sunnuntai 21. heinäkuuta 2019

Irlannin luonnonhistorian museo

Kansallismuseon yhteyteen kuuluu Dublinissa myös luonnonhistorian museo.


Näyttely oli suoraan 1800-luvulta. Uudistamista kuulemma harkitaan.


Irlannin jättiläishirvi oli melkoinen ilmestys, mutta kuoli sukupuuttoon jo tuhansia vuosia sitten.


Mereneläviä.



Jättiläishain nahka repsotti jo kovin surkeasti.


Lintukallio toi mieleen Islannin. Irlannin kalliorannoille oltiin menossa seuraavana päivänä.


Ihmisen esi-isiä?


Hieman huono kuva, mutta suurin Irlannin vesiltä pyydetty hummeri on toki muistamisen arvoinen. painoa en valitettavasti muista.


Tämä sen sijaan on yksi suurimpia trofeiksi saatuja norsun syöksyhampaita, painoltaan 176 naulaa eli lähemmäs 80 kg. Eläimen ampui tohtori G.S. Pownall Ugandassa.


Moisella tuskin enää pröystäiltäisiin.

lauantai 20. heinäkuuta 2019

Irlannin kansallismuseo

Kolmantena matkapäivänä oli vuorossa museokierros. Parlamenttitalon vieressä sijaitseva Irlannin kansallismuseo on nimetty arkeologian osastoksi, vaikka se sisältää myös historiallisen ajan esineistöä. Sisäänpääsy on valtion museoiden tapaan maksuton.


Esihistoriallisen käytävähaudan ennallistus.


Suurin koskaan näkemäni yhdestä puusta veistetty kanootti eli ruuhi, pituutta yli 15 metriä ja ajoitettu 2500 eKr. paikkeille.


Irlannista on Tanskan ja muutaman muun Euroopan tavoin löydetty ns. suoruumiita. Tässä yksi, Clonycavanin mieheksi kutsuttu vainaja. Hänet surmattiin joskus vuosien 400-200 eKr. välillä...


ja kasvoista on tehty ennallistuskin.


Vaikka onhan suossa säilynyt voitakin. Keskellä kohtalaisen kokoinen voimötikkä.


Kauniit jadekirveet ne vasta vanhoja olivatkin, mahdollisesti jo 4000 vuoden takaa. Niiden materiaalina käytetty jade on peräisin Italian Alpeilta.


Kultaa tuntuu Irlannin menneisyydessä riittäneen, siitä tehdyille esineille oli oma näyttelynsäkin.




Pronssikautta.


Dowrisin löydön "käsikranaatit" olivatkin kelloja tai kulkusia, crotals.


Kaikkein hienoimmat jutut oli koottu aarrekammioksi nimettyyn huoneeseen.


Siellä siis löytyvät kuuluisat Taran solki (Taran kukkula antoi nimensä Tuulen viemän plantaasille)...


Ardaghin kalkki...


ja Congin risti.


Hopeaa koruina ja harkkoina.



Kiiltävämpiä hopeaharkkoja. Vuotaa muistuttava malli toi mieleen Tukholmassa nähdyn muinaisen Kyproksen kupariharkon.


Kultainen vene.


Restauroitu kopio P. Manchanin relikvaariosta (shrine).


Dublinian jälkeen ei viikinkiaika jaksanut kauheasti kiinnostaa.


Miekathan ovat joka tapauksessa samanlaisia kuin Suomessa.


Viikinkien Dublinia. Samanlaiselta lienevät muutkin viikinkien kaupungit näyttäneet.


Kaupunkitalo avattuna, kaiketi ns. pitkäntalon urbaaniversio.


Clontarfin taistelun (1014) erikoisnäyttely oli ollut esillä ilmeisesti jo viisi vuotta. Siihen oli lainattu esineitä perusnäyttelystä, ja hankittu mm. ennallistus Gokstadin venehautauksen pienemmästä ja vähemmän tunnetusta vesikulkuneuvosta, kalastusaluksesta (faering)


Orjan kallo? Kallo ja kahleet tosin eri paikoista.


Kävi myös ilmi että taistelu ja sen voittanut Irlannin ylikuningas Brian Boru on inspiroinut erinäisen määrän kirjallisuutta ja sarjakuvia.


Keskiajan osuus oli ahdettu niin pieniin tilohin ettei edes kunnon kuvakulmia saanut.


Tässä kuitenkin tappo- ja hevosvehkeitä. Rinkulaponnet miekoissa olivat kuulemma irlantilainen erikoisuus 1500-luvulla.




Ja sitten oli tietysti keskiaikaista keramiikkaa...


ja nahkaa. Korkeimmat näkemäni patinukset muuten.


Kotoisten aiheiden lisäksi oli vielä Kyprosta (kuten Tukholmassa)...


ja muinaista Egyptiä (kuten kaikissa Euroopan kansallismuseoissa - myös Helsinkiin pitäisi saada, jos tässä jonkin toiveen saa tulevan uudisrakennuksen suhteen esittää).


Pienen vaihtuvan näyttelyn aiheena oli Roger Casement, jonka britit teloittivat pääisäiskapinaan osallistumisesta 1916 (näyttely oli siis ollut esillä jo pari vuotta?).


Sitä ennen hän oli ehtinyt osallistua Kongon siirtomaahallinnon raakuuksien paljastamiseen, ja ehtinyt koota kokoelman afrikkalaista ja eteläamerikkalaista etnografista esineistöä, jota näyttelyssä oli esillä.



Lopuksi vielä yleisnäkymä. Keskellä alhaalla tuo mainittu kultanäyttely..

.

perjantai 19. heinäkuuta 2019

Keittomaalin valmistusta Kuralassa

Kuralan kylämäessä valmistettiin keskiviikkona keittomaalia, jota usein kutsutaan punamullaksi, mutta itse asiassa punamultajauhe on vain sen yksi ainesosa. Keittäjinä toimivat Turun museokeskuksen Simo Kemppainen ja Johanna Viitaharju.


Paikalle tullessani veteen oli lisätty jo rautasulfaatti eli rautavihtrilli.


Maalinkeitto on hieman kuin ruoanlaittoa. Ruisjauho toimii maalissa sideaineena. Nyt se keitettiinn erikseen...


ja sekaan sekoitettiin vesi-vihtrilli-seosta, ennen kuin "puuro" lisättiin tynnyriin.



Punamultaa on eri laatuja, tässä käytettiin sekä italianpunaista että että extraa, molemmat Hangon Väri Oy:n tuotteita.


Tässä itse pigmenttiä.


Keitos punamullan lisäämisen jälkeen. Kuten jaossa olleessa ohjeessakin muistutettiin, punamullan lisääminen saa keitoksen kiehumaan, ja todella pinta alkoi uhkaavasti kohota, mutta liraus kylmää vettä rauhoitti tilanteen.


Vielä tarvittiin lisää mausteita, kuten vernissaa eli keitettyä pellavaöljyä. Vernissaa eivät kuulemma puristit hyväksy, mutta se parantaa tarttuvuutta ja tummentaa sävyä.


Lopuksi vielä tarkoin punnittu annos suolaa. Keittomaali on tuoretuote, joka pitää käyttää suht heti, suola lisää säilyvyyttä.


Valmista tuotosta.


Kokeeksi tehty sively lautaan todisti koostumuksen oikeaksi.


Maali tulee Kuralan Vähä-Kohmon puimalan nk. Tryskimakasiinin ulkoseinään. Rakennus on vastikään kunnostettu yhdeksi Turun museokeskuksen kokous- ja juhlakäyttöön vuokrattavista tiloista.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...