Rooma ja sen vastustajat

Olin varma, että Amerikan vapaussodan, Napoleonin sotien, 1800-luvun ja ensimmäisen maailmansodan sotilaspuvuista kertovien Lorenz Books -kustantamon julkaisujen jälkeen olisi ollut vuorossa toinen maailmansota. Eipä ollutkaan, vaan ilahduttavasti harpattin ajassa taaksepäin ja oikein reilusti, nyt on tullut ulos kirja nimeltä An Illustrated Encyclopedia of the Uniforms of the Roman World - A detailed study of the armies of Rome and their enemies, including the Etruscans, Samnites, Carthaginians, Celts, Macedonians, Gauls, Huns, Sassanids, Persians and Turks. Turkkilaiset? Kyllä, Rooman keisarikunta jatkui Konstantinopolin kukistumiseen saakka vuonna 1453, joten mukana ovat myös Bysantti ja sen moninaiset viholliset osmaneihin asti.

Kirja koostuu Rooman historian esittelystä aikakausittain, niihin liittyvistä aikajanoista sekä hulppeasta määrästä ennallistuspiirustuksia selittävine teksteineen. Muista sarjan kirjoista sanottu pätee tähänkin, kunhan muistaa ettei käytettävissä nyt ole ollut valokuvia ja sotilaspukuohjesääntöjä, vaan lähteinä ovat olleet fragmentaariset arkeologiset löydöt ja usein vaikeatulkintaiset kuvalliset esitykset.

Esimerkkinä jälkimmäisistä on jälleen kerran Bayeuxin tapetista tuttu rengashaarniskan rintamuksen kuvio, joka mahdollisesti esitti auki roikkuvaa kasvojen suojana ollutta rautapaidan osaa (tai sitten ei, asiasta on kiistelty pitkään), mutta on tässä taas piirretty funktioltaan käsittämättömäksi nahkahihnaksi.

Mielenkiintoista kyllä tunnistin  useita kuvaa hieman muunnelluiksi kopioiksi Ospreyn taiteilijoiden töistä. Näitä esikuvia ei ole mainittu, eikä kirjassa ole sen puoleen minkäänlaista lähdeluetteloakaan. Ehkäpä tekijänoikeuksia ei loukata piirtämällä sama hahmo hieman eri asentoon.

Jos tähän saadaan jatkoksi Euroopan keskiaikaa ja uuden ajan alkua esittävät opukset niin aika hyvä sarja olisi koossa.

Bysantin kaartinjoukot

Raffaele D'Amaton kirjaa Bysantin kaartinjoukoista maineikkaimmasta, varjagikaartista, käsiteltiin aiemmin täällä. Nyt hän on kirjoittanut Ospreyn Elite-sarjaan kirjasen Byzantine Imperial Guardsmen 925-1025: The Taghmata and Imperial Guard.

Byzantin armeija jakautui kahteen osaan: themata oli maakuntiin (thema) sijoittunut paikallisarmeija, taghmata taas pääkaupunki Konstantinopoliin tai sen lähelle ryhmitetty liikkuva keskusarmeija.

Jälkimmäinen koostui viidestä rykmentistä: skhólai, eskoubitores, vighla, ikánatoi ja athanatoi. Pääkaupungin varuskuntana oli lisäksi kaksi jalkaväkirykmenttiä, noúmeroi ja teichistai. Keisarillinen laivasto oli nimeltään vasilikoploimon.

Konstantinopoli oli kuuluisa "sirkusfaktioistaan" ja mielenkiintoista kyllä skhólai ja noúmeroi samaistettiin sinisten ja valkoisten joukkueisiin, eskoubitores ja teichistai vihreiden ja punaisten. Edellisten viiteryhmänä olivat hovi ja aristokratia, jälkimmäisten rahvas (engl. populace) ja armeija.

Varsinaiseen keisarilliseen kaartiin kuuluivat vasilikê etaireía, vasilikodhrómonion, maghlavítai ja vasilikoi anthropoi. "Muuhun kaartiin" D'Amato on lukenut osastot nimeltä archontogennhematai ("upseerien pojat"), sardoi (sardinialaiset) - ja lopulta ne kuuluisat varjagit.

D'Amaton teksti keskittyy paljolti organisaatioon ja sotilasarvoihin, ja kuten edeltä jo saattoi päätellä, kreikankielisiä termejä on ihan tuhottomasti, mitään kevyttä luettavaa tämä ei ole. Aseita ja varusteita on käsitelty kuvallisten lähteiden ja arkeologisten löytöjen valossa. Kuvitus on jälleen Giuseppe Ravan ja taas on pakko sanoa etten ole oikein päässyt sinuiksi hänen tyylinsä kanssa. Jotenkin jäykkää se on, ja aina tulee tietysti verrattua sitä edesmenneen Angus McBriden lennokkaisiin piirroksiin.

Bysantin armeijat

Ensivaikutelma kirjasta Byzantine Armies 325 AD - 1453 AD on ilmiselvä: kas, kas, Squadron/Signal Publications on mennyt Ospreyn tontille ja julkaissut colour plateilla ja valokuvilla kuvitetun lyhyen historiikin muinaisesta sotilasmahdista, tässä tapauksessa Bysantista.

Kyseessä on kreikkalaisen Periscopio Publicationsin kanssa yhteistyönä julkaistun Military Essays -sarjan ensimmäinen ja toistaiseksi ainoa julkaisu. Kreikkalaisia ovat tekijätkin, kirjoittaja Dimitris Belezos ja kuvittaja Christos Giannopoulos. Kirja jakaantuu kolmeen osaa käsittäen varhais- (325-642), keski- (642-1204) ja myöhäisbysanttilaiset (1204-1461) ajanjaksot. Jokainen osa jakaantuu sotahistoriallisten tapausten kronikointiin sekä armeijan organisaatioon ko. ajanjaksona. Englanninkielinen käännös on sujuvaa ja Belezos yleensäkin ilmaisussaan selkeämpi kuin Ospreyn David Nicolle, joka tästä aikakaudesta yleensä kirjoittaa. Piirroskuvituksena on ennallistukset 12:sta soturista sangen pönäköissä asennoissa, lisäksi on piirretty pari sotakonetta. Muu kuvitus on valokuvia pääasiassa keskiaikaisista käsikirjoituksista ja linnoitusten raunioista.

Sisältöä on siis ennallistusten osalta yhden Men-at-Armsin verran, tekstiä 2-3 ja hintaa samaten n. 2-3 MAAn verran. Ei tämä mikään huonompi suorite ollut, harmi vain että se on jo vuodelta 2009 eikä jatkoa ole kuulunut. SSP on erikoistunut lähinnä 1900-lukuun, mutta myös toinen avaus kaukaisempaa historiaan on näemmä tehty. Great Battles of the World -sarja vaikuttaisi kilpailevan Ospreyn Campaignien kanssa, ainakin kaikki julkaistut kahdeksan taistelua on käsitelty Campaigneissä lukuun ottamatta Taistelua Britanniasta (mikä brittifirmalta onkin outo puute). Itselläni ei näistä ole ainuttakaan eikä aikomusta hankkia, mutta ehkä joku sellaisen lukenut voisi kommentoida.

The Varangian Guard 988-1453

Varjageiksi kutsuttiin idäntien viikinkejä, ja varjagikaarti oli Bysantin keisarin kuuluisa henkivartiokaarti, joka värvättiin Konstantinopoliin saapuneista skandinaaveista ja vuoden 1066 jälkeen yhä enemmän myös anglosakseista, jotka normannivalloituksen jäkeen olivat joutuneet jättämään kotimaansa Englannin. Sotureiden suoranaisena tavaramerkkinä oli pohjoista perua oleva pitkävartinen sotakirves, sama oli myös aiemmin käsiteltyjen galloglassien ase.

Ospreyn Men-at-Arms -sarja käsittää pleitteineen kaikkineen 48 sivua, joten Raffaele D'Amaton kuvaus kaartin vaiheista jää varsin kursoriseksi. Aseille ja muille varusteille omistetaan puolet opuksesta. Kaartin vaiheet ovat ilmeisesti suurimmalta osin peräisin Sigfús Blöndalin kirjasta The Varangians of Byzantium, materiaalisen puolen osalta painotus on varsinkin Bulgarian alueen kaivauslöydöissä.

D'Amaton tavoin myös piirtäjä Giuseppe Rava on Italiasta, Ospreylle hän on tehnyt vasta muutaman työn. Rava on ihan kelvollinen piirtäjä, mutta keskiajan kuvaajana hänen kovana kohtalonaan on tulla verratuksi 2007 kuolleeseen Angus McBrideen. McBriden kuvissa oli aivan omanlaisensa atmosfääri ja itselleni hän on ylivoimaisesti paras Ospreyn piirtäjistä.

MAAn kuvaformaattia ei ole uudistettu joten kuvitus on edelleen mustavalkoista lukuun ottamatta keskiosan kahdeksaa värisivua. Kun lähteet ovat vähissä, on samalle soturille usein koottu kypärä sieltä, miekka täältä ja kilpi tuolta. Näin siis säilyneiden artefaktien osalta. Tekstiilien osalta voi lähteenä olla vaikkapa emalirasian kanteen kuvatun hahmon tunika. Ihmettelen vain eikö cloisonnétekniikka jo sinänsä rajoita sitä miten jotain esinettä tai materiaalia on mahdollista kuvata? Ja toiseen suuntaan: Rava on käyttänyt sivulla 41 olevaa emalityötä mallina ennallistuksen B2 kilpeen ihan yks-yhteen - ja tulos: akolouthoksen (varjagikaartin komentajan) kilpi näyttäää ihan emalityöltä!

Mutta vastuuhan näissä ennallistuksissa on yksistään katsojalla. Kun näitä joskus lapsena katseli kirjoissa niin niissä vielä siihen aikaan luki että "taiteilijan näkemys" (siitä ja siitä historian tapahtumasta). Ehkäpä ilmaisu olisi vieläkin paikallaan.

Ei runtata tämän enempää, sillä lisää ei vähään aikaan ole tulossa. Ospreyn tuleva tuotanto on Amazonissa näkyvillä 9 kuukautta eteenpäin eikä tuossa horisontissa ole AINUTTAKAAN keskiaikaa käsittelevää julkaisua.

EDIT: Poikkeus vahvistaa säännön. Syksyllä ilmestyy uudessa Weapon-sarjassa Medieval Handgonnes.

Keisareiden iso hali

Neljäs ristiretki ja Konstantinopolin ryöstö vuonna 1204 antoi venetsialaisille tilaisuuden täydentää huomattavassa määrin materiaalista kulttuuriperintöään.

Yksi tunnetuimmista hankinnoista oli tämä, Tetrarkkeina tunnettu veistosryhmä. Tetrarkia oli keisari Diocletianuksen kehittämä hallintojärjestelmä, jossa Rooman valtakunta oli jaettu kahden augustuksen ja näiden varamiesten kahden caesarin kesken. Augustuksen siirtyessä syrjään heidän tilalleen tulisivat caesarit joiden tilalle puolestaan valittaisiin uudet caesarit. Nelivalta ei kuitenkaan toiminut, vaan järjestelmä hajosi pian Diocletianuksen jälkeen.
Kuten tästä kuvasta näkyy, eivät augustus/caesar -parit alunperin olleet yhdessä. Jotain näyttää myös puuttuvan...

...ja puuttuva osa on tässä. Kuva on Wikipediasta ja kivi itse Istanbulin Arkeologisessa museossa. Yhden sotilasjuntan jäsenen kantapää jäi siis kiireessä Konstantinopoliin!

Byzantium 1200 -projektin sivuilta löytyy ennallistus rakennuksesta jossa nuo patsaat aikoinaan sijaitsivat. Tätä nykyä ne ovat kiinnimuurattuina Venetsian Markuksenkirkon nurkkaukseen.

Kannattaa myös huomata että kivi on porfyyria, jota värinsä vuoksi pidettiin Bysantissa erityisessä arvossa, olihan purppura keisarin tunnusväri. Keisarin lapset synnytettiin keisarillisen palatsin purppurakamarissa, josta johtuen heillä oli oikeus käyttää arvonimeä Πορφυρογέννητος eli Purppurasyntyinen. Aitoa keisarillista purppurakiveä sai vain Egyptistä, paikasta nimeltä Mons Porphyrites, joka puolestaan sijaitsee suomalaistenkin suosiman Hurghadan lomakohteen lähellä.