Rahaa maan alta

British Museumin Hoard: Hidden History (2015) esittelee museon kokoelmiin eri aikakausilta säilyneitä Britanniasta tehtyjä kätkölöytöjä. Siinä missä Suomessa kolmenkymmenen hopearahan löytyminen samasta paikasta on sensaatio, on Britanniasta jopa kymmenientuhansien kolikoiden kätköjä. Mutta Suomihan ei toisaalta kuulunut antiikin maailmaan, jossa rahatalouden kehittyneisyys tuotti noinkin suuria kätköjä.

Rahojen lisäksi kätköistä on löytynyt myös koruja ja muita jalometalliesineistä, kulta-ja hopeaseppien esineistöä, ja roomalaisajalta jopa haarniskoja. Mielenkiintoisia ovat myös niitä sisältäneen esineet, mm. jo antiikin ajalta on säilynyt "säästöpossuja", keraamisia rukkuja joihin kolikoita saattoi pudottaa kapeasta raosta.

Ennen kätköt löydettiin maankäytön kuten viljelyn tai rakentamisen yhteydessä, nykyisin pääasiassa metallinetsintälöytöinä. Rautakauden ja roomalaisajan rahakätköjä raportoidaan viitisenkymmentä vuosittain, tämä siis kolme vuotta sitten. Kirjasen lopussa esitellään Englannin erikoista muinaismuistolakia sekä arkeologisten löytöjen raportointijärjestelmää (PSA).

British Museum on julkaissut myös useita kirjasia yksittäisistä kätkölöydöistä.

Roomalaisen Britannian taide

Martin Henigin The Art of Roman Britain (1995) tuli ostettua jo vuoden 2012 Helsingin kirjamessuilta, mutta luettua vasta äskeisellä joululomalla. Kiinnostava aihe, mutta kuivakka esitystapa ja toisto eivät varsinaista lukuelämystä luoneet. Mitä jäi mieleen?

Heti kättelyssä Henig toteaa ettei esiroomalaisen ajan kelteillä ollut taidetta, korkeintaan koristetaidetta. Taidetta heillä ei voinut olla, koska heillä ei olut sivilisaatiota, ja sitä heillä ei ollut koska heillä ei ollut kaupunkeja, piste.

Kirjan lopussa on parin sivun mittainen, mutta hyvin informatiivinen sanasto, josta opin mm. sen, että Roomassa vietettiin juhlaa nimeltä rosalia tai rosaria, aina sen mukaan kuin ruusut kevällä eri  puolilla valtakuntaa kukkivat. Haudat ja armeijan standaarit kukitettiin tuolloin ruusuin.

1700-luvun "rakkauden kieli" oli ranska, ja Roomassa se oli kreikka, ts. rakastajien lemmityilleen antamissa sormuksissa jne. oli usein kreikankielisiä lausahduksia.

Kivihiilikorut ovat aina tuntuneet jotenkin 1800-luvun jutulta (niitä on esillä mm. Turun linnan pohjoisen näyttelyhallin koruvitriineissä), mutta niinpä vain nekin tunnettiin jo antiikin aikana, ja Britanniassa niitä tehtiin nykyisen Yorkin seuduilla.

Niin sinänsä tuttuja kuin roomalaisen ratsuväen ns. paraatikypärät ovatkin, vasta ensi kerran kuulin (tai sitten olen sen unohtanut) että niitä oli kahdenlaisia, kreikkalaisia ja amatsoneja, kuvaten kahta joukkuetta, jotka "taistelivat" toisiaan vastaan ratsuleikeissä (hippika gymnasia).

Ja kertauksena vielä myöhäisantiikin taiteen keskeinen pointti: uusplatonismi opetti että silmät ovat ikkuna sieluun, ja juuri tästä syystä ihmiskasvot alettiin kuvata suurin, tuijottavin, "aukirävähtäenin" silmin - konventio joka periytyi ortodoksisiin ikoneihin.

London Pass

Kesäkauden päämatka suuntautui Lontooseen, jossa oltiin yli viikko. Monenlaisiin nähtävyyksiin käy kortti nimeltä London Pass, jota saa 1, 2, 3 tai 6 päivän versiona sekä aikuisille että lapsille. Koska olimme Lontoossa niinkin pitkään, hankimme ennakkoon 6 päivän versiot. Kortit tulivat postissa ja jokaisen mukana myös pieni kirjanen, johon oli listattu kaikki kohteet ja muut mahdolliset edut alennuksineen jne.

Mitään halpaa lystiä nämä kortit eivät ole, 2 aikuiselle ja 1 lapselle hintaa kertyi euroissa n. 300. Kun jälkeen päin räknäilin missä kaikkialla tuli käytyä, kävi ilmi, että olimme kuitanneet korteilla pääsymaksuja n. 450 euron edestä. Siinä mielessä siis kannatti, mutta tähän päästäkseen täytyy kiertää pari kallista kohdetta (kuninkaalliset palatsit, suuret kirkot, jokiristeily) päivässä, eikä niitä totta puhuen enempää juuri ehdi tai jaksakaan. Itse asiassa tuo kortin käyttöoikeus ei ole rajaton ko. ajan puitteissa, vaan sillä on maksiminsa, esim. aikuisten 6 päivän kortin osalta £480. Sen ylittäminen lienee tosin vaikeaa, kohteiden laajuuden ja etäisyyksienkin vuoksi. Oslon 11 kohteen ennätyksen rikkominen olisi Lontoossa mahdotonta.

Moneen keskeiseen nähtävyyteen kortti ei käy, niitä ovat mm. London Eye ja Madame Tussaud. Joissakin muutoin ilmaisissa kohteissa kortilla voi saada souvenir guide -kirjasen tai audioguide-laitteen käytettäväkseen. Korttiin voi myös yhdistää (melko hintavan) matkakorttiominaisuuden.

Syksyn mittaan blogivisiittejä Englannin kulttuurikohteisiin.

Pakkoveroa Englannista?

Jälleen kolikko Turun linnan raha- ja mitalikabinetista, mutta ei suomalainen piraattikopio, vaan aito anglosaksinen raha, pennyn kolikko Ethelred II Neuvottoman ajan (978-1016) Englannista.

Etupuolen kuvassa kuningas itse, kääntöpuolella Jumalan käsi kurottamassa alas taivaasta.

Ethelredin lisänimen merkityksestä (ja miten se pitäisi kääntää) ei ole täyttä yksimielisyyttä, mutta kiistämätöntä on, ettei se mairitteleva ole. Hänen aikanaan viikingit pakottivat Englannin maksamaan lunnaita nimeltä danegeld. Käytännössä tämä merkitsi tonneittain hopeaa, jopa niin paljon, että eräät anglosaksiset rahat ovat yleisempiä löytöjä Skandinaviassa kuin Brittein saarilla.

Turun museokeskuksen raha- ja mitalikabinetissa on esillä muutamia Ethelredin ajan rahoja, mm. tämä hopeapenny, joka on peräisin nyttemmin Kaarinaan liitetyn Piikkiön kunnan alueelta, Hadvalan kylästä. Siellä sijaitsevan Ylhäisen talon vanhan päärakennuksen läheltä löydettiin toukokuussa 1949 rahakätkö maasta n. 60-70 cm syvyydestä. Se  sisälsi kaikkiaan 54 rahaa, jotka sittemmin hajaantuivat Kansallismuseon, Turun kaupungin historiallisen museon sekä Malmön museon kokoelmiin. Kolikoista 28 oli peräisin Saksasta, 13 Englannista, 11 islamilaisesta maailmasta ja 2 Skandinaviasta.

Numismatiikkaa pidetään joskus tylsänä, en ollenkaan ymmärrä miksi. Pohdiskellessamme asiaa digitoijan kanssa lounaspöydän ääressä mieleen tuli erinäisiä lennokkaita syitä siihen, miksi Hadvalan maaperään haudattiin näinkin kansainvälinen aarre 1000-luvulla. Danegeldhän oli viime kädessä kiristämällä, siis rikollisesti saatua rahaa. Oliko 1000-luvun Varsinais-Suomi rahanpesupaikka ja veroparatiisi? :-)

Kirjallisuutta:
Tuukka Talvio: Coins and coin finds in Finland AD 800-1200 (2002)

Kuvat: TMK

Seinätekstiili esille Turun linnaan

Konservaattorimme Tanja Huikurin pitkään konservoima seinätekstiili ripustettiin eilen Turun linnan juhlakerroksen kuninkaansalin seinälle, sopivasti tänään alkavien Turun linnan juhlamessujen vieraiden nähtäväksi. Tekstiili on kiinnitetty puukehikkoon pingotetulle kankaalle. Suuren koonsa vuoksi työ oli viimeisteltävä paikan päällä. Tässä se vihdoin on valmiina.

Salin kulmaus oli ollut tyhjillään Edelfeltin maalauksen siirron jälkeen. Esineen paikkaa mittailtiin ensin lattian tasossa.

Tositoimiin päästiin museomestarin ja näyttelypuusepän tultua paikalle. Kehikko ripustettiin katosta vaijerilla molemmista päistä.

Sopiva korkeus määriteltiin kauempaa katsoen...

...ja ripustus varmistettiin lopuksi keskeltä vielä kolmannella vaijerilla.

Tekstiilityö on nyt esillä, mutta mikä sen alkuperä on? Museon kokoelmiin tekstiili on ostettu helsinkiläisestä antiikkiliikkeestä vuonna 1960, mitä ilmeisimmin päälinnan restauroinnin valmistumista silmällä pitäen. Tällöin sen kerrottiin olevan peräisin Englannista. Työ ei ole gobeliini (kuten sen vieressä oleva tekstiili), vaan se on toteutettu ns. häivepistotekniikalla (crewelwork). Tässä lähikuvia:

Englannista todellakin löytyy vastaavia, aina 1600-luvulle saakka ajoittuvia tekstiilejä. Pystyreunojen kulumisesta päätellen kyseessä voisi olla yksi pylvässängyn kulmien vuodeverhoista, ja kuva-aihe versio elämänpuusta (tree of life).

A crewelwork bed hanging, made in England, possibly in 17th-18th centuries. After meticulous conservation it is now on display in the Turku Castle in Finland.

Puuha-Tom rakentaa

 

Televisiota ei paljon ehdi katsomaan, mutta tänään jatkuvaa Taivaat pilarit -sarjaa olen onnistunut seuraamaan. Englantiin, kuvitteelliseen Kingsbridgen luostariin ruvetaan Tom Builderin (ei sentään Bob the Builderin) johdolla rakentamaan uutta katedraalia keskellä sisällissotaa. Monenlaista juonittelua ja selkäänpuukotusta piisaa, mutta priori Philip onnistuu aina junailemaan asiat hankkeen parhaaksi. Kirkosta on tässä vaiheessa vasta perustukset valmiina, mutta toivottavasti keskiaikaista rakennustekniikkaa esitellään yhtä paljon kuin pakollisia ainesosia eli seksiä ja väkivaltaa. Erilaisia juonikiemuroita esiteltiin niin paljon  ensimmäisessä osassa, että äksöniä riittää taatusti kaikkeen kahdeksaan osaan.

Arkkipahiksena hääräävää piispaa esittää Ian McShane, jonka oma ikäluokkani muistanee paremmin antiikkikauppias Lovejoyn roolista. Nuoremmille lienee hän tutumpi lännensarjasta Deadwood.