maanantai 10. lokakuuta 2022

Jällivaaran maisemia

Jällivaaran-Malmivaaran kiertoajelulla noustiin katselemaan taajamaa vastapäätä olevan vaaran rinteelle, Dundret Laplandin pihalle.




Seuraavana aamuna oli tilaisuus katsoa maisemaa vastakkaisesta suunnasta, rautatien yli menevältä sillalta.


Silta jatkui matalampana yli vesistön kohdassa, jossa Vassarajärvi muuttuu Vassarajoeksi.


Vaan palataanpa rautatien yli johtavalle sillalle, ja näkymään kaupunkiin päin. Majoityksemme oli Grand Hotel Laplandissa, ja sen uudempi siipi näkyykin kuvassa.

 

Asemarakennus oli siis ihan hotellia vastapäätä, ja mustanpuhuva, toisin kuin värimaailmaltaan varsin vaaleat vanhat suomalaiset asemat.


Aseman nurkalla oli myös muistomerkki kaupunkiin rakennetun radalle, se saavutti Jällivaaran vuonna 1888.


Hämmästyksekseni luin Wikipediasta että tämä malmirata Luulajasta kaivoskaupunkeihin sähköistettiin jo 1915, mutta kulkivathan kaupunkien raitiotietkin tuolloin jo sähkön voimalla. Itse asiassa Kiirunassa toimi kaivosten työväen käyttöön rakennettu raitiotiekin tuolloin.

Ei kommentteja:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...