Clontarfin taistelu käytiin silloisen Dublinin pohjoispuolella, lähellä merenrantaa (alue on nykyään Dublinin lähiö). Vastakkain olivat Irlannin ylikuninkaan Brian Borun ja Leinsterin kuninkaan Máel Mórda mac Murchadan joukot (molemmat kaatuivat taistelussa). Taistelua pidetään viikinkivallan loppuna Irlannissa, mutta mitenkään etnisesti selväpiirteinen yhteenotto se ei ollut, sillä sekä viikinkejä että irlantilaisia taisteli molemmin puolin. Taistelu oli niin verinen ja herooinen kuin soturikulttuurin ajoilta voi odottaa (siitä kerrotaan mm. Poltetun Njallin saagassa). Brian Borun veljeksi mainittu Ulf Riitaisa mm. surmasi vastapuolella kohtaamansa vanhan vihamiehen kiertämällä tämän suolet puun ympäri.
Tässä kuva pelin alusta, "viikingit" vasemmalla, "irlantilaiset" oikealla. Jälkimmäiset ovat jo rynnänneet päin edellisiä.
Kaukana takareunassa häämöttää Dublin, jossa pitää päämajaansa Sigtrygg Silkkiparta, yksi viikinkien päälliköistä ja pelissä heidän todelliseksi komentajakseen ajateltu. Oikeassa alakulmassa on itse Brian Boru, joka jonkin uskonnollisen tabun (pääsiäinen?) vuoksi istuu paikallaan rukoilemassa koko taistelun ajan. Viikingit ovat raskaammin varusteltuja, hauberk löytyy useimmilta, joten esim. kartan poikki virtaavan joen ylittämisessä on heillä hukkumisvaara. "Puolittuneita" viikinkejä voi kääntää takaisin lähellä Dublinia, irlantilaisia lähellä metsänreunaa.
EDIT 23.8. Peliä jatkettiin eilen, ja rautakautinen kalmisto alkoi täyttyä. (Mahalaukulta ja suolilta näyttävä kuvio kuvaa linkomiesten linkoa. Suluissa oleva numero on linkotulen taisteluarvo)
Ja niinhän siinä kävi, että viikingit joutuivat yhä ahtaammalle...
...ja ahtaammalle...
...kunnes jäljellä oli enää Sigtrygg Silkkiparta turvapaikassaan Dublinissa (sinne meneminen on muilta kielletty), ja kaikki viikinkilaivojen rantautumispaikat (kartan ankkuriheksit) irlantilaisten hallussa.
Peliä ennestään pelanneet muistelivat kuitenkin, että peli voi päättyä myös viikinkien voittoon.
3 kommenttia:
Peli on selkeästi kaksinpeli, joten jättäydyin tällä kertaa "puolueettomaksi anglo-saksiseksi sotilastarkkailijaksi".
Taistelukosketus alkoi Dublinin suunnalta käsin, mutta pelin tauotessa viime viikolla lähes kaikki joukot olivat jo kiinni toisissaan. Irlantilaiset tosin jakoivat vasemman sivustansa, eivätkä hyödyntäneet kykyään liikua turvallisesti joen yli, mitä itse pitäisin kohtalokkaana virheenä. Irlantilaisten tappiot ovat jo moninkertaiset, mutta myös viikingit ovat saaneet aika lailla selkäänsä puolittumisten myötä.
Irlantilaisten etuna ovat linkoajat, jotka voivat lähitaistelun lisäksi lingota kiviään sekä omalla että vastustajan vuorolla. Viikinkien jousimiehet ovat määrältään vähäisemmät. Joka tapauksessa irlantilaisten oikea sivusta on hyvää vauhtia tuhoutumassa.
Pelin on määrä jatkua tänään.
Täytyy myöntää, että tällaiset ennen tuliaseiden aikakautta olevaan aikaan sijoittuvat pelit eivät ole oikein heiniäni. Tässä pelissä puolustamisesta ei saa mitään etua, joten parasta on rynnätä suoraan päin vihollista ja lyödä ensin ennen kuin tulee nuijituksi. Jos käsikähmä ei ratkeakaan pikaisesti, siitä irtautuminen ei käykään helposti. Sinänsä irtautuminen on toki yksinkertaista – sen kun liikkuu poispäin – mutta hitaat ”viikinkini” eivät pääse riittävän kauas nopsempien ”irlantilaisten” ulottumattomiin, jotka saisivat näin ollen ylimääräisen tilaisuuden mätkiä meikäläisiä.
Irlantilaisten oikean sivustan tuhoaminen on kestänyt pitkään, kenties liian pitkään, sillä minun tarvitsi pikaisesti saada joukkoja omalle oikealle sivustalleni suojaamaan tärkeitä laivojani.
Joo, takkiin tuli niin, että soi. Mikä lie varjelus laskeutui irlantilaisten päälle, mutta jossain vaiheessa minulle kävi selväksi, etten pysty heittämään nopalla sellaisia silmälukuja, että voisin voittaa. Mistään keropäiden uskonnon ylpeyssynnistä ei voi olla kysymys, mutta olisiko Thorille annettu huonot uhrilahjat ennen taistelun alkua...
Lähetä kommentti