen mereen Ruissaloa vastapäätä.

Mutta me käännyimme radalta takaisin ja kiipesimme itse mäelle. Lehtomaista oli.

 

Ahkerasti olivat majanrakennusikäiset väsänneet rakennelmiaan.

Kiviä, muttei mikään muinaismuisto. Alueella pitäisi olla uhrilähde, mutta olimme liikkeellä ilman paikallisopasta ja jäi löytymättä.

Muhkurinmäki on rakennettu liki joka sivultaan, me poistuimme radan puolelta.

Radanvarren polkua pääsee vaikka Härkämäentielle, jonka varrelle voisi hyvin kuvitella vaikka Kolmen etsivän pesäpaikkanaan käyttävän romutarhan.

Lähistöllä on myös VR:n vanha tavara-asema, mutta siitä toiste.

Pääskyvuoren linkkitornin juurella

Pääskyvuoren linkkitorni on vuodesta 1964 alkaen hallinnut itäisen Turun maisemaa, tässä näkymä Littoistentien ylittävältä jalankulkusillalta.

Reitti tornille lähtee Talvitieltä, jonka ruotsinkieliselle nimelle Fimbulvägen on Turun nimistörekisterin mukaan seuraava selitys: Vinterinaukio Vintersplan oli nimistössä jo aiemmin, joten Talvipuistikolle ja talvitielle on ollut annettava muu ruotsinkielinen vastine. Islantilaisissa saduissa esiintyy Fimbul niminen jättiläinen. Fimbul tarkoittaa myös erittäin kylmää talvea. Legendan erittäin kylmästä talvesta on myös esitetty viittaavan Islannissa vuonna 536 jKr. tapahtunutta tulivuorenpurkausta seuranneeseen kylmään kauteen.

Vaan lähdetäänpä kohti polun päässä kohoavaa tornia. Kiipemistä on luvassa, sillä nimensä mukaisesti torni on kallion laella.

Perillä odottaa portti, mutta sen läpi ja ympäri ovat aiemmat urban explorerit jo aikaa sitten menneet.

Juurella käy ilmi rakennelman massiivisuus.

Katsominen suoraan ylöspäin oli kauhistuttava kokemus, mikä ei kuvasta kuietnkaan välity. En tiedä, mikä perspektiivi-ilmiö oli kyseessä, mutta torni tuntuu kaatuvan suoraan päälle.

Tornin juurelta olisi joltisetkin näköalat, jos ei kasvillisuus sitä peittäisi.

Näkyi puiden välistä sentään Itäharjun Prisman pyloni.

Jos torni vaikutti hylätyltä, niin sitä se onkin, ja myynnissä, mutta ostajaa ei ole löytynyt. Wikipedian mukaan tornin kautta kulki aikoinaan lähes kaikki ulkomailta tuleva televisio- ja tietoliikenne. Kylmän sodan kuuma linjakin kuuluu sen kautta kulkeneen. Jotain kännykkäverkon tukiaseman tapaisia sen seinässä näyttää riippuvan.

Italialaisinta Turkua

Yliopistonkadulla sijaitsevan Hospits Betelin, nykyiseltä nimeltään hotelli Scandic Plazan, on piirtänyt Erik Bryggman, ja se valmistui 1929. Talon läpi johtaa ylös portaikko, jonka portit ovat auki vain päiväsaikaan.

Ylhäällä sisäpihalla on Frithiof Strandellin luomus, 1906 valmistunut Betel-kirkko.

 

Luodessaan kirkon ympärille klassisen arkkitehtuurin inspiroiman kokonaisuuden Bryggman piirsi myös kirkolle uuden tornin. Kuvassa kirkko torneineen vasemmalla, Hospits Betel oikealla, ja taustalla As Oy Atrium.

Italialaisen campanilen tuntua tornissa onkin...

ja jotain etelämaalaista myös sen sisäänkäynnissä, ainakin kirkkaan aurinkoisena kesäpäivänä.

Tornin juurelta on näkymä Atriumin klassistisiin pylväikköihin...

ja alas Yliopistonkadulle vievään portaikkoon, joka valitettavasti on nurkkiin kuseskelijoiden vuoksi jouduttu sulkemaan porteilla muilta kuin talon asukkailta.

Ollaan valtakunnallisesti merkittävässa rakennetussa ympäristössä ja "Suomen italialaishenkisimmässä kaupunkitaiteellisessa tilakokonaisuudessa", mutta tämä hotellin ja kirkon väli on peräti pittoreskin ruohottunut, osin kai läpikulun estämisenkin seurauksena. Vaan onko siellä Italiassakaan kaikki niin tip-top.

Betel-kirkon pohjoispuolta. Rakennuksen alakerrassa toimii kasvisravintola.

Vielä tällainen flaneurin vinkki: Yliopistonkadun portaikon ollessa auki, myös tämä kirkon takaa Puutarhakadulle vievä portti on auki. Voitte siis harhauttaa vihollisianne oikaisemalla korttelin halki suuntaan tai toiseen.

.

Auran vanha nahkatehdas

1920-luvulla rakennettu Auran nahkatehdas sijaitsee aivan ns. asemanseudun keskustassa, Turuntien ja Aurajoen välissä.

Tyhjillään tehdas on ollut jo 1970-luvulta lähtien, yhtiön toiminta jatkuu tien toisella puolella Reka Oy:n nimellä. Sisäpihalla on flaneurin rakastamaa raunioituneisuutta, alakerran ikkunat suljettiin tunkeilijoiden vuoksi 2019.

Joen puolella on puskaa ja graffiteja.

Viereinen puurakennus kuulunee sekin kokonaisuuteen.

Aurajoki on lähellä, mutta se hädin tuskin pilkistää kesäisen rehevän kasvillisuuden takaa.

Sijaintinsa puolesta helposti saavutettava kohde, joka suorastaan tyrkyttäytyy Turusta tulijalle, on saanut paljon huomiota, bloggaajilta mm. täällä ja täällä, tubettajat ovat könynneet sisällä ainakin vuosina 2014 ja 2017, ja itsekin Aurassa asuva Ari Vilén kertoo tehtaan vaiheista täällä.

Gallialaiskylä positiivisen ajattelun kourissa

Uusi Asterix ilmestyy joka toinen vuosi, ja nyt on se vuosi. Valkoinen iiris on jo 40. albumi, ja kuudes post-Uderzolainen. Piirtäjänä on edelleen Didier Conrad, mutta käsikirjoittajaksi on vaihtunut Fabcaro (Fabrice Caro).

Gallialaiskylä on ollut roomalaisten hybridisodankäynnin kohde jo useamman kerran, aina Riidankylväjästä alkaen, ja nyt asialle lähetetään positiivisen ajattelun guru, armeijan ylilääkäri Ambivalentius. Tavoitteena on vahvistaa legioonalaisten taistelutahtoa, ja vastaavasti heikentää gallialaisten.

Legioonalaiset saadaankin käymään pelotta taisteluun, mutta eihän se heitä selkäsaunalta pelasta. Kyläläiset puolestaan muuttuvat niin positiivisiksi, etteivät menetä hermojaan edes Trubadurixin konsertista. Vauhtia tarina saa vasta kun Ambivalentius onnistuu houkuttelemaan Smirgelinen Pariisin valoihin. Perään sännätään murheen murtama Aladobix kyydissä.

Parisiumissa ja matkalla sinne väännetään vitsiä ruuhkista, pikajunista (ViaRoman IC- eli IoukkoCuljetus-vaunut) , skuuteista, nykytaiteesta ja -teatterista, fine diningista ja ylipäätään pääkaupungin kulttuuripiireistä. Kohtuu hyvää läppää, muttei mitään erityisen päräyttävää. Obligatorinen merirosvojen upotus hoidetaan yhdellä hiidenkiven heitolla, ja odotetusti Caesar itse saapuu lopussa paikalla jakamaan Ambivalentianukselle rangaistuksen tehtävän epäonnistumisesta.

Olisiko kouluarvosanana jotain luokkaa 8+ tai 8½. Tällä kohti vuoden 2025 syksyä.

Kääntäjän blogipostaus albumin kääntämisen haasteista.

Hirvensalon bunkkerit

Tätä voi kai pitää trilogian neljäntenä osana, jatkona vuonna 2020 kierretyille manner-Turun kolmelle ilmatorjunta-asemalle (Ruohonpää, Mikkolanmäki, Uittamo). Värikästä oli myös täällä.

Sisälle saattoi kurkistaa, mutta mennä ei mieli tehnyt.

Toinen samanlainen pömpeli oli päässyt vielä enemmän kallion suojaan.

Kallion korkeimmalla kohdalla oli tämä katoton rakennelma, jota oli yritetty kattaa lähistöltä löytyvällä materiaalilla.

Nämä kaksi olivat kai ampuma-asemia, tosin kovasti erilaisia kuin mantereella olevat.

Rinteeseen on rakennettu rata alamäkipyöräilyn harrastamiseen, ja mäki esiintyykin lähinnä lajia kuvaavissa youtube-videoissa.

Ja lopuksi kartta:

Googlekartalta tämän paikan itse asiassa löysinkin, se tuntuu olevan kovin huonosti dokumentoitu, ainakin verkossa.