perjantai 29. toukokuuta 2020

Antiikki & Design 189 (4/2020)

Tälle numerolle Turku-pisteet, sillä täällä on vierailtu kotimaisella designilla kotinsa sisustaneen Juha Kallion luona Liikeapulaisten talossa. Esineitä on kertynyt kirppareilta ja jopa roskalavoilta eli löytöjä voi tässä scenessä vielä tehdä.

Anna Kortelainen kertoo kolumnissaan keisarinnan kivestä, ja vaikka asia wikipediassakin kerrotaan, en ollut aiemmin hoksannut etä kaksoiskotkan siihen oli suunnitellut lintumaalari Magnus von Wright!

Kiinnostavin oli artikkeli voileipäpöydän (smörgåsbord) historiasta, ja siihen liittyvästä esinemaailmasta. Sen alku oli jo 1500-luvun skandinaavisesta viinapöydässä, jossa tarjoiltua viinaa nautittiin renessanssityylisillä lusikoilla. Niitä on ollut ja tulossa Turun linnan pohjoiseen näyttelyhalliinkin, mutta meillä ei niitä ole ollut tapana kutsua viinalusikoiksi, joita ne siis usein olivat. 1800-luvun lopulla taas oli käytössä viinajäähdyttimiä, joista sai hanasta kolmea eri alkoholijuomaa: pomeranssiviivaa, akvaviittia ja maustamatonta kirkasta. Suomessa ne vei kieltolaki, eikä muistini mukaan meidänkään kokoelmassamme sellaista ole.

Hulppeaa nähtävää olivat historioitsija Myrsky Ylppö-Gammalsin rokokoopuvut, joita voi ihailla myös hänen instagramsivullaan.

torstai 28. toukokuuta 2020

Antiikki & Design 188 (3/2020)

En juurikaan kommentoi kodinsisustusjuttuja, mutta Liisa ja Raimo Souranderin kodin esittelyssä tuli esiin niinkin eksoottinen esineryhmä kuin burmalainen hopea - mutta niin vain sitäkin googlen kuvahaulla löytyy pilvin pimein. Löytyypä aiheesta kirjakin, jonka mukaan burmalaishopean loistoaika ulottui 1800-luvun puolivälistä 1900-luvun alkuun. Kiintoisaa että sitä Suomessakin on joku kerännyt. Yhtä suurena uutuutena itselleni tuli myös Souranderien keräämä japanilainen Noritake-keramiikka.

Mielenkiintoisin juttu oli Yrjö Kukkapuron haastattelu. Valtaisa tuotanto hänellä, ja työ jatkuu vielä 87-vuotiaana. Jutussa on hauskoja anekdootteja mm. Karulselli-tuolin synnystä, sen muottia ei tehty lumeen istahtamalla vaan litistämällä kanaverkkoa suunnittelijan vartaloa vasten.

Antti Kaijalan jutussa mausteiden historiatsa käy mm. ilmi miten tilli oli Suomessa aikoinaan yleismauste, ja miten tuliset mausteet menivät 1800-luvulla pois muodista ranskalaisen keittiön alkaessa suosia paikallisia yrttejä, mutta palasivat 1900-luvun lopulla kaukomatkailun myötä.

keskiviikko 27. toukokuuta 2020

Tähtiin tähyilyä Iso-Heikkilässä


Geokätköily vie usein syrjäisiin ja unohdettuihin paikkoihin, mutta tällä kertaa myös paikkaan, jolla on kerrassaan kosmisia ulottuvuuksia. 1935-36 rakennetusta Iso-Heikkilän tähtitornista käsin fysiikan ja tähtitieteen professorin Yrjö Väisälän työryhmä löysi aikoinaan 807 pikkuplaneettaa ja 7 komeettaa. Turun kaupunki valosaasteinen laajeni kuitenkin niin lähelle että uusi observatorio oli rakennettava Piikkiöön Tuorlaan 1952. Nykyisin tähtitorni toimii Turun Ursan toimitilana.

Mutta miksi tähtitorni rakennettiin tänne? Alue on Maarian pitäjään kuuluneen Turun linnan (Isoheikkilän) latokartanon maata, joka jo keskiajalta lähtien on kuulunut kruunulle eli valtiolle. Vuonna 1919 valtioneuvosto lahjoitti maata perustettavaa Turun yliopistoa varten. Osan maata yliopisto sai myös vaihtamalla sen testamenttilahjoituksena saamaansa Naantalin Kultarantaan.

Yliopiston kemian oppiaineen laboratorio toimi venäläisilta jääneessä tiilirakennuksessa Kanslerintiellä vuodesta 1922 alkaen (rakennus on yhä jäljellä). 1924 perustettiin yliopiston kasvitieteellinen puutarha, joka vasta 1956 muutti nykyiseen paikkaansa Ruissalossa. Ensimmäinen puinen tähtitorni valmistui 1925; sen palon jälkeen rakennettiin tämä tiilinen.

Koko yliopiston oli tarkoitus sijoittua Iso-Heikkilään, osaksi kaupungin uutta keskustaa. Suunnitelmat eivät kuitenkaan toteutuneet, yliopisto myi maansa Turulle ja asettui kaupungin toiselle puolelle Ryssänmäelle, joka siitä lähtien onkin tunnettu Yliopistonmäkenä.


tiistai 26. toukokuuta 2020

Antiikki & Design 187 (2/2020)

Näyttelyistä nostona Mäntässä ollut Olli ja Bucklan, jonka ehdinkin nähdä viime kesänä. Bucklan eli Eric O.W. Ehrström oli uskomaton taiteen ja taideteollisuuden edelläkävijä, jota ei pysäyttänyt edes käden menettäminen junaonnettomuudessa! Sinebrychoffin taidemuseon Albert Edelfelt ja Romanovit jäi sen sijaan koronapandemian vuoksi näkemättä. Siihen Venäjältä ja Puolasta löydetyistä teoksista uutisoitiin viime vuonna paljon.

Esinepuolella aiheena olivat tällä kertaa korut ja käsilaukut, joista kummastakaan en museourani ainaka ole oppinut paljon ymmärtämään. Käsilaukkujen läpimurto vaikuttaa olleen vuosisata sitten kun jazztytöt tarvitsivat välineen pitää mukanaan huulipunaa ja savukkeita. Milavidassa Tampereella on aiheesta näyttely Aina mukana – käsilaukun vuosisata syyskuun 13.9. saakka, eli musoeiden avautuessa kesäkuun alussa voi aiheesta kiinnostunut ehtiä sen vielä näkemään.

Arvorakennuksista on esitelty Kansallisteatteri, tuo Helsingin Rautatientorin jugendlinna, johon en häpeäkseni ole koskaan ehtinyt tutustua. Todella upeaa taidetta se näyttää sisältävän. Jutussa luetellaan koko joukko kuuluisia näyttelijöitä, ja voin huutaa sekaan että meilläpäs oli Turun linnassa aikoinaan hänelle omistettu huonekin.

maanantai 25. toukokuuta 2020

Pallivaha

Mitä mieleenne sitten tuleekaan, tulee palli tässä sanasta pallo, ja vaha taas merkitsee lounaismurteissa isoa kiveä tai rajakiveä. Pallivahankivi on suuri siirtolohkare Turun Kärsämäen kaupunginosassa, Pallin eli Pallivahan alueella. Kovin edukseen se ei nyt ainakaan valokuvissa ole, ympäille kasvaneen ryteikön takia.


Toiselta puolen sen seurana koko joukko pienempiä mutta silti varsin suuria murikoita...


toiselta puolen kivi kohoaa sileänä seinämänä, josta voi bongata uudempien aikojen kalliomaalauksia.



Kivi on suojeltu muinaismuisto, ja siitä kertova metallilaatta on kiinnitetty korkealle kiven yläosaan.


Pallivaha on "yksi Kärsämäen kylän vanhoista rajakivistä. Kivi on merkitty rajakiveksi jo vuodelta 1697 peräisin olevassa Kärsämäen kartassa, jonka kuninkaallinen maanmittari Magnus Bergman laati verotusta varten." (Kyppi)

Kuten tavallista, tämänkin kerrotaan jättiläisen heittäneen nykyiselle paikalleen, tällä kertaa läheiseltä Nunnavuorelta. Rosvojakin kerrotaan kiven juurella majailleen, niin ankealta asuinpaikalta kuin se vaikuttaakin.

Pallivaha Kulttuuriympäristön palveluikkunassa.

perjantai 22. toukokuuta 2020

Kärsämäen hiekkamontussa

Helatorstain geokätköily vei paikkaan jossa aikoinaan majaili 2. Turun tarkk'ampujapataljoonan reservipiirin 5. Maarian reservikomppania, silloin kun se kesäisin harjoituksiaan piti. Kasarmi on jo aikaa kadunnut ja paikalla on nyt hiekkakuoppa, suoranainen rotko, jonka pohjalta saattaa löytää pittoreskeja näkymiä, kuin Louisianan rämeiltä ikään




Isompikin jorpakko alueelta löytyi.


Jäljelle jääneitä hiekkatöyräitä oli hyödynnetty maastopyöräilyn harjoitusratana. Pari nuorukaista siellä nytkin harjoitteli.



Sileäksi hioutunutta kalliota.


Kenen tennarit?


Hiekan ja mäntyjen hallitsemassa maastossa tuli mieleen, että kuoppa sopisi vaikka Kannaksen taisteluja 1944 kuvaavan (hyvin) pienen budjetin elokuvan kuvauspaikaksi.

 .

torstai 21. toukokuuta 2020

Ilmavalvojan sirpalesuoja

Turun ratapihan pohjoispuolella, vanhoissa kartoissa Myllymäeksi nimetyllä kalliolla, Pitkämäen kaupunginosassa, sijaitsee tämä tätä nykyä varsin värikäs rautainen rakennelma.



Sisään pääsee puikahtamaan kahdesta suunnasta.


Sisäkaton mielenkiintoinen rakenne. Kopin kupoli on betonia.


Seinien raoista näkee lisää graffiteja ratapihalla seisovien varsin hylätyn oloisten tavaravaunujen kyljissä.



Tästä lännestä päin otetusta kuvasta saa käsityksen miten koppi on aivan jyrkänteen reunalla. Miksi sen vierssä on myös tuulisukka, en osaa sanoa.


Jyrkänteen kylkeen on myös kasattu  järeää sepeliä, jota arvelen käytetyn ratapenkoissa.


Rata Naantaliin ja Uuteenkaupunkiin. Koko seutu oli melkoista jättömaata, jonka roskaisista pusikoista uskoisi hyvin löytävänsä rikollisliigojen surmaamien ilmiantajien ruumiita. Niin karu vaikutelma seudusta jäi.


Koppi löytyy eri aikojen graffitiväreissä eri puolilla internetiä. Ilmavalvojan suojaksi tämä mitä ilmeisimmin on tarkoitettu. Samantyyppinen, mutta kivestä ja betonista muurattu, löytyy mm. Naanatalin Kuparivuorelta.

keskiviikko 20. toukokuuta 2020

Korsetteja Nahkurinkadulta

Turussa, Nahkurinkatu 8:ssa toimi K.G. Källströmin liivitehdas, sekin Mauno Mannelinin 1930-luvulla kuvaama.


Jos makkaranteko oli ollut miesten työtä, olivat liivit ja korsetit naisten alaa, aina konttorista alkaen. Seinällä firman KGK-logo.


Tuotekehittelyosastoko tms.? Kuten tavallista, tieto ei ole säilynyt.


Tuotantopuolella surraavat ompelukoneet.


Tuotteiden pakkausta. Etualalla vaikuttaisi olleen leveitä olkaimia miehille?


Lähettämön puolelta voisi olla tämä, valmiiksi pakattuja tuotteita lähdössä myyntiin?


Firman henkilöstön ryhmäkuva sisäpihalla kuului asiaan.


Myös liivitehtaan talo on jäljellä Nahkurinkadulla.


Sisäpihalta löytyi yllättäen Turun Suomalaisen Yhteiskoulun nimi. Vuonna 1903 perustettu koulu toimi täällä ensimmäiset vuotensa.


Liivitehtaan tuotteita ei ihme kyllä Finnasta löytynyt, tai ehkä niitä ei vain ole sellaisiksi identifioitu. Olikohan niissä tuo KGK josain merkittynä? Turun Kivipaino Oy:n joulukuussa valmistama mainos kuitenkin löytyi omista kokoelmistamme.


Kansalliskirjaston digitaalisista aineistoista löytyy firman mainoslehtinen Korsetti on naisen tuki.


Mauno Mannelinin kuvat: Turun museokeskusken valokuva-arkisto.

tiistai 19. toukokuuta 2020

Makkaraa Käsityöläiskadulta

Mauno Mannelinin valokuvatessa turkulaisia teollisuuslaitoksia 1930-luvulla Käsityöläiskatu 7:ssä toimi Suomen Makkaratehdas Oy (nimi oli vuodelta 1935, sitä ennen se oli Oy Turun Uusi Makkaratehdas).


Tapansa mukaan Mannelin kuvasi myös konttorin toimijoita. Sihteeri kirjoittaa ja johtajat räknäävät. Ainakin mapit ovat siistissä rivissä.


Tuotantopuolella painetaan duunia.




Otetaankohan tuossa vasemmalla tilausta vastaan telefoonilla?


Voimansiirtolaitteistot näissä vanhoissa tehtaissa hirvittäisivät nykyajan työsuojeluvastaavia.


Kylmätilat ovat pullollaan makkaroita ja kinkkuja. Tehtaan hinnaston löytää digitoituna verkosta, ja sen mukaan valmistettiin mm. jahti-, suomi-, laukka- ja läskimakkaraa, ja lauantaimakkaran lisäksi sunnuntaimakkaraakin.


Tuttuun tapaan henkilöstö on myös koottu yhteiskuvaan tehtaan kulmaukseen. Monista Mannelinin dokumentoimista tuotantolaitoksista poiketen liha-ala näyttää olleen peräti miesvaltainen, kuvasta erottaa vain yhden naisen.


Mannelin ehti kuvata tehtaan toimintaa myös aiemmalla nimellä.


Makkaranteko oli toki samaa.


Makkaratehtaalla oli myös oma myymälänsä kauppahallissa.



Monista tuon ajan tuotantolaitoksista poiketen tämä on myös jäljellä. Sen löytää edelleen Käsityöläiskatu 7:n sisäpihan kätköistä, korkeiden asuinkerrostalojen joka puolelta ympäröimänä.



Vuonna 1913 valmistunut rakennus on ehtinyt palvella monena, yhä edelleen sen etuseinästä erottaa hämärästi sanan ATELIER.

Mauno Mannelinin kuvat: Turun museokeskusken valokuva-arkisto.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...