perjantai 21. syyskuuta 2018

Veli veljeä vastaan

Vuosisata sitten käyty Suomen sisällissota on poikinut muistovuoden alla ja aikana paljon kirjallisuutta, jota tässäkin blogissa on käyty läpi. Kirjoja tulvi paljon myös heti sodan jälkeen, tuolloin pääasiassa voittaneiden valkoisten näkökulmasta kirjoitettuja, ja myös ensimmäinen sotaa kuvaava peli julkaistiin tuolloin. Nyt on aiheesta jälleen tehty peli, 1918 - Veli veljeä vastaan, jonka on julkaissut Linden Lake Games. Lautapelien harrastajana ilahduin suuresti kun pelin suunnittelija Antti Lehmusjärvi otti kesällä kollegaani yhteyttä ja halusi lahjoittaa museollemme sitä tuoreeltaan yhden kappaleen!

Tänään viimein kuorimme pakkauksen muoveistaan luettelointia varten.


Valmistusmaaksi on merkitty Alankomaat, ja materiaali onkin korkeatasoistakin, karttakin tukevasti mounted kuten se englanniksi ilmaistaan. Säännöt, kortit jne. on painettu sekä suomeksi että englanniksi. Kahdesta nopasta toinen on punainen ja toinen valkoinen.


Pelin sydän ovat kortit joita on molemmille osapuolille omat pakkansa.



Kortteja on käytettävissä tammikuussa kolme, ja muilla kierroksilla (helmi-toukokuu) kahdeksan kummallakin pelaajalla. Valkoinen aloittaa, ja yksi kortti on siis aina yksi pelaajakohtainen pelivuoro. Kortin voi käyttää joko ylänurkkaan merkittyinä aktivointipisteinä, tai pelaamalla kortissa kuvatun tapahtuman, joka usein antaa lisäjoukkoja tai jonkinlaista etua itselle tai harmia vastustajalle. Koska osa pelatuista korteista palaa seuraavan kuun korttien joukkoon joista em. kahdeksan korttia arvotaan, jää kortteja aina yli mikä tekee jokaisesta pelistä aina hieman erilaisen.

Pelinappulat ovat erikseen irroitettavia, eivät riveinä kuten amerikkalaispeleissä. Tässä valkoisen puolen saksalais- ja jääkärijoukkoja. Suojeluskuntajoukot ovat tasoltaan samoja kuin punakaartilaiset. Punaisten parhaita osastoja kuvan panssarijunat. osuman saaneet joukot puolittuvat eli kääntyvät.


Osastoja saa samassa ruudussa olla korkeintaan kolme. Paikkakuntien lisäksi karttaan on merkitty rautateitä ja maanteitä. Jälkimmäisiä myöten liikkuminen on hitaampaa ja niitä myöten hyökkääminen vaikeampaa (ellei mukana ole jääkäri- tai saksalaisosastoa). Säännöt ohjaavat operaatioita kulkemaan pääasiassa rautateiden (kuten Savon radan) suunnassa niin kuin 1918 tapahtuikin.


Kartalla on viisi ns. strategista kaupunkia: Oulu, Vaasa, Tampere, Helsinki ja Viipuri. Valkoisen on voittaakseen vallattava huhtikuun loppuun mennessä niistä neljä, jolloin peli päättyy. Jos peli jatkuu toukokuulle, kaikki viisi on vallattava. Punaisten pelaajalle riittää voittoon tämän estäminen, joskin hän voi saavuttaa voiton myös valtaamalla milloin tahansa pelin aikana Vaasan.

Kiitokset Antti Lehmusjärvelle lahjoituksesta. Peli tulee musoen kokoelmiin eikä sitä pelata, mutta tuttavani hankkimaa peliä olemme pelanneet, ja siitä myöhemmin lisää kommenteissa.


torstai 20. syyskuuta 2018

Sotaa Savossa

Savon rintama oli keskeisestä sijainnistaan huolimatta sisällissodan sivusotanäyttämö, ratkaisevat taistelut kun käytiin suurten kaupunkien Tampereen, Helsingin ja Viipurin hallinnasta.

Sakari Viinikaisen Rautatiesota 1918 - Taistelut Savon rintamalla (2017) kertoo rintamasta, jonka määritteli yksi liikenteellinen elementti, Savon rata, joka ulottui Kotkasta Kajaaniin. Punaisilla olisi ollut mahdollisuus heti alussa edetä Pieksämäelle, saada yhteys pohjoisiin tukialueisiinsa, varsinkin Varkauteen, ja katkaista valkoisten elintärkeä yhteysrata Pohjanmaan ja Karjalan ratojen välillä.

Punaisten huomio oli kuitenkin kiinnittynyt oman yhteysratansa ja sitä myötä kulkeneen suuren asejunan tuloon Pietarista. Kun pohjoiseen vihdoin pyrittiin, pysähtyi rintama Mäntyharjun paikkeille, ja siinä se pysyikin kunnes koko punainen Suomi romahti ja vetäytyminen kohti Kotkan ja Kymin satamia alkoi. Läpimurtoa eivät punaiset saaneet, vaikka Savon radalla kävi yksi sodan kuuluisimmista ulkomaalaisvahvistuksista, parisataa latvialaista tarkk'ampujaa.

Paikallishistorioitsijan kuvaus on sujuvaa luettavaa, joskin paikoin varsin puhekielistä ilmaisuiltaan. Sotaa on käsitelty tasapuolisesti kummankin osapuolen kannalta. Esiin nousee hyvin miten amatöörimäistä kummankin puolen sodankäynti alussa oli. Vähänkin vaativammat saarrostamiset kaatuivat koordinoinnin hankaluuteen, joskin jo pelkkä saarrostuksen pelko sai puolustajat pakenemaan. Tappiot olivat usein varsin vähäisiä, koska tykistöä ei juurikaan ollut, ja muilla aseilla tuli avattiin aina kantaman rajoilta.

Kuolonuhreja tuli vasta kun jokin alue oli vallattu ja vastustajat jääneet voittajien armoille. Varkauden taistelussa kaatui molemmilta puolilta 12-20 miestä, mutta antautuneita punaisia surmattiin välittömästi 80 ("Huruslahden arpajaiset") ja myöhempien kenttäoikeuksien tuomitsemina vielä 150 lisää. Radan eteläpäässä Kouvolassa toimi puolestaan punaisten tuomioistuin joka surmautti toistasataa valkoiseksi epäiltyä ("veripellot").

Kuten nimestä ja kansikuvasta voisi luulla, kirja ei siis keskity panssarijunien taisteluihin - vaikka niitäkin toki Savon radalla käytiin - vaan antaa hyvän yleiskäsityksen Savon rintaman taisteluista koko sodan ajalta.

keskiviikko 19. syyskuuta 2018

Kiinalainen paviljonki

Kiinalainen paviljonki (Kina slott) on osa Drottningholmin kuninkaallisen linnan aluetta, ja sinne tehtiin vain pikainen poikkeaminen ennen ohjelmassa ollutta lounasta. Kuningas Adolf Fredrikin puolisolleen Lovisa Ulrikalle 1753 lahjoittama puinen paviljonki korvattiin myöhemmin (1763-69) nyt paikalla olevalla kokonaisuudella joka käsittää päärakennuksen lisäksi joukon sivupaviljonkeja.


Paviljongissa ei yövytty, ja ruokailukin oli ruoanlaiton palovaaran vuoski sijoitettu pihalta katsoen vasemmalla taaimpana olleeseen sivupaviljonkiin. Sen torni näkyy kuvassa puiden takana.









Keittiö oli alakerrassa, ja ateria tarjoiltiin hissaamalla alhaalla katettu ateria ylös lattian läpi kuningasperheen nautittavaksi.


Oikealla puolen sitä vastaava rakennus oli "privat område", mutta pienempi rakennus oli palvellut Adolf Fredrikin puusepänverstaana. Eipä vapauden ajan kuninkaalla juuri sorvaamista kummempaa tekemistä ollutkaan.





Päärakennukseen ehti vain vilkaista. Se on sisustettu kiinalaisella antiikilla, Ruotsin oman Itä-Intian kauppakomppanian maahan tuomia.


Tyyli oli siis chinoiserie, 1700-luvun eurooppalaisten omaperäinen käsitys kaukaisen Kiinan kulttuurista ja taiteesta.



Drottningholmissa vieraileville kiinalaisturisteille epäilemättä hämmentävä kokemus.

Englantilaiseen puutarhaan ei ehditty, mutta sitä kiertäessä osi silmiin sen koristeeksi rakennettu goottilainen torni.

 .

tiistai 18. syyskuuta 2018

Munsön kirkko

Pyörökirkko 1100-luvun Ruotsista tuli aika yllätyksenä, vaan Munsön kirkkopa sellainen on, yksi kahdeksasta Ruotsissa. Tosin keskiosa on toiminut myös puolustustornina, ja siivet ovat myöhempää lisäystä.


Ovatko oven raudoituksetkin 1100-luvulta kuten opas kertoi, mene ja tiedä.




Eteisen kolehtiarkku.


Näkymä länsisiivestä itään alttarille päin...


ja itse alttari.


Sisätilaa hallitsivat valtavat aatelisvaakunat kolmessa kulmassa, tässä Thomas Blixenstiernan vaakuna.


ja tässä Johan Nordschöldin.



Yllä oleva on Elias Adelstiernan vaakuna. Hänen hautansa oli alttarin edessä.


Neljännessä oli sitten saarnastuoli evankelistoineen.


Karoliiniajan muistoille oli omistettu tämä paroni Johan Gjerttan hautakuori.






Gjertta osallistui drabanttikaartissa kaikkiin Kaarle XII:n sotaretkiin, ja antoi Pultavassa kuninkaan käskystä tälle oman hevosensa. Pahoin haavoittunut Gjertta pelastui silti itsekin, kaartissa palvelleiden veljiensä avulla. Kuoriin on haudattu myös muita suvun jäseniä. Kuori itse on jo 1600-luvulta jolloin sen rakennutti Bergenfeldt-suku.

Kuten tavallista, kivinen kasteallas oli kirkon vanhin esine.



Ilmeisesti myös tämä pieni Madonna Jeeses-lapsineen oli katoliselta ajalta.

.

maanantai 17. syyskuuta 2018

Adelsön saarella

THY:n retki Sveanmaalle alkoi Mälarenissa sijaitsevalta Adelsön saarelta, ja saarellehan mennään tietysti lautalla.


Adelsön vieressä olevassa Björkön saaressa sijaitsi kuuluisa viikinkiajan keskus ja Ruotsin ensimmäinen kaupunki Birka. Myös Adelsö on täynnä muinaismuistoja, kuten Hovgårdenin hautakummut.


Niitä ja muitakin muistoja esitteli oppaamme Kalle Riimunpiirtäjä, tässä havainnollistaen painaumassa sitä että viikinkiaikana vesi olisi ulottunut häntä kaulaan asti.


Vähän matkan päässä sijaitsi riimukivi Håkanstenen. tällainen se on nykyasussaan...


mutta Kallen levitettyä sen päälle ennallistusmaalauksen saimme kuulla esityksen sen sisällöstä.


Lähdimme kapuamaan ylemmäs, liukumiinoja väistellen, sillä maisemanhoidosta vastasivat täällä lehmät ja lampaat.


Mäen päällä sijaitsi itselleni sykähdyttävin muinaismuisto, Alsnö husin rauniot.




Ja miksi? Koska jo koulujen historian oppikirjoista voi (tai ainakin aikoinaan voi) lukea Alsnön säännöstä, joka loi Ruotsiin, ja Suomeen, maallisen rälssin, eli antoi vapautuksen veroista ratsupalvelusta vastaan - siis lopulta aateliston vaikka siihen vielä olikin matkaa. Kuningas Mauno Ladonlukko antoi tämän säädöksen tänne Alsnön linnaan 1279-80 herrainpäiville kokoontuneille mahtimiehille. Tuolloin linnan ajateltiin (mm. Wikipediasta löytyvän) ennallistuksen mukaan näyttäneen tältä.


Lopuksi poikettiin Adelsöön kirkkoon, joka rakennettiin pakanoiden pyhille paikoille kuten tapana oli, ja jonka runkohuone on jo 1100-luvulta, ja lisäyksenä kaikenlaista myöhemmiltä vuosisadoilta.


 Kirkkoa sisältä.





Populaarikulttuurin kannalta kuuluisin osa kiinteää sisustusta ovat kuitenkin urut. Niitä kanttorin poika soittaa Eero Raittisen suomeksi esittämällä kappaleella Vanha holvikirkko.


Laitetaanpa piisi soimaan...



ennen kuin palataan lautalla salmen yli.

.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...