torstai 28. helmikuuta 2013

Eteläistä Elbaa

Napoleonin huvilalta ajeltiin vielä saaren eteläosan ympäri. Ensimmäinen pysähdyspaikka oli Marina di Campo.




Maailmansodat olivat kantaneet veronsa tämänkin kylän asukkaista. Ensimmäisen maailmansodan kaatuneet on lueteltu harmaassa levyssä, toisen kaatuneet ja kadonneet sen alla olevassa sinisessä.


Näiden olettaisin olleen tulvakanavia vuorilta syöksyvän veden varalta.



Matka jatkui halki vuoristoisten maisemien...


... Porto Azzurroon saaren itäpäässä.





Porto Azzurroon saavuttiin rinteessä näkyvää tienluiskaa pitkin.


Vielä viimeinen näkymä "siniseen satamaan"...


...ennen paluuta Portoferraioon, jossa vietettiin loppupäivä.

keskiviikko 27. helmikuuta 2013

Rolling Stones -postikortteja

Kotiarkistosta (avovaimon itse asiassa) pulpahti kaksi postikorttia, postitettu Suomessa aika tasan 30 vuotta sitten, 1983.


Kuvaajaksi on merkitty Michael Lyons, painopaikaksi Länsi-Saksa ja kustantajaksi Kruger. Aika karmivan näköisiä Rollareita kyllä. Jälkimmäinen löytyy netistä, mutta mahtaisiko joku tietää mistä tässäkin on kyse?

tiistai 26. helmikuuta 2013

Napolenin huvila Elballa

Napoleon sai kukistumisensa jälkeen vuonna 1814 hallittavakseen Elban saaren Toscanan rannikolla. Hänellä oli siellä käytettävissään palatsi Portoferraiossa, minkä lisäksi hän hankki vähän matkan päästä maaseutuhuvilan nimeltään Villa San Martino. Elban retki suuntautui ensimmäisenä sinne.

Ulkoapäin rakennus ei ole millään muotoa komeileva, tässä edestä...


...ja tässä takaa, jolta puolen myös sisäänkäynti oli.


Sisäänkäyntiä vastapäätä oli suihkulähde ja keisaria esittävä veistos. Tosin vesi ei suihkunnut ja säiden kuluttama oli keisarikin.



Seuraavaksi kierros sisällä, alkaen odotushuoneesta.


Ensimmäinen olohuone.


Seuraava huone oli nimetty Napoleonin veljentyttären Charlotte Bonaparten mukaan Charlotten huoneeksi.


Katon helmet liittyivät jotenkin Charlotten helmiin.


Rakennuksen keskellä oli kaksi suurempaa salia, tässä niistä ensimmäinen, joka oli nimetty "rakkauden solmun huoneeksi"


Syy nimeen on katon maalauksessa, jossa kyyhkyset lentävät eri suuntiin. Se oli surullinen symboli sille, että Napoleon ja hänen puolisonsa Marie-Louise joutuivat erilleen 1814.


Makuuhuone.



Toinen olohuone.



Kabinetti.


Toinen suuri sali oli egyptiläinen huone Napoleonin Egyptin-sotaretken muistoksi. Huonekasvina teemaan sopivasti papyrus!


Alakerrassa oli mm. keittiö...


...ja kylppäri.


 Terassilta aukeaa näkymä itään. Taustalla näkyvät vuoret ovat jo manner-Italian Toscanaa.


Terassin alapuolella on  ns. Demidovin galleria.


Nimensä se on saanut Anatoli Nikolajevitsh Demidovista (1813-70), innokkaasta Napoleon-fanista, joka perusti tänne museon 1800-luvun puolivälissä ja keräsi sinne Napoleonille Elballa kuulunutta esineistöä. Hänen kuolemansa jälkeen kokoelma valitettavasti hajaantui, ja se mitä huvilassa nyt nähdään, on vain samanaikaista empiretyyliä. Galleriassa järjestetään vaihtuvia näyttelyitä. Ovella oli vastassa Antonio Canovan veistämä Galatea, jonka mallina oli ollut Napoleonin sisar Pauline.


Esillä oli, kuten sanottu, pöytävitriineihin sijoitettu vaihtuva näyttely...


...jonka aiheena oli, mikäpä muukaan kuin Napoleon.


Gallerian päissä olin poikittaiset salit, joissa olivat sijan saaneet mm. Sir Neil Campbellin muotokuva. Hän oli Britannian edustaja (commissioner) Elballa Napoleonin aikana, mutta oli mannermaalla tämän paetessa Ranskaan keväällä 1815.


 Sekä hieno maalaus Portoferraion satamakaupungista.


Napoleon ei viipynyt Elballa vuottakaan, mutta saaren matkailu on ottanut asiasta kaiken irti. Paikalla, mihin turistibussit pysäköivät, oli kukoistava suveniirien myyntikeskittymä. Itse ostin vain pienen Napoleonia esittävän metallipystin (suurempi oli hankittu jo Pariisista), essun jossa päätön Napoleon (kokkailija saa antaa kasvonsa keisarille) sekä pienen Elban lipun, jossa oli kolme Napoleonin heraldiikkaan liittyvää mehiläistä. Toisin kuin Sisilialla ja Sardinialla, Elballa ei ole mitään itsehallintoa, joten lippu on pelkkä matkamuistona myytävä koriste.

Olihan tämä Napoleonin sotien fanille melkoinen pyhiinvaelluskohde. Käymättömiä kohteita on silti vielä vaikka miten: Korsikan Ajaccio, Briennen sotakoulu, ja tietysti erinäiset taistelukentät (Rivolin kukkuloiden ohi ajettiin 2009).

maanantai 25. helmikuuta 2013

Matkablogi 1920-luvulta

Koloratuurisopraano Pia Ravenna (oik. Hjördis Sophie Tilgmann, 1894-1964) tunnettiin Wikipedian mukaan Suomen satakielenä. Hänen kansainväliseen uraansa kuului mm. kiertue Egyptissä vuosina 1921-23. Tuosta ajasta hän kirjoitti lyhyen muistelmakirjasen, joka 1948 julkaistiin ruotsiksi nimellä Gästspel i Egypten, ja seuraavana vuonna suomeksi nimellä Egyptiläinen intermezzo.

Pestin Egyptiin päähenkilö ottaa Milanosta, sen kummemmitta perusteluitta kuin että minulla oli matkakuume enkä jaksanut vastustaa kiusaustani nähdä itämaita. Matka taittuu junalla Brindisiin ja sieltä laivalla Kreikan kautta Aleksandriaan, ja nuorta naista ehditään kosia niin maalla kuin merellä - kenties sinkkunaisten tyypillinen matkakokemus vielä nykyäänkin?

Egyptissä oopperaseurue esiintyi Aleksandriassa, Kairossa ja Port Saidissa, joten Ravennan kokemukset maasta rajoittuivat nähin kolmeen kaupunkiin, ja varsinkin Aleksandriaan, jonka eurooppalaispiireihin hän tutustui tulevan miehensä Alessio Costan välityksellä. Suurin osa kirjasta onkin oopperajuoruja ja em. eurooppalaiskaverusten toilailuja, itse asiassa melko joutavaa höpötystä, niin etten ihmettele ettei tästä mitään matkakirjallisuuden klassikkoa tullut. Oikeastaan kyse voisi olla kevyestä matkablogista omani tapaan, onhan luvutkin Rondo orientale - Kävelyllä halki Kairon tai Quasi una fantasia - Melkein kuin sadussa nimetty blogimaisen vitsikkäästi. Ei tosin ole tietoa pitikö Ravenna päiväkirjaa vai kirjoittiko hän kirjan ulkomuistista yli 25 vuotta myöhemmin.

Ainoa kosketus historian suurempiin tapahtumiin ovat vuodenvaihteen 1921-22 mellakat, joiden seurauksena Egypti muuttui kuningaskunnaksi vuonna 1922. Joltinenkin kulttuurishokki maa tuntuu olleen (oli se sitä itsellenikin), ja Ravenna ilmaisee varsin suorasukaisesti ettei egyptiläisistä ole koskaan "omaksumaan eurooppalaista sivistystä". Toisaalta hän ei myöskään voinut tottua maassa asuvien ja tuntemiensa eurooppalaisten asenteisiin ja käyttäytymiseen "alkuasukkaita" kohtaan. Minua ei ollenkaan ihmetyttänyt, että alkuasukkaat kovin vihasivat meitä eurooppalaisia. Khan el-Khalilin basaarin sankaritar koki mitä viihtyisimmäksi, ja tuntui taitavan myös tinkimisen taidon, mitä ilman siellä ei viihtyä voikaan.

Egyptin kulttuurinähtävyydet jäävät varsin vähälle: (...) tuohon aikaan en ollut vielä kiinnostunut kuolleesta egyptologiasta, vaan enemmänkin elävien ihmisten kohtaloista ja seikkailuista. Kairon museossa Ravenna kävi ihailemassa kauniita hautalöytöjä ja veistokuvia (muistettakoon että Tutankhamonin hautaa ei vielä tuolloin ollut löydetty), mutta muumiot olivat kaameita katsella.

Gizan suurille pyramideille Ravenna ehti vasta asuttuaan Egyptissä toista vuotta. Niille sai tuolloin vielä kiivetä, ja sankaritar pääsi Kheopsin pyramidia ylös neljänneksen matkasta, muttei jaksanut ylemmäs, vaikka minua edestä kiskoi ylös opas ja kaksi muuta työnsi takaa. Pyramidin sisään ei laulajatar "huolinut" laskeutua, sillä siellähän ei ollut mitään näkemistä. Myöhemmin hän kävi pyramideilla autolla kuutamon aikaan ja nautti taianomaisesta tunnelmasta.

Varsin keskinkertainen matkakirja, ja mieleen tulee olisiko Waltarin Sinuhen menestys innoittanut sen julkaisemiseen? Kirja on aikoinaan kuulunut Rymättylän kunnan kantakirjastoon, josta se on eräpäiväliuskan mukaan lainattu kahdesti 1950-luvulla ja kerran 1970-luvulla. Miten se meidän hyllyymme oli päätynyt, on mysteeri, sen enempää minä kuin puolisonikaan ei muista sitä hankkineensa.

Englanninkielinen wikipedia-artikkeli Ravennasta on huomattavasti suomenkielistä laajempi, ja kertoo hänen nimeään käytetyn Philipsin radioiden, silkkikankaiden ja Apricot Brandyn mainostamiseen (Pia itse oli poiminut taiteilijanimensä Italian kartalta). Vielä mielenkiintoisempi on tieto, että hän käänsi ensimmäisiä suomeksi ilmestyneitä Tex Willereitä vuodesta 1953!

perjantai 22. helmikuuta 2013

Civitavecchia

Sardiniasta purjehdittiin Tyrrhenanmeren yli Rooman ulkosatamaan Civitavecchiaan. Suurin osa matkalaisista lähti kokopäiväretkelle Roomaan, joko Colosseumille tai Vatikaaniin. Me olimme samanlaisella pikavisiitillä niissä jo piipahtaneet, joten vietimme hieman löysemmän päivän (tällä risteilyllähän ei varsinaista meripäivää ollutkaan) ja katsoimme mitä paikkakunnalla oli tarjota.

Sataman komistuksena on sen suojaksi 1535 valmistunut Forte Michelangelo. Renessanssimestari lienee suunnitellut kompleksista ainakin osan. Tässä kuvia eri kulmilta.





Yleisölle kolossi ei ole auki. Kun sisään kurkistaa, käy ilmi, että linnake on Italian rannikkovartioston käytössä.


Suomessa moinen rakennelma 1500-luvulta olisi ykkösluokan kulttuurikohde, täällä se on tuskin maininnan arvoinen.

Lähellä rantaa on myös museo, jonka katsastimme. Kuvata ei saanut, mutta eivätpä kokoelmatkaan kummoiset olleet. Epäilemättä kaikki parempi tavara on viety Roomaan, mutta kyllähän joka paikkakunnalla Italiassa aina antiikin aikaisia löytöjä museoksi asti riittää.


Museon opasvalvojat oli puettu minihameisiin ja korkkareihin, ja toimittivat he ovella myös jonkinlaista sisäänheittäjän virkaa, oletan. Olisikohan tästä ideaksi käynnissä olevaan Turun linnan elävöittämishankkeseen?


Strategisena kohteena kaupunki lanattiin toisen maailmansodan pommituksissa, joten mitään vanhaa kaupunkia ei jäljellä ole. Pääostoskadulla oli tämmöinen näkymä.


Antiikin jäänteitähän siellä.


Virvokkeet katukahvilassa nautittuamme koukkasimme jonkin kirpputorin kautta...


...rantakadun kahvilaan syömään jäätelöt.


Kaikkien herkkujen jälkeen jaksoi dokumentoida pari italialaista suurmiestä. Garibaldin tuntenevat useimmat.


Taiteilija Luigi Calamatta syntyi Civitavecchiassa ja lähti sitten maailmalle. Synnyinkaupunki on muistanut poikaansa pystillä.


Näkymiä Civitavecchian rantakadulta ja rannasta.




Hiljaistahan rannalla jo lokakuussa oli, rauhassa sai virua pelastuslaitoksen vene.


Rannalla oli myös Civitavecchian näyttävin ulkoveistos.


Esikuvana on ollut kuuluisa valokuva toisen maailmansodan päättymispäivältä,  V-J Day in Times Square.

Sitten olikin taas virvokkeiden aika. Sataman portille vievän kadun baarissa saatiin ehdottomastai matkan parasta olutta, tummahkoa Toweria, jonka pullo muistutti hauskasti suomalaista, mutta oli hieman litistetty.


Päivää oli vielä jäljellä, mutta palasimme löhöilemään Kristina Katarinalle, joka seuraavana yönä purjehtisi ylös Italian rannikkoa kohti Elban saarta, kuvassa näkyvään suuntaan.

.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...