Luxemburgin kallioperään on louhittu parikin kasemateiksi kutsuttua linnoitusluolastoa. Kävimme niistä nuoremmassa, Bockin kasemateissa, joka toteutettiin 1700-luvun alkupuolella alueen kuuluessa yhdessä Belgian kanssa Itävallan Alankomaihin. Tykkien ampuma-aukot näkyvät kauas.
Päällimmäisenä, maan päällä ja alla, on rakenteita paikalla olleesta keskiaikaisesta linnasta.
Käytävät on louhittu pehmeään kalkkikiveen, mutta työtä on ollut paljon, sillä käytävää on kuulemma 23 kilometriä. Sen kyllä helposti uskoo, ne tuntuvat jatkuvan joka suuntaan, ja aina syvemmälle ja syvemmälle. Valaistuja ja siistejä, mutta sanotaanko että ei ehkä klaustrofobisen paikka.
Tykkejä kerrotaan 50 kpl, muutama vielä esilläkin, ja varuskuntaa 1200 miestä.
Rotkon yli keskustaan johtava silta oli valmistunut samoihin aikoihin, 1735.
Useimmissa ampuma-aukoissa ei tykkiä ollut, sen sijaan kaikista, ja kallion laelta linnan raunioilta, oli hulppea näköala Alzette-joen laaksoon.
Laella oli myös kiekko, jossa muistutettiin Luxemburgin kaupungin alun juontuvan vuoteen 963 jolloin Siegfried Lorrainelainen valtasi paikalla olleen linnan nimeltä Rocher du Bock.
Kiekon reunalta saattoi laskeskella etäisyyttä Turkuun, Tukholman ja Helsingin puolivälissä.
Jollain tavalla mieleen tuli Suomenlinnan käytävät ja kasematit, ja samalta vuosisadaltahan nämäkin olivat. Mielenkiintoinen kokemus vaikka alimpiin kerroksiin ja kapeimpiin käytäviin ei huvittanutkaan laittautua.
perjantai 29. syyskuuta 2017
torstai 28. syyskuuta 2017
Luxemburgin kaupunginmuseo
Luxemburgin (paikallisella kielellä Lëtzebuerg) kaupunginmuseo on kaupungin vanhassa keskustassa, ja monien vertaistensa tapaan lupaa "kertoa kaupungin tarinan".
Tyylikäs toteutus tarinalla olikin, joten tällä kertaa vitriinit ensin.
EU:sta ei Luxemburgissa nurista, onhan se unionin hallinnollinen pääkaupunki ja monen virkamiehen toimipaikka. EU:n supersankareiden joukossa oli myös Suomi.
Niin, ja ne esineet, jotenkin voittopuolisesti tuli taas aseita kuvattua.
.
Tyylikäs toteutus tarinalla olikin, joten tällä kertaa vitriinit ensin.
EU:sta ei Luxemburgissa nurista, onhan se unionin hallinnollinen pääkaupunki ja monen virkamiehen toimipaikka. EU:n supersankareiden joukossa oli myös Suomi.
Niin, ja ne esineet, jotenkin voittopuolisesti tuli taas aseita kuvattua.
.
keskiviikko 27. syyskuuta 2017
Luxemburg
Kesäkuisen matkan teemana oli käydä läpi kaikki Benelux-maat. Niistä pienin, Luxemburgin suurherttuakunta, kuitattiin päiväretkellä. Junamatka Brysselistä kesti kolme tuntia. Perillä kävi ilmi että Luxemburgin samanniminen pääkaupunki on ahtautunut vuorten ympäröimän jokirotkon rinteisiin.
Vanhankaupungin keskusta on heti asemalta tullessa sillan takana joenuoman niemekkeessä, jonka kärjessä on oikeuslaitoksen hallussa oleva rakennuskokonaisuus, Cité judiciaire.
Toden sanoakseni kaupungin vanha keskusta oli aika mitäänsanomaton, ja äkkiä kierretty.
Ehkä sekin jotain kertoo että kuuluisan ranskalaisen näytelmäkirjailijan viikon visiitti 1687 oli arvioitu muistolaatan arvoiseksi.
Satuimme Luxemburgiin 23. kesäkuuta joka oli, paitsi tuolloin juhannusaatto, myös maan kansallispäivä. Liput liehuivat (lippuhan on muutoin sama kuin Alankomailla mutta sininen raita selvästi vaaleampi)...
sotilasajoneuvot huristivat paraatiin (jota tosin ei pidetty alueella jolla liikuimme)...
ja silmäätekevät kokoontuivat juhlajumalanpalvelukseen tuomiokirkkoon.
Näköalapaikalta bongattiin vielä obeliski...
joka oli kuten odottaa sopikin omistettu maailmansodille joista kumpikin kulki suurherttuakunnan yli.
Näköalapaikan luota pääsi portaita alas muurien juurelle...
kiertelemään puistoa...
ja katsomaan keskustaan vievää siltaa alhaalta käsin.
Kaupungin taidemuseo oli kansallispäivän johdosta kiinni, mutta pari muuta nähtävyyttä auki, niistä toiste.
Vanhankaupungin keskusta on heti asemalta tullessa sillan takana joenuoman niemekkeessä, jonka kärjessä on oikeuslaitoksen hallussa oleva rakennuskokonaisuus, Cité judiciaire.
Toden sanoakseni kaupungin vanha keskusta oli aika mitäänsanomaton, ja äkkiä kierretty.
Ehkä sekin jotain kertoo että kuuluisan ranskalaisen näytelmäkirjailijan viikon visiitti 1687 oli arvioitu muistolaatan arvoiseksi.
Satuimme Luxemburgiin 23. kesäkuuta joka oli, paitsi tuolloin juhannusaatto, myös maan kansallispäivä. Liput liehuivat (lippuhan on muutoin sama kuin Alankomailla mutta sininen raita selvästi vaaleampi)...
sotilasajoneuvot huristivat paraatiin (jota tosin ei pidetty alueella jolla liikuimme)...
ja silmäätekevät kokoontuivat juhlajumalanpalvelukseen tuomiokirkkoon.
Näköalapaikalta bongattiin vielä obeliski...
joka oli kuten odottaa sopikin omistettu maailmansodille joista kumpikin kulki suurherttuakunnan yli.
Näköalapaikan luota pääsi portaita alas muurien juurelle...
kiertelemään puistoa...
ja katsomaan keskustaan vievää siltaa alhaalta käsin.
Kaupungin taidemuseo oli kansallispäivän johdosta kiinni, mutta pari muuta nähtävyyttä auki, niistä toiste.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)