perjantai 31. elokuuta 2012

Työkalupakki Turun linnan historiasta


Kuvassa haaste, jollainen on tuttu varmasti jokaiselle kulttuurihistoriallisten museoiden kokoelmatoiminnassa työskennelleelle. Pakki täynnä ruostuneita työkaluja, mukana lappu jossa teksti: TYÖKALUJA YM. TAVARAA LINNAN KORJAUSTYÖMAALTA 1940-50-LUVULTA. TUOTU LINNASTA 5.9.-89.

Lähes päivälleen 23 vuotta olemme onnistuneet välttelemään valinnan tekemistä, mutta nyt varastotilojen uudelleenjärjestelyn vuoksi suoritetun raivauksen yhteydessä se oli tehtävä: poisheitettävää romua vai säilytettävää kulttuuriperintöä?

Ennen vastauksen antamista lukijakysely: pitäisikö Kaponieerissa kirjoittaa enemmän museotyön arjesta, myös tästä rosoisemmasta puolesta? Näyttelyt ja ja niiden rakentaminen on saanut osansa, mutta ehkä sijansa voisi saada myös näyttelyiden suunnittelu (tietyin varauksin), luettelointi ja konservointi. Suurin surminkaan en sanoisi tätä "museoblogiksi" (jo koko sana saa haukottelemaan), mutta parhaitenhan ihminen oman työnsä tuntee.

Ja se vastaus... Turun linnan perusnäyttelyn uudistaminen on käynnissä ja kun asiaa siitä vastaavilta tahoilta kysyttiin, pidettiin pakin säilyttämistä jo näyttelynäkökohdistakin käsin perusteltuna. Itse olen aina ajatellut että tuo restaurointi oli yksi rakennusvaihe (ja meidän kannaltamme olennaisin) linnan vuosisataisessa historiassa. (Museoammattilaiset varmasti huomasivatkin että esineet on jo numerolaputettu.)


torstai 30. elokuuta 2012

XII Olympiakisat

Näin olympiavuonna löytö museoarkistosta: Helsingissä 20.7.-4.8.1940 järjestettäviksi tarkoitettujen XII Olympiakisojen Päiväohjelmat ja pääsylippujen hinnat. Näiden peruuntuneiden kisojen järjestelyt olivat jo pitkällä talvisodan syttyessä ja eri lajien suoritusajankohdat ja -paikat lippujen hintoineen siis päätetty ja paperille painettu.

Esim. miekkailu oli sijoitettu Westendiin, ampuminen Malmille, 5-ottelun murtomaajuoksu Munkkiniemeen ja purjehdus Harmajalle. Ohjelmaa oli alkaen klo 9 aamulla aina 23:30 saakka. Jalkapallo-ottelut alkoivat aina klo 19. Tässä näyte kisaohjelmasta:


Lippujen hinnat vaihtelivat IV luokan kympistä I luokan kahteensataan, avajaisjuhlien skaala oli 30-250 Mk.

Käymättä jääneistä kisoista ja niiden suorituspaikoista lisää tietoa täällä.

keskiviikko 29. elokuuta 2012

Pontecorvon ruhtinas


Spin-offina eiliseen kuva Versaillesin palatsin seinältä (parempi versio täällä). Aurajoen rantaan päätynyt herra B on siinä uransa alkuvaiheessa, ranskalaisen 36. linja(jalkaväki)rykmentin luutnanttina vuonna 1792. Asetakin väri on vielä vanhan vallan aikainen valkoinen ja tunnusvärinä pinkki.

Maalauksen alla oleva teksti luettelee prinsessa Estellen esi-isän myöhemmät tittelit: Pontecorvon ruhtinas, Ranskan marsalkka sekä Ruotsin ja Norjan kuningas. Wikipedia tietää Pontecorvon olevan keskisessä Italiassa sijaitseva pikkukaupunki. Nimi juontuu sanoista pons corvus, joiden voi tulkita tarkoittavan joko kaarevaa siltaa tai korppisiltaa (jälkimmäinen viittauksena benediktiinimunkkien kaapuihin, Pontecorvo kuului aikoinaan Monte Cassinon luostarin tiluksiin). Molemmat versiot ovat kaupungin nykyisessä vaakunassa, mutta Ruotsin vaakunassa on vain silta.

Napoleon jakoi alaisilleen avokätisesti arvonimiä, ja Pontecorvon ruhtinas B:stä tuli Austerlitzin taistelussa kunnostauduttuaan, vuonna 1806. Ruotsin kruununperilliseksi 1810 siirryttyään hän joutui luovuttamaan tittelin aseveljensä Joachim Murat'n pojalle. Napen kukistuttua alue palautui Kirkkovaltiolle, mutta Wikipedian mukaan Murat'n jälkeläiset käyttävät arvonimeä yhä.

B:hen liittyvä legenda on, että hänellä olisi kumousvuosien muistona ollut tatuoituna vartalooonsa sanat "Kuolema kuninkaille!" tai "Kuolema tyranneille!". Erikielisten Wikipedioiden mukaan tarina on useimpien muiden hyvien tarinoiden tavoin vailla todisteita.

Pontecorvon kaupunki tuhoutui toisessa maailmansodassa ja on rakennettu uudestaan moderniin tyyliin.


tiistai 28. elokuuta 2012

Turun pronssisoturit


Turun uusin ulkoveistos, Andrei Kovaltshukin Tapaaminen Turussa 1812, paljastettiin viime perjantaina. Turussa veistos on jo saanut lempinimen A ja B, joten esitelläänpä heidät. Oikealla istuu A eli Aleksanteri I.


Vasemmalla seisoo B eli Jean-Baptiste Bernadotte, myöhemmin Ruotsin kuningas Kaarle XIV Juhana.


Turussa  veistos on synnyttänyt jonkinlaisen polemiikin. Aleksanterin kunniamerkit ovat osin vuoden 1812 jälkeisiä ja Bernadotte esiintyy kerrassaan Ranskan marsalkan univormussa. Ja tuolit taitavat olla empiren jälkeistä biedermeieria.


Tekijä itse vetoaa taiteilijanvapauteen ja historialliseen mielikuvitukseen ja niitä siis on todella käytetty. Mutta entä itse asetelma? A istuu ja B seisoo, eikö se silloin tee A:sta korkea-arvoisemman?


Syy lienee kuitenkin se, että toinen tuoli oli jätettävä tyhjäksi matkailijoita varten jotka nyt voivat istua siihen kuvattavaksi suurmiesten keskellä.


Vertailukohdaksi nousee heti mieleen Tarton Wilde ja Vilde...

Kuva: Wikimedia commons
...joka kuvaa tapaamista jota ei koskaan edes tapahtunut!

Eli tervetuloa vain Turkuun istumaan suurmiesten jakkaralla, eikä oteta taidetta niin vakavasti. Useissa kaupungeissa on tullut vierailijoiden tavaksi hinkata jotain pronssipatsaan kohtaa siinä toivossa että pääsee kaupunkiin vielä takaisin. Tässä olisi ainesta sellaiseen, ehkäpä A:n ojennetun käden peukalossa olisi taikaa...

maanantai 27. elokuuta 2012

Keksintöjä keskiajalta

Joseph ja Frances Giesin Cathedral, Forge and Waterwheel: Technology and Invention in the Middle Ages ilmestyi 1994 ja on edelleen relevanttia luettavaa keskiaikaisesta sivilisaatiosta kiinnostuneelle, onhan teknologia sivilisaation peruskiviä jos mikä.

Kirjan lähtökohta on antiikin Roomassa, jonka tekniset saavutukset tai niiden jäännökset tekevät vaikutuksen vielä tänäkin päivänä. Viime kädessä Rooma oli kuitenkin orjayhteiskunta, jonka kaikki energia perustui ihmisten ja eläinten lihaksiin. Vesi- ja tuulivoimaa ei juuri mitenkään hyödynnetty, eipä kunnolla edes niitä eläimiä sillä länget tulivat käyttöön vasta varhaiskeskiajalla. Lisäksi antiikin maailmankuva perustui menneen kultakauden haikailuun, mikä esti näkemästä teknisen kehityksen merkitystä.

Keskiajan suurimpina keksintöinä pidetään ruutia, kompassia ja kirjapainotaitoa. Kaikki kolme olivat peräisin Kiinasta, mutta vasta keskiajan Euroopassa niistä kehittyneet sovellukset mullistivat maailman. Miksi näin, sen kehityksen Giesit kertovat tavalla, joka on paitsi hieno lukuelämys, myös monella tapaa eri teknologisia innovaatioita ja niiden merkitystä oivaltavasti selittävä. Tämä ei ole vähäinen saavutus. Masentavan usein teknologian historia latistuu "keksintöjen historiaksi", jossa pudotellaan vuosilukuja malliin "se-ja-se keksi hilavitkuttimen vuonna jotain", vailla minkäänlaista kontekstointia ja ilmiön merkityksen arviointia.

Keskiaika ei ollut teknistä taantumista, vaan vähittäisiä edistysaskeleita, jotka vuoden 1000 jälkeen kiihtyivät vauhtiin, joka loi pohjan eurooppalaiselle ekspansiolle yli valtamerten ja vaikkapa Leonardo da Vincin kaltaisille keksijöille, joiden saavutusten juuret olivat renessanssin halveksimassa "keskiajassa". Antiikki oli ollut eräällä tapaa luonnon (ja luonnonjumaluuksien) armoilla, mutta keskiajan loppuun mennessä eurooppalainen ihminen oli tottunut ajattelemaan luonnonvoimia käyttöön valjastettavina ilmiöinä, mille kristillinen usko antoi ideologisen oikeutuksen.

Keskeistä oli metallurgian ja sen mahdollistamien metallisten koneistojen yleistyminen, ja kuten tunnettua kellot olivat tässä keskeisessä asemassa. Myllynratas antoi mahdollisuuden hyödyntää virtaavan veden voimaa mitä erilaisimpiin tarkoituksiin. Tekstiilien valmistus oli ensimmäisiä "teollisuudenaloja" ja myös enteellisesti kaupungistuvan Euroopan ensimmäisten "luokkataistelujen" aiheena. Juuri sosiaalihistoriallinen kehitys on tässä täysin erottamaton teknisestä. Euroopan urbaani keskiluokka oli valmis ja halukas omaksumaan, soveltamaan ja hyödyntämään kaikkia innovaatioita. Myös antiikin aikana kehiteltiin kojeita ja laitteita (jopa höyryllä käyviä), mutta viime kädessä ne jäivät palatseihin hallitsijoiden huvitukseksi.

Äärimmäisen mielenkiintoinen kirja, josta voi ammentaa vielä moneenkin blogitekstiin.

sunnuntai 26. elokuuta 2012

Glorian antiikki 112 (7/2012)

Glorian antiikin syyskesän numerossa käsitellään mm. kiinalaista antiikkia, ensimmäistä suomalaista naisylioppilaan lakkia ja USA:n Suomen-suurlähetystön kirjaston entisöintiä. Hyvänä muistutuksena kaikille turkulaisille on se, että Turun taidemuseon Fanny Churberg – niin kuin ei vielä kukaan nainen on esillä enää viikon. Täysin uutta minulle olivat sortokausien suomalaisten postikorttien "kuutamoversiot", päivänvalossa otettujen valokuvien muuttaminen öisiksi.

Erityisesti kolahti kuitenkin Harri Kalhan kolumni, jota on suorastaan pakko lainata tähän: "(...) museoita tuntuu vaivaavan pahanlaatuinen esillepanoepidemia, installaatiotauti ja elämyskuume. Konstikas näyttämöllepano ja väkinäinen vuorovaikutus ovat päivän sana.

Ääneen lausumaton ajatus on, että esineet eivät riitä sinällään tuottamaan elämyksiä. Minä olen toisen koulukunnan poikia.

Elämystehtailusta tulee äkkiä itseään toteuttava ennuste: kun yleisö totutetaan "elämyksiin", ei esineitä enää pian osata kohdata sellaisenaan. Sanokaa minua vanhanaikaiseksi, mutta minulle elämys piilee kasvotusten kohtaamisessa, tête-à-tête."

Viran puolesta pitäisi varmaan rynnätä lyttäämään Kalhan kirjoitus, kertoa miten ihmiset kuulemma ahdistuvat suuren esinemäärän edessä (no, kuka ahdistuu ja kuka ei...), ja että heidän pitää saada avata kaikenlaisia luukkuja (totta, lapset tykkäävät siitä, mutta itse en voi olla Monkin tavoin ajattelematta tuhansien käsien jättämää bakteerikantaa kaikissa nupeissa ja napeissa).

Yksityishenkilönä ja museokävijänä olen kuitenkin samaa mieltä Kalhan kanssa. Kun viime vuosina on ollut tilaisuus kiertää maailman kuuluisimpia museoita, ovat Narmerin paletti, Battersean kilpi tai Nainen ja yksisarvinen tehneet vaikutuksen aivan sellaisinaan, konkreettisina silmien edessä olevina avaimina kokonaisiin sivilisaatioihin.

En ehkä ole tyypillinen museokävijä. Olen friikki, joka opetteli maailmanhistorian etu- ja takaperin jo lapsena, ahmi (ja ahmii yhä) kaikki kuvakirjat em. esineistä ja paljosta muustakin, ja jolle työ kulttuurihistorian parissa on kuin karkkikaupassa asuisi. Ja ehkäpä kohtaamiset maailmankuulujen artefaktien kanssa Louvressa ja British Museumissa ovat olleet niin vavahduttavia siksi, että jouduin odottamaan niitä keski-ikään asti.

Kalha antaa runtua myös museopedagogiikalle, ja osansa saavat kaltaiseni museokävijätkin: "Museoissa ei nimittäin enää käydä tutustumassa taideteoksiin vaan tallentamassa ne pikapikaa digikameraan. (...) Osaammeko enää nauttia taiteesta muutoin kuin pikku kameramme välityksellä?" Menen itseeni, mutten paranna tapojani. Onnettomia digipokkariotoksia luvassa edelleen. :-)

lauantai 25. elokuuta 2012

Pastista kaikille

Muistattehan vielä Pariisin-hotellimme lähikaupan?


Sieltä tuli heräteostoksena mukaan pullo pastista, jota muistan erinäisissä populaarikulttuurin tuotteissa juodun, joskaan itse en muistanut maistaneeni. Vasta Wikipediasta selvisi että anisviinaahan se, muuttuu veteen sekoitettaessa valkoiseksi kuten Clontarfin äärellä totesimme.


Duval on peräisin Marseillesta. Antiikin aikana se tunnettiin nimellä Massilia, ja kas, jotain pastiksen tapaista siellä myytiin jo silloin jos Asterixia on uskominen.

Goscinny & Uderzo: Asterix lyö vetoa
Anisviina on aika lailla mielipiteitä jakava juoma. Pelin ääressä puolesta ja vastaan äänet jakautuivat 2:1. Alkoholia ylipäätään paheksuville tiedoksi, että edellinen viina-aiheinen postaus on jo yli vuoden takaa.

perjantai 24. elokuuta 2012

Varhainen Monopoly Turku


Monopoli on peli, joka nykymuodossaan juontuu jo vuodesta 1935, mutta Turkuun sijoittuva versio on Wikipedian mukaan ollut myynnissä vasta vuodesta 2007. Omatekoisia Turku-Monopoleja lienee tehty ajan saatossa monta. Kirjastonhoitajamme toi minulle yhden, vuonna 1951 julkaistun Turunlinnan tarina -kirjasen takakannen sisäpuolelle piirretyn ja väritetyn versioon. Museon leima kirjassa on vuodelta 1971 eli  "omakustanne" rajautuu näiden vuosilukujen väliin.

Kaupallisen Turkupelin lauta löytyy mm. Boardgamegeekistä, joten tarkastellaanpa miten Turun kiinteistöjä on arvotettu. Huomattakoon kuitenkin ettei kotitekoisen pelin lauta ole neliö vaan suorakaide, mikä on rajannut lyhyiden sivujen tonttimäärää.

Vankila on molemmissa itsestäänselvästi Kakola. Kalleimmat kiinteistöt on vanhemmassa pelissä sijoitettu Kauppatorille ja Vartiovuorelle, uudemmassa Kauppatorille ja Eerikinkadulle. Halvimmat hotellit rakennetaan edellisessä Humalistonkadulle, Käsityöläiskadulle ja Puistokadulle. Muina ruutuina kotitekoisessa pelissä ovat mm. Aurajoki, satama ja maauimala. Satama löytyy myös kaupallisesta versiosta, ja sen lisäksi rautatieasema, tavara-asema ja Kupittaan asema.

Kuinkahan moni muistaa askarrelleensa oman kotikaupunkinsa Monopolin?

Turunlinnan tarinan kansi oli muuten tällainen:

.

torstai 23. elokuuta 2012

Tapaaminen Turussa


Aleksanterin ja Bernadotten patsas odottaa vielä paljastamistaan (se tapahtuu huomenna klo 16:45), mutta ohjelmaa on heidän 200 vuotta sitten tapahtunutta kohtaamistaan juhlistamaan koko viikonlopuksi. Tämänpäiväinen juhlaseminaari on täynnä, mutta huomenna avautuu Turun pääkirjastossa näyttely Tapaaminen Turussa, jossa myös Turun museokeskus on ollut mukana. Tänään ja huomenna näytellään Vähätorilla herrojen tapaamisesta kertova komedia Vallan valoja. Lauantaina voi koetella istumalihaksiaan katsomalla pääkirjaston studiossa Sergei Bondartshukin 6-tuntisen eepoksen Sota ja rauha (1967). Esitys on klo 11-18 ja sisältää kaksi 20 minuutin väliaikaa. Odotettavissa olevaan katsomiskokemukseen voi ottaa tuntumaa täältä.

Turku 1812 ohjelma pdf-tiedostona.

keskiviikko 22. elokuuta 2012

Clontarf 1014

Strategy & Tacticsin no 162:n kansi (elokuu 1993) on yksi lehden historian erikoisimpia: viikingit ryntäämässä ulos maihinnousualuksesta! Selitys on se, että lehti sisälsi kaksi peliä: solitairena pelattavan Saipanin maihinnousun vuodelta 1944 sekä Clontarfin taistelun (1014).

Clontarfin taistelu käytiin silloisen Dublinin pohjoispuolella, lähellä merenrantaa (alue on nykyään Dublinin lähiö). Vastakkain olivat Irlannin ylikuninkaan Brian Borun ja Leinsterin kuninkaan Máel Mórda mac Murchadan joukot (molemmat kaatuivat taistelussa). Taistelua pidetään viikinkivallan loppuna Irlannissa, mutta mitenkään etnisesti selväpiirteinen yhteenotto se ei ollut, sillä sekä viikinkejä että irlantilaisia taisteli molemmin puolin. Taistelu oli niin verinen ja herooinen kuin soturikulttuurin ajoilta voi odottaa (siitä kerrotaan mm. Poltetun Njallin saagassa). Brian Borun veljeksi mainittu Ulf Riitaisa mm. surmasi vastapuolella kohtaamansa vanhan vihamiehen kiertämällä tämän suolet puun ympäri.

Tässä kuva pelin alusta, "viikingit" vasemmalla, "irlantilaiset" oikealla. Jälkimmäiset ovat jo rynnänneet päin edellisiä.


Kaukana takareunassa häämöttää Dublin, jossa pitää päämajaansa Sigtrygg Silkkiparta, yksi viikinkien päälliköistä ja pelissä heidän todelliseksi komentajakseen ajateltu. Oikeassa alakulmassa on itse Brian Boru, joka jonkin uskonnollisen tabun (pääsiäinen?) vuoksi istuu paikallaan rukoilemassa koko taistelun ajan. Viikingit ovat raskaammin varusteltuja, hauberk löytyy useimmilta, joten esim. kartan poikki virtaavan joen ylittämisessä on heillä hukkumisvaara. "Puolittuneita" viikinkejä voi kääntää takaisin  lähellä Dublinia, irlantilaisia lähellä metsänreunaa.

EDIT 23.8. Peliä jatkettiin eilen, ja rautakautinen kalmisto alkoi täyttyä. (Mahalaukulta ja suolilta näyttävä kuvio kuvaa linkomiesten linkoa. Suluissa oleva numero on linkotulen taisteluarvo)


Ja niinhän siinä kävi, että viikingit joutuivat yhä ahtaammalle...


...ja ahtaammalle...


...kunnes jäljellä oli enää Sigtrygg Silkkiparta turvapaikassaan Dublinissa (sinne meneminen on muilta kielletty), ja kaikki viikinkilaivojen rantautumispaikat (kartan ankkuriheksit) irlantilaisten hallussa.


Peliä ennestään pelanneet muistelivat kuitenkin, että peli voi päättyä myös viikinkien voittoon.

tiistai 21. elokuuta 2012

Tuileries'n kadonnut palatsi

Kun Arc de Triomphe du Carrouselia katsoo Louvren pyramidilta päin, aukeaa sen takana Tuileries'n puisto.


Näin ei kuitenkaan ollut riemukaaren valmistuessa 1800-luvun alussa, eikä pitkään aikaan myöhemminkään, kuten Wikimedia Commonsin kuvasta käy ilmi:


Louvren suuren pihan sulki tuolloin länsipuolelta Tuileries'n palatsi. Sen rakentaminen aloitettiin 1500-luvulla, mutta aurinkokuninkaasta (Ludvig XIV) lähtien Ranskan kuninkaat asuivat tietysti Versaillesissa. Vallankumousvuonna 1789 pariisilaiset marssivat Versaillesiin ja pakottivat kuningasperheen "palaamaan" Tuileriesiin, käytännössä kotiarestiin vaikka Ranska kumouksen ensi vaiheissa oli olevinaan perustuslaillinen monarkia. Perheen yritys paeta 1791 epäonnistui, ja seuraavana vuonna aseistautunut väkijoukko valtasi palatsin. Kuningasta oli puolestamassa enää maineikas sveitsiläiskaarti, joka armotta lahdattiin. Niin kuninkaalla kuin kuningattarella oli pian edessään tie giljotiinin terän alle.

Tuileries oli myös se palatsi, josta Napoleon imperiumiaan hallitsi, milloin ei ollut taistelukentillä sitä laajentamassa tai puolustamassa. Se oli myös restauraatioajan kuninkaiden ja heidän seuraajansa, Napoleon III:n residenssi. Pariisin kommuunin aikana (1871) kommunardit kuitenkin polttivat palatsin maan tasalle ja lopullisesti rakennuksen rauniot purettiin 1883.

Kiinnostavaa kyllä, Ranskassa on virinnyt ajatus palatsin rakentamisesta uudelleen. Piirustuksia ja valokuvia on runsaasti, ja lisäksi palatsin irtaimisto säästyi tuholta ja on säilössä. Uudelleenrakennettu palatsi voisi toimi Louvren taidemuseon laajennusosana. Vuonna 2006 rakennuskustannukset oli arvioitu 300  miljoonaksi euroksi, enkä ainakaan vielä havainnut että töihin olisi ryhdytty.

maanantai 20. elokuuta 2012

Aamukävely Tuileries'n puistoon

Heti aamusta hurautettiin Champs-Élysées – Clemenceaun metroasemalle ja noustiin etsimään Théâtre du Rond-Pointia, jonka takaovista piti matkaoppaan mukaan löytymän Napoleonin sotaretkistä kertovia laattoja. 


Vaan eipä löytynyt vaikka koko rondelli kierrettiin, olisiko Kaupunkikirjojen Pariisi erehtynyt? Vaan mitäpä tuota suremaaan. Miellyttävän ei-vielä-kuumassa aamussa ohitettiin Grand Palais...


...sitä vastapäätä oleva Petit Palais, molemmat vuoden 1900 maailmannäyttelyä varten rakennettuja.



Välistä, Avenue Winston Churchilliä pitkin, häämöttää Napoleonin hautakirkon, Les Invalidesin, kullattu kupoli.


Suurmiehiä on tiuhassa, tässä Ranskan pääministeri Versaillesin rauhan aikoihin, "Tiikeri" Clémenceau, sotaisissa vetimissään.



Ranskan kansallispäivä (14.7.) oli tuolloin takana, ja Champs-Élyséen varrelle paraatia varten rakennettuja katsomoja oltiin vasta purkamassa. Olisi hauska päästä sitä joskus seuraamaan, Ranskahan on vielä omasta mielestään suurvalta, joskin sen ainoa ilmenemismuoto on enää tuo "Bastiljin päivän" paraati.



Place de la Concorde ja  spektaakkelimainen näkymä Riemukaaren suuntaan.



Aukiolla käytiin jo ekalla matkalla, mutta vasta nyt onnistui kuvata sen päänähtävyys, Luxorin obeliski.



Sillä välin oli ehditty käydä paikalla, josta se oli peräisin, Egyptin Luxorissa, jossa sen kaksoissisar edelleen nökötti Egyptin auringon alla.



Aukion nimi on vaihdellut Ranskan historian mukaan, aikoinaan Ludvig XV:n aukio, sitten Vallankumouksen aukio ja nyttemin siis Yksimielisyyden aukio. Verisimmän aikansa aukio koki vallankumouksen melskeissä, jolloin maineikas giljotiini sivalsi siellä kauloja poikki, myös kuninkaan ja kuningattaren kuten muistolaatta maassa kertoi.



Nämä olivat vain matkan varren nähtävyyksiä, olimme menossa Tuileries'n puistoon.



Portilla oli selkeä kartta alueesta.



Puiston oli laittanut alulle jo Katariina de'Medici, mutta varsinaisesti sen loi tämä mies, André Le Nôtre, Versaillesin ja monien muidenkin palatsipuutarhojen suunnittelija.



Muistolaatan oli saanut myös ensimmäinen ilmaa kevyemmällä kaasulla tehty lentomatka (Montgolfierien alus oli kuumailmapallo).




Puiston koristuksena on kaikenmoisia vanhojen patsaiden kopioita...



...mutta onpa myös modernimpaa taidetta.



Tuoleja oli tutkimustemme mukaan kolmenlaisia, käsinojallisia, käsinojattomia ja lepolasseja. Viimeksimainittua testataan tässä.



Vesi-idylli sorsille ja puluille.



Puiston kahvilat olivat vasta aukeamassa.



Näkymiä joenpuoleiselta terassilta (muuta puistoa korkeammalta osalta).




Luomunurmikonhoitoa.



Tiikeri jo mainittiin, tässä tiikeritär (tigresse) tuomassa ruokaa pennuilleen.



Jardin de Tuileries päättyy Place du Carrouselille. Nimi on ajalta jolloin "karuselli" tarkoitti ratsuväen harjoituksia tai paraateja. Sen keskellä oleva riemukaari olikin jo vanha tuttu. Edessä aukeava Louvre skipattiin tällä kertaa.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...