Vanhalla Suurtorilla ja sen ympäristössä vietettiin 25.-28.6. taas kerran keskiaikatapahtumaa, kuten on vietetty vuodesta 1996 eli jo 30 vuotta, pois lukien koronavuodet. Välivuoden jälkeen näytelmä (tällä kertaa nimeltään Ora et labora) oli saanut uuden piispan, ja vuonna 1466 piispa oli tietysti Konrad Bitz, tässä vierellään Turun linnan päällikkö Tott.
Piispa siunaa kirkonrakentaja Petrus Muratorin puolisoineen. Petrus muurasi tuomiokirkon holveja juuri vuonna 1466, ja kirkon sulkeuduttua tämän vuoden alussa useammaksi vuodeksi peruskorjauksen takia tämä oli mitä ajankohtaisin teema.
Saman tien alkoi Petrus myös pestaamaan väkeä työmaalle, ja soveltuvuuskokeissa oli mm. tiilien pinoamista kantotelineeseen.
Näytelmän osioita esitettiin myös viereisellä kaivolla...
sahtipihalla...
Tapahtuman 30-vuotisjuhlan kunniaksi samalla lavalla nimitettiin Turun Keskiaika ry:n kunniajäseniksi Benito Casagrande ja Petteri Järvi.
Musiikkia esittivät mm. Huithapeli...
Morus Musica...
Meren Sisaret...
ja Margaretha Ante Porcos.
Musiikkia sisältyi luonnollisesti myös Unikankareen tanssiesitykseen Taiteen talon lavalla.
Noitakuningas esintyi ohjelman ulkopuolelta.
Porthaninpuiston työnäytösalueelta kuva vain Turun Maalarikillan verstaasta, työllistihän tuomiokirkon rakentaminen ja laajentaminen keskiajalla aina myös holveja koristelleita maalareita.
Maalari Solander valmisti jälleen maalia hiertämällä, tällä kertaa rautaoksidipigmentistä nimeltään caput mortuum. Kuolleen päätä tarkoittava nimi on peräisin alkemisteilta, mutta viittaa myös muumioihin, joita niin ikään käytettiin pigmenttinä.
Aiemmin puistossa olleet historianelävöittäjät oli nyt sijoitettu Katedraalikoulun pihalle.
Pihalla oli myös Wirran Wartijoiden taistelunäytöksiä...
ja lava näytelmää varten. Tässä alkamassa Ludus Latinus -kohtaus teineineen.
Wirran Wartijoiden leirisssä soitti Ulvilasta oleva yhtye, jonka nimi jäi hämärän peittoon.
Aikoinaan Porthaninpuistossa, sittemmin suurtorin puolella ollut Härkäpään sahtitupa oli päätynyt Hjeltin talon sisäpihalle.
Tilaa oli tietysti enemmän ja pöydätkin käytössä, mutta ankeahko paikka puistoon verrattuna. Vaan maistuihan sahti sielläkin.



















Ei kommentteja:
Lähetä kommentti