keskiviikko 26. lokakuuta 2022

Pyhämaan uhrikirkko

Retki jatkui edelleen Uudenkaupungin alueella, sillä Pyhämaan kunta liitettiin siihen jo 1974. Kohteena oli 1647–1652 rakennettu Pyhämaan uhrikirkko.



Kirkko on kuuluisa sen sisäseinät kokonaan täyttävistä, Christian Wilbrandtin vuonna 1667 tekemistä maalauksista.






Pyhän haudan vartijat kertovat usein aikansa sotilaiden varusteista, tosin tässä tapauksessa esikuvat voivat olla peräisin 1500-luvun rukouskirjasta.



Myös katto on kauttaaltaan maalattu.


Viereinen uusi kirkko valmistui 1804.


Kirkkojen välistä löytyy muistomerkit menneiden polvien kirkkoherroille...


merellä menehtyneille...


ja vielä erikseen kuunari Sylvian haaksirikossa 1868 menehtyneille. Muistolaatta tuli 150 vuotta onnettomuuden jälkeen, 2018.

.


maanantai 24. lokakuuta 2022

Uudessakaupungissa

Turun maakuntamuseon ystävien retki lokakuun alussa suuntaui Uuteenkaupunkiin, ensimmäisenä kohteena Wahlbergin museotalo. Tupakkatehtailija Fredik Wahlbergille kuulunutta on salin komea kristallikruunu, muu 1800-luvun lopun sisustus on Uudenkaupungin museon kulttuurihistoriallisesta kokoelmasta.






Museon vaihtuvana näyttelynä tänä vuonna oli Päällepantavaa - poimintoja pukuhistoriasta.




Yläkerran näyttely esittelee Uudenkaupungin varhaisen historian perustaa, merenkulkua. Jens Zachariassenin varustamolipun varhainen versio on tänään jo tuplasti pahamaineinen.



Vakka-Suomen vakat olivat vientituote jo varhain.


Matkalla Merimiehenkotimuseoon ohitettiin kaupungin käsityöläisille eli hantvärkkäreille omistettu muistomerkki.


Kuten voi odottaa, oli merimiehen asumus vaatimattomampi kuin mahtiporvarin, mutta seurueemme täytti sen niin tehokkaasti ettei kuvaamiseen ollut oikein tilaisuutta. Tässä kuitenkin mietelause seinältä.


Wahlbergin talolle palattiin Myllymäen kautta, tässä myllytyyppien lyhyt kurssi.

Varvasmylly...


harakkamylly...


itselleni peräti eksoottinen kehäsiipimylly...


ja tutumpi mamsellimylly.


Asiaankuuluvasti myös linnunpönttö oli puistossa muotoiltu tuulimyllyksi.


Ja olihan siellä myös muistolaatta puiston perustajille.


Ennen matkan jatkamista pysähdyttiin rantakahvilassa. Täällä kuten Turussakin oli muistomerkki sodanjälkeisen miinaraivauksen veteraaneille. Miina oli myös toisen maailmansodan aikainen, toisin kuin Turussa.


.


lauantai 22. lokakuuta 2022

Jalkaväkimuseo

Yksi aselajimuseoistamme, Jalkaväkimuseo, sijaitsee vanhalla kasarmilla Mikkelissä.


Kun oli ensin saatu alustava esitys museon tehtävästä ja toiminnasta kaikki Mannerheim-ristin ritarit esittelevässä ritarisalissa...


alkoi erinomainen opastus halki sotahistorian, alkaen vuoden 1918 veljessodasta.


Kirjoista tuttu punaisten rakentama Varkauden tykki oli täällä, en ollut ajatellut että se on todella jäljellä.


Konekivääriä kutsuttiin tuolloin vielä kuularuiskuksi.

Talvisota 1939-40. T-26:n moottori pärähti käyntiin kun kävijä tuli sen lähelle.




Summan taistelijoiden kuuluisuutta saanut kypärä.

Jatkosodan tulitoimintaaa ja juoksuhautoja korsuineen.




Venäläistankkien kohtalo Kannaksen torjuntataisteluja 1944 kuvaavassa dioraamassa toi mieleen Ukrainan 2022. Tässä kuten muissakin dioraamoissa oli valoja ja ääniä.


Lapin sota.


Museo käsitti myös toisen rakennuksen, sen näyttely käsitti historiaa ennen ja jälkeen toisen maailmansodan.


 Porrassalmen taistelu 1789 oli paikallista sotahistoriaa, se käytiin nykyisen Mikkelin alueella.


Yksi autonomian ajan tarkk'ampujapataljoonista sijaitsi Mikkelissä.




Lisäksi näyttelykäsitteli mm. suojeluskuntia...


suomalaista SS-pataljoonaa...


sotilaskotitoimintaa...


ja YK-joukkoja.



Paljon oli siis nähtävää ja opastus asiantunteva. Pihalla oli vielä komsomolets-vetovaunu pst-tykkiä hinaamassa.

.


Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...