tiistai 19. helmikuuta 2019

Sotapelien karttoja Kansalliskirjastossa

Eilen uutisoitiin Kansalliskirjaston Nopista bitteihin -pelinäyttelystä, ja samalla myös Doria-tietokantaan ladatuista kaikkiaan 60 lautapelistä.

Mukana on useita sotapelejä, monet tosin pelilaudaltaan "shakkilautamaisia", mutta poimin tähän muutamia maantiedettä jollain tapaa mukailevia.

Vanhin sodista kuvaa Suomen sotaa. Sveaborg (1886) löytyy myös meidän kokoelmistamme ja oli esillä vuoden 2012 pelinäyttelyssä Turun linnassa.


Urhoollinen Port Artur (1904) kuvasi Venäjän-Japanin sodan (1904-05) polttopisteeksi joutunutta sotasatamaa Liaotungin niemimaalla.


Ensimmäinen ja toinen Balkanin sota käytiin 1912-13. Sotapeli Balkan (1914) kuvasi tilannetta 1912, jolloin Turkin Euroopassa jäljelläolevia alueita alettiin jakamaan naapureiden kesken.


Pelin julkaisuvuonna alkoi suursota koko Euroopassa. Sitä saattoi jo samana vuonna pelata Läntisellä sotanäyttämöllä...


ja Itäisellä sotanäyttämöllä.


Maailmansodan tapahtumiin saattoi Suomessa eläytyä pelilaudan ääressä, mutta 1918 tuli sota Suomeenkin. Pelejä siitäkin silti heti tehtiin. Punaisten ja valkoisten taistelu Suomessa 1918 on varsin tunnettu, sehän on ollut esillä Vapriikin Tampere 1918 -näyttelyssä.


Suomen vapaussota 1918 oli kartaltaan tyylitellympi, mutta kaikki keskeiset tapahtumapaikat siitäkin löytyvät.


Toisessa maailmansodassa sodittiin taas niin idässä kuin lännessä. Itään sijoitettu peli on ajan henkeen saanut nimen Ristiretki bolsevismia vastaan (1943).


Kannaksen sodan (1942) kartan häkellyttävin piirre oli se, että mieleen tulee välittömästi Pahkasika-lehden legendaarinen Kannaksen halkijuoksu -peli! (Eräästä uudemmasta Kannas-pelistä lisää täällä.)


Mukana on myös joitakin rajatumpaan maastoon sijoittuvia taktisen tason pelejä. 1934 julkaistiin Taktillinen partiopeli.


Vuonna 1942 tuotettiin niin Asemasota...


kuin Partiokahakka, molemmat todellisuutta jatkosodan asemasotavaiheen vuosina.


Kuten näkyy, kartoilla liikutaan joko ruudusta toiseen, tai viivojen yhdistämistä pisteistä toiseen. Kuusikulmaiset heksit keksittiin amerikkalaisiin strategiapeleihin 1961, mutta niitä käytettiin jo 1900-luvun alun suomalaisessa kilpapurjehduspelissä.





Ei kommentteja:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...