keskiviikko 15. kesäkuuta 2016

Emil Cedercreutzin museo

Harjavallassa kohteena on Emil Cedercreutzin museo. Jakaannuimme kahteen ryhmään, itse osuin puoliskoon joka aloitti taiteilijakoti Harjulasta.


 Sen motto oli Memento vivere - muista elää.


Kotina, työtilana ja vierasmajana toimineen rakennuksen sisustus oli 1800-lukulaisen runsas. Cedercreutz (1879-1949) oli intohimoinen keräilijä, taidetta ja antiikkia oli ympäri Euroopan ja kauempaakin.






Opas kertoi monista irtaimiston yksityiskohdista, kuten Cedercreutzin tavasta kantata jääkarhun nahat kankaalla.


Opastus jatkoi uudemmassa museorakennuksessa. Cedercreutz oli taitava siluettien tekijä, ja hänen leikkaamiaan kuvia on käytetty mm. monissa kirjankuvituksissa.



Rakennuksen yksi siipi on omistettu Cedercreutzin veistoksille. Siellä oli myös taiteilija itse.


Tuottelias Cedercreutz oli myös kuvanveistäjänä, erityisesti muotokuvien ja rakastamiensa hevosten suhteen.



Taiteilijan keräämästä kansatieteellisestä kokoelmasta nähtiin vain vilaus, osasto oli suljettu vesivahingon vuoksi.


Museorakennus on yllättävän suuri ja siellä oli monenlaisessa käytössä (mm. japanilaisten leijojen tekoa) olevia nykytaiteella sisustettuja tiloja.




Luonnollisesti taide-elämykset jatkuivat myös ulkona puistossa.

.

1 kommentti:

Hurmioitunut kirjoitti...

Opiskelukaverini oli täällä aikansa töissä, joten paikka on nimenä tuttu. Koskaan en ole käynyt, joten olipa kiva kierros. Minuakin yllätti museon monipuolisuus ja koko!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...