tiistai 16. lokakuuta 2018

Vaasojen haudoilla Upsalan tuomiokirkossa

Upsalan tuomiokirkon tornit ovat 1800-luvulta, mutta aito ja alkuperäinen Ruotsin kansallispyhäkkö se on...


tarkoittaen sitä että siellä ovat maan kansallispyhimyksen Pyhän Eerikin maalliset jäännökset. Tekikö hän ns. ensimmäisen ristiretken Suomeen meidän kansallispyhimyksemme Henrikin kanssa vai ei, siitä ei varmuutta ole. Väkivaltaisesti hän ainakin kuoli, sen on ruumiin tutkimus todistanut.


Mutta ennen kaikkeahan tuomiokirkossa on Vaasojen hautoja ja hautamuistomerkkejä, kuuluisimpana niistä Kustaa Vaasan.


Kustaa Vaasa haudattiin tuomiokirkkoon yhdessä kahden edesmenneen vaimonsa kanssa, niinpä hekin ovat päässeet osaksi monumenttia, Kuninkaan oikealla puolen makaa ensimmäinen vaimo Katariina...


ja vasemmalla toinen vaimo Margareeta.


Kolmas vaimo, Katariina Stenbock, on hänetkin haudattu tämän kuorin alle, kuten myös Kustaan ja Margareetan poika Juhana III. Suomalaisittain kiinnostavin on tämä monesti kuvattu muistomerkin kulma, jossa oikealla on ensimmäinen esitys Suomen (suuriruhtinaskunnan) vaakunasta. Vasemmalla "Pohjois-Suomen", sittemmin Satakunnan vaakuna, vieressään "Etelä-Suomen" vaakuna, joka nyttemmin tunnetaan Varsinais-Suomen vaakunana, mutta aiemmin viittasi ennemminkin Uuteenmaahan. Pohjoisen ja eteläisen Suomen rajan katsottiin kulkevan Aurajoessa. Muistomerkistä löytyvät myös Hämeen ja Karjalan vaakunat.


Juhana lepää siis isänsä vieressä, mutta hänen hautamuistomerkkinsä on Jagellonica-kappelissa.


Varsin levollisena Juhana siinä pötköttää, enkeleiden pidellessä kuninkaan varusteita.






Juhanan pojan Sigismundin tultua syrjäytetyksi Ruotsin valtaistuimelta muistomerkki jäi maksamattomana 200 vuodeksi Gdanskiin, josta vasta Kustaa III maksoi ja toimitti sen Ruotsiin 1700-luvun lopulla, ja katedraaliin se asetettiin vasta 1818.

Nimensä kappeli on tietysti saanut Juhanan puolisosta Katariina Jagellonicasta. Hänen muistomerkkinsä on Juhanan monumenttia vastapäätä...


ja hänet on myös kappeliin haudattu.


Turun linnan historian kanssa vuosia tekemisissä olleelle Juhanan ja Katariinan haudoilla käynnillä oli aivan oma merkityksensä. Tätä postausta tehdessä tuli mieleen pohtia millä muilla Vaasojen haudoilla on tullut käytyä. Eerik XIV on haudattu Västeråsin tuomiokirkkoon ja Kaarle IX Strängnäsin tuomiokirkkoon, joissa kummassakaan ei ole tullut käytyä. Kustaa II Aadolf lepää Riddarholmin kirkossa, josta jos onkin tullut käytyä ei muistikuvaa saati valokuvia ole. Ruotsin Vaasoista viimeisen, kuningatar Kristiinan, hautamuistomerkillä Rooman Pietarinkirkkossa sen sijaan on tullut käytyä.

Puolan Vaasoista Sigismund III on haudattu Wawelin katedraaliin, joka sekin on käymättä. Sinne on haudattu myös suurin osa Sigismundin pojasta Vladoislav IV:stä, mutta "sydän ja sisuskalut" on haudattu Vilnaan. Sigismundin toisen pojan, Puolan Vaasoista viimeisen, Juhana II Kasimirin hautakirkko taas tuli vastaan Pariisissa.

Juhana III:n ja jalkavaimonsa Kaarina Hannuntyttären tyttären Sofian hauta on Tallinnan tuomiokirkossa. Ja Kaarina Maununtytärhän, Ruotsin kuningattarista ainoana, lepää Turun tuomiokirkossa.

maanantai 15. lokakuuta 2018

K-Kylänvalinta (ja vähän muutakin) muistoissamme

Kesällä muisteltiin katoavaa (ja nyt jo kadonnutta) Jusleniaa, ja taas ollaan raunioítten äärellä. Purkuyhtiön aita ympäröi Turun Yliopilaskylän länsipuolen keskellä olevaa rakennusta, jonka kulmassa sijaitsi jo 1980-luvulla K-Kylänvalinta.


Alunperin Kylänvalintoja oli kaksi, toinen oli itäpuolella, mutta se lopetti jo aikaa sitten. Länsipuolen asukkaana (1 A 28) tuli alusta alkaen käytyä tässä kaupassa, joka pian katoaa kaivinkoneiden leukoihin, kuten toisesta kulmasta otettu kuva kertoo.


Sinisen roskalavan takana muuten sisäänkäynti kellariin, jossa 1980-luvulla toimi Yo-kylän oma kaapelitelevisokanava Kylä-TV - vieläkö joku muistaa sen lähetykset? Itsekin ehdin siinä hetken olla mukana.

Inspehtorinkadun puolelta rakennus on vielä suht ehjä. Etualalla sisäänkäynti maanalaiseen Three Beers -pubiin, joka ehti toimia kolmisenkymmentä vuotta ja tulla tutuksi useallekin opiskelijasukupolvelle.


Mutta kuinka moni muistaa että yläkerrassa toimi aikoinaan Turun hotelli- ja ravintolakoulun opetusravintola Aurora? Oikealla näkyy TYS:n toimisto joka minun "kylässä" asuessani sijaitsi nykyisen kylpylähotelli Caribian takaosassa, postitoimiston ja erinäisten opiskelijajärjestöjen toimitilojen kanssa.

Tilalle nousee Tyyssijaksi nimetty asunto- ja toimistorakennus.

perjantai 12. lokakuuta 2018

Carl von Linnén Hammarby

Carl von Linné (1707-78) sai Upsalan kasvitieteellisen puutarhan johtajaksi tultuaan virka-asunnon (myös siellä kävimme myöhemmin), mutta perinnöksihän se ei jäisi joten 1758 hän hankki 40000 taalerilla maatilan Hammarbystä. Tilalla asui Linnén perheen lisäksi nelisenkymmentä ihmistä, mm. torppareita ja ruotusotilaita perheineen. Päärakennus valmistui 1762. Tässä näkymä yli Hortus Uplandicuksen, 1880-luvulla perustetun muotopuutarhan joka esittelee Uplannin 1700-luvun kasveja.



Vasemmassa sivurakennuksessa oli Hammarbytä ja Linnén elämää siellä esittelevä näyttely, oikeanpuoleiseesa kokoustiloja.






1907 kaatuneen hevoskastanjan läpileikkaus.


Komeasti punamullatun päärakennuksen ovi odotti suljettuna...


ja kun se lopulta aukeni, kertoi paikalliopas (kuvan naisista oikeanpuoleinen) ettei kuvata saisi, mikä tietysti nykyaikana on varsin erikoista. Antoisa ja perusteellinen opastus kyllä.


Paitsi perusteellinen, oli opastus myös niin pitkä ettei puutarhan kiertämiselle jäänyt aikaa.


Tämän puuvanhuksen osasin opaslehdykän perusteella kuitenkin bongata: marjaomenapuu (Malus baccata), jonka Linné istutti 1760-luvulla.


Paikassa oli myös opastuskeskus kauppoineen ja kahviloineen.

torstai 11. lokakuuta 2018

Koroinen uudelleentulkittuna

Koroisten Turussa suoritettiin ensimmäiset arkeologiset kaivaukset 120 vuotta sitten, ja viimeisimmätkin kaivaukset jo 1970-luvulla. Vuonna 2012 alkoi projekti, jossa paljolti tutkimatta jääneen löytöaineiston (tai mitä siitä oli säilynyt) kävi läpi joukko eturivin suomalaisia arkeologeja. Tuloksena oli eilen julkistettu (mutta jo edellisviikonloppuna Turun kirjamessuilla saatavana ollut) kirja Koroinen - Suomen ensimmäinen kirkollinen keskus, jonka kirjoittajalista yltää vaikuttavaan 26 nimeen. Kirjan on julkaissut Turun Historiallinen yhdistys ja se on Turun Historiallisen Arkiston 71. julkaisu.

Jo alkuun voi sanoa, ettei järisyttävää skuuppia ole luvassa, pikemminkin teos kokoaa ja täydentää tähän asti tiedettyä. Tosin todetaan että vuonna 1229 vasta päätettiin siirtää piispanistuin niemelle, ja sen toteutuminen vei ehkä vuosia - mikä tuskin horjuttaa Turun päätöstä viettää 800-vuotisjuhliaan 2029. Ehkä merkittävin uusi tieto ainakin itselleni oli että ennallistuksissa puukirkon kuoriksi piirrettu kivinen osa olikin ilmeisesti keskenjäänyt kivikirkkoprojekti 1400-luvun alusta. Piispojen kauden puukirkko paloi ehkä novgorodilaisten toimesta 1318, seuraavan polttivat vitaliaanit* 1300-luvun lopussa. Hanke kivikirkon rakentamiseksi sopisi yhteen samanaikaisen muun Suomen kivikirkkobuumin kanssa, mutta osan niemestä sorruttua tuolloin Aurajokeen, raukesi tämä hanke.

Avoimeksi jäi edelleen, majailiko Suomeen 1249 tullut dominikaanikonventti Koroisten niemellä, joka olisi ollut sen luontevin paikka - todisteita ei löytynyt. Aiempaa varmempaa ajoitusta ei tullut myöskään piispan ja tuomiokapitulin siirtymiseen syntymässä olevaan Turkuun. Vuosi 1300 on edelleen validi arvio. Piispan tilana kirkkoineen Koroinen palveli vielä 1400-luvun alkuun saakka.

Jos Suomen keskiajan historia ei muuksi muuttunutkaan, palvelee kirja lukijaansa perinpohjaisena katsauksena keskiajan ja varsinkin 1200-luvun materiaaliseen kulttuuriin sellaisena kuin arkeologia sen tavoittaa. Itselleni tuli kokonaan uusia termejä, kuten sinteli, jolla tarkoitetaan hansakoggien kylkilautoja yhdistäneitä rautahakasia. Niitä oli löytynyt hautausten yhteydessä, eli ilmeisesti Koroisten vainajia oli haudattu laivojen lautojen päälle asetettuina! Piispallinen lifestyle edellytti ulkomaankauppaa, sillä juoma ja ruoka vaikuttaa nautitun pääasiassa tuontikeramiikasta. Merkittäviä olivat myös rahalöydöt, joiden vanhempaa tutkimusta on blogissakin tullut referoitua.

Selville käyvät mm. keskiaikaisten lukkojen ja hevosenkenkien mallit, ja ensimmäisen kerran ymmärsin, millä tavoin kankaisiin kiinnitettyjä ovat olleet ne lyijyiset plombi, joista arkeologi- ja konservaattorikollegat aina puhuvat. Ylellisyysesineistä kiintoisa oli mahdollinen haukkametsästäjän pilli, vaikka varovaiseen tapaan sitä ei sellaiseksi vielä arvattukaan julistaa.

Hämmentävää on se, miten moni Koroisista kaivetuista esineistä on teillä tietymättömillä. En ensinkään epäile ettei projektin yhteydessä niitä olisi tarmokkaasti etsitty. Museovarastot jotensakin tuntevana uskoisin että jossain alahyllyjen perukoilla ne piileskelevät, mitäänhän on museoissa tunnetusti mahdoton heittää pois.

* tai sitten ei, ks. kommentit alla

keskiviikko 10. lokakuuta 2018

Sigtuna

Sigtunaan saapuessamme sen Raatihuoneentorin oli vallannut lasten juoksukilpailutapahtuma. Raatihuone oli jäänyt esiintymislavan taakse.


Komea ovi siinä oli.


Raatihuoneen vieressä oli muistomerkki hieman vanhemmalle Ruotsiin suuntauneelle pakolaisaallolle. 2007 virolaiset kiittivät saamastaan mahdollisuudesta suorittaa ylioppilastutkinto 60 vuotta aikaisemmin Sigtunassa 1947.


Lounas syötiin Elsa Beskowin hengessä Setä Sinisen ravintolassa. Setä kuului samaan sarjaan "värillisiä" tätejä joita oli tavattu samana aamuna Skoklosterin linnassa.


Sen jälkeen pujoteltiin oppaan johdolla pitkin ihmisiä kuhisevaa pääkatua, Storagatania. Tämä 1700-luvun rakennus oli saanut nimensä Drakegården omistajansa Knut Drake af Hagelsrumin mukaan.


Lohikäärme oli tosin vasta 1947-62 toimineen majatalon ajoilta.


Beskowilta oli saanut nimensä myös kaupungin vanhimmassa puurakennuksessa toimivan kahvila Täti Ruskea.


Kadun päässä odotti Sigtunan museo.


Museo esittelee arkeologisia löyöjä tästä Ruotsin vanhimmasta edelleen asutusta kaupungista, joka kerrotaan perustetun jo v. 970.



Esillä oli siis kaikenlaista pikkusälää. Lusikka toi heti mieleen Tursiannotkosta löydetyn.





Rahapajan pienoismalli. Vakaumukselliset numismaatikot tietänevätkin sen, että täällä lyötiin Ruotsin ensimmäiset rahat.


Suurempaa esineistöä edustivat riimukivet, joita Sigtunan alueelta on melkoinen keskittymä.


Museosta palailtiin bussille muiden muinaismuistojen kautta. Kirkkoja on Sigtunassa ollut paljon, museonkin pihapiiriissä yksi josta ei maan päälle enää jälkiä ole. Paljon ei ollut jäljellä Pyhän Laurentiuksen kirkostakaan.


Kirkon vieressä oli Anundin itselleen hakkauttama riimukivi. Kristittynä anund oli antanut laittaa sen yläosaan myös ristin.


Pyhän Olavin kirkon rauniot olivat kunnostettavina.


Ehjänä oli kitenkin säilynyt dominikaaniluostariin aikoinaan kuulunut Pyhän Marian kirkko. Juuri Sigtunan luostarin annaaleihin merkittiin aikoinaan dominikaanikonventin saapuminen Suomeen 1249.











Kyltti ulkona hahmotteli luostarialueen jäänteitä. Tiilet oli täälläkin viety Kustaa Vaasan rakennushankkeisiin.


Seuraavassa kohteessa jätettiin jo keskiaika taakse ja siirryttiin 1700-luvun valistusajalle.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...