maanantai 19. syyskuuta 2022

Kemin etapilla, matkalla Lappiin

THY:n syysmatka Ruotsin Lappiin alkoi makuuvaunussa Turusta Kemiin. Aamulla astelin synnyinkaupungissani ensi kerran sitten vuoden 2009.


Paluukin kulki aseman kautta, ja junaa odottaessa oli aikaa kuvata tämä 1957 pystytetty Kemin jääkärietapin muistomerkki.

Vaununsa ikkunasta vilkaisevalle satunnaiselle ulkomaalaiselle junamatkaajalle vuosiluvut tuovat mieleen ensimmäisen maailmansodan. Kaikkiaan parista tuhannesta Saksaan sotilaskoulutukseen matkanneesta jääkäritarjokkaasta arviolta 1650 kulki pohjoisten etappien kautta, ja näistä puolet jäi junasta Kemin asemalla jatkaakseen kaupungista suoraan meren yli Ruotsiin, kesäisin veneellä, talvisin jään yli kävellen tai hiihtäen.

Muistamisen arvoinen asia siis, mutta 1957 sisällissota oli vielä niin lähellä ettei punaisen Kemin johto halunnut olla missään tekemisissä asian kanssa. Niinpä muistomerkki sijoitettiin rautatieaseman puistoon ja luovutettiin VR:lle.

Asema-alueen rakennukset itse asemaa lukuun ottamatta on myyty yksityisomistukseen. Entisessä asemaravintolassa sijaitsee hotelli ja kahvila. Viereen tuodusta vanhasta tavaravaunusta tarjoillaan terassille kesäisin.


Paljon oli asemalla lapsuudesta tuttua, kuten ratapihan täyttävät loputtoman pitkät puunkuljetusvaunut.


Asemalla ei lippuja ole myyty enää aikoihin (eipä niitä myydä Turunkaan asemilla), mutta odotushuoneena se edelleen palvelee. Varsin surullisessa kunnossa oli vanha matkatavaran vastaanottoaula.

Jääkäreiksi pyrkineiden tavoin emme jatkaneet Ruotsiin meritse, vaan turistibussin kyydissä maanteitse yli Kemijoen... (vanha silta tuhottiin sodassa ja sen tilalle tuli Isohaaran voimalaitos)


ja Tornionjoen. (Tornion vanha silta, maaherran mukaan nimetty Hannulan silta selvisi sodasta)


Turkuun muutettua huvitti että turkulaiset nimittivät kaupunginsa halki kulkevaa kuraränniä joeksi, vaan Aurajoen varrellahan länsimainen sivistys on Suomeen juurtunut, ja sieltä Pohjolan mahtavien virtojen varsillekin levinnyt.

Ei kommentteja:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...