Muistolaattoja Läntisellä Rantakadulla

Tuomiokirkkosillalta Auransillalle ulottuvalla Läntisen Rantakadun osuudella on epäilemättä Turun suurin muistolaattojen ja muiden muistomerkkien tihentymä. Ensimmäisen löytääkseen on mentävä hieman Julinin korttelin sisälle. Siellä on Sofia Saaren veistämä Juhana III:n muistopatsas.

Veistos on Casagranden pariskunnan lahjoittama. Juhana III oli perustanut korttelissa sijainneen Pyhän Hengen kirkon.

Vieläkin syvemmällä korttelin kauppakäytävässä on vitriinissä Turun museokeskuksen arkeologisiin kokoelmiin kuuluvia löytöjä, jotka todistavat että "paikalla on aina ollut ravintola".

Mutta nyt olemme jo eksyneet liian kauas aiheesta, palataan Vähätorille. Sen näyttävin rakennus on ns. Casagrandentalo, jossa onkin tapahtunut vaikka mitä. Vuonna 1809, vielä Suomen sodan kestäessä, siellä pidettiin bileet maahan hyökänneen valtion hallitsijalle. Tapahtumaa muistetaan suomen-, ruotsin ja venäjänkielisin laatoin, tässä ensinmainittu.

Yli vuosikymmentä aikaisemmin oli Pietarista tullut toisenlainen vieras. Tadeusz Kościuszko oli taistellut Puolan tappioon päättyneessä kapinassa ja joutunut vangiksi. Vapaus koitti 1797, ja matkallaan länteen hän pysähtyi Turussa. Aikaisemmin Kościuszko oli taistellut voitokkaammassa vapaussodassa Amerikan mantereella. Kyltin teksti on puolaksi, suomeksi ja englanniksi.

Samaisen kyltin alla muistetaan hieman pienemmällä suomen- ja italiankielisellä laatalla pari vuotta myöhemmin Turkuun saapunutta Giuseppe Acerbia. Italialaisen tutkimusmatkailijan Suomea ja Lappia kuvaavia kirjoja kuvituksineen on siteerattu runsaasti.

Vähätorilta poistuttaessa ohitetaan G.A. Petreliuksen suihkulähde. Allasta tukevat otukset tuovat itselleni aina mieleen Valerianin ja Laurelinen scifimaailman asukit.

Vanhan pääkirjaston jälkeen vuorossa on entinen maaherrantalo, jossa 1812 tapahtunutta Venäjän etupiiin paalutusta Aleksanteri I:n ja Ruotsin kruununprinssin Bernadotten kesken ovat erityisesti venäläiset halunneet muistella. Sisäpihan puolella on Norilsk Nickelin kustantama laatta...

ja varmemmaksi vakuudeksi herroista tehtiin talon luokse kadun ja joen väliin myös näköisveistokset vuosikymmen sitten.

Trappin talossa puolestaan sijaitsi vuosikymmmenten ajan Suomen ensimmäinen yliopistoon johtava tyttökoulu, Heurlinska skolan.

Läntinen Rantakatu 7:ssä toimi sokeritehdas jo 1700-luvulla. Sitäkin on muistettu, enemmänkin arkkitehtonisessa mielessä, mutta tuleehan historiansa tunteville mieleen että raaka-aineena käytetyn ruokosokerin tuotanto Karibianmeren saarilla oli nykynäkökulmasta varsin epäeettistä.

Talossa on toiminut niin läänin- kuin kaupunginarkkitehtinä toimineen Georg Theodor Chiewitzin toimisto, myös "Chiewitzin akatemiaksi" kutsuttu. Muistolaatta on lahjoitus Ruotsista.

Jos missasin jotain, kertokaa ihmeessä.

Mukana kuljetettava karttapallo 1800-luvun alusta

Digitoimattomasta osasta museon säilytystiloja löytyy tuon tuostakin, noin vain, kaikenlaista harvinaista ja mielenkiintoista. Tällä kertaa se oli Berliinissä 1832 valmistettu ilmalla täytettävä karttapallo, Pneumatisch Portativer Erd-Globus.

Pienellä pähkäilyllä myös laitteen toimintaperiaate selvisi. Käyttäjä pumppaa palloon ilmaa laatikon pohjalla olevilla palkeilla...

ja pallon pohjassa oleva läppä pitää ilman sisällä.

Vastaava läppä löytyy palkeitten pohjasta.

Karttapallo itse ei enää ilmaa pitäisi, sen saumat ovat ratkeilleet, vaikka itse paperi onkin vielä hyväkuntoista ja värit kirkkaat.

Kokonaisuutta ei siis paljon voinut availla, mutta näkyvissä olevista kaistaleista ilmeni kartan erikoisuus: sille on ikuistettu merelliset löytöretket, mm. Tyynellemerelle tehdyt, aina lähes kartan valmistumiseen asti, uusimmat 1820-luvulta.

Yksi purjehdus ei ole kuitenkaan mukaan ehtinyt. Näkyvissä olevalle kaistalle osuivat myös Galápagossaaret, ja on sykähdyttävää ajatella että HMS Beagle oli kartan mennessä painoon Berliinissä 1832 lähtenyt kuuluisalle matkalleen jo edellissyksynä. Galápagossaarille Charles Darwin ehti tekemään maailmankuvallemme käänteentekeviä havaintojaan vasta 1835.

Etelämanner oli 1832 vielä suurta tuntematonta. Purjehtijat raportoivat jäävuorista ja kiintojäästä. Eteläisen mannerjään rapautuminen ilmaston lämpenemisen myötä tuli väistämättä nykykatsojan mieleen.

Karttapallo oli omistettu, kaiketi niin mielistely- kuin mainosmielessäkin Preussin tuolloiselle kuninkaalle Fredrik Vilhelm III:lle.

Sisäkansi kertoo varsin modernista markkinoinnista: karttaa sai niin paperisena kuin kankaisena, todella upmarket oli atlassilkkinen. Ennakkotilaamalla ennen pääsiäistä sai tuotteen edullisemmin.

Idean mukana kuljetettavasta karttapallosta oli saanut englantilainen keksijä ja eksentrikko George Pocock (1774-1843). Hänet tunnetaan paremmin charvolantista, leijan vetämistä vaunuista, joiden idea oli välttää tietulleja, jotka maksettiin hevosten lukumäärän mukaan. Keksintö ei lyönyt itseään läpi, mutta karttapallon ilmalla täytettävästä matkamallista vaikuttaa tulleen lyhytaikainen villitys.

Paperisina matkakarttapalloilla oli tietysti jo lähtökohtaisesti heikommat mahdollisuudet säilyä historian myrskyissä, ja olivatko valmistusmäärätkään kovin suuria? Suhteellisen harvinaisia nämä nykyään lienevät. Julkisista kokoelmista niitä löytyy ainakin Lontoosta, Berliinistä ja Prahasta. Antiikkimarkkinoilla hyväkuntoiset näyttävät maksavan tuhansia euroja.

Miten se on kokoelmiin päätynyt? Museon alkuaikojen dokumentointi ei kovin tunnollista ollut, eikä tätäkään esinettä pääkirjasta tai manuaalikortistosta löydy, mutta onneksi rasian kannessa on seuraavanlainen merkintä.

Gåfva af Majorskan Jack... kyseessä on majuri Alexander Jackin puoliso Hedvig Rosalie Jack (o.s. Siercken, 1829-1903), jonka J.E. Lindhin maalaama muotokuva nuoruusvuosilta kuuluu Turun kaupungin taidekokoelmaan ja on esillä (miehensä muotokuvan rinnalla) Turun linnan ns. Koriston huoneessa.

Jäljet johtavat siis Koriston jo kadonneeseen kartanoon Kaarinassa, mutta se on ehkä jo oman postauksensa aihe.