maanantai 9. heinäkuuta 2018

Merivoimat 100 vuotta

Myös itsenäisen Suomen laivasto täyttää tänä vuonna 100 vuotta, ja asiaa juhlistetaan kaksipäiväisellä laivastovierailulla Turussa. Sitten viime syksyn vierailun oli kuri entisestään tiukentunut. Kuvata ei saanut, ja kamerat (ei kuitenkaan kännykät) kerättiin joissain tapauksissa narikkaan. Tässä siis vain kuvia laitureilta käsin, mukana tuttuja aiemmilta vierailuilta. Suomen laivasto oli kiinnittynyt Aurajoen oikeaan rantaan, vieraat vastarannalle.


Virolainen Sakala.


Liettuan Skalvis ja Latvian Virsaitis.


Ruotsalaisten Visbyn muistaa kyllä jokainen sen nähnyt.


Suomen merivoimista oli edustaja jokaisesta alusluokasta. Tässä taustalla suurikokoiset öljyntorjunta-alukset Hylje ja Louhi. Niiden edessä Rauma-luokan ohjusveneitä, sekä vielä niiden edessä Katanpää-luokan miinantorjunta-aluksia.


Hämeenmaa-luokan miinalaivat.


Nähtävää oli myös maissa.




Oikealle rannalla oli myös ilmestynyt upouusi muistomerkki, omistettu vuosien 1945-50 miinanraivaukseen osallistuneille.


Muistomerkin miina oli tosin vanhempaa perua, jo 1900-luvun alusta.


Itselleni tuli aivan uutena tämä vasemman rannan monumentti, mitä ilmeisimmin paikalla olleen telakan rautakourille omistettu.


Tapahtuma jatkuu tänään. Laivat ovat auki yleisölle klo 12-19, ja paraatikatselmus järjestetään kello 10:30 Viking Linen alueella Forum Marinumin vieressä.

sunnuntai 8. heinäkuuta 2018

Aseita ja haarniskoja Pärnun Punaisessa tornissa

Pärnun Punainen torni on kaupungin vanhin säilynyt rakennus, keskiaikaisen kaupunginmuurin torni, jonka nimi tulee rakennusaineesta punatiilestä, mutta joka nyttemmin on valkoiseksi kalkittu. Torni on ollut pitkään tyhjillään, mutta tänä kesänä siellä on esillä suomalaisen keräilijän ase- ja haarniskakokoelma nimellä Kings & Guards.


Yläkerrassa esitelään eurooppalaisia aseita ja varusteita...






ja alakerrassa itämaisia: Turkki, Intia, Japani.






Huomattava lisäys kesänäyttelytarjontaan Virossa, jossa maan historiasta johtuen ei vanhempia julkisia militariakokoelmia ole juurikaan säilynyt. Näyttely on esillä 15. elokuuta asti, jonka jälkeen se siirtyy Kuressaaren linnaan Saarenmaalla.

lauantai 7. heinäkuuta 2018

Retkeilyä Etelä-Virossa


Virossa on viimeisen kymmenen vuoden aikana tullut käytyä joka vuosi, joten sitä suuremmalla syyllä siellä oli vierailtava nyt Viro 100 -juhlavuotena. Valitsin kohteeksi mielikaupunkini Pärnun jonne pääsee suoraan Turusta Ikaalisten matkatoimiston kyyditsemänä näin kesäisin päivittäin.

Pärnussa myös otettiin ensimmäinen askel itsenäisyyteen, kun helmikuun 23. päivän ilta 1918 Endla-teatterin parvekkeelta luettiin itsenäisyysjulistus eli manifesti Viron kansalle. Teatteri hävitettiin toisen maailmansodan jälkeen mutta sen muistoksi on pystytetty tämä monumentti jossa myös itse manifesti on luettavissa.


Endlan paikalla on nyt hotelli Pärnu. Sen kulmalla on malli teatterista sellaisena kuin se 1918 oli.


Yksityiskohtana erottuu tuo mainittu pääsisäänkäynnin yllä ollut parveke.


Pärnusta pääsi bussilla mukavasti päiväretkille Viljandiin ritarikuntalinnan raunioille...


sekä vielä sitäkin edemmäs Tarttoon, tutustumaan Viron uuteen kansallismuseoon.


Näistä ja muistakin kohteista myöhemmin lisää. Omatoimimatkailu Virossa linja-autolla oli huokeaa ja mukavaa. Ostin liput netistä, mutta suoraankin olisi mukaan mahtunut. Koko joukko virolaisia pikkupaikkakuntia tuli bussin ikkunasta nähtyä...


sillä sekä Viljandin että Tarton retkillä meno ja paluu ajettiin eri reittieä, jälkimmäisessä tapauksessa vieläpä eri puolilta Võrtsjärveä.

Matkalukemiseksi mukaan tuli Seppo Zetterbergin Uusi Viron historia, joskin jossain vaiheessa sain harmikseni selville että se on vain lyhennelmä huomattavasti laajemmasta "vanhasta" Viron historiasta.


Vaan kävipä tästäkin kirjasta jo ilmi, että juuri kun luulin Viljandin myötä koko Viron kolunneeni, löytyy mm. Keski-Virosta paikka nimeltä Paide, kaupunki jo keskiajalla - ja jossa sielläkin on ritarikuntalinna.

torstai 28. kesäkuuta 2018

Juslenia muistoissamme

Niin monet ovat muistelleet ja kuvanneet purettavaksi joutunutta Jusleniaa, että pitihän sitä itsekin käydä katsomassa ja surutyötä tekemässä.





Purkukoneen (pölyn vähentämiseksi) vettä suihkuavat leuat rouskuttivat seiniä, joiden sisälle olin syksyllä 1982 tullut opiskelemaan taiteentutkimuksen ja kulttuurihistorian koulutusohjelmassa. Kulttuurihistorian oppiaine sijaitsi rakennuksen jo puretussa siivessä, nyt rusentuvassa osassa olivat ainakin arkeologian ja Suomen historian oppiaineet.

Koulutusohjelma oli tähdätty kuntien kulttuurisihteerien kouluttamiseen, mutta ne virat vei 1990-luvun lama ja itse päädyin museolaiseksi samaisina laman vuosina. Museoaineista opintoni koostuivatkin, joskin museologian suoritin jatko-opintoina vasta museon pätkätöitä painaessani. Taidehistoriaa ei 1982 vielä yliopistossa ollut, sitä olisi voinut lukea sivuaineena Åbo Akademissa. Heti taidehistorian opetuksen yliopistossa alettua suoritin siitä perus- ja aineopinnot, ja täytyypä niiden sanoa olleen työn kannalta hyödyllisimmät opinnot. Taidehistorian oppiaine ei tosin sijaniinut Jusleniassa vaan siitä yliopistonmäen alarinteeseen sijainneissa puurakennuksissa.

1980-luvulla Juslenia ei vielä ollut niin huonoon kuntoon kauhtunut kuin myöhemmät opiskelijasukupolvet sen muistavat. Verisen ja meluisan kesätyön (teurastamo) jälkeen Juslenian akateeminen rauha ja hiljaisuus oli syksyn tullen mitä tervetulleinta. Varsinainen sokkelikkohan se oli, ja vasta nyt somekommentoinnista tajusin että 1970-luvun energiakriisin aikana rakennettuna sen katot olivat niin matalalla kuin olivat, ja estivät rakennuksen modernisoinnin nyt.

Monilla tuntuu olleen muistoja sen seminaarikirjastojen lukusalin kopperoista, mutta itse muistan vain sen miten tenttiin lukiessa suurin piirtein kaikki muut kirjaston kirjat kiinnostivat enemmän. Tulipa ne muidenkin aineiden seminaarikirjastot koluttua, ja ihmeteltyä massiivisia julkaisusarjoja kuten klassillisesta filologiasta löytynyttä oranssikantista Hawaijin yliopiston klassillisen arkeologian sarjaa.

Humanistiset aineet ovat Jusleniasta hajaantuneet mikä minnekin, ja tilalle tulee nyt luonnontieteilijöitä, sillä paikalle nousee Åbo Akademin ja Turun yliopiston yhteinen kemianrakennus. Epäilemättä paras ratkaisu, mutta kyllähän tuolla mäellä tuntui kuin osa omaa nuoruutta olisi rouhittu jäljettömiin.

tiistai 26. kesäkuuta 2018

Muistoja Viron vapaussodasta


Turun museokeskuksen vapaussodan muistojen erikoiskokoelmassa tämän puna-armeijan kokardin lahjoittajaksi kerrotaan vänrikki Eero Vuorinen, ja taustaksi seuraavaa:  
Ett märke från en bolschevik mössa (en röd stjerna med emblem i guld färg) tagen af fänrik Eero Vuorinen, då han deltog i Estlands frihetskrig i Kalms regemente.
Viron vapaussota alkoi ensimmäisen maailmansodan päätyttyä, ja saksalaisten jouduttua vetäytymään idässä valtaamiltaan alueilta. Virolaiset kävivät taisteluja sekä puna-armeijaa että saksalaisia vapaajoukkoja vastaan. Suomesta avuksi tuli kaksikin joukko-osastoa, joista jälkimmäistä johti aiemmin Suomen sisällissodassa kyseenalaista mainetta saavutta virolainen Hans Kalm. Tuossa Pohjan Poikina tunnetussa osastossa oli mukana myös vänrikki Vuorinen.

Löysin taannoin Maarian kirkon viereltä hautakiven, joka kuuluu Viron vapaussodassa taistelleelle Urho Vuorelle. Kivessä on Pohjan Poikien tunnus, jääkarhunpää.


Suomalaisvääpelin kerrotaan kaatuneen lokakuussa 1919 Pihkovan rintamalla. Molemmat suomalaisosastot oli tuolloin jo lakkautettu, joten ehkä hän jatkoi taistelua suoraan Viron armeijan riveissä.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...