Leväluhta

Lauantain kesäinen aurinkoisuus oli sunnuntaiaamuna muuttunut sateeksi, ja Leväluhtaan ehtiessämme jo suoranaiseksi myrskyksi, joka toi oman jylhän tunnelmansa tähän yhteen Suomen tunnetuimmista ja kiehtovimmista esihistoriallisista kohteista.

Opaskyltti kertoo lyhyesti paikasta ja siitä esitetyistä tulkinnoista.

Alueen keskellä on vanhempaa informaatiota...

sisältäen uudemman tutkimuksen jo kumoamia käsityksiä.

LEVÄLUHDAN UHRILÄHDE. SUOKALMISTO vv 500-600. 

TÄSTÄ LÄHTEESTÄ ON LÖYDETTY RUNSAASTI ERI IKÄISTEN IHMISTEN LUITA JOUKOSSA 9 KOOSSA PYSYNYTTÄ PÄÄKALLOA. VAINAJAT OVAT OLLEET HENTORAKENTEISIA 150 cm:n  PITUISTA KAUNISMUOTOISTA KANSAA. LÄHTEESTÄ ON MYÖS LÖYDETTY KÄÄRMEKORISTEINEN SOLKI, HOPEINEN KAULARENGAS, RANNERENKAITA JA PRONSSIKATTILA. 

OLETETAAN ETTÄ TÄÄLLÄ OLI SILLOIN KALEVALAN POHJOLA JA LÄHDETTÄ KÄYTETTIIN LOUHEN ORJIEN SUOKALMISTONA. MAINITAANHAN POHJOLAN OLLEEN "MIESTEN SYÖJÄ SIJA, UROSTEN UPOTTAJA"
 

Rautapitoinen vesi värjäytyy keväisin punaiseksi, mikä ei ainakaan paikan mystiikkaa ole vähentänyt.

Tarkemmin katsottuna aitauksen sisällä oli toinenkin lampi. Oikealla yksi viidestä puusta, jotka istutettiin viimeisten arkeologisten kaivausten jälkeen vuonna 1984. Ne symboloivat Levänluhdan silloisia tutkijoita: valokuvaaja K.J. Mieltyä, dosentti Aarni Erä-Eskoa, professori Istvan Kiszelyä, osteologi Tarja Formistoa sekä maakuntaneuvos Teuvo Lagerstedtia. Puista on jäljellä enää kolme.

Sijainti peltoaukealla, jonka taivaanranta sulautui käydessämme sateiseen sumuun, oli sekin omiaan korostamaan tunnelmaa. 

Kirjallisia mainintoja paikalta löytyneistä luista on 1600-luvulta alkaen, ja teorioita niiden alkuperästä on riittänyt nuijasodassa kaatuneiden joukkohaudasta alkaen. Nykyisin tiedämme, että paikalla on ollut järvi (ei suo), ja siihen on haudattu enimmäkseen naisia ja lapsia n. vuosien 300 ja 800 jKr. välisenä aikana. Löydetyt eläinten luut vaikuttavat olevan ajalta sitä ennen ja jälkeen. Luista ei ole löydetty väkivallan merkkejä, ja vainajat on haudattu koruineen. Ruumiit on upotettu lammen pohjaan puupaaluilla, varsin uniikki kalmisto siis. Toinen vastaavanlaiseksi oletettu löytyy läheltä Vöyrin Käldamäestä - mutta  siellä kyseessä on entinen merenlahti ja ruumiiden konteksti ehkä muu kuin kalmisto.

Leväluhdan luut ja kallot ovat olleet osa Kansallismuseon perusnäyttelyä, niin vanhaa kuin 2017 avautunutta uudempaa (josta kuva). Olettaisin niillä olevan osansa myös pian avautuvassa uudessa näyttelyssä.

DNA-tutkimukset ovat olleet haasteellisia, mutta vuonna 2018 tehty tutkimus viittasi mm. sukulaisuuteen nykysaamelaisten kanssa, vaikkei se leväluhtalaisten kielestä ja etnisyydestä vielä kerrokaan. Mysteeri siis säilyy, ja siitä kiinnostuneelle löytyy runsaasti aineistoa:

Yle Areena: Levänluhdan kadonnut kansa (2010) 

Leväluhdan vainajien arvoitus säilyy (2014) 

Rautakauden kalmistosta löydettiin 75 kiloa luita, mutta kenelle ne kuuluivat? – Leväluhdan tutkija: "Mitä enemmän tuloksia tulee, sen vaikeammaksi menee" (2017) 

DNA-tutkimus osoitti: Leväluhdan salaperäiset vainajat olivat aikansa taviksia (2018) 

Levänluhdan arvoitus raottuu hieman: Haudattujen DNA lähellä nykysaamelaisia (2019) 

DNA-testi yllätti Ahervuon perheen: Mystiseen Levänluhdan lampeen 1600 vuotta sitten upotettu nainen on heille sukua (2019) 

Leväluhdan tutkimus saa jatkoa, mutta ratkeaako vesikalmiston arvoitus? Martti Arkkola uskoo, ettei kaikkia luita ole vielä löydetty (2020) 

Leväluhdan kalmistosta uutta tutkimustietoa: suurin osa löydöistä varmistui naisten luiksi (2021) 

Veteen haudattujen leväluhtalaisten tutkimus jatkuu lisärahoituksen turvin – löytyykö mysteerille selitystä, mikä surmasi naiset ja lapset? (2023)

Leväluhta Retkipaikassa (2013) 

Leväluhdasta löytynyttä esineistöä Finnassa.

Anna Wessman: Levänluhta - a Place of Punishment, Sacrifice or Just a Common Cemetery?  (2009)

Anna Wessman: Levänluhdan vesikalmisto. Päättymätön tarina? (2019)

Populaarikulttuurissa käsitys suohaudasta elää sitkeästi, kuten parinkin tubettajan fiilistelyistä paikalla voi todeta, ja suosta laulaa myös Korpiklaani mainiossa biisissään.

Vanhan Vaasan nähtävyyksiä

Vuonnan 1606 perustettu Vaasan kaupunki paloi 1852 niin perusteellisesti, että se päätettiin rakentaa uudelleen lähemmäs merta. Autio ei Vanha Vaasa silti ole, sen ruutukaava-alueella on nykyään 1900-luvun pientaloasutusta. Tutustuminen alkoi Vanhan Vaasan museosta (josta toiste lisää), jonka jälkeen askelsimme läheiseen Rauniopuistoon. Näyttävin jäänteistä on Pyhän Marian kirkko, alunperin Mustasaaren pitäjän ja emäseurakunnan kirkko. 1500-luvun alussa rakennettua kirkkoa laajennettiin 1600- ja 1700-luvuilla.

Raunioita on restauroitu jo vuodesta 2020...

mutta sisälle pääsi ihmettelemään jykeviä kivi- ja tiilimuureja.

Aukko oikealla on ollut saarnastuoli. Kulku sinne oli muurin sisällä olevan käytävän kautta, ovi näkyy kuvan keskellä.

Ilari oli saanut vinkin tekijänleimalla merkitystä tiilestä ulkoseinässä, mutta se oli jäänyt jonnekin suojauksen taakse.

Vieressä sijainneesta raatihuoneesta oli jäljellä vain kivillä merkityt ääriviivat, eivätkä nekään erotu tässä kuvassa.

1675 valmistuneesta kirkon kellotapulista oli sentään jäänyt vähän enemmän, nimittäin kivinen alaosa.

Kun tiilistä nyt oli puhe, niin huomasimme, että kellotapulia oli paikattu teollisemmin valmistetuilla tiilillä. Samanlaisia, kumisen kuljetusmaton nystyröiden aiheuttamia painanteita löytyy myös Turun kaupunginkirjaston vanhan osan seinästä.

Vuonna 1691 valmistuneesta triviaalikoulusta oli jäljellä komea kivijalka.

Triviaalikoulua ja sen kuuluisinta oppilasta, J.L. Runebergia, oli muistettu monumentilla 100 vuotta palon jälkeen, 1952. 

Vähän matkan päässä on muistomerkki Vaasan taistelussa 1808 kaatuneille ruotsalaissotilaille ja surmansa saaneille vaasalaissiviileille.

Monumentin kyljessä oli kovasti uniformun nappien näköisiä pronssilevyjä, ja todella ne ovatkin Överhankmon maihinnousuun ja Vaasan taisteluun osallistuneiden ruotsalaisrykmenttien tunnukset.

Loisteliain nähtävyys on alueen kaakkoiskulmalla sijaitseva Mustasaaren kirkko, aikoinaan (1786) Vaasan hovioikeuden rakennukseksi valmistunut.

 

Palon jälkeen lisätty kellotapuli näyttää nousevan suoraan katosta, mutta on itse asiassa kirkon takana. 

Kirkon takana, pitäjäntuvan vieressä, on myös Mustasaaren (Mussor) 600-vuotismuistomerkki, Theodor Schalinin teos on vuodelta 1958, mutta 600 vuotta on laskettu vuodesta 1348. Sen koommin on siis ehditty viettää jo 650-vuotisjuhlatkin.

Pronssiveistos kuvaa hylkeenpyytäjiä työntämässä venettään jäällä. (Matkalla Ilari oli siteerannut keskiaikaisia kertomuksia, joissa pyhimyksen rukoilu pelastaa jäälautalle ajelehtimaan joutuneet pohjalaiset hylkeenpyytäjät.)

Kirkolta taivalsimme länteen pitkin Vanhan Vaasan kirkkokujannetta, jolla on kunnia olla Suomen vanhin yhä olemassa oleva puistokatu ja julkinen puisto. Alkuperäiset haavat korvattiin neljällä rivillä lehmuksia 1836-42, ja ne siis selvisivät palosta. Puistokujan molemmin puolin oli aikoinaan hovioikeudenneuvoston tontteja.

Kirkkokujanteen toinen pää päättyy maakumpuun, joka on kaikki mitä 1300-luvulla perustelusta Korsholman linnasta on näkyvillä. Muistoristi on vuodelta 1896.

Kauan luultiin, ettei keskiaikaisesta Korsholmasta mitään jäljellä olisikaan, mutta 2022-2025 suoritetuissa arkeologisissa kaivauksissa tehtiin löytöjä aina 1200-luvulta asti. Vuosisatoja maaperässä säilyneiden hullukaalin siementen kerrottiin itäneen ja kasvaneen kaivausten myllerrettyä maaperän.

Kummun juurella avautuvalla peltoaukealla lainehti meri linnan perustamisen aikoihin.

Lopuksi poikettiin vielä Vanhan Vaasan torille. Aikoinaan se oli Nya torget, ja ehdittiin kivetä vain vähän ennen 1852 paloa, jonka jälkeen se hautautui maakerrosten alle. Paikallinen asukas löysi kiveyksen jo vuosikymmeniä sitten, esiin se kaivettiin kokonaan 2019.

Hyvin säilynyt kiveys toi turkulaiselle tietysti mieleen Turun kauppatorin alle jääneen paloa edeltäneen ajan kiveyksen, joka kaivettiin esiin samoihin aikoihin.

.

Arkeologisia kenttätöitä Varsinais-Suomessa 2025

 

Ja jälleen kerran oli kevään arkeologisen kohokohdan aika.

Anna-Maria Niinikoski ja Kristiina Syrjäsuo esittelivät Turun kaupunginmuseon ja Turun Lasarettimuseon yhteishankkeena tehtyä selvitystä ihmisjäänteistä museokokoelmissa. Aiheeseen suhtaudutaan sensitiivisemmin kuin ennen, ja museokentällä selvästi kaivataan jonkinlaista linjausta, mitä työryhmä on nyt luomassa.

Jussi Kinnunen kertoi Turun tuomiokirkon ullakoiden laserkeilauksesta ja sen haasteista. Teknologia meni ymmärrykseni yli, mutta vaikuttavan suurta ja yksityiskohtaista visuaalista dataa näillä nykyajan laitteilla syntyy.

Tuomiokirkon parissa jatkoi Tanja Ratilainen, joka kertoi tornin toisessa kerroksessa olevasta huoneesta, josta on löytynyt käymälä eli latriini. Latriini oli sijainnut tornin pohjoisseinässä ja poistunut siten käytöstä kun Tarkk'ampujien kappeli rakennettiin. Perseenpyyhintätikku ja löydökset sitä itseään, jota näissä tapauksissa kutsutaan koproliiteiksi, vahvistivat rakennelman funktion. Olivatpa rotatkin ehtineet rakentaa sinne pesänsä, käyttäen aineksina tekstiili- ja papeririekaleita, edelliset ehkä hautavaatteista ja jälkimmäiset kirkossa sijainneesta kirjastosta/arkistosta järsittyjä. Huoneessa oli ollut myös tulisija, uuni tai takka, ehkä jopa öylättien paistamiseen? Huoneessa oli ollut useampi ikkunasyvennys penkkeineen (Turun linnan tapaan siis), joten oliko se ehkä aikoinaan tuomiokapitulin edustustila tai pyhiinvaeltajien majapaikka. Rapuja siellä ainakin oli löytyneiden saksien perusteella syöty.

Hanna-Maria Pellinen ja Petro Pesonen esittelivät Raision Mahittulaa, josta metallinetsijät löysivät viime vuonna satojen hopearahojen kätkön, ja arkeologinen kaivaus toi vielä 45 kolikkoa lisää - "rahaisa Raisio"  on siis epiteettinsä veroinen, sen alueelta kun on tehty huomattavia rahalöytöjä jo aiempina vuosisatoina. Nyt löytyneet rahat ovat 1000-luvulta, nuorin v. 1075, ja pääosin ne ovat Saksan ja Alankomaiden alueelta, ja muiden löytöjen perusteella niiden kontekstina on rautakautinen asuinpaikka.

Metallinetsintä oli tuonut esiin myös Sauvon Hallelassa rautakautisia polttohautauskalmistoja, joita Jere Leppänen oli käynyt tutkimassa. Löydöt tehnyt henkilö oli myös kustantanut luupaloille C14-ajoituksen, joka vei 400-500-luvuille, kansainvaellusaikaan ja merovingiajan alkuun. Metallinetsintäharrastuksen ansiosta Sauvon tunnettujen rautakautisten kohteiden määrä on kolmessa vuodessa kolminkertaistunut ja kiinteiden muinaisjäännösten määrä kaksinkertaistunut.

Polttohautauskalmisto on myös Liedon Pettisissä, jossa viime vuonna pidettiin opetuskaivauksia jo kuudetta kesää Juha Ruohosen johdolla. Kesän yllätys oli ruumishautaus, korujen perusteella naisen. Pettinen on poikkeuksellisen laaja kalmisto, ollut käytössä n. 0-1050 jKr., ja sisältää monia eri polttohautaustapoja. Esiin on tullut runsaasti aseita, viime vuosina myös koruja. Tänä vuonna siellä kaivetaan toistaiseksi viimeisen kerran.

Jukka Luoto piti esitelmänsä Saaristomeren hylkyjen 3D-ontologiasta VR-lasit päässä, ja ilmeisesti yleisön piti nähdä sama kuin hänenkin. En tiedä, miltä se paikan päällä Turun linnassa vaikutti, mutta läppäriltä katsoen oli aika levotonta heilumista. Kävi kuitenkin ilmi, että fotogrammetrialla saa hyvinkin tarkkaa kuva hylyistä, ja kuulimme myös miten tunnistaa eri aikakausien hylkyjä rakenteiden yksityiskohdista. Suomen Meriarkeologisen Seuran sivut löytää täältä.

Kari Uotila, Nea Komulainen ja Jasmin Valkealahti esittelivät edustamansa Muuritutkimus Oy:n kaivauksia, joita on parhaillaankin käynnissä Turun linnan sisä- ja ulkopuolella. Linnankadulla antoisimmaksi on osoittautunut kaivausalue H, joka sijaitsee esilinnan koillistornin luona olevan suojatien alla. Keittiöastioiden sirpaleet ja luuaineksen laatu loivat ainakin itselleni mielikuvan, että heti linnan nurkalla on ollut tunkio, johon palvelusväki on kipannut Juhana herttuan ja muidenkin herrojen ruoantähteet. Linnankadulla on parimetriset kulttuurikerrokset sisältän mm. hyvin säilyneitä hirsirakenteita, ja hämmentävästi alimmat ovat nykyisen merenpinnan alapuolella. Ainahan talot pakkaavat Turun savessa vajoamaan, ja esilinna on ilmeisesti vienyt viereiset kulttuurikerroksetkin mukanaan. Linnan sisäpihalta oli löydetty pari nuolenkärkeä ja jo aiempien arkeologisukupolvien aikanaan esiinkaivamia paalutuksia. Keskustan kohteena esiteltiin Luostarin välikadun varrella sijaitsevan Wollin talon keskiaikaiset kellarit, jotka ovat auki yleisölle seuraavan kerran Vanhan kaupungin päivänä 13. kesäkuuta. Muuritutkimuksen sivut löytyvät täältä. 

Arkeologisia kenttätöitä Varsinais-Suomessa 2024

Varma kevään merkki on edellisvuoden Varsinais-Suomen arkeologisten  kenttätöiden esittely Turun linnassa.

Raisiossa rakennetaan Kuloisten risteyssilta kokonaan uusiksi, tulevalta alueelta ei arkeologinen tarkastus löytänyt kiinteitä muinaisjäänteitä. Kuloisten Impivaara osoittautui lupaavaksi paikaksi tuleville koululaiskaivauksille, joilla Raisiossa onkin jo pitkät perinteet. (Jari Näränen)

John Björkman esitteli väitöskirjansa aihetta, historiallisen ajan uskomuspaikkoja Lounais-Suomessa. Kansanperinteen kerääjien tallentamat uskomuspaikat on usein helppo tunnistaa: vaikuttavia jyrkkiä kallioita, melkein aina vettä lähellä, toisaalta "mitättömän näköisiäkin" on kaikista kolmannes. Isojako- ja tiluskartat paljastavat monien myös sijaitsevan pitäjien reunoilla tai rajoilla. Johnin englanninkielinen väikkäri löytyy täältä.

Liedon Pettinen on vaikuttava rautakautinen kalmistokompleksi, jossa on kaivettu vuodesta 2019 lähtien. Hautauksia on ajanlaskun alusta 1000-luvulle, hautaustapoina uurnalliset palokuoppahaudat, latomukset, röykkiö ja polttokenttäkalmistot. Aseita, koruja, veneen niittejä ym., löytöjä ylipäätään paljon. Kaivaukset jatkuvat ja tutkimuksia tulossa. (Juha Ruohonen)

Ennen lounastaukoa esiteltiin vielä Turun kaupunginmuseon uusin digitaalinen julkaisu, Raportteja-sarjan no 24, Puunkäyttö keskiajan Suomessa. Kirjan löytää täältä, ja se on toivon mukaan ilmestymässä myös painettuna. (Kuva postauksen alussa kirjan kannesta)

Museoviraston koekaivausryhmän Varsinais-Suomessa suorittamista metallinetsintälöytöjen aiheuttamista tutkimuksista esiteltiin kaksi. Paimion Koivulinnan asuinpaikan läheisyydestä oli 2024 löytynyt kaksi pronssikirvestä, tarkastus selvitti ne ilmeisesti tarkoituksella haudatun ko. asuinpaikan reunalle. Salon Melkkilästä oli hevoslaitumelta löytynyt miekansäilä, kaivauksissa paikalta paljastui n. 15-20-vuotiaan miehen hauta merovingi- tai viikinkikaudelta. (Jan-Erik Nyman)

Metallinetsintälöytö oli myös vienyt Turun kaupunginmuseon arkeologin tutkimaan Nousiaisten Pappilaa. Alueelta oli jo ennestään paljon löytöjä viikinki- ja ristiretkiajalta. Pellon pintapoiminnan tulosten (keramiikka ja muu saviaineisto) analysointi varmisti jo ilmakuvan pellossa paljastamien laikkujen kertoman: Hirvijokeen laskeva pienen puron molemmin puolin on sijainnut rautakautinen kylä. (Jere Leppänen)

Saaristomeren Rautakausi -projekti oli meriarkeologisin menetelmin tutkinut Kemiönsaaren eteläpään kohteita viistokaiutuksella, sukeltamalla, tarkkusinventoimalla ja kajoamalla (=dendronäyte). Kyrksundetissa ja Purunpäässä ei tehty uusia havaintoja, Högholmenin "länsisataman" massiivisten hirsiarkkulaitureiden dendrologinen näyte antoi rakentamisvuodeksi 1392 jKr. Tarkkuusinventoinnin löydöttömyys herätti epäilyn käytön vähäisyydestä. (Yann Irissou)

Perttelin Inkereen kartanon omistaja J.M. Gottskalk perusti 1794 lasitehtaan, joka toimi vuoteen 1865 asti, valmistaen pullo- ja ikkunalasia. Tehtaan lasihytin tiilisen keskusuunin jäänteen löytyivät peltoalueelta, joka tutkimuksen jälkeen asfaltoitiin parkkipaikaksi. Lasihytti on ollut n. 20 x 20 metriä kooltaan. Löytöinä odotetusti rautanauloja ja lasia. (Hanna-Maria Pellinen)

Muuritutkimus Oy kaivoi 2024 Kaskenahteessa. Tarkemmin esiteltiin kaivausalue IR54, jossa kerrostumat ulottuivat Turun palosta kaupungin alkuaikoihin 1300-luvulla. Löydöt olivat tyypillistä materiaalia turkulaiselle kaupunkikaivauksille, kiitettävästi löytyi 1600-luvun lasia ja keskiaikaista keramiikkaa, erikoisuutena kivinen muotii metallinappien valamiseen. Odotettua dominikaanikonventin hautausmaata ei tavattu, eikä muutakaan konventtiin liittyvää, poislukien kirjoituspuikko eli stylus, ja ehkä mahdollinen kirjanhela. (Niko Järvinen, Nea Komulainen, Kari Uotila)

Kärsämäessäkin oli taas kaivettu, Heikki Huhtamäen kadulla. Alueelta löytyi liesien ja paalunsijojen jälkiä, ja jopa 6 kk vanhan vasikan hauta. Esineistönä pääasiassa keramiikkaa, palanutta savea ja iskoksia. Kuulosti kovin kivikaudelta, mutta jokin raudankappalekin seassa, ja alueellahan on asuttu pitkään. (Lauretta Suomi, Maria Ronkainen)

Tuhkakallion muinaismuistoja

Turun karttapalvelun aineistoja selatessa tuli asemakaavassa vastaan aivan kotikulmilta turkoosinsinisellä merkitty ja Tuhkakallioksi nimetty alue.

Googlen satelliittinäkymässä* tuo alue näyttää tältä.

Monet kerrat on Kalloistenkatua Halisissa asuessa tullut kuljettua. Nyt piti oikein kuvata tuo kallio ja kiivetäkin sille.

Normaalia varsinais-suomalaista puskaa siis, mutta mikä tekee siitä rauhoitetun muinaismuistoalueen? Sitä varten pitää mennä Kyppiin, josta löytyy vuosina 1976-77 tehty Halisten alueen arkeologinen inventointi. Tuhkakalliosta siinä kerrotaan näin:

Vahva nokimaakerros, joka saattaa liittyä rautakautiseen asutukseen tai kalmistoon. Löytöpaikka sijaitsee Halisten koskelta Maarian kirkolle vievän tien varrella lähes 500 metrin päässä Halisten sillalta paikassa, jossa em. tie kiertää länsipuolella tietä olevan jyrkän kallion. Alue on ehkä noin 20 x 40 metriä laaja, mutta se voi jatkua vielä kallion päällä, jonne ei tehty lisää koekuoppia. Paikalla on muuten sodan aikana sijainnut it-tykki.

(...)

Kallion päällä on lähes välittömästi turvekerroksen alla erittäin vahva nokikerros, joka ulottuu melko laajalle alalle. Noen- ja hiilensekainen maakerros näkyi selvästi koekuopasta 3. (ks. liitekartta 6 ) etelään päin yli 20 metrin matkalla penkereen reunassa. Hiilen lisäksi koekuopista tuli runsaasti palanutta savea, kolme tiivisteen palaa, neljä palaa keramiikkaa sekä yksi niitin pää ja viiden pennin raha vuodelta 1922.

Jos joku miettii miltä näytti vuonna 1922 lyöty 5 pennin kolikko, niin tältä. 

* Koska kaikista googlekartalle merkittyistä paikoista voi antaa arvostelun, löytyy Tuhkakallion kohdalta seuraavanlainen arvostelu: "Hyvä paikka vetää oluita Matin ja emäntien kanssa kesäiltaisin. Omakotitalojen asukkaat tulevat välillä valittamaan äänekkyydestämme."

Pyhän Mikaelin kirkko

Turun vuoden 1750 kartasta löytyy nykyisen Linnankatu 45 kohdalta tällainen näkymä:

Turun Pyhän Yrjänän hospitaalin (lepratautisten hoitolan) muutettua Seiliin 1623 ryhdyttiin Vähätorilla sijainneen Pyhän Hengen huoneen (vaivaistalon) seuraajaksi suunnittelemaan uutta köyhäintaloa, sillä kuten Sanassakin sanotaan, köyhät teillä on aina keskuudessanne. Jonkin aikaa köyhäintalo sijaitsi Aurajoen vasemmalla rannalla tiilitehtaan lähellä, mutta siirrettiin joen vastarannalle 1675, ja vuonna 1677 vihittiin käyttöön sen viereen rakennettu hirsinen Pyhän Mikaelin kirkko, molemmat näkyvät vuoden 1750 kartassa. Kirkon ympärillä oli myös kirkkomaa, köyhien viimeinen leposija.

Millainen kirkko siis oli, kenties melko samanlainen kuin Seilin vielä jäljellä oleva kirkko? Pyhän Mikaelin kirkko, tai ehkä tarkemmin ottaen sen hirret, myytiin "huutokaupalla kaupungin sairaan- ja köyhäinhoitoa koskevien uusien säädösten voimaan tultua tarpeettomaksi käyneenä 1782".

Nyt voi rakennuksesta tulla uutta tietoa, sillä alueella suoritetaan tänä kesänä arkeologisia kaivauksia.

Mutta annetaan kaivauksia suorittavan Muuritutkimus Oy:n kertoa kyltissään tarkemmin:

Muuritutkimuksen sivuilta voi lukea että ylös on jo kaivettu "noin 100 arkkua ja hautauksia on havaittu kaikkiaan yli 120". Ja kuten todettu, ruumiit tullaan tutkimusten jälkeen hautaamaan uudelleen.

PÄIVITYS: Kaivauksia esiteltiin 2025 (alkaa n. kohdasta 1:32:00), josta kuvakaappaus:

 .

 

Arkeologisia kenttätöitä Varsinais-Suomessa 2023

 

Tapahtuma järjestettiin 26.4.2024 Turun linnan Bryggman-salissa.

Kemiönsaari valmistautuu 700-vuotisjuhliinsa vuonna 2025, joten viime kesänä arkeologinen kiinnostus oli kohdistunut siihen nykyisin kuuluvaan entiseen Hiittisten kuntaan. Sen kahta pääsaarta Hiittistä ja Rosalaa erottaa muinaisena kauppapaikkana tunnettu Kyrksundet, mutta siellä ei käyty, sen sijaan Hiittisten kirjonkylää ja Rosalan kylää inventoivat Georg Haggrén ja kumppanit huhtikuussa. Hangon kesäyliopisto puolestaan kaivoi Rosalassa kesäkuussa. Uudet löydöt jäivät aika niukoiksi, mutta 1970-luvun aineistoa uudelleen läpikäydessä löytyi böömiläisen nauharuodepikarin sirpaleita ajalta 1350-1425 - ja samalla kuulin että böömiläinen lasintuotanto tyssäsi hussilaissotiin juurikin 1425 tienoilla. (Itse kävin Hiittisten muinaiskohteilla 2018.)

Jussi Kinnunen ryhmineen oli etsinyt paikallisella rahoituksella Laitilassa sijainnutta Kodjalan kirkkoa. Perimätiedon mukaan kirkko ja kirkkomaa ovat sijainneet Kalmanloukkaanmäen (!) Lukkalan tilan maalla. Inventointia oli tehty maatutkalla ym. 2021-22, ja kaivamaan päästiin 2023. Hautoja ja arkunnauloja löytyikin, toki tilan asukkaat olivat niistä jo ennestään tietoisia. Radiohiiliajoitukset ulottuvat 1400-luvulta 1600-luvulle, tosin yhden haudan vainajan hunnun pronssispriaalikoriste voi ajoittua paljon kauemmas. Kyseessä on Kalannin seudun vanhin löydetty kristillinen ruumiskalmisto. Vaan missä kirkko? Mitkään todisteet eivät ainakaan estäisi sitä paikalla olevan, ja tutkimus jatkuu tänä kesänä.

Kesän 2023 sensaatioita oli Perttelin kirkon läheiseltä putkikaivannosta kaivinkoneen nostama, säiläkirjoituksin koristeltu 1100-luvun alkuun ajoitettu miekka. No, miekkojahan riittää, mutta paikalle hälytetty Juha Ruohonen ryhmineen kaivoi esiin komean helavyön helat, joiden pronssi oli säilyttänyt myös nahka- ja kangasjäänteitä, harvinaisia miehen haudoista löytyneeksi. Löytöihin kuului myös puukoton puukontuppi sekä sormus. Vainajasta säilynyt vain reisiluun kappale, joka todettu miehelle kuuluvaksi. Kohde on ensimmäinen varma ruumiskalmisto rautakauden lopun Salon- eli Uskelanjoen laaksosta, seutu ei siis ole ollut niin periferinen kuin luultu.

Petro Pesonen museoviraston arkeologisista kenttäpalveluista oli tehnyt rakennushankkeen vuoksi koekaivauksen Paraisten vanhalla malmilla. Löytöinä oli siegburg-keramiikkaa, palanutta savea ja jonkinlainen rakenne, jonka ajoitus 1500-luku. Koekaivausryhmä suoritti myös vanhan malmin inventoinnin georeferoimalla vanhimman kartan nykykartan päälle, ja ydistelemällä siihen kunnallistekniikkakarttoja rakennushistoriallisia inventointeja ja tekemällä maastossa arvioinnin tonttien rakennusasteesta. Tuloksena kartta, jossa todennäköisesti ja mahdollisetsi säilyneet kulttuurikerrokset sekä todennäköisesti tuhoutuneet kulttuurikerrokset. 

Jari Räsänen esitteli Raision museo harkon kenttätöitä, jota oli neljä: Raision Hintsan ja Impivaaran rautakautisten kohteen tarkastukset, Raision Polusmäen arkeologinen esiselvitys. Neljäs ulottui naapurikaupunki Naantalin puolelle, jossa Tupavuoreen kaavailtu tehdas edellytti hankealueen arkeologista inventointia. Sen alueelta lähempänä rantaa oli ilmeisesti löytynyt kalastajien tilapäissuoja eli tomtning.

Eveliina Salo oli valvonut tulevan kesän Tall Ships Race -tapahtumaa varten tehtyä Aurajoen ruoppausta. Ruopattu oli 2 km matkalta jokisuusta Martinsillalle. Kivipengerryksiä Aurajoen rantaan on rakennettu 1740-luvulta alkaen, ja lähempänä jokisuuta rantaa on myllertänyt varsinkin telakkateollisuus. Jokiuomaa ruopataan 10-15 vuoden välein. Ruopatessa pohjamuta oli kauhottu proomuun verkon läpi, silmäkoko 30 x 30 cm eli tarkoituksena oli tavoittaa lähinnä suurempia rakenteita, maamassat päätyivät Lauttarannan läjitysalueelle. Kuten jo uutisiinkin ehti, mainittavia löytöjä, kuten hylkyjä, ei kauhaan päätynyt, vain viitisenkymmentä puulöytöä ja jokin rautainen koneenosa + skuutteja.

Kari Uotila kertoi Muuritutkimus Oy:n kaivauksista Itäisellä Rantakadulla, dominikaanikonventin mailla. 1800-luvun tukimuurin ja 1700-luvun kivikellarin jälkeen on päästy keskiajalle, löytöinä mm. sinistä böömiläistä lasia (uudempaa kuin em. eli tuotannon taas toivuttua), ruutisarvi, jossa naishahmo, yli 150 tekstiilifragmenttia sekä mm. 1300-luvun tyylisiä kangasnappeja. Ajoitettavaa keramiikkaa on 1200-luvun lopulta lähtien, ikkunalasia 1200-1300-luvun vaihteesta. Rakennusarkeologi Uotilaa oli erityisesti innostanut 1300-luvulle ajoittunut laasti-tiilimurska-multakerros, mikä ilmeisesti vaikuuttaa käsityksiimme tiilenkäytön alkamisesta Suomessa. Kaivaukset jatkuvat tänä kesänä yli Kaskenkadun.

Hanna-Maria Pellinen Oy Sigillum Ab:sta oli kaivanut Paattisten Lautkankareen autiotontilla. Kappalaisille alettiin perustaa omia kappeleita 1600-luvulla, mieluiten autiotiloille, ja Paattisten kappeliseurakunnalle sellainen perustettiin tänne 1688 Auvaismäen kylän Lautkankareen autiotilalle. Kappalaisten pappilat olivat köyhempiä kuin kirkkoherrojen pappilat, sen verran suuret tuloeroot näiden välillä oli. Esineistö erosi silti talonpoikaisesta, mm. kirjoitustaidosta kertovien mustepullojen osalta. Muita löytöjä varhaisempi kirjansolki kertoi kirjojen pitkäikäisyydestä.

Päivän päätti Sofia Paasikiven esitys DNA- ja muiden näytteiden otosta Seilin kirkon kryptan muumioista. En toden sanoakseni edes tiennyt koko kryptan olemassaolosta, mutta paikka on kuulemma ollut vierailujen kohde uusimpiin aikoihin asti, nyt tosin lukossa. Tila oli ollut äärimmäisen haastava työskennellä asianmukaisiin suojavarustuksiin pynttäytyneenä (ja itse en jallallani moiseen astuisi missään puvussa). Kryptasta oli löytynyt viisi arkkua, vainajat pääosin miehiä. Arkistolähteet kertovat kryptaan haudatun 7 henkilöä 1700-luvun jälkipuoliskolla, Seilin pappeja ja näiden perheenjäseniä, eli ainakin osa naisvainajista oli sittemmin haudattu kirkkomaalle. Pikanttina yksityiskohtana proteiinialanyysin antama tieto että vainajan no 2 kallon sisälle pesänsä tehnyt jyrsijä oli nimenomaan rotta. Kohteen luonnontieteelliset analyysit jatkuvat, lisää aiheesta täällä.

Arkeologisia kenttätöitä Varsinais-Suomessa vuosina 2019–2020

Kevään arkeologinen kohokohta, maakunnan edellisvuotisten kenttätöiden esittely, jäi viime vuonna kerrassaan väliin, ja tänä vuonna järjestettiin webinaarina, mikä tosin mahdollisti suuremman yleisön kuin koskaan. Ja kenttätöitä oli nyt esiteltäväksi kahdelta vuodelta.

Tapahtuman aloitti Elämän saari -hankkeen Seilissä 2019 toteutettujen arkeobiologisten kenttätöiden  esittely. Kaiveltu oli useammastakin kohtaa, ja ihan rupesi arksujen puolesta harmittamaan kun ei kuopista oikein mitään löytynyt, paitsi luita ja kalansuomuja, jotkat tosin arkeobiologian piiriin kuuluvatkin. Projektia esittelevä video löytyy täältä.

Kemiönsaaren Ölmösvikenistä löysi harrastelija-arkeologi kivikautisen asuinpaikan 2011, ja sitä on kaivettu vuodesta 2017 lähtien. Kulttuurikerros on hyvin laaja, mutta ohut, vain n. 10 cm, ja Kiukaisten kulttuurin kivikirveitä löytyi likimain heti pintaturpeen alta. 4000 vuotta sitten paikka on ollut suotuisa ja suojaisa asuinpaikka. Asumuspainanteiden kaivaminen jatkuu tänä kesänä.

Museoviraston koekaivausryhmä esitteli Varsinais-Suomen vuoden 2020 kohokohtina kaksi kohdetta Nousiaisista. Ruskalliosta oli omakotitalon pihalta (kirjaimellisesti, näin rikasta tämä Suomen sydämen kulttuuriperintö on) kaivettu hautaröykkiö. Nikulinkalliosta oli metallinetsijä löytänyt rautakautisen kätkön, jolle ei ennestään olen vertailukohtia. Spiraalirannerenkaiden sisään oli tungettu muita pronssikoruja, kuten ketjunjakajia, lintu- ja ristiriipus, sekä karhunhammasriipuksia rautaisine ripustuskiskoineen.

Lounaan jälkeen jatkettiin Turun linnan löydöillä. Päälinnan länsitorni on juuri nyt restauroitavana ja sen seinästä oli löytynyt parimetrinen rakennusaikainen hirrenkolo hirsineen, josta tosin ei saada dendroja, mutta radiohiili- ja laastiajoitus on sovellettavissa. Esilinnan edustan puiston hulekaivannon yhteydessä oli paljastunut hisrsisiä silta-arkkuja, joiden ajoitus meni odotettua kauemmas, 1300-luvun kolmannelle neljännekselle. Tulkinnat odottavat tekijäänsä.

Linnan tutkimuksista oli vastannut Muuritutkimus Oy, niin myös seuraavaksi esitellyistä Turun kauppatorin kaivauksista. Mitä mieltä sitten toriparkkihankkeesta onkaan, ainakin se mahdollisti Suomen oloissa ennennäkemättömän suuren kaupunkiarkeologisen kaivauksen, kattaen alueen jolla asui jopa 5 % aikansa turkulaisista. Alueen tontit ja talot ovat myös yhdistettävissä kirjallisiin lähteisiin. Kaivoja löytyi peräti 25, ei tosin juomaveden saamiseen, se piti hakea kauempaa, vaan peseytymiseen ja varsinkin  tulipalojen varalta - turhaan, kuten vuosi 1827 osoitti. Käymälöitä ei myöskään juuri löytynyt, ihmisten jätökset kuljetetiin pois, ehkä lannoitteeksi pelloille, ehkä vain kipattavaksi Aurajokeen?

Aboa Vetus & Ars Nova ei kait kaivele kuin omaa tonttiaan, mutta onneksi silläkin riittää kohteita. Ilari Aalto esitteli tontin kulmassa sijainneen Forsteenin kivitalon alueella suoritettuja kaivauksia. Erityisesti arkeologia olivat alkaneet kiehtoa kivennäisvesipullojen sirpaleet, ja niiden takana olevasta kulttuurista enemmän blogissaan täällä.

Turun yliopiston arkeologian oppiaineen opteuskaivaukset olivat ohjautuneet Liedon Pettisiin metallinetsijän tekemän löydän ansiosta. Ja niinhän sieltä oli Juha Ruohosen johdolla löytynyt ennestään tuntematon rautakautinen kalmisto (joko jo mainitsin miten tiheässä meillä Varsinais-Suomessa muinaismuistoja on?). Uutena terminä itselleni tuli "hautapallo", haudan merkitsemiseen käytetty pyöreä kivi, joita tunnetaan enemmän Ruotsista. Ruohonen hahmotteli  myös viikinkiaikaista asutusmallia: joki tai järvi, lähinnä sitä asutus alavalla maalla, sen takana vedestä katsoen kalmisto korkeammalla paikalla.

Semman lopussa Hanna-Maria Pellinen esitteli toisaalta Turun alueen kylätutkimuksen tuloksia, ja toisaalta Linnankatu 21:n kaivauksia. Edellisessä yleisössä herätti eniten huomiota tieto Kakskerran Poralasta löytynyt keskiaikainen tiilenvalmistuspaikka. Jälkimmäinen sijoittuu tontille, jossa nykyään toimii mm. Turun Ylioppilasteatteri. Paikalla toimi 1700-luvulla verkamanufaktuuri, joka mm. valmisti sotilaspukujen kangasta armeijalle. Mitään erityisesti manufaktuuriin liittyviä löytöjä ei niinkään löytynyt, vaan yleisiä asumiseen liittyviä jäännöksiä. Pellinen vertaili myös kaupunki- ja maaseutukaivauksetn esineellisiä eroja.

Webinaari verkossa.