Turistina Turun ylioppilaskylässä

Lopulta suorastaan talviseksi yltyneessä säässä kierreltiin torstai-iltana Turun ylioppilaskylän kortteleita, kenenpä muun kuin Mikko Laaksosen opastamana. Liikkeelle lähdettiin kylpylähotelli Caribian edustalta. Alunperin rakennuksessa toimi sittemmin surullisen kuuluisa Turun ylioppilaskyläsäätiön Congress Center Turku.

Öljykriisin aiheuttaman konkurssin seurauksena Turun kaupunki sai säätiössä enemmistön, mutta kuten peruskiven muurauksesta 1968 kertova laatta kertoo, alunperin Yo-kylä oli turkulaisten korkeakoulujen oppilaskuntien omistama.

Ensimmäiset asukkaat muuttivat syksyllä 1969. Itse muutin 1982, tähän yhteiskeittiölliseen taloon, tarkempana osoitteena 1 A 28. Historiaa opiskelemaan tulleenakaan en ollut niin historiatetoinen että olisin tiennyt 1-vaiheen talojen tuolloin olleen vasta 13 vuotta vanhoja. Puolustauden sillä että kyltti oli tuolloin puskan peitossa. Henki oli hyvä, ja yhteiskeittiössä pidettiin kerrosbileitä, nuoria kun oltiin.

Ulko-ovi 1 A:ssa , niin kuin yksiöiden huoneidenkin ovet, olivat ja ovat kirkkaan oransseja. Modernin värimaailman Yo-kylään oli luonut CIA:n kulttuurivaikuttamisprojetilla Suomeen päätynyt afroamerikkalainen taiteilija Howard Smith. Korttelit 1-4 olivat vielä kasarin alussa kesähotellina, joten sieltä muutettiin kesäksi Inspehtorinkadun toiselle puolelle evakkoon.

Hotellihuumaan liittyy myös tämä CCT:n Inspehtorinkadun toiselle puolella olevaan ravintolaan yhdistänyt käytävä. Jo 1980-luvulla se toimi varastona, ja ikkunat on nyttemmin peitetty. Ei tainnut olla kovin toimiva konsepti.

Takaisin kierrokselle. Alkuun koukattiin Yo-kylän uudempaan osaan, vuonna 2018 valmistuneeseen Aitiopaikkaan (arkkitehti Ilkka Tukiainen, Optiplan), jonka näkymä sisäpihalta, taustalla 2011 valmistunut Ikituuri (joka sai kongressihotellin käytöstä poistuneen nimen). Selvästi kehitys on vienyt suurempia asumisyksiköiden suuntaan.

Tämän jälkeen palattiin alkuperäiselle puolelle. Arkkitehtuurin historiasta saamme lukea että, että Yo-kylä edusti strukturalismia ja kompaktikaupunkia, ja on kansainvälisesti kuuluisin modernin arkkitehtuurin luomus Turussa. Taloja yhdistävät portaikot ja molemmille sukupuolille yhteiset keittiöt mahdollistivat vapaamman kanssakäymisen kuin 1950-luvun Yo-talojen sukupuolittain jaetut kerrokset 2 hengen huoneineen ja yhteiskylppäreineen.

Kenkien heittely puihin suoritettujen opintojen päätteeksi on tainnut tulla ulkomaisten opiskelijoinen mukana.

Pätkä Inspehtorinkatua on nykyään osa Turun ensimmäistä pyöräilyn priorisoivaa kylätietä.

Soikea Tyyssija valmistui vuoden 2022 alussa, sen tilalta purettiin TYS:n toimisto, kauppa, ravintola, jo varhain käytöstä poistunut uima-allas ym,, joihin voi sielä luoda silmäyksen tässä vanhassa postauksessa.

Varsin näyttävä kokonaisuus, jonka alakerta on omistettu sille yhteisöllisyydelle, jollaiseksi CCT oli ehkä alunperin tarkoitettu.

Inspehtorinkadun luoteispuolelle rakennettiin ns. itsareita, "itsemurhayksiöitä" ilman yhteiskeittiöitä. Nyt kävi ilmi, miksi: julkinen rahoitus niukkeni. Värikkäät ovet silti säilyivät.

Yo-kylän länsi- ja itäpuolen taitekohdassa on Varsinais-Suomen puisto. Vuonna 1979 istutettiin tammi jokaiselle Varsinais-Suomen silloiselle kunnalle. 1982 ne olivat  vielä aika pieniä, mutta 40+ vuotta myöhemmin jo puun kokoisia, ja onhan niillä vielä vuosisatoja kasvuaikaa. Moni kunta on jo ehditty liittää jo naapuriinsa.

"Sirun roskis" itäpuolen alkupäässä oli aikoinaan legenda. Roskis saattoi vaihtua jätehuollon toimesta, mutta nimi spreijattiin aina uudestaan, ja kaikki Turun taksikuskit tiesivät sen kuulemma. Vaan ei ole sitäkään enää, paikalla on kierrätyspiste.

Itäpuolella ei toteutettu samaa korttelijärjestystä, osin siksi että vanhaa omakotisasutusta säilyi alueen keskellä. Värikkäät ovet toki täälläkin. Täällä on myös nelikerroksisia taloja, toisin kuin länsipuolella, ja asunnot alunperin solukolmioita. Sellaisessa asui myös flaneurin tyttöystävä flaneuse, jonka kanssa asutaan nykyään Halisissa, ei niin kovinkaan kaukana.

Yo-kylän peruskorjaus alkoi itäpuolelta neljännesvuosisata sitten. Kolmikulmaiset parvekkeet ja "lippalakeiksi" muutetut tasakatot muuttivat ilmettä paljon enemmän kuin länsipuolen peruskorjaus ranskalaisine parvekkeineen. Valitettavasti yleisilme alkaa monissa kohdin jo näyttää aika ränsistyneeltä. Purkaminen ja uudelleen rakentaminenkin on jo kuulemma pöydällä.

Tässä kuvassa myös laatoitettua "kylänraittia", pihathan muutoin on asfaltoitu.

Kuten veteraanit muistavat, Yo-kylän bussien päätepysäkki oli tässä silloisen kioskin, nykyisen pizzerian luona, ennen kuin linjan kulkusuunta vaihtui ja päättäri siirtyi Caribian edustalle. Taustalla Elinantien sodanjälkeisiä kerrostaloja, jotka jollain tapaa olivat vaihtoehto niille sotaveteraaneille, jotka eivät rintamamiestaloa halunneet rakentaa.

Kirkko keskellä kylää: opiskelijoiden oma lähiö rakennettiin Kaarinan eli Nummen pitäjän keskiaikaisen kirkon, pappilan ja kirkonaittojen ympärille. Kirkkomaan läpi tuli monet kerrat oikaistua.

 Ylioppilaskylästä löytyy myös kirjallisuutta, mm. tämä kirjanen vuodelta 2004.

Visa Suonpään julkaisussa hahmotellaan arkkitehtien idealistisia tavotteita ja niiden kohtaamista todellisuuden kanssa, samoin TYS:n ja Vuokralaisyhdistyksen (VY) kädenvääntöä suokranmaksulakkoineen. Paljon kuvia 1970-luvulta, siis ennen omaa aikaani, joista löytää kadotettu nuoruutensa.

Funktionalismia Turussa

Sairastelu esti osallistumasta kevään ensimmäisille arkkitehtuurikävelyille, mutta eilen kierreltiin Mikko Laaksosen opastuksella Turun keskustaa, teemana funktionalismi. Kierros alkoi hieman erilaisesta perspektiivistä, kun pääsimme katselemaan Alvar Aallon Standardivuokrataloa suljetun sisäpihan puolelta.

Koska Lasse Raustela on kuvannut lapsuuttaan pihapiirissä romaanissa Auringonlaskun talo, palaan ehkä noihin sisäpihan taloihin myöhemmin.

Aallon Lounais-Suomen Maalaistentalon kautta koukattiin nytkin, mutta siitä enemmän edellisen kävelyn postauksessa.

Hospits Beteliä tarkasteltiin tällä kertaa sisäpihan puolelta, jossa sen funkisluonne käy selvemmin ilmi. Yliopistonkadun varren kokonaisuudesta enemmän lisää tässä postauksessa.

Portaikon parvekkeet olivat sitä itseään, kun oikein oivalsi katsoa! Tuleeko kellekään muulle mieleen Helsingin olympiastadionin tornin rytmi?

Rakennussäädöksiin liittyvä yksityiskohta: sisäpihan puolen on voinut rakentaa kerrosta korkeammaksi.

Portaikon valaisimet olivat alunperin itsensä Poul Henningsenin suunnittelemat, mutta ovatko nämä nykyiset? Jälleen kerran yksityiskohta, johon kiinnitin huomiota vasta kun siitä kerrottiin.

Meidän kaikkien Turun kaupungin työntekijöiden päämaja, konsernihallinnon rakennus osoitteessa Yliopistonkatu 27, valmistui Erik Bryggmanin piirtämänä vakuutusyhtiö Sammon toimitaloksi 1938. Taloa on korotettu ja muunneltu myöhemmin (paternosterhissi tosin jäljellä), mutta aikoinaan se ihastutti pohjoismaisia arkkitehteja ja inspiroi tiettävästi Tukholman Sveavägenin varrella olevaa Thulehusetia.

Pienten ikkunoiden ryhmät olivat Bryggmanin puumerkki, sellainen löytyy Puolalankadun puolelta.

Ja sitten se Turun kuuluisin funkistalo, Turun Sanomien toimitalo, Alvar Aallon luomus vuodelta 1930. Talossa oli mm. toimitusjohtajan asunto, oletettavasti äänieristys oli riittävä eivätkä öisin jyskäävät painokoneet haitanneet nukkumista? Lehden nimi on sekä seinällä että katolla, mutta toimitus ja paino ovat siirtyneet Artukaisiin, ja melko lailla julkisivuremontin tarpeessa olisi koko talo.

Aina saa kuulla ja lukea, että tähän ikkunaan piti heijastaa lehden etusivu, mutta toimiko idea koskaan? (EDIT: Ei.)

Puutorin funkishelmi on Totti Soran luomus vuodelta 1933, käymälänä vuosikymmeniä palvellut, mutta vuodesta 1997 pubina toiminut Puutorin Vessa.

Töölöä Turussa, funktionalistinen asuinkerrostalo vuodelta 1937 Aninkaistenkadun ja Tuureporinkadun kulmassa.

Kadun toisella puolella on Arkkitehtitoimisto Jung & Jungin piirustusten mukaan 1933-34 rakennettu huoltoasema, putkanakin toiminut, nykyisin kahvila.

Turun linja-autoasema on Harald Smedmergin ja Totti Soran (molemmat paitsi arkkitehteja, myös kuvataiteilijoita) tuotantoa. Matala puolipyöreä osa etualalla oli raitiotien sähkömuuntajan käytössä.

Linja-autoaseman odotushuonetta oli inspiroinut Rooman Pantheon. Art deco -ikkunoiden takana yläkerrassa oli aikoinaan ravintolasali. 

Osana linja-autoaseman seudun funkiskokonaisuuteen kuuluu myös Georg Jägerroosin 1939-40 valmistunut huoltoasema. (Rakennusta kuvaava tuhkakuppi hankittiin taannoin Turun kaupunginmuseon kokoelmiin.)

Kiintoisaa oli myös kuulla, että juna- ja bussiliikenne koettiin aikoinaan niin paljon toistensa kilpailijoiksi, ettei niitä edes yritetty integroida, vaan linja-auto- ja rautatieasemat olivat kaukana toisistaan. Onnistuuko niiden yhdistäminen Turun uudessa matkakeskuksessa, jää nähtäväksi.

Kauniin, mutta kylmähkön kiertelypäivän päätteeksi piti vielä palata nauttimaan virvokkeita sopivasti klo 15 lauantaisin avautuvaan Bryggman´s Restaurant & Deliin Hospits Betelin alias Scandic Plaza Turun alakerrassa.

.

Runosmäen Punkmuseo

Kolme viikko sitten tuli vierailtua Aikamatka 20360 -näyttelyssä, ja samassa purkutalossa  sijaitsee myös Helsingissä toimivan Punkmuseon paikallinen filiaali, tilapäisesti siis, kuten em. näyttelykin. Tila on punkhenkisesti pieni ja askeettinen, seinät täynnä kuvia, keikkamainoksia, lehtijuttuja y. turkulaisesta punkscenestä.

Hahmotelma bändien aikajanasta nykyhetkeen saakka, Punk's not dead!

Keikkapaikat kartalla.

Historian havinaa. Kai se on myönnettävä, etten itse pahemmin scenessä pyörinyt, jopa kuuluisa Auran panimon valtaus 1984 meni täysin ohi.

Museossa voi pelata jalkapallopeliä...

ja paukuttaa rumpuja.

Biisilistakin oli valmiina.

Itseironiaa unohtamatta, syntyihän punk jo puolen vuosisataa sitten.

Punkmuseo Wikipediassa.

Turun Punkmuseo Facebookissa ja Instagramissa.

Avoinna tiistaista sunnuntaihin klo 13-19 kuluvan vuoden elokuun loppuun asti.

Pyörämäen Mikon torpalla

Edellisiltana lukemani Aulis Katajamäen muistelmat elämästä Halisissa saivat nyt sumuisena lauantaiaamuna liikkeelle etsimään tämän kumpareen Ravattulanpolun varrelta vähän matkan päässä kotoamme.

 

Googlekartalla paikka sijoittuu Ravattulanpolun ja Tätilän talon peltotien yhtymäkohtaan.

Katajamäen mukaan paikalla olleessa talossa asui Tätilän talon renki, Pyörämäen Mikkona tunnettu originelli, joka kulki avojaloin varhaisesta keväästä myöhäiseen syksyyn, ja motivoi itseään ojankaivuussa sijoittamalla viinapullon aina muutaman metrin päähän eteenpäin ja ottamalla hörpyt urakan sinne asti edistyttyä.

Torppa paloi jo 1900-luvun alkupuolella, Katajamäki kertoo Kaarinan VPK:hon kuuluneen isänsä olleen paloa sammuttamassa. Jonkinlaisia kivijalan jäännöksiä paikalla vielä erottaa.

Ainakin torpasta on ollut hienot näköalat Aurajokilaaksoon.

 

Rivitaloasutus on edennyt jo aivan torpan liepeille. Tätilän peltotien tämä osa on tullut osaksi Halisten suositun ulkoilureitin virallista osaa.

Suurimmalta osin tie on jo aika umpeenkasvanut. Kun muutimme Halisiin 1999, Tätilän (tai minkä Halisten tilan nyt olivatkaan) traktorit huristivat sitä pitkin pelloille keväisin ja syksyisin.

Aulis Katajamäen (s. 1933) muistelmat lapsuudesta Halisissa ilmestyivät vuosina 2008-2017 Koroiset-lehdessä, ja ne julkaistiin yksiin kansiin koottuna 2023 nimellä Elämää ja ihmisiä Halisissa. Tuo torpan kumpare on ollut tuttu niin kauan kuin täällä Halisissa on asuttu ja ulkoiltu, mutta sai siis vasta nyt jonkinlaisen kontekstin yhtenä Aurajokilaakson kulttuurimaiseman kerroksena.