sunnuntai 19. syyskuuta 2010

Bomarsund

Palataan taas tauon jälkeen Turun linnan ritariklubin matkaan Ahvanmaalle. Sunnuntaina matka jatkui Sundin kunnan itäosaan, Bomarsundin linnoitukselle, jota venäläiset alkoivat rakentaa v. 1830. Kuten tunnettua, ei projekti koskaan valmistunut, vaan länsivallat tuhosivat rakennelman vallattuaan sen Krimin sodassa 1854. Linnoituksen varusväessä oli tuolloin myös suomalaisia sotilaita, joita joutui sotavangeiksi Englantiin saakka.

1800-luvun alkupuolella ei enää rakennettu trace italiennen mukaan. Uusi tyyli voidaan johtaa markiisi de Montalembertiin, jonka suunnittelemissa linnoituksissa puolustajan tulivoima oli pyritty maksimoimaan. Räjähtävien ammusten käytön lisääntyminen puolestaan lisäsi tarvetta suojata tykkien miehistöjä. Tykit sijoitettiin nyt vieri viereen, paksujen seinien sisään ja useaan kerrokseen.

Tämän tyylin linnoitukset kokivat tulikasteensa 1800-luvun puolivälin sodissa, juuri Krimin sodassa, ja toisaalta Amerikan sisällissodassa, jossa samantyyppisten linnoitteiden hallinnasta taisteltiin etelävaltioiden rannikoilla. Tykkien ja ammusten tehon nopea lisääntyminen 1800-luvun jälkipuoliskolla teki niistäkin pian vanhentuneita - tällöin koitti teräs- ja betonilinnakkeiden aikakausi.

Mutta palataan 1800-luvun alkupuolelle. Liittoutuneet tuhosivat Bomarsundin, mutta jotain on sentään jäljellä. Parhaiten on säilynyt päälinnakkeen ulko- ja pohjoispuolella ollut Notvikin torni:




Tornissa on esillä myös muutama tykki, erilaisin lavetein.



Jälkimmäisen tykin olkatapissa asianmukaiset valmistusmerkinnät.


Ulkoseinässä on nähtävissä "historian kosketus", englantilais-ranskalaisen laivaston tykinkuulien iskemiä jälkiä.



Näkymä kuulien tulosuuntaan päin on vaikuttava.


Päälinnoituksesta onkin sitten vähemmän jäljellä, vain hieman muurinpätkiä nykyisen maantien molemmin puolin. Hylätyn linnoituksen kiviä vietiin rakennusmateriaaliksi Helsinkiin saakka, jossa ainakin Uspenskin katedraali ja Aleksanterin teatteri saivat niistä osansa.


Kivenhakaajien työ on ollut korkealaatuista, paljon ei ole laastia ulkopinnan kivien väliin mahtunut.


Muurien sisusta oli krouvimpaa tekoa, tästä kuvasta saa rakenteesta käsityksen.


Mutta katsotaanpa ulkopintaa tarkemmin. Siinähän on jotain strategiapeliharrastajalle perin tuttua...


Hexejähän ne! :-)


Maailman ensimmäinen Viktorian risti (Victoria Cross) ansaittiin muuten Ahvenanmaan vesillä. HMS Heclalla palvellut merisotilas Charles David Lucas heitti Bomarsundin pommituksen aikana laivan kannelle tulleen kranaatin mereen pelastaen näin useiden tovereidensa hengen.

Lisää netissä: Bomarsund - Imperiumin etuvartio

Ei kommentteja:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...