sunnuntai 30. syyskuuta 2012

Axel von Fersenin salkku


Tammikuussa 1898 Turun kaupungin historiallisen museon kokoelmiin kirjattiin kreivi Carl August Armfeltin lahjoituksena nahkainen salkku seuraavin tiedoin: Läderpostväska med Axel Fersens namn i guld. Tillhört den kända Axel von Fersen.

Kun kyseessä on "tunnettu" Axel von Fersen, voinemme päätellä ettei kyseessä ole Fredrik Axel von Fersen (1719-1794), joka tunnettiin nimellä Axel von Fersen vanhempi, vaan hänen poikansa Hans Axel von Fersen (1755-1810) eli Axel von Fersen nuorempi:

Kuva: Wikimedia commons
Nuorempi Fersen vaikuttaa elämäkertansa perusteella olleen täysiverinen kustaviaani ja kansainvälinen seikkailija, joka liikkui Euroopan hoveissa kuin kotonaan, ja osallistui jopa Amerikan vapaussotaan. Suomessa hän omisti Harvialan kartanon. Loistelias ura päättyi väkijoukon lynkkaamana Tukholmassa.

Miten Ferseni(e)n salkku joutui Armfelteille, emme tiedä.

lauantai 29. syyskuuta 2012

Palkintolippu Ranskan vallankumouksen ajoilta



Huomaan että Marie Antoinettesta on tullut jo parikin postausta laadittua, sellistä jossa hän odotti tuomionsa täytäntöönpanoa sekä paikasta jossa hänet mestattiin. Kuningasparin kohtalon voi sanoa sinetöityneen kun heidän yrityksensä paeta Ranskasta päättyi Varennesissa 21. kesäkuuta 1791.

Tapaus oli vallankumouksen historiassa sen verran suuri käännekohta, että kaupungin asukkaat palkittiin urotyöstään lipulla, joka nyttemmin on päätynyt Saksan historian museoon Berliinissä. Tämä 1792 valmistetuksi ajoitettu lippu on täynnä vallankumouksellista heraldiikkaa: fryygialaismyssy, fasces, liehuvia trikolorinauhoja.

Kuninkasparin tunnisti postimestari Jean-Baptiste Drouet, joka Wikipediasta löytyvän elämäkerran mukaan ehti sen jälkeen mukaan vielä moneen, mm. puolustamaan Teneriffan saarta Nelsonia vastaan ja aina Intiaan asti. Restauraation voitettua kiihkeän jakobiinin oli vietettävä loppuelämänsä salanimen turvissa voidakseen asua Ranskassa.

Kuva: Wikimedia commons
Kuningasparin pakoa oli suunnittelemassa kreivi Axel von Fersen, ja se miten hän liittyy Turun museokeskukseen, käy ilmi huomenna.

perjantai 28. syyskuuta 2012

Arènes de Lutèce


Kuten "Arkeologisen kryptan" kuvasta käy ilmi, roomalaisajan Pariisi eli Lutetia rajoittui Seinen saarelle ja alueelle siitä etelään. Oikealla häämöttää amfiteatterin ja teatterin yhdistelmä, Arènes de Lutèce, josta museossa oli myös ennallistuspiirros.



Rakennelma palveli sekä näytelmien että gladiaattorinäytösten esityspaikka. Se rakennettiin ensimmäisellä vuosisadalla jKr., ja hautautui historian saatossa niin että löydettiin uudestaan vasta 1860-luvulla katurakennustöiden yhteydessä. Tältä siellä näytti kesällä 2012.




Suosittu lounaspiknikin paikka tuo tuntui olevan.

Crypte archéologiquen sivuilla on video areenasta, linkki sinne tässä.

torstai 27. syyskuuta 2012

Italian poliittista maantiedettä


Borgioiden neljännessä jaksossa sarja tuntui jo melkein unohtavan sensaatiohakuisuutensa ja keskittyi historian ja maantieteen opettamiseen niin että jakso olisi kelvannut Koulu-TV:n (vai onko se nykyään Opettaja.tv?) ohjelmistoon. Kuvassa paavi selittää pojalleen saapasmaan geopoliittisia realiteetteja 1400-luvun lopussa: pohjoisen ruhtinaskunnat ja tasavallat, keskellä Kirkkovaltio ja etelässä Napolin kuningaskunta. Ja lännessä Euroopan suurvallat, Ranska ja Espanja, valmiina sekaantumaan niemimaan asioihin. "Italia, onko sellaista olemassakaan?" kysytään Firenzen hovissa, ja hyvä kysymys se on vielä tänäkin päivänä. Maailmankuva puolestaan laajeni kun kuuriassa ihmeteltiin Kolumbuksen Eurooppaan tuomaa Amerikan alkuperäisasukasta.

Jaksossa vietettiin myös Luzrezia Borgian häitä ja lanseerattiin termit passamezzo ja sprezzatura. Tämän sivistyshistoriallisen (kuten joskus sanottiin) pläjäyksen jälkeen oli paikallaan kaivaa esiin viime viikolla mainitsemani Italian renessanssin sivistys ja lukea Burckhardtin arvio Borgioista:

Isässä vallanhimo, ahneus ja aistillisuus yhtyivät voimakkaaseen ja säkenöivään luonteeseen. Kaikkea, mikä kuuluu vallan nautintoon ja hekumaan, hän ensi päivästä alkaen soi itselleen runsain määrin. Hän näyttää alusta lähtien arvelematta käyttäneen kaikkia ajateltavissa olevia keinoja tämän päämäärän saavuttamiseksi. (...) Mutta kun paavi ajan oloon joutui poikansa valtaan, kävivät väkivaltaiset keinot niin pirullisiksi, että niiden vaikutuksen ehdottomasti täytyi näkyä myös tarkoituksissa. Se kavaluus ja julmuus, jota osoitettiin taisteltaessa Rooman suurmiehiä ja Romagnolan hallitsijasukuja vastaan, ylitti nekin mitat, joihin esim. Napolin Aragonialaiset olivat jo maailman totuttaneet, ja myöskin pettämiskyky oli suurempi.

Jakso nähtävissä Yle Areenalla tämän viikon.

Sarjalla näkyy olevan fanisivusto nimellä The Borgias Wiki.

Myös Alejandro Jodorowsky ja Milo Manara ovat tarttuneet aiheeseen, katkelma alusta löytyy Kraivud Komiksin sarjakuvablogista (kiitokset vinkistä Reijolle).

Milanon Sforzien linnan kulmilla käytiin täällä.

keskiviikko 26. syyskuuta 2012

Josephine Baker Turussa


...ja muita näkymiä turkulaisten arkeen ja juhlaan 1800-luvun puolivälistä 1900-luvun puoliväliin on nähtävillä Turun museokeskuksen julkaisemissa Picasa-verkkoalbumeissa Kurkistuksia valokuvien Turkuun

Suorat linkit albumeihin:

Maisemia ja muotokuvia

Kaupunkikuva ja rakentaminen

Työläisiä ja tehtaita

Vapaa-aika ja kulttuuri

Wäinö Aaltonen

tiistai 25. syyskuuta 2012

Île de la Citén sekalaiset

Ennen siirtymistä Seinen vasemmalle rannalle viimeiset kuvat Pariisin varsinaisesta keskustasta. Saarella on vain yksi metroasema, nimeltään mikäpä muukaan kuin Cité. Aseman sisäänkäynti on Hector Guimardin (1867-1942) käsialaa, ja voipa sanoa ettei Art Nouveausta (vastaa meidän jugendiamme) voi julkaista kirjaa ilman näitä Guimardin metroasemia.


Heti aseman vieressä on Pariisin kukka- ja lintutori, Marché aux fleurs et aux oiseaux de Paris.



Saaren länsipäässä on kolmiomainen Place Dauphine, nimetty 1600-luvun alussa silloisen kruununperijän, myöhemmän Ludvig XIII:n mukaan.


Miksi Ranskan kruununperillistä kutsuttiin nimellä dauphin eli delfiini, käy ilmi täältä. Lyhyesti kerrottuna se vain sattui olemaan erään aatelissuvun tunnus, joka erinäisten käänteiden kautta päätyi arvonimeksi kuningassuvulle. Itse puisto taas... koska siinä on puita, siinä ei voi olla nurmikkoa, muistattehan?

Aukion varren seinällä olevan virityksen tarkoitus on torjua murtovarkaita?


Aukion leveässä päässä on Pariisin oikeuspalatsi, Palais de Justice. Sisäänkäynti on toiselta puolen, samalta kuin Conciergerien ja Sainte-Chapellen.


Notre-Damen edustalla komeilee veistos nimeltä Kaarle Suuri ja hänen vasallinsa (Charlemagne et ses Leudes), tekijöinä veljekset Charles ja Louis Rochet.


Melko erikoisen näköinen versio tästä EU:n henkisestä esi-isästä, ja vasallin viiksetkin ovat kuin suoraan Asterixista. Jalustan pintaansa saamasta lisäyksestä en osaa sanoa mitään, tässä tämä sinänsä vekkuli kuva hieman toisesta kulmasta. (Ensi kohtaamista Notre-Damen kanssa muistelin täällä, vuosi itse matkan jälkeen!)


Armeija partioi ja vartioi. Näin hyvin pidetään Pariisissa jöötä tämän lisäksi vain Eiffel-tornin juurella. 


Lähellä, katedraalin ja rannan välissä on myös lasten hiekkalaatikko lapsineen ja näiden hoitajineen...


...ja vekkulisti suojattuja puskia.


Lopuksi varsin klassinen näkymä Notre-Damen itäpäädystä. Jotensakin tästä kulmasta, mutta joen takaa, se kuvataan aina toisen maailmansodan aikaan sijoittuvissa elokuvissa.

.

maanantai 24. syyskuuta 2012

Turismia valistusajalla

Grand Tour oli aristokraattien, erityisesti brittien, tekemä matka manner-Eurooppaan, varsinkin Italiaan, ja Jeremy Blackin The Grand Tour in the Eighteenth Century kertoo nimensä mukaisesti noista matkoista niiden huippukaudella, 1700-luvulla.

Kirja perustuu laajaan alkuperäisaineistoon: kirjeisiin, päiväkirjoihin ja muistelmiin ja niiden usein pitkiinkin suoriin lainauksiin. Jos ne jotain todistavat, niin ainakin sen, ettei matkustamisen subjektiivinen kokeminen ole kolmessa vuosisadassa paljoakaan muuttunut. Sama paikkakunta saattoi olla mitä viehättävin tai surkein, kokijasta riippuen. Yhtä huoleti tämän tai tuon paikan tai maan asujaimisto leimattiin matkailijan kohtaaman satunnaisen kestikievarinpitäjän perusteella. Samaahan kuulee edelleen: ne-ja-ne ovat aivan sietämätön kansa, ja aina tulee mieleen onko puhuja tavannut todellakin kaikki mainitun kansan jäsenet.

Paljon oli silti erojakin. Turismi 1700-luvulla Euroopan kehittyneimmissäkin osissa oli melkoista seikkailua nykymittapuun mukaan. Kohteina briteillä oli ensisijaisesti Pariisi ja sen jälkeen Italia jonnekin Napolin seudulle saakka. Satunnaisemmin matkustettiin Alankomaissa ja Saksassa. Pyreneiden niemimaalle eksyttiin harvemmin ja osmannien valtakuntaan oli tuskin mitään asiaa. Sama juttu Itä-Euroopan ja Pohjoismaiden suuntaan, Suomea kirja tuskin mainitsee.

Black kertoo paljon matkustajien reiteistä, matkustamisen hinnasta (sillloin itse matkustaminen maksoi enemmän suhteessa majoitukseen ja ruokaan, nyt on toisin päin), ruuasta, majoituksesta ja teiden kunnosta (laivamatkustusta vältettiin aina kun voitiin). Rantalomat olivat vielä tuntematon käsite ja Alpit vain hankala este matkalla Italiaan, joskin niiden jylhyyttä alettiin vähitellen jo arvostaa. Viime kädessä ylhäisön matkat olivat nykytermein kaupunkilomia, tai sanoisimmeko hovilomia, sillä aristokraatit halusivat luonnollisesti tulla esitellyiksi paikallisessa hovissa. Illalliskutsujen lisäksi tärkeimpiä huvituksia olivat ooppera, teatteri ja taidekokoelmiin tutustuminen.

1700-luvun aristokraatit mieltää jotenkin jo lähtökohtaisesti kansainvälisiksi, mutta kansalliset ennakkoluulot olivat yleisiä, lähinnä niiden syynä olivat uskonto ja politiikka. Suurin osa matkaajista oli anglikaaneja, jotka suhtautuivat torjuvasti katolisen kirkon menoihin ja kansanhurskauteen. Yhtenä syynä epäluuloihin oli myös Britannian vallanperimyskiista ja jakobiittien uhka, tämä tosin lientyi vuosisadan mittaan. Englanti oli myös aikansa demokraattisin valtio, vastakohtana absolutismin omaksuneille kuningaskunnille, näistä tärkeimpänä tietysti Ranska.

Taiteella oli huomattava merkitys, olihan (yleensä) nuoren matkalaisen tarkoitus sivistää itseään eurooppalaisen kulttuurin alkulähteillä. Britit ostivat hanakasti aitoa (ja ei niin aitoa) vanhaa taidetta, ja maalauttivat kernaasti muotokuvansa Italian maisemassa (kirjan kannessa yksi sellainen). Kaikkia ei kulttuuri jaksanut kiinnostaa, vaan juopottelu, uhkapeli ja seksipalvelujen ostaminen olivat yleinen osa Grand Touria nekin. Asian koko ydin oli paljolti siinä, että nuorille aristokraateille oli saatava jotain tekemistä koulun loppumisen ja avioitumisen välisenä levottomana ajanjaksona. Blackin sanoin: Foreign travel filled the gap. (...) It allowed the young to sow their wild oates abroad and kept them out of trouble, including disputes with their family, at home. A certain amount of drinking, gaming and wenching was an acceptable cost of system.

Edes sodat eivät estänneet matkailua, hidastivat vain. Vanhanmuotoisen Grand Tourin loppu tuli vasta Ranskan vallankumouksen ja niistä alkaneen pitkän sotajakson myötä. Sen loputtua itse Eurooppa oli peruuttamattomasti muuttunut. 1800-luvun yhä enenevästi porvarillinen matkailu oli sitten jo jotain muuta, eikä turistin enää ehkä niinkään odotettu perehtyvän kohdemaansa "tapoihin, lakeihin ja hallintoon".

Mielenkiintoinen kirja kaiken kaikkiaan. Kuvituksena on ajan taidetta, tosin vaatimattomasti mustavalkoisena.

sunnuntai 23. syyskuuta 2012

Turun Vesilaitosmuseo


Tänään vuorossa museo, josta monikaan teistä ei liene kuullut, nimittäin Turun Vesilaitosmuseo. Monien erikoislaitosmuseoiden tapaan se on kätkeytynyt periaatteessa suljetulle alueelle ja on auki vain tilauksesta tai erikoisina tapahtumapäivinä. Sellainen on viime sunnuntainen Turun päivä, jolloin alueelle pääsi Halistenkosken puoleisesta henkilöportista.



Näyttelyssä on huomattava osa laboratoriovälineistöllä, jonka avulla juomaveden puhtautta on menneinä vuosikymmeninä tarkkailtu.





Toisella puolen oli kurkistus vanhempaan vesihuoltoon, Turun kaupunkiarkeologisissa kaivauksissa esiin saatu kaivo Turun museokeskuksen kokoelmista.


Tässä havainnollisempi toteutus: kadun pinta, jota sai kurkistaa rappusilta, näytti minkä verran vesijohtoverkostosta näkyi maan pinnalle...


...ja mitä kaikkea oli maan alla.


Tisurikopin eli päivystäjän huoneen interiööriä. Kemikaalimies ja apulaiset työskentelivät ympäri vuorokauden pitäen kirjaa kemikaalien määrästä ja pumppujen käyttöajoista, kertoi teksti.


Pienoismalli esitteli koko Halistenkosken seudun ennen nykyisen padon aikaa.

.

lauantai 22. syyskuuta 2012

Turun Itäharjun kolerahautausmaa


Globaaleista kulkutaudeista kolera on varsin myöhäinen, se levisi Intiasta muualle maailmaan vasta 1800-luvun alussa. Suomeen tauti ehti ensimmäisen kerran kesällä 1831, ja Turkuun syyskuun 4. päivänä. Pormestari Gadd antoi aidata koleran uhreille omat hautausmaat, niistä toinen sijaitsi kaupungin rajojen ulkopuolella Itäharjulla. Uhriluku vaihtelee, mutta ilmeisesti 234 turkulaista menehtyi. Itäharjun kalmistossa on kuitenkin jäljellä enää puolen tusinaa hautamuistomerkkiä, kaikki vauraampien kaupunkilaisten. Muiden puiset ristit ovat kadonneet ajat sitten.


Rautaisen ristin ovat saaneet tehtailija Christopher Richter (jonka talo toimi Suomen senaatin eli hallituskonseljin kokoontumispaikkana 1809-19)...


...ja piirilääkäri Mathias Åkerberg. Hänen tyttären pojan poikansa oli Jean Sibelius.


Kivisen paaden alla makaa lukion lehtori Anders Gustaf Simelius.


Pystykiven ovat saaneet mm. kauppias Gabriel Leinberg...


...ja lääninkamreeri Gustav Wänerberg (Vaenerberg).


Hovioikeuden neuvos Ad. Fr. Tandefelt oli saanut hieman pienemmän kiven.


Erityisesti olin kuitenkin tullut etsimään tätä hautaa.


Leipurioltermanni (ammattikunnan vanhin) Carl Wahlgren menehtyi koleraan joulukuun 22. päivänä 1831.


Logomon jo päättyneen Tuli on irti! -näyttelyn Tiirikkalankadun sali kuvasi nimenomaan leipuri Wahlgrenin kotia palon syttymisiltana.

Turun toinen kolerahautausmaa löydettiin arkeologisissa kaivauksissa 2011-2012 aivan läheltä Turun museokeskuksen toimitiloja, Kakolanmäen rinteestä.

perjantai 21. syyskuuta 2012

Sainte-Chapelle

Pariisin oikeuspalatsin pihalle jääneestä Sainte-Chapellen kirkosta ei juuri saa kunnollista ulkokuvaa, joten käytetään vanhinta rakennuksesta säilynyttä kuvaa. Se on peräisin Berryn herttuan rukouskirjan kesäkuuta kuvaavasta näkymästä (Pariisin leveysasteilla ollaan silloin jo heinätöissä kuten näkyy), joka esittää Île de la Citén saarta 1400-luvun alussa.

Kuva: Wikimedia commons
Vasemmalla näkyvät kuninkaanlinnan (nyk. Conciergerien) tornit...



...ja oikealla Sainte-Chapellen kuninkaallinen kappeli.


Lunvig IX Pyhä ("Saint-Louis") rakennutti kappelin 1240-luvulla säilytyspaikaksi Konstantinopolista ostamalleen Kristuksen orjantappurakruunulle. Pyhäinjäännös maksoi 135000 livreä, kappelin rakennuttaminen vain 40000. Kappeli jakautuu ala- ja yläkertaan, molemmat ovat toimineet kirkkoina, mutta ylempi osa oli kuningasperheen yksityiskappeli.

Alakerrassa toimii museokauppa, mutta vaikuttava tila sekin on, tässä muutama kuva itäpäädystä.








Portaat ala- ja yläkerran välillä.



Yläkerta on goottilaisen arkkitehtuurin hämmästyttävimpiä saavutuksia, valon ja värin juhlaa, ja jälleen paikka, jolle kuvat eivät tee oikeutta vaan sisätila on koettava itse. Usein on sanottu rakennuksen itsessään olevan jättiläismäinen lasinen relikvaario eli pyhäinjäännöslipas. Eipä siihen ole lisättävää, muuta kuin että ikkunoiden lasimaalaukset kuvaavat pääosin vanhan testamentin tapahtumia.







Katon tähtikuviointia.



Mutta mistäs tässä on kyse?



Sainte-Chapellen lasimaalaukset ovat 6-vuotisen restauroinnin alaisina, tässä tarkemmin.



Sponsorina on, sopivaa kyllä, kansainvälinen ikkunafirma Velux! Konservointia esiteltiin salissa pyörivällä videolla.



Yksi apostoleita kuvaavista veistoksista.



Molemmin puolin kaksi kaikkiaan 44:stä eri pyhimysten marttyyrikuolemia kuvaavista quatrefoileista, monet huonokuntoisuutensa vuoksi tunnistamattomia.

Portaalin keskipilarin Kristus ja yläpuolinen tympanon.



Portaalin kalkkikiviveistoksissa esiintyi (kuten muuallakin kirkossa) Ranskan liljan lisäksi Kastilian linna, olihan Ludvig Pyhän äiti Kastilian Blanka.



Muina aiheina mm. Eevan luominen...



...ja syntiinlankeemus.



Kyyhkysaihe lattiasta, sanotaan nyt vaikka kaikkien ruokkimiemme pariisilaispulujen kunniaksi.



Lattia, ja moni muukin osa kirkosta on itse asiassa 1800-luvulla tehdyn, huolelliseen tutkimukseen perustuneen restauroinnin tulosta.

Sainte-Chapelle on Pariisin suosituimpia nähtävyyksiä ja jonottaa saa niin turvatarkastukseen kuin lippujen ostoonkin. Ostamalla yhteislipun Conciergiesta pääsee nopeamman turvajonon kautta ja luonnollisesti kokonaan ohi lippujonon.

Ludvig Pyhä järjesti ahkerasti ristiretkiä ja viimein kuolikin sellaisella Tunisiassa. Perimätiedon mukaan osa ruumiista haudattiin kuolinpaikalle, jonne rakennettiin hänen nimeään kantava katedraali 1800-luvulla.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...