sunnuntai 19. heinäkuuta 2020

Gullkrona

Gullkronan saari aukesi matkailijoille viime kesänä pitkän tauon jälkeen. Reitti vei sinne Aurajoesta Seilin kautta M/S Norrskärillä. Rannassa kyltti kertoi palvelut ja nähtävyydet.


Eva's Museum on varmasti Varsinais-suomen ellei koko maailman pienin paikallismuseo.


Kokoelmat olivat kylläkin runsaat.





Vähän matkan päästä alkoi peikkopolkuna tunnettu ulkoilureitti.



Polulla on tietysti monenlaisia peikkoja...



ja niiden koloja.


Reitillä on myös erilaisia tehtäviä.


Saaren etelärannalla tehtävänä on koota kivistä pino, ja paljon niitä onkin kertynyt, Norjan vuorten malliin, siellähän näitä näkee paljon.


Rannassa saattoi myös ihmetellä geologian outouksia, ja pikaveneiden aaltojen lyömistä rantakallioihin.



Saaristoluontoa voi ihailla ylempääkin. Oikeuttahan valokuvat eivät saaren kesäiselle tunnelmalle tee.


Polku kääntyi takaisin pohjoisrannalle, ja matkalla löytyi oikea Ronja Ryövärintyttären kallio...


mikä -berget se sitten nimeltään onkaan.


Vielä piti kipaista katsomaan siivetön tuulimylly...


portaiden alta löytyvine aikajanoineen.


Ylhäällä mäellä on vanha luotsitupa, nyt museona.


Oveen olisi tarvittu satamapuodista saatava avain, mikä kiireessä jäi huomaamatta, mutta näkipä sisälle ikkunoistakin.




Sittenpä olikin enää aikaa lyhyeen virkistäytymiseen saaren kahvilassa ennen paluuta Turkuun.

.

2 kommenttia:

Oscari kirjoitti...

Pyrin korjaamaan arvoisaa Blogistia, sillä Eva's Museum ei ole mitenkään pieni, se on suorastaan valtava suhteutettuna Tampereen Velaatassa sijaisevaan maitolaiturimuseoon, joka on vain maitolaiturin kokoinen ja Ruovedelta Teisoon tulevan tien varressa. Siellä on usein ollut mielenkiintoisia näyttelyitä, kuten esim. karjan kohtaloista siirtalaisuuden pyörteissä.

Kari Hintsala kirjoitti...

Vaalan maitolaiturimuseon olemassaolo tuli itselleni yllätyksenä, ja nyt asiaa netissä tutkittuani on myönnettävä sen olevan pienempi. :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...