perjantai 6. huhtikuuta 2012

Tower of London


Lontoon Tower on todellinen aikakausien sillisalaatti, vuosisatojen mittaan moneen kertaan korjailtu ja lisäilty. Museo se ei kuitenkaan ole, kuten kävi ilmi yrittäessämme toisella käynnilläni ruinata ilmaista sisäänpääsyä museoammattilaisina. Tower on muiden kuninkaallisten linnojen tavoin oma hallinnollinen kokonaisuutensa, jota ei rahoiteta verovaroin.

Sisään mennään massiivisen porttirakennelman kautta. Portti on aina linnan puolustuksen heikoin linkki ja vaatii sen mukaiset varustelut. Etualan veistokset muistuttavat linnan roolista kuninkaallisena eläintarhana.


Kierroksen melko alussa on Traitors' Gate, Pettureiden portti, jota kautta vangit tuotiin Thamesilta muurien sisään, usein teloitettavaksi.


Sisäänkäynniltä lähtevät vartijoiden vetämät opastukset, mutta me lähdimme omin päin kiertämään linnan etelä-, itä- ja osittain pohjoismuuria kiertävää yleisölle auki olevaa osaa.


Mitä ei keskiajasta ollut säästynyt, se oli korvattu näyttävillä rekonstruktioilla.




Tornien välissä reitti kulki pitkin muurinharjaa.




Muureilla vartioi tämännäköisiä vartiomiehiä.


Lamppu, joka ei päivänpaisteessa oikein päässyt oikeuksiinsa.


Zeppelin over London? Ei sentään.


Tornit sisälsivät pieniä näyttelyitä. Yhdessä oli viinitynnyriin hukutetun aatelismiehen kohtaloa havainnollistettu näin.


Seuraava kohde oli rakennus, jossa säilytettiin Britannian kruununjalokiviä. Kuvata ei saanut, joten tässä kalleuksien suojana ollut tykki.


Kerrottakoon että jalokivet oli hypetetty asiaankuuluvasti. Sisällä edettiin kurinalaisesti jonossa ja aihetta puffattiin elokuvin ym. Kun perille viimein päästiin, saattoi kalleuksia pällistellä liukumatolla seisten, ja tehdä sen myös niin monta kertaa kuin jaksoi. Ulos mentiin kruunuaiheista matkamuistosälää myyvän kaupan kautta, suoraan linnassa toimivan jalokivikaupan eteen.

Towerin alueella on jos jonkinlaista tykkiä, brittien omia, vihollisilta vallattuja tai ties miten tänne päätyneitä. Tässä johanniittojen kanuuna 1600-luvun alusta, lavetti tosin vasta 1800-luvulta.


Aluella on myös roomalaisen kaupunkimuurin jäännöksiä, jotka normannit omivat osaksi linnaansa. Tiiltä ja kiveä vuorotellen, kuten muistamme.


Linnoituksen ydin on White Tower, jonka sisällä ovat kuninkaallisen varuskamarin (Roayl Armouries) kokoelmat.


Ja haarniskoja riittää, aika hauskastikin esitettynä kuten tämä muovipienoismallin tapaan esillepantu.


Haarniskoiden lisäksi oli kaikkea muutakin asiaankuuluvaa.



Eksoottisempaa militariaa edusti tasankointiaanien sulkapäähine.


Aseista koottu lohikäärme aloitti Towerin roolia asevarikkona esittelevän osion.


Näyttelyissä esitellään Toweria myös arkistona, rahapajana jne. Ja tietenkin Tower on ollut lukuisten kuolemantuomioiden täytäntöönpanopaikkana. Tässä kirves vanhemmilta ajoilta.


Mutta olipa esillä myös tuoli, johon ammuttiin viimeinen linnassa teloitettu henkilö, saksalainen vakoilija ensimmäisen maailmansodan aikana.


Kuolemaa on Towerissa kohdattu sen jälkeenkin. IRA:n pommi surmasi yhden ja haavoitti kolmeakymmentä viittä ihmistä v. 1974. Tapahtumalle on muistolaatta alimmassa kerroksessa.


Ulos tultua piti tietysti käydä katsomassa mäkeä, jossa mestaukset aikoinaan oli pantu toimeen. Siinä on nyt muistomerkki kaikille henkensä menettäneille, olivathan kuolemantuomiot usein poliittisen valtataistelun välikappale.


Linnaa vartioivat Yeomen Warders, tuttavallisemmin Beefeaters eli Pihvinsyöjät. Matkailumainoksista tuttuja kokopunaisia pukuja kannetaan vain erityistilaisuuksissa, muutoin näitä tummia pukuja.


Kuvassa myös yksi Towerin korpeista, joiden toinen siipi on typistetty etteivät ne pystyisi poistumaan linnan alueelta. Tunnetun legendan mukaan kuningaskunta sortuu jos Towerin korpit katoavat...

Jatkoimme Thamesin eteläpuolelle viereisen Tower Bridgen kautta.


Seuraava kohde oli London Dungeon, "kauhuhuvipuisto" vai miksi sitä kutsuisi. Sen raportoinnilta säästytte, sillä kuvaaminen oli kiellettyä. Englantilaiset tuntuvat olevan kauhuromantiiikan kyltymättömiä ahmijoita. Kaikenlaisia kauhu- ja kummituskierrosta kaupitellaan joka puolella, ja museokaupoissa tuntuu olevan loputon määrä Horrible histories -tyyppistä läpyskää.

2 kommenttia:

metsis kirjoitti...

Koko Tower on ylimainostettu. Kun itse kävin vuosia sitten katsomassa tai pikemminkin yritin katsoa kruununjalokiviä, kivet olivat näytillä aivan liian pienessä huoneessa, jossa vitriiniä kierrettiin kuin Kaban kiveä puolen ympyrän verran. Tämä tietysti sen jälkeen, kun oli joutunut luopumaan kaikista kantamuksistaan, kävellyt pomminpaljastimien lävitse ja jonottanut tovin. Näyttelyhuoneessa ei hetkeksikään saanut pysähtyä, muutoin tuli vartija tökkimään jollain raipalla. Tungos oli niin valtava, etten nähnyt mitään.

Aasi Ihaata lainaten: "Ylimainostettua, jos minulta kysytte. Tyhmää touhua. Kerrassaan tyhjänpäiväistä."

Kari Hintsala kirjoitti...

Ei suinkaan koko Tower, sillä White Towerin näyttelyt olivat hyvin tehtyjä ja innovatiivisia, niistä ehkä joskus lisää. Englannin kruununjalokivet... no, ne ovat kuin Mona Lisa tai Nefertiti, joista olen kirjoittanut toisaalla.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...