maanantai 23. huhtikuuta 2012

Pelien maailmoissa, D-4

Jahas, läppärillä aukeni edes jonkinlainen editorinäkymä, joten koetetaas päivittää.  Touhukkaasti lainaesineiden haun merkeissä alkanut näyttelyrakennuspäivä kulahtikin sitten enimmäkseen näyttelytekstien odottamiseen. "Peliluolan" sisustus eteni kuitenkin reippaasti ja alkaa ko. kokonaisuus olla melko lailla valmis. Sopivaa sivupenkkiä metsästimme huonekalukonservaattorin kanssa ympäri varastoja ja löytyihän sellainen lopulta linnan puumakasiineista. Muutakin pientä tuli näprättyä, joten kaiken kaikkiaan tuli maailma hieman valmiimmaksi. Tämä päivä jäi siis lyhyenlaiseksi, mutta näyttelytekstit saapuivat lopulta ja huomenna voidaan ahkeroida senkin edestä.

Pöytäkoneelta ei Bloggerin editori aukea ollenkaan, vain valkoinen selainnäkymä ja vasemmassa alakulmassa keltainen kolmio huutomerkki keskellä ja sana "Valmis". Jos jollain on tietoa, mistä tässä on kyse, neuvoja otetaan mieluusti vastaan. Ponnahdusikkunoiden eston poistin jo, ei auttanut.

11 kommenttia:

Kaisa Kyläkoski kirjoitti...

Bloggerin uuden käyttöliittymän teknologia on niin edistynyttä, ettei näy enää ollenkaan antiikkisen kännykkäni selaimessa. Ehdottaa Chromen lataamista, mikä ei ole kovin käypä ratkaisu. Onkohan sinulla pöytäkoneella vanhempi/eri versio selaimesta?

Support keskusteluissa on maaliskuun lopulta aiheet "Blank Page when loading Dashboard " ja "Cannot get on Blogger Dashboard", mutta ilman vastausta.

Minä ja muutama muu odottaa vastausta ajastusten ytoimimattomuuteen... joillain jo viidettä päivää, minulla vasta neljättä.

Kari Hintsala kirjoitti...

No niin, selaimestahan se tosiaan kiinni oli. Firefoxilla sain sen verran blogini auki että pystyin julkaisemaan Kaisan kommentin. Google Chromea täälläkin oltiin vaatimassa. Nähtäväksi jää miten päivitys tulee sujumaan, pysykää kanavalla. :-)

Anonyymi kirjoitti...

Löysin parin vuoden takaa maininnan, että pöytäkoneessasi olisi selaimena Microsoft Internet Explorer 6. Onko edelleen? jos on niin sitten ei voi muuta kuin päivitellä – nimenomaan päivitellä, ei siis päivittää. Microsoft itsekin on suositellut jo useita vuosia sitten, enkä nyt puhu internetvuosista, ettei MS IE 6:ta enää käytettäisi, sanokaamme, sen puutteiden vuoksi.

Keltainen kolmio tarkoittaa, että sivulla on virhe ja selain tekee parhaansa yrittäkseen arvata, mitä sivujen tekijä on tarkoittanut. Bloggerin tapaisia sivustoja ei tehdä käsipelillä vaan jollain kehittimellä, jossa tässä tapauksessa on jokin pieni virhe. Kehittimen virhe voi taas johtua puutteista jonkin standardin soveltamisesta.

Kuten tunnettua webbisivut tehdään ns. hypertekstien merkintäkieltä (html) käyttäen. Tämä hötömölö suunniteltiin aikoinaan vain tieteellistä tekstiä varten. Kun pelkkä tasapaksu teksti ei kelvannut suurelle yleisölle, selainten valmistajat ryhtyivät kaupallisista syistä lisäilemään omia virityksiään, että sivuille saataisiin erilaisia tehosteita. Standardeja kyllä laadittiin, mutta ne tulivat aina vähän myöhässä, joten eri selainten välille syntyi eroja, miten ne ymmärtävät eri merkintöjä.

Pisimpään omilla teillään on tarponut Microsoft, kun taas muut selainvalmistajat varsin ripeästi ryhmittyivät alan standardisoimisorganisaation World Wide Web -konsortion (W3) taakse. MS IE 6 ei tee asioita standardin mukaan ja sisältää suoranaisia virheitä. MS IE 7 oli jo selkeä parannus, uudemmista puhumattakaan.

Hypertekstien merkintäkielen kehityksessä on kaksi pääkoulukuntaa, joista toinen korostaa kielen merkintää, sen metatietojen ilmaisuvoimaa, jotta verkkosivujen sisältöä voidaan paitsi tuottaa myös tulkita koneellisesti. Tämä on tarkoittanut yleisten merkintäkielien syntaksin tuomista verkkosivuille eli eri XHTML-standardien mukaisia sivuja. Ongelmana ovat olleet erilaiset videot, joista ei noissa standardeissa ole sanottu juuri mitään. Niinpä sivuille on tungettu mitä erilaisimmilla tavoilla liikkuvaa kuvaa. Aika usein videot on thety Adoben Flashillä, mikä on tuonut omat ongelmansa, mm. tietoturvan ja yksityisyyden suojan suhteen.

Toinen koulukunta haluaa korostaa verkkosivujen visuaalista ilmaisuvoimaa ja niinpä pitkään on ollut työn alla standardi, joka määrittelee mm. erilaisten videoiden esitystapoja. Jottei tilanne menisi taas pipariksi ja selainvalmitajat lähtisivät taas omille teilleen, työtä on tehty W3-konsortiossa, mikä on tosiaan tarkoittanut, että tupakkia on kulunut. Edelleen työn alla oleva standardi HTML 5 tuli suuren yleisön tietoisuuteen toissa vuonna, kun Apple ja Google lähtivät Flashin vastaiselle ristiretkelleen.

Blogspotter väittää käyttävänsä tuota HTML5-standarida, mutta jos testaa esim. tämän blogisivun virallisessa W3-konsortion validaattorissa eli tarkastimessa, saa tulokseksi 108 virhettä ja 7 varoitusta. Suurin osa virheistä on vielä alkeellisia mokia.

Kari Hintsala kirjoitti...

Kyllä tässä jo IE seiska on, mutta ei silti pelitä. Firefoxissa aukeaa eli mennään sillä eteenpäin.

Toinen uudistuksen tuoma ilmiö on se, ettei kommentteja enää voi vahvistaa eli julkaista kännykästä käsin.

Kari Hintsala kirjoitti...

Kävin vilkaisemassa IE:n puolella ja kas, kehitystä oli tapahtunut: nyt keltaisen kolmion jälkeen lukee "Virhe sivulla".

Kaisa Kyläkoski kirjoitti...

Joo, kommenttien julkaisu kännykästä oli meikäläiselläkin tapana, joka vaati nyt muutoksen. Säädin lomaviikolla vaihtoehtoja ja päädyin suoraan julkaisuun ilman hyväksyntää, mutta sanatunnistuksen kanssa. Spämmi menee aika nätisti omaan kansioonsa.

Kari Hintsala kirjoitti...

Täytyypä säätää itsekin.

Kari Hintsala kirjoitti...

No niin, hyväksyntä korvattu sanatunnistuksella, katsotaan kuinka käy. Aiemmin oli vaikeuksia kommentoida sanatunnistuksen ollessa päällä.

Anonyymi kirjoitti...

Sanatunnistuskin on tätä nykyä murrettu, niin kuin kaikki muukin. Hakusanat "break captcha" antaa Googlessa yli 85 miljoonaa osumaa, joista jo muutama eka antaa ohjeita, miten homma tehdään. Eri asia on, ketä viitsii spämmätä esim. tällaisen blogin.

Anonyymi kirjoitti...

Я твой слуга, Я твой работник

Sori, en voinut vastustaa kiusausta... (Metsis)

Kari Hintsala kirjoitti...

Olit taas niin vikkelä etten ehtinyt kertoa että sanatarkistuksen poissaollessa spämmiä on tullut keskimäärin kerran päivässä, usein venäjäksi.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...