lauantai 28. tammikuuta 2023

Antiikki & Design 216 (1/2023)

Vuoden ensimmäisessä numerossa komeilee kerrassaan 11-sivuinen juttu kamarineuvos Kari-Paavo Kokin antiikilla sisustetusta kodista. Ja onhan kyseessä lehden pitkäaikainen avustaja, joka toimi vuoteen 2015 Heinolan museon johtajana. Museo profiloitui tuolloin tyylihistoriallisista näyttelyistään, joihin meidänkin museostamme lainattiin esineitä, kerran muistan Kokin tällaisessa yhteydessä tavanneenikin.

Näyttelyaiheena Gallen-Kallela, jonka töitä on esillä huhtikuun alkuun saakka Kansallismuseon näyttelyssä, ja tietysti Tarvaspäässä, jonka vaihtuva näyttely on auki helmikuulle. Merkillistä kyllä, koko blogin olemassaolon aikana ei ole tullut Tarvaspäässä käytyä, vaikka se tuttu paikka aiemmilta vuosikymmeniltä onkin. Kansallistaiteilija suunnitteli talon paitsi kodikseen, myös tulevaksi museokseen, jollaisena onkin palvellut jo paljon kauemmin kuin taiteiljan kotina.

Varsinais-Suomeen lehti vie vierailullaan Saloon ja siellä keräilijä Jorma Kivimäen kotiin. Kivimäellä on n. 2500 Kupittaan Saven esineen kokoelma. Jälleen voi todeta että asialleen omistautunut keräilijä voi saavuttaa joka paikan höylänä pyörimään joutuvaa museotutkijaa monin verroin suuremman tuntemuksen aiheessaan. Keräilijä haluaisi myös myydä kokoelmansa museoon, mikä museoammattilaisessa herättää hieman ristiriitaisia mietteitä. Entä jos jokainen Suomen keräilijä haluaisi museoida kokoelmansa?

sunnuntai 8. tammikuuta 2023

Tulenjohtoa ja ilmataisteluja länsirintamalla

"Veriseksi huhtikuuksi" (Bloody April) kutsutaan brittien ilmasotahistoriassa liittoutuneiden vuoden 1917 keväthyökkäyksen taisteluja länsirintaman taivaalla. Saksalaisten (sillä hetkellä) paremmat koneet ja varsinkin parempi ilmasodan organisaatio yhdistettynä brittilentäjien heikkoon koulutustasoon johti jälkimmäisten suurimpiin tappioihin koko sodan aikana.

James S. Coburnin Ospreyn Air Campaign -sarjassa julkaistu Bloody April 1917 - The birth of modern air power selostaa loppupuolellaan näiden taistelujen kulun, mutta laajenee sitä ennen mielenkiintoiseksi esitykseksi koko aikakauden ilmasodasta.

Nykysilmin kaikki ensimmäisen maailmansodan lentokoneet saattavat näyttää hassuilta kaksitasoilta, mutta tekninen kehitys oli muutaman sotavuoden aikana huima, vuoroin ympärysvaltojen, vuoroin keskusvaltojen saadessa yliotteen lentokoneiden laadussa. Saksalaiset kehittivät mm. ensimmäisenä synkronisaattorin, joka mahdollisti konekiväärillä ampumisen potkurin lapojen välistä, siinä missä englantilaiset ja ranskalaiset vielä yrittivät kiertää ongelman ns. pusher-koneilla tai sijoittamalla kk:n koneen yläsiiven päälle. Syksyllä 1916 Saksa sai puolestaan ensimmäiset lentokoneet, joissa koneen nokalle oli sijoitettu kaksi konekivääriä, tuplaten tulivoiman, joka ampujalla oli käytössään niinä muutama sekuntina kun maali oli tähtäimissä.

Hävittäjälentäjät, nuo ilmojen ritarit, olivat oikeastaan vain toissijainen tukitoimija ilmasodassa, jonka varsinaisia toimijoita olivat tulenjohtajina toimineet lentäjän ja tähystäjän parivaljakot. Ilmatiedustelun ja tulenjohdon merkitys kävi ilmi heti sodan alussa, ja kehittyi nopeasti. Radiolaitteiden kehitys eli vielä pioneerikauttaan, eikä lentokoneisiin ollut mahdollista sijoittuu kuin lähetin; vastaanotin vaati jo kuorma-auton kuljetusta varten. 

Tarkoilla kartoilla ja lyhyillä morsekoodeilla oli kuitenkin mahdollista johtaa tulta tarkasti yksisuuntaisellakin viestinnällä. Antennina käytettiin jopa 50-metristä koneen perästä riippuvaa johtoa, joka nousun jälkeen kerittiin auki ja ennen laskeutumista taas sisään. Tiedusteluun ja tulenjohton käytettiin myös tähystyspalloja, jotka nostettiin n. kilometrin korkeuteen omien linjojen takana. Koska pallot oli kiinnitetty vaijereilla maahan, niistä johti puhelinkaapeli suoraan tykistön tuliasemiin.

Hävittäjien toimenkuvana oli pyrkiä tuhoamaan omalle puolelle rintamaa tunkeutuneet tulenjohtokoneet, ja vastaavasti suojella vihollisen alueella toimivia omia tulenjohtajia. Myös tähystyspallot piti pyrkiä tuhoamaan, mutta tämä balloon busting oli varsin vaarallista, sillä pallot olivat maasta käsin toimineen ilmatorjunnan (konekiväärit, tykit) suojassa. (Samannäköiset pallot toisessa maailmansodassa olivat sulkupalloja, ja itsessään osa ilmatorjuntaa.) Mainittakoon myös, että tähystyspallossa työskenneellä tykistöupseerilla, toisin kuin lentäjillä, oli laskuvarjo, jolla saattoi pelastautua.

Myös kaukotiedustelu valokuvaamalla kuului jo ohjelmistoon, ja kehittyneimpien tiedustelukoneiden miehistöillä oli ylellisyys lentää 20000 jalan korkeudessa, turvassa hävittäjiltä ja ilmatorjunnalta. Kirjassa on myös tilastoja tuotetuista lentokonemääristä. Ranska ja Britannia valmistivat yhteensä yli 100000 (!) lentokonetta, britit tosin enemmän runkoja ja ranskalaiset puolestaan moottoreita eli monet brittikoneet lensivät ranskalaismoottoreilla. Ranskassa oli jo ennen sotaa otettu käyttöön fordilainen massatuotanto liukuhihnoineen, mikä teki mahdolliseksi päihittää Saksan tuotantomäärät.

Mitä itse ilmataisteluihin tulee, niin ilmojen ritareiden yhteenotot olivat kaikkea muuta kuin ritarillisia: normi taktiikka oli päästä yllättämään vastustaja ja ampumaan tätä selkään.

lauantai 7. tammikuuta 2023

Maailmansota objekteina

Viime vuosina on ilmestynyt useampia kirjoja, joissa jokin historian vaihe, ellei kerrassaan koko maailmanhistoria on kerrottu 100:lla, 1000:lla tai joltain siltä väliltä olevalla määrällä esineitä.

Näin on myös maailmansodista, ja koska niistä ensimmäinen on aito ja alkuperäinen, ja toinen vain suuremmalla budjetilla tehty jatko-osa, hankin Gary Sheffieldin kokoaman teoksen The First World War in 100 Objects: The Story of the Great War Told Through the Objects That Shaped It.

Pitkä plussa siitä että "objektit" eivät ole tässä tapauksessa vain esineitä, vaikka aseita, kypäriä ja kaasunaamareita esittelyssä onkin. Oman aukeamansa kuvineen ovat saaneet mm. RMS Lusitania, Leniniä kuskannut veturi, Zimmermann-sähke, kaatuneiden perheen saama sähke, piikkilanka ja jopa rautatieasemia joilta rintamalle lähdettiin. Mukana on myös erilaisia monumentteja sodan muistoksi, useimmat jäljellä, mutta Tannenbergin taistelun muistoksi pystytetty sittemmin hävinnyt.

Kuten arvata saattaa, painopiste on useimmiten länsirintamalla, brittien juoksuhaudoissa. Silloinkin kun käydään kaukaisemmilla rintamilla, ollaan brittien mukana, kuten rakentamassa rautatietä Siinain aavikon yli, tai kärsimässä tappiota taistelussa Ktesifonin kaaren luona. Länsirintamalle ase- tai työpalvelukseen tuodut siirtomaajoukot on sentään huomioitu.

Mutta sitten se pitkä miinus, ainakin museolaisen näkökulmasta: esineistä ei koskaan kerrota mihin kokoelmaan ne kuuluvat. Heti ensimmäisenä olevasta arkkiherttua Frans Ferdinandin autosta kerrotaan sentään sen olevan "sotamuseossa", ja selviäähän se googlaamalla että kyseessä on Itävallan sotahistoriallinen museo Wienissä. Jotain voi tietysti yrittää kaivella lopun Picture Credits -osiosta, joka sekin on ryhmitelty kuvapalveluittain aakkosjärjestyksessä, ei sivunumeroiden mukaan.

Muita enemmän tai vähemmän 100 objektin julkaisuja:

Turun museokeskuksen 101 esinettä.

Varsovan kaupunginmuseon The Things of Warsaw.


Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...