Nick Lloydin kirjan The Western Front: A History of the First World War (2021) takakannesta saa lukea tavanomaisia kehuja siitä miten teos mm. tulee olemaan perusteos (standard account) länsirintaman taisteluista. No, sellainen jää tietysti nähtäväksi, mutta ei kirja ansioitta jäänyt blogistinkaan mielestä.
Esipuheessaan kirjoittaja sanoo keskittyneensä korkeimman sodanjohdon tekemisiin ja päätöksiin, ja näiden usein hankaliin suhteisiin maidensa poliitikkoihin. Ja totta kai, brittien osalta, on tavoitteena debunkata myyttiä "aasien johtamista leijonista" kuten tavaksi on tullut.
Entente oli suuren osan sotaa hyökkääjä tilanteessa, jossa tulivoima oli tehnyt puolustamisesta tehokkaampaa kuin hyökkäämisestä. Hyökkääjien taktiikka kehittyi koko ajan, mutta niin kehittyi myös saksalaisten puolustus. Vasta vuoden 1918 jälkipuoliskon taistelut toivat ratkaisun ententen hyväksi, kun tehokas yhteistoiminta jalkaväen, tykistön, tankkien ja ilmavoimien kesken lopulta löi saksalaiset.
Kirjan painopiste on siis erilaisissa neuvotteluissa ja konferensseissa, joita britit ja ranskalaiset sodan aikana pitivät, ja esipuheessa mainitusti korostaa myös ranskalaisten osuutta: Ranskan armeija vastasi koko sodan ajan suurimmasta osasta länsirintamaa, ja kärsi myös suurimmat tappiot (tiesittekö muuten että ensimmäisessä maailmansodassa kaatui lähes seitsemän kertaa enemmän ranskalaissotilaita kuin toisessa?).
Kaikki olennaiset taistelut vuodesta 1914 vuoteen 1918 käydään läpi, rintamasotilaankaan näkökulmaa unohtamatta. Karttoja on kohtuullisesti, kuvituksena aikalaisvalokuvia, plussaa lopun henkilöluettelosta, josta voi tarkistaa kuka mikäkin kenraali taas olikaan.
Lloyd aikoo kirjoittaa koko sodasta trilogian, mutta jatkoa blogissa saa vielä odottaa. Itärintamaa, Italiaa ja Balkania käsittelevä toinen osa on ilmestynyt vasta kovakantisena, ja Lähi-itää ja Afrikkaa käsittelevä kolmas osa ei vielä ollenkaan. Maailmansodan 110-vuotissyklin alkaessa on siis todettava, että vielä siitä kirjoja ilmestyy.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti