lauantai 15. elokuuta 2020

Turun kadonneet Alkot

Kemissä oli 1980-luvun alussa vain yksi Alko, mutta muutettuani Turkuun 1982 havaitsin että niitä oli keskustassa kerrassaan neljä. Turunkin Alkot noudattivat samaa arkkitehtuurista tyyliä: matala rakennus suurin ikkunoin. Kai ainakin joissain tapauksissa funktionalismi saneli myös ovenkahvojen muoidon, koska viinakaupat tunnettiin "pitkäripaisina". Siinä missä Kemin Alko oli aivan kauppatorin reunalla, tuntuivat Turun myymälät sijoitellun hiljaisempien poikkikatujen varsille. Mikään niistä ei enää alkoholimyymälänä toimi, eikä ole pitkään aikaan toiminutkaan, joten tässä kierros ikäpolveni nuoruuden maisemiin. Kuvat noukin laiskuuttani Googlen katunäkymistä.

Opiskelijoille tutuimmaksi tuli Hovioikeuden alkupäässä sijaitseva toimipiste, jonka kaikki tunsivat, totta kai, "Hovioikeuden herkkuna".


Yliopistonkadun alkupäässä olevaa Alkoa en olisikaan enää itse ehtinyt kuvaamaan. Tuttavan fb-päivityksen kuva kertoi sen puretun maan tasalle.


Samaa tuttua tasakattoarkkitehtuuria edusti myös Puolalankadun myymälä.


Kristiinankatu 4:ssä neljä vuosikymmentä toiminut Alko muutti 1992 vähän matkan päähän Kristiinankatu 8:aan, Centrumin taloon. Edellinen rakennus purettiin ja tilalla on nyt uusi talo, mutta tuolloin 1992 nähtiin jotain aivan mullistavaa. Centrumiin avautui Turun keskustan ensimmäinen itsepalvelu-Alko! Se olikin jotain niin erikoista että myymälää alettiin kutsua "Ruotsinlaivaksi" - olihan ennenkuulumatonta että pulloja pääsi käpälöimään jo ostopäätöstä tehdessä.

Millaisia ne vanhan ajan Alkot sitten olivat? Finnasta löytyi Sari Poijärven kuva Työväen Arkiston kokoelmasta.


Halki myymälän kulki pitkä tiski, jolle jonotettiin kiltisti kunnes tuli oma vuoro tehdä tilaus. Väkeviä sai kait ostaa 2 litraa kerrallaan, sillä eräänkin kerran kuuli duunarin tilaavan perjantaiannoksensa: 4 kossua.

Mutta pitkään on jo saanut hyllyjen ääressä pulloja tutkiskella valintojaan miettien. Tuleepa usein myyjäkin paikalle ystävällisesti asiantuntemustaan tyrkyttämään. Mihin onkaan viinan ostamisen syntisyys ja syyllisyys kadonnut! Turun keskustasta löytyvät Alkot tätä nykyä Wikkeltä ja Stockalta sekä kauppahallista. Muualla kaupungissa ne on ripoteltu markettien auloihin ja kauppakeskuksiin muiden myymälöiden sekaan. Hohto ja juhlavuus on alkoholin ostamisesta mennyt.

4 kommenttia:

Ilkka kirjoitti...

Eerikinkadun alkupäässä, Scandic Juliaa vastapäätä oli yksi myymälä. Eikä enää ole Tokamarkettiakaan.

Anonyymi kirjoitti...

Se oli Alkon viinimyymälä

Krunika kirjoitti...

Muistelen että 80 luvun lopussa olisi ollut alko Aurakadun rinteessä.
Muistanko vääriin? Näin Helsinkiläisenä....

Kari Hintsala kirjoitti...

Krunika, luulen että sekoitat tuohon Puolalankadun Alkoon. Puolalankatu on viereinen ja samansuuntainen Aurakadun kanssa. :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...