lauantai 4. marraskuuta 2023

Raunistulan kujilla ja Barkerin kutomolla

Aikoinaan pahamaineinen Raunistulan esikaupunki näyttäytyi kesäkuun aamuna mitä parhaimmassa valossaan. Mutkittelevat kujat kertovat ajasta jolloin kaavoittaja ei reguloinut alueen rakentamista, kuuluihan se syntyaikanaan vielä Maarian pitäjään.





Vanhinta rakennuskantaa edustaa Vätti, yksi Raunistulan kantataloista, jossa mm. toimi lastenseimi (päiväkoti) vuosina 1928-2018.


Aivan kulman takana on myös Työväenyhdistys Tarmon talo.


Yhdistys perustettiin 1897, talo valmistui 1902.


Talosssa on perustettu parikin urheiluseuraa, ja mm. Maarian punainen naiskaarti.



Turku-Toijala-radan puolella Raunistulaa sijaitsee Barkerin kutomo, aikoinaan monen raunistulalaisenkin työpaikka, nyt lähinnä flaneurin raunioromanttista silmää miellyttävä jäänne.




Rakennus on suojeltu, mutta tämän vuoden keväällä se havaittiin asuinkelvottomaksi, loft-asuntoja ei siis ilmeisesti ole tulossa.

Kutomon taakse on louhittu luolan alun tapainen, tarkoitus ei ole itselleni selvinnyt. Ainakin sinne voisi suojautua sateelta rajuilman yllättäessä.



Lopuksi pari katukylttiä. MIkäs tällainen Alfankatu on? Aivan alunperin Barkerin kiinteistössä toimi juurikasraakasokeritehdas Alfa, tosin lyheyn aikaa. Muiston paikannimistöön on sekin saanut.


Mutta mikäs kaksimielinen kadunnimi tämä sitten on?


Itse asiassa kaksimielinenpä hyvinkin, sillä Turun karttapalvelun nimistörekisteri kertoo seuraavaa: "Nimi viittaa alueella kieltolain aikana harjoitettuun viinan salakauppaan (lestinheitto). Lesti-sana viittaa myös suutarin ammattiin ja on siten alueen aihepiirin mukainen. Alueella on ennestään Suutarinkatu. Lesti on jalan muotoinen puusta tehty esine."

Ei kommentteja:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...